Muutokset tulevat vaikuttamaan ennen kaikkea organisaatioihin, joiden sivusto on jo vanhentunutta teknologiaa eikä käytettävyysasioista ole huolehdittu asianmukaisesti. Elämme aikakautta, jossa mobiililaitteet edustavat verkkoselaamisen ehdotonta valtaosaa – meidän tulee sopeutua uuteen aikakauteen myös käytettävyyden, ei ainoastaan hakutulosten optimoinnin vuoksi.

85 79 Uudistetuilla verkkosivuilla sisältö on näytön keskiosassa. Sivustoa käytettäessä tausta pysyy koko ajan muuttumattomana. Verkkosivuston tarkoitus on väreiltään ja asultaan herättää käyttäjän mielenkiinto, jotta sivustolle palattaisiin myöhemmin uudestaan. Tavoitteena on lisäksi lukijan mielenkiinnon herättäminen, jotta kävijä siirtyisi sivuston muihin valikko-osiin. Yrittäjä voi seurata Google Analytics-palvelua hyödyntämällä kävijöiden kulkemista ja poistumista sivustolla. Kotisivujen kautta tulisi antaa käyttäjille helppo ja nopea kanava antaa palautetta sekä tuotteesta että yrityksen palvelusta, kuten esimerkiksi tilaus- ja toimitusprosessista. Tämä loisi luottamusta uusien tilaajien keskuuteen ja toisi uusia asiakkaita yritykseen. Asiakaspalvelu olisi mahdollista tämän päivän tietotekniikan avulla toteuttaa myös ruotsiksi, vaikka suuri osa yrityksistä palvelee internetissä suomeksi. Ruotsinkielinen asiakaspalvelu Internetissä on niukkaa, joten hyvän ruotsinkielisen asiakaspalvelun keinoin yritys erottuisi verkkokauppatoiminnassaan monista suurista yrityksistä (Björklund 2011). 5.5 Kuva- ja videopalvelujen hyödyntäminen markkinoinnissa Kuvapalvelu YouTube tarjoaa hyvän mahdollisuuden esittelyvideoiden luomiseen. Tätä palvelua Kannuksen Kalastustarvike Oy:n tulisi hyödyntää. Messuilla käynti osoittaa, kuinka asiakkaat haluavat nähdä vieheen liikkeen vedessä eri vetonopeuksilla, ja yrittäjällä on sen vuoksi uittoallas aina mukana. Tämä kertoo sen, että sanoin tuotetta ja sen toimivuutta ei voi kuvailla. Kuviossa 41 on Känsäkosken kehittelemän ja valmistaman Seniori-soutupainon ohjeistus. Se on painettu perinteisenä paperiversiona soutupainon myyntipakkaukseen lisättäväksi.
27 21 kon (2003) mukaan tuote, joka tuottaa erottuvaa ja asiakkaiden näkökulmasta relevanttia ja tärkeää lisäarvoa. Tutkittaessa maailman vahvimpia merkkejä, on löydetty näille yhteisiä ominaisuuksia, kuten esimerkiksi seuraavat: merkkiin on investoitu pitkäjänteisesti brändillä on kyky täyttää jatkuvasti asiakkaiden odotukset ja tuottaa lisäarvoa, joilla on merkitystä asiakkaalle hinnoittelu on tasapainossa asiakkaiden kokeman arvon kanssa merkillä on jatkuva näkyvyys, persoonallisuus ja asema brändissä ja sen ydinsanomassa näkyy yhdenmukaisuus, jatkuvuus ja viestintä toiminta on yhtenäistä ja tunnistettavaa. (Vuokko 2003, 127.) 3.5 Internetpalveluiden tarjoajat ja sosiaalinen media Tällä hetkellä internetin palveluista suosituimpia sosiaalisia medioita ovat Facebook, Twitter ja YouTube. Näiden palveluiden käyttö yritysten markkinoinnissa on lähivuosina asiantuntijoiden mukaan kasvamassa edelleen. Sosiaalinen media tarjoaa tällä hetkellä useita erilaisia keinoja, joita yritysten tulisi jokaisen omalla kohdallaan parhaalla mahdollisella tavalla käyttää hyödykseen menestyksekkäässä mainonnassa ja liiketoiminnan kehityksessä Facebook Nykyisin mitä ihmeellisimmissä asiayhteyksissä kuulee jonkun käyneen Facebookissa tykkäämässä. Mitä ihmettä tarkoittaa tykkääminen ja seinään kirjoittaminen. Mitä kaikkea se naamakirja, kuten puhekielessä usein kuulee, sisältää, ja mitä palveluja se tarjoaa käyttäjälleen. Mark Zuckerberg perusti menestyneen Facebook-palvelun vuonna 2004, joten aivan uusi ilmiö se ei enää ole. Facebook on yhteisöpalveluista tällä hetkellä tunnetuin. Facebook's mission is to give people the power to share and make the
Esimerkiksi järjestyslaissa, alkoholilaissa ja laissa kuvaohjelmien tarkastamisesta on määritelty nimenomaisia ikärajoja tiettyjen tuotteiden hankkimiselle. Ikärajojen tarkoituksena on mm. suojata lasten ja nuorten turvallisuutta ja henkistä hyvinvointia. Näissä tapauksissa palvelun tarjoajan vastuulla on varmistautua sopijakumppanin täysi-ikäisyydestä (esim. alkoholilaki) tai huoltajan suostumuksen olemassaolosta (järjestyslaki).
159. Yksittäisten yritysten valinta kanavaan:• Miten suuri on jälleenmyyjän markkinaosuus ja liikevaihto?• Riittävätkö yrityksen myynti- ja varastointitilat, ja ovatko ne hyvin hoidetut?• Millaisia muita tuotteita yrityksen lajitelmassa ja valikoimassa on?• Millainen on jälleenmyyjän maine ja vakavaraisuus?• Osaako jälleenmyyjä myydä ja palvella? Onko jälleenmyyjällä tuotteen vaatimaa erikoisosaamista?• Onko jälleenmyyjän käyttämä hintapolitiikka sopiva tuotteelle, ja päästäänkö myyntitavoitteisiin?• Onko jälleenmyyjällä tarjota tuotteen vaatimaa huolto-, takuu-, varaosa- tai muuta palvelua?

26. Markkinointiajattelun mallit1. Tuotantosuuntautuneisuus: suuremmalla tuotantomäärällä parempiin katteisiin.2. Myyntisuuntautuneisuus: mainonta ja myynti agressiivista. Myyntivolyymi tärkeämpi, kuin asiakkaan tyytyväisyys.3. Kysyntäsuuntautuneisuus: kohdistuu asiakkaitten lisäksi mahdollisiin asiakkaisiin. Asiakaspalaute -> kehitetään ja parannetaan tuotetta.4. Asiakaskeskeisyys: tuotteen erilaistaminen erilaisille asiakkaille. Vaihtoehtona erikoistuminen ja jonkin erityisen asiakassegmentin palveleminen. Lähtökohtana asiakkaan tarpeet.5. Suhdeajattelu: suhteen aloittaminen, ylläpitäminen ja lopettaminen (!). Asiakassuhteen kustannus.
Silloin kun huoltajan suostumusta tarvitaan, esimerkiksi verkkokaupassa pelkkä rasti ruutuun -menetelmä ei ole riittävä keino turvamaan huoltajan oikeusasemaa. Toisaalta sähköinen allekirjoitus ei ole vielä vakiintunut tapa varmistaa henkilöllisyys. Merkityksellistä on, miten huoltajan ja lapsen oikeusasemasta on palvelussa kokonaisuudessaan huolehdittu.
Tekniikan kehittyminen avaa jatkuvasti täysin uusia mahdollisuuksia myös videomarkkinoinnin suhteen. Uudet formaatit, kuten VR (Virtual Reality), AR (Augmented Reality), MR (Mixed Reality) ja 360-videot mahdollistavat katsojilleen kokemuksia, joita olisi muuten mahdotonta kokea. Jo useat uutiskanavat, kuten The New York Times, MTV ja Yle ovat ottaneet käyttöönsä VR-muodossa katseltavia 360-videoita, jotka nimensä mukaisesti mahdollistavat kuvatun tilan kokemisen katsojan omasta perspektiivistä. Videon aikana katsojalla on mahdollisuus katsella haluamaansa suuntaan ja olla näin ikään kuin tapahtuman keskipisteessä. Virtuaalilaseilla tämä onnistuu päätä kääntämällä, tietokoneen näytöllä hiiren osoittimella ja matkapuhelimessa kiihtyvyysantureiden avulla puhelinta kääntämällä. 360-videot eivät ole vielä nousseet markkinointikeinojen kärkikastiin, mutta VR-laitteiden yleistyessä näin voidaan uskoa tapahtuvan enenevissä määrin.
Kuinka paljon TV-mainonta tosiaan maksaa? MTV Spotti -kampanjalaskurin mukaan valtakunnallinen 15 sekunnin mainos, joka esitetään kerran Huomenta Suomi -ohjelman mainoskatkolla maksaa 490 euroa. Tämä on laskurin mukaan halvin vaihtoehto. Minkä tahansa muun ohjelman kohdalla hinnat moninkertaistuvat (esimerkiksi kun ohjelmaksi on valittuna Päivän sää, hinta nousee 3290 euroon). Vaikka kokonaiskontakteiksi luvataan ensimmäisen esimerkin kohdalla 17.000 kontaktia ja toisen kohdalla 101.000 kontaktia, kuinka moni mainoksia lopulta todellisesti seuraa? Esityskertoja kasvattamalla hinta ja luvattu kokonaiskontaktien määrä nousevat suhteellisesti. Kaksi esityskertaa, hinta ja kokonaiskontaktit kaksinkertaistuvat – kolme esityskertaa ja ne kolminkertaistuvat. Millä kokonaiskontakteja käytännössä pystytään mittaamaan? Voitko olla varma, että luvattu kokonaiskontaktien määrä täyttyy?
Liikkuvan kuvan hyödyntäminen on ollut digitaalisen markkinoinnin sekä asiakaspalvelun trendien kärjessä jo pitkään. Teknologian kehittyminen on tuonut ratkaisut kaikkien ulottuville. Videon tehokkuus sekä hyvät kokemukset ovat jalkauttaneet kiinnostusta kaiken tasoisille yrityksille. Lukuisilla toimialoilla kanavat ovat jo aktiivisessa käytössä, mutta merkittävä osa ominaisuuksista on edelleen hyödyntämättä. Tässä artikkelissa kerrotaan miksi video on tärkeä työkalu ja miten sitä tulisi hyödyntää.
Erilaisia pelejä ja elokuvia tarjottaessa on internet- ja mobiiliympäristössäkin otettava huomioon niiden soveltuvuus alaikäiselle ja niitä mahdollisesti koskevat ikärajat. Jos kyse on nimenomaan lainsäädännössä alaikäisiltä kielletystä aineistosta, kuten esim. pornoelokuvat, palvelun tarjoajan on järjestettävä toimintansa niin etteivät alaikäiset pääse käsiksi tähän aineistoon. Alaikäiset eivät näin ollen voi ostaa tai katsoa palvelussa aikuisviihdettä sisältäviä elokuvia tai edes niiden markkinointitarkoituksessa esitettyjä osia.

105. Merkit ja markkinoinnin periaatteetArnold 1992 • Merkkien olemassaolo selittyy pitkälti muutamien ostotapoja koskevien perustotuuksien pohjalta • Merkkituotteen menestyksen kriteerit: •Toiminnalliset hyödyt vähintään kilpailijoiden tasolla •Brändin hyötyjen oltava sopusoinnussa keskenään •Brändin muodostettava yhtenäinen luonne •Brändin edustettava arvoja joita kuluttajat haluavat
Yhtyeen albumin mainoksessa esitettiin harallaan olevat naiset sääret, joiden väliin oli piirretty naisen sukupuolielintä kuvaava pornografinen piirros. Kuluttaja-asiamies piti mainosta naista halventavana ja katsoi mainoksen altistavan myös lapset ja nuoret sopimattomille seksuaalisille ärsykkeille, kun markkinointi oli toteutettu julkisissa liikennevälineissä.(KA 2004/40/1139)
This specific campaign was part of a bigger release of the expansion for Activision’s game Destiny, called The Taken King. The idea was to host a live event streamed on Twitch.tv, where chosen creators would meet up in Stockholm to play the game. The campaign was targeted towards the Nordics and was supposed to get the word out about the game by engaging the audience in the live event. United Screens therefore put together a team of three youtubers – one from Sweden, one from Norway and one from Finland.
Muun muassa aikakauslehdetkin ovat yksi esimerkki eräänlaisesta sisältömarkkinoinnista. Sosiaalisen median suosio on lisännyt mahdollisuuksia yritysten markkinoinnille ja sisältömarkkinointi on sen myötä lähtenyt uuteen nousuun. Internetin luoma informaatiotulva on pakottanut yritykset miettimään tarkemmin luomaansa sisältöä, sillä kuluttajat arvostavat entistä enemmän laatua.
Internet-sivuilla mainostettiin logoja, joiden joukossa oli myös blossi-niminen logo. Kuluttaja-asiamies katsoi, että blossi-logo yllyttää kannabiksen käyttöön. Kannabis luokitellaan Suomessa huumausaineeksi, jonka käyttö on huumausainelaissa kielletty. Kuluttaja-asiamies huomautti markkinoijaa, että lainvastaiseen toimintaan yllyttävä markkinointi on kuluttajansuojalain vastaista. Ratkaisussaan kuluttaja-asiamies huomautti, että vaikka markkinointia ei suoraan suunnattaisi lapsille ja nuorille, se koskee heitä silloin, kun markkinoidaan jotain lapsia ja nuoria kiinnostavaa tuotetta. Matkapuhelinlogot ovat juuri tällaisia tuotteita. (KA 2002/40/2955)
72 66 Mahdollisuus antaa asiakaspalautetta kotisivujen kautta Kuviosta 30 nähdään, että asiakaspalautteen antamista kotisivujen kautta pidettiin tärkeänä. Vastaajista kahdeksan antoi arvosanan numero viisi asian tärkeydelle. Kannuksen Kalastustarvike Oy sai arvosanaa numero viisi eniten, kahdeksan kappaletta. Asiakaspalautteen antamisen tärkeyden keskiarvo oli 4,6. Kannuksen Kalastustarvikkeen asiassa onnistumisen keskiarvoksi tuli myös 4,6. KUVIO 30. Asiakaspalautteen antaminen kotisivujen kautta Kuvion 30 mukaan palautteen jättäminen ei ollut kuitenkaan kovin tärkeää vastaajien mielestä. Arvosanan seitsemän antoi vain kaksi vastaajaa. Keskustelupalstan lukeminen Kuvio 31 osoittaa, että keskustelupalstan lukemisen merkitys vastaajien mielestä ei ollut kovin suuri. Keskustelupalstan lukemisen tärkeyden keskiarvo oli 3,6. Kannuksen Kalastustarvikkeen asiassa onnistumisen keskiarvo puolestaan oli 4,3. Vastaukset jakaantuivat koko arvosana-asteikolle. Vastaajista yhdeksän antoi asian tärkeydelle arvosanan numero neljä. Kannuksen Kalastustarvike Oy sai eniten, kahdeksan kappaletta arvosanaa numero neljä.
Videotestimoniaaleissa tyytyväinen asiakas kertoo oman kokemuksensa yrityksesi palveluista. Tyypillinen testimoniaalivideo sisältää kolme pääkohtaa: mikä asiakkaan tilanne oli ennen palveluitanne, minkälaisen ratkaisun palvelunne antoi, ja loppuun kuinka hyvin palvelunne vastasi odotuksia. Testimoniaalissa voidaan myös kertoa, miksi asiakas päätyi valitsemaan juuri sinun yrityksesi. Testimoniaali on lyhyt ja ytimekäs suositus yrityksestä. Koska asiakas esiintyy omalla nimellään, kasvoillaan ja äänellään, se herättää luottamusta paremmin kuin kirjoitettu referenssi.
The first two rows of the description are viewable on all plattforms and are always shown. This is where many content creators put the most important information regarding the video. This part cannot be hid away, except when the viewer puts the video in full screen mode, which has to be done after the video page has been entered and therefore the description has to be shown.

88 82 Joitakin Seniori-vaappuja yrittäjä valmistaa erikoisväreinä. Kuviossa 42 on yksinkertainen malli Seniori-vaapun verkkokaupan tilaamisen kehittämiseen. KUVIO 42. Vaapun tilauspalvelumalli verkkokauppaan Kuviossa 42 esitetyn väripiirturin avulla tilaaja voisi liittää haluamansa Seniorivaappumallin ohjelmaan. Tämän jälkeen yksinkertaisen ohjelman avulla tilaaja voisi itse värittää vaapun ensin perusvärein ja vielä tarkentaa sävyjen avulla vaapun haluamansa väriseksi. Tämä palvelu välittäisi tilaajan värimallin yrittäjälle, jolle malli näkyisi tietokoneen näytön kautta. Näin yrittäjä voisi valmistaa erikoisvärejä asiakkaan tarpeita tyydyttäen. 5.8 Blogin aktiivinen ylläpitäminen Blogin pelkkä luominen ei riitä siihen, että se houkuttelisi lukijoita ja tätä kautta kotisivuille kävijöitä. Blogissa on oltava riittävän usein uutta sisältöä, joka saa ihmiset käymään uudestaankin sivuilla. Jos blogiin tai kotisivuille ei tuota mitään uutta esimerkiksi kuukauteen, on se usein jo merkki siitä, että tieto on vanhaa. Internetin käyttäjät huomaavat jo ensi silmäyksellä, mikäli sivuston sisältö on edelleen pysynyt samana kuin heidän aikaisemmalla vierailukerrallaan. Jos tämmöinen reagointi toistuu, on suuri vaara, että yritys menettää sivustolla kävijöitään. Yrittäjä
28 22 world more open and connected. Näin lukee Facebookin sivuilla palvelun tehtävän kohdalla. (Facebook 2010.) Facebookin käyttäjämäärä rikkoi 400 miljoonan rajan alkuvuodesta 2010, kirjoittaa Tuomas Linnake it-viikon internetsivuilla (Linnake 2010). Taloussanomat kirjoittavat perustajan ilmoittaneen heinäkuussa 2010 käyttäjämäärän nousseen puoleen miljardiin, joista noin 400 miljoonaa ihmistä on aktiivisia käyttäjiä. Maailmanlaajuinen liike on todellakin luotu, kuten pääjohtaja Mark Zuckerberg videotervehdyksessä ilmoittaa. (Taloussanomat 2010.) Facebook sai alkunsa sosiaalisena verkkoyhteisönä nuorten Harvardin opiskelijoiden keskuudesta. Tärkein syy Facebookiin kirjautumiselle on vuorovaikutus. Yhteisö sumentaa henkilökohtaista ja ammattimaista vuorovaikusta kuten muutkin olemassa olevat verkkoyhteisöt. Henkilökohtaisen vuorovaikutuksen lisäksi Facebook on laajentunut yhä enemmän yritysmaailmaan. E. A Vander Veer luettelee kirjassaan Facebook, the missing manual ammattimaisia käyttökeinoja, joita voi kyseisessä palvelussa käyttää. Facebookissa voi esimerkiksi löytää töitä, työnantajan, pitää ajan tasalla projekteja, tehdä yhteistyötä ja markkinoida itseä, tuotteita ja omaa yritystä useilla tavoilla. (Vander Veer 2008, ) Internetsivustot ovat muuttuneet paljon. Suuret yritykset suurine budjetteineen sijoittavat maksullisiin mainoksiin, mutta Facebook tarjoaa samaa mahdollisuutta kaikille yrityksille ilmaiseksi. Markkinointistrategiat ovat muuttuneet yksinkertaisista mainoksista sosiaalisiin mainoksiin, joilla tavoittaa samalla kertaa jokaisen yhteisön jäsenen lisäksi myös heidän ystäväpiirinsä. (Vander Veer 2008, 165.) Facebookin toiminnot ovat olleet sujuvia aina syksyyn 2010 asti. Silloin uutisoitiin ensimmäisen kerran yhteisöpalvelun kaatumisesta. Palveluun ei päässyt kirjautumaan, ja vian epäiltiin johtuvan ulkopuolisista verkkopalvelun tarjoajista. Palvelun käytön kasvu saattaa näin ollen olla epävakaa käyttäjämäärien tästä vielä kasvaessa. (Colourbox.com 2010.) Eri yhteisöpalveluiden käyttö yrityksen hyödyntämänä on yleistynyt suuresti, ja se on tällä hetkellä muoti-ilmiö maailmanlaajuisesti, ja merkittävin näistä on Face-
22. Markkinoinnin historiallinen kehittyminen Modern marketing begins: The Era of Origins 1750 -1870: –Teollisen vallankumous ensin Iso-Britanniassa ja sitten muualla Euroopassa ja USA:ssa. –Yhä huomattavampi osa ihmistä tulee osalliseksi vaihdantataloudesta. –Uraa uurtavia keksintöjä: höyrykone, kumi, rautatiet. Cornelius Vanderbilt –Talouden instituutiot vakiintuvat. –Myös markkinoinnista tulee vähitellen tavallisempi ilmiö: kysyntää luodaan ja tarpeita tyydytetään. (Fullerton, 1988)
"Sosiaalisessa mediassa aloittelevan markkinoijan kannattaa panostaa olennaiseen ja laadukkaaseen sisältöön. Sosiaalisen median markkinoinnissa on kyse lisäarvon tuottamisesta seuraajille. Esimerkiksi tapahtumista ja seminaareista viestittäessä älä postaa vaan kuvaa ja tekstiä ”täällä minä olen”, vaan kerro, mitä oivalsit ja opit tilaisuudesta. Jos tapahtumassa on viitattu kiinnostavaan blogikirjoitukseen tai artikkeliin, kannattaa se jakaa viestin yhteydessä. Näin luot konkreettista arvoa verkostollesi.
Päivä alkoi kasvuohjelman kauppiascaseilla: Heikki Tiittanen (Director Solution Sales, Reima & Finnish Baby Box) jakoi alkuun heidän käytännönläheiset oppinsa videoiden tuotannosta ja hyödyntämisestä markkinoinnissa, kun takana on kokemukset ensimmäisten 100 videon kuvaamisesta. Tärkeää onkin alkaa vain tehdä ja kokeilla millainen sisältö toimii juuri omassa markkinoinnissa. Toinen kauppiascase kuultiin Jussi Meresmaalta (CEO & Founder, Innova Champion Europe). Jussi näytti vaikuttavia esimerkkejä yhteisön ja heimon rakentamisesta Facebookin livelähetyksillä sekä tunnettuuden luomisesta viraalivideoiden ja vaikuttajien avulla. Kannattaa käydä tutustumassa näihin videoihin YouTubessa ja laittaa Discmanian sivu seurantaan!

136. Kermankuorinta- tai imagohinnoittelu (skimming pricing)Korkean alkuhinnan käyttötilanteita:• Tuote on uusi/erilainen/haluttu• Ei ole paljoa kilpailijoita• Kohderyhmänä ovat ei-hintaherkät asiakkaat• Kapasiteetti tai myyntierä on rajoitettu  Saadaan nopeasti tuloja  Luo myönteisen laatumielikuvan  Mahdollistaa hinnalla operoinnin ja tarjoukset  Korkea hinta karsii ostajia  Voi luoda tuotteelle/yritykselle kalliin imagon
152. Jakelu • Jakelukanavan valinta • Jakelukanava: tie asiakkaan luo: • vähittäismyymälät; hyvä asiakkaiden tavoitettavuus • ulkopuoliset agentit; suhteellisen kalliita • franchising; nopea kasvu ja tehokas markkinointi • tukkuliikkeet; hyvät yhteydet vähittäisliikkeisiin • oma myyntipiste; suurilla liikkeillä etu (KESKO, S-ryhmä jne.) • omat myyntiedustajat; monimutkaiset tuotteet (B-B) • puhelin/postipalvelu; esim. HobbyHall, Ellos, etc. • Nettiportaalit: Pankkipalvelut, Amazon.com, Dell, play.com jne.

6 ESIPUHE Tässä tämä nyt sitten on, valmis opinnäytetyöni, joka sisältyi tradenomiopintoihini. Opintoni aloitin syyskuussa vuonna 2009 ja sain päätökseen huhtikuussa Päätin opinnäytetyöni aloitusvaiheessa, että mikäli se omassa aikataulussani valmistuisi, kirjoittaisin siihen esipuheen kiitoksineen. Ja valmishan tämä nyt on. Omat tavoitteeni toteutuivat, ja opintojeni aikataulu piti, äiti on nyt tradenomi. Halusin tehdä markkinointiin ja digitaaliseen mediaan liittyvän opinnäytetyön. Tähän tarjoutui loistava tilaisuus, kun sain hyödyntää tietojani ja taitojani isäni yritykselle, Kannuksen Kalastustarvike Oy:lle tutkimus ja kehityssuunnitelman muodossa. Kiitos ideasta ja työn toteuttamismahdollisuudesta isälleni, Hannulle. Osana esipuhetta haluan esittää suuret kiitokseni opinnäytetyöni ohjaajalle KTM Ann-Christine Johnssonille. Hänen ajatuksiani herättelevä ohjauksensa auttoi omaan oppimiseeni ja ennen kaikkea johti tähän työhön, joka valmistui juuri niin kuin pitikin. Lämpimät kiitokseni esitän myös viestinnän lehtorille, FM Helvi Pääkköselle kieliasun tarkastamisesta. Kiitokset kuuluvat myös mummuille ja papoille, sillä heidän apunsa ja tukensa koko opiskelujeni aikana on ollut merkittävä. Viimeisenä muttei tietenkään vähäisimpänä kiitokset niille ystävilleni, jotka mainitsemattakin tuntevat olleensa apuna ja tukena tämän projektin etenemisessä ja tekemisessä, sekä Susanna: Kiitos. Tämän opinnäytetyöni omistan omalle perheelleni, aviomiehelleni Janille ja lapsillemme Jonelle, Netalle ja Titalle. Nyt äiti on koulutehtävät tehnyt. Kiitän läheisiäni koko sydämestäni. Kevät 2011 Taina Mäkelä
×