39 33 mintaa. Etula (2010) esimerkiksi mainitsee, että kirjanpito on usein siirretty tilitoimistoon ammattilaisten hoidettavaksi eikä yrittäjällä ole halua tai aikaa opetella taloushallintoa. (Minustako yrittäjä? 2010, 54.) Sukupolvien välinen ero on tällä hetkellä aika selkeä. Nuorempi sukupolvi hallitsee tietokoneen käytön jo siten, että esimerkiksi tekstin ja kuvien muokkaaminen ja sisällön tuottaminen internetiin ei vie kauheasti aikaa toteuttaa. Tästä syystä esimerkiksi yrittäjän omasta perheestä tai lähipiiristä usein löytyy henkilö, jolta tekninen osaaminen olisi verkkosivujen sisällöntuottamiseen juuri sopivaa, kunhan muistaa, ettei se pelkkä kirjoitustaito vielä takaa hyvää viestintää. Etula (2010) mainitsee, että usein pienet yritykset lähtevät tekemään yritysmaailmassa ja Internetissä sitä, mitä isot tekevät edellä. Ensin pitäisi kuitenkin lähteä miettimään, mitä ja miksi tehdään. Sitten vasta tulisi toteuttaa ja toimia. Jälkikäteen jokainen voi mitata, miten missäkin toiminnassa onnistuttiin. (Minustako yrittäjä? 2010, 52.) Kuviossa 8 on Kannuksen Kalastustarvike Oy:n nykyisen verkkosivuston layout. KUVIO 8. Kannuksen Kalastustarvike Oy:n kotisivujen layout Kuviosta 8 näkyy, että Kannuksen Kalastustarvike Oy:n nykyiset kotisivut ovat selkeät ja melko värittömät. Tekstin asettelu ja visuaalisuus ovat jääneet vähemmälle huomiolle. Visuaalisuus ja sisältö vaatisivat kehittämistä, jotta verkkosivut vastaisivat nykyajan käyttäjien tarpeita.

6 ESIPUHE Tässä tämä nyt sitten on, valmis opinnäytetyöni, joka sisältyi tradenomiopintoihini. Opintoni aloitin syyskuussa vuonna 2009 ja sain päätökseen huhtikuussa Päätin opinnäytetyöni aloitusvaiheessa, että mikäli se omassa aikataulussani valmistuisi, kirjoittaisin siihen esipuheen kiitoksineen. Ja valmishan tämä nyt on. Omat tavoitteeni toteutuivat, ja opintojeni aikataulu piti, äiti on nyt tradenomi. Halusin tehdä markkinointiin ja digitaaliseen mediaan liittyvän opinnäytetyön. Tähän tarjoutui loistava tilaisuus, kun sain hyödyntää tietojani ja taitojani isäni yritykselle, Kannuksen Kalastustarvike Oy:lle tutkimus ja kehityssuunnitelman muodossa. Kiitos ideasta ja työn toteuttamismahdollisuudesta isälleni, Hannulle. Osana esipuhetta haluan esittää suuret kiitokseni opinnäytetyöni ohjaajalle KTM Ann-Christine Johnssonille. Hänen ajatuksiani herättelevä ohjauksensa auttoi omaan oppimiseeni ja ennen kaikkea johti tähän työhön, joka valmistui juuri niin kuin pitikin. Lämpimät kiitokseni esitän myös viestinnän lehtorille, FM Helvi Pääkköselle kieliasun tarkastamisesta. Kiitokset kuuluvat myös mummuille ja papoille, sillä heidän apunsa ja tukensa koko opiskelujeni aikana on ollut merkittävä. Viimeisenä muttei tietenkään vähäisimpänä kiitokset niille ystävilleni, jotka mainitsemattakin tuntevat olleensa apuna ja tukena tämän projektin etenemisessä ja tekemisessä, sekä Susanna: Kiitos. Tämän opinnäytetyöni omistan omalle perheelleni, aviomiehelleni Janille ja lapsillemme Jonelle, Netalle ja Titalle. Nyt äiti on koulutehtävät tehnyt. Kiitän läheisiäni koko sydämestäni. Kevät 2011 Taina Mäkelä
Sosiaalisessa mediassa videoita jaetaan tilastollisesti 1200 % enemmän kuin kuvia ja tekstiä. Videoiden sisältö muistetaan 95 % paremmin kuin tekstin. Esimerkiksi näistä syistä videoita käyttävät 87 % verkkomarkkinoijista (Lisää videomarkkinoinnin tilastoja). Videot ovat siis jo itsessään hyvä valinta yritysmarkkinointiin, mutta sisältö on edelleen kokemuksen ja vaikutuksen avain. Interaktiiviset videot herättävät katsojassa mielenkiintoa vuorovaikutusmahdollisuuksillaan. Ne luovat henkilökohtaisen yhteyden katsojaan ja jättävät näin pysyvämmän muistijäljen. Mitä mielenkiintoisempi ja erottuvampi video on, sitä herkemmin sitä myös jaetaan eteenpäin eri kanavissa.
Myös kanta-asiakasetujen käyttäminen alaikäisiin kohdistuvassa markkinoinnissa voi helposti johtaa etujen korostumiseen ostettavien tuotteiden hinnan sijasta. Alle 15-vuotiaille kohdistetussa markkinoinnissa ei kanta-asiakasetuihin pidä vedota. Jos kanta-asiakasmarkkinointia suunnataan yli 15-vuotiaille alaikäisille, kanta-asiakaskonseptilla tarjottavan tuotteen on oltava ostoksena tälle ikäryhmälle tavanomainen. Se on myös voitava ostaa käteisellä, ei velaksi.
64. Yrityksen makroympäristö: Demografinen ympäristö: • Ihmispopulaation jakautuminen markkinoijia kiinnostaviin osiin –populaation koko ja kasvutrendit –Ikärakenteen muutokset: » babyboomers / suuret ikäluokat (1946-64 syntyneet) » Generation-X 1965-1976 syntyneet » Echo-boomers 1977-1994 syntyneet » yleensä seurataan ylempituloisia paremmin koulutettuja » DINKY (douple income no kids yet) » jupit (young urban professionals) » YUMMIES (young mobile no kids) » Uudet ryhmät: Sloppies (slightly older urban professionals) ja DEWKs (dual –earners with kids) • Muutos perheissä • koulutustason kasvu • Monimuotoisuuden kasvu: omien kulttuurillisten tekijöiden korostuminen globalisaation myötä

Brands can explore different strategies to keep consumers engaged. One popular tool is branded entertainment, or creating some sort of social game for the user. The benefits of such a platform include submersing the user in the brand's content. Users will be more likely to absorb and not grow tired of advertisements if they are, for example, embedded in the game as opposed to a bothersome pop-up ad.[11]
18 Persoonallisuustypologiat ovat melko teoreettisia eivätkä sellaisena tarjoa työvälineitä yritystoiminnassa oleville. Persoonallisuustypologiat eivät ota esimerkiksi huomioon mahdollisuutta, että yrittäjä siirtyisi johonkin toiseen typologiaan, esimerkiksi muuttuisi käsityöläisestä opportunistiseksi yrittäjäksi. Piirreteoriat eivät tarjoa välineitä muidenkaan dynaamisten näkökohtien tutkimiseen kuten siihen, kuinka informaatio siirtyy yrittäjän tai yrityksen sisäiseksi resurssiksi (Julien 1989). Tutkimusten perustella myös yrittäjien poikkeuksellista luovuutta koskevia yleisiä oletuksia voidaan kyseenalaistaa (Rizzoni 1991). Markkinoinnin näkökulmasta yrittäjätypologiat eivät ole kovin hyvin kyenneet selittämään yritysten menestymisen eroja (Keats ja Bracket 1988). Kun lisäksi otetaan huomioon muissa yhteyksissä saadut tutkimustulokset, joiden mukaan luonteeltaan hyvin erilaiset henkilöt voivat menestyä johtajina (Gahmberg 1996), voidaan päätellä, että yrittäjän persoonallisuuden piirteet selittävät ainoastaan osan menestymisestä. Strategiatutkimus (Schendel 1994) ja pienyritysten markkinointia käsittelevä tutkimus (mm. Carson ym. 1995) on 1990-luvulla kiinnittänyt entistä enemmän huomiota kehitysprosessiin ja oppimiseen. Siten yrittäjyys on jotain, mikä kehittyy ajan kuluessa kokemuksen kautta. Yrittäjä, joka osallistuu yrittäjyyden prosessiin, kehittää itselleen aste asteelta yrittäjyyden piirteitä. Kehityksen portaat alkavat reaktiivisesta vaiheesta ja etenevät tuherteluvaiheen kautta täyden yrittäjyyden asteelle. Tässä prosessissa yritys oppii käyttämään hyväkseen markkinoinnin kehittyneimpiä tekniikoita. Markkinoinnin metakomponenttienoparempi laatu luo yritykselle liikkumavaraa ja lisää ennustettavuutta liiketoimintaan. Tässä viitekehyksessä yrityksen prosessien estyminen saattaa olla syy huonoon menestymiseen ja liiketoiminnan kuihtumiseen. ' >Käsite marldcinoinninmetakomponentit viittaa yrittäj äosaamis en kognitiivisiin osa-alueisiin, joita ovat mm. suunnittelu, yrityksen liiketoiminnan suunnanvalinta, tilanteen arviointi ja tulosten evaluointi. 17
Hyvä ja viimeistelty kielioppi herättää kuluttajassa luottamusta. Se on keino saada viestisi selkeämmin perille. Myös hakukoneet antavat arvoa selkeälle ja ytimekkäälle kielelle sijoittamalla sivustosi hauissa korkeammalle. Kielellä on kuitenkin mahdollista myös leikitellä ja näin herättää informaatiotulvan keskellä toivottua huomiota sekä vastaanottajassa tunteita: liian asiallinen markkinointikieli voidaan helposti kokea kylmäksi ja vaikeasti lähestyttäväksi.
138. Vakiohinnoittelu (status quo pricing)Hintataso noudattelee kilpailijoiden hintoja/alan yleistä hintatasoa.Vakiohinnoittelun käyttötilanteita:• hinta ei ole yritykselle keskeisin kilpailutekijä• tavoitellaan vakaata myyntiä ja tuottoja• ostajat ovat hintaherkkiä• viranomaiset säätelevät hintoja (fixed pricing, controlled pricing)  on löydettävä jokin muu erilaistamiskeino/paremmuus!

Leikkikalumainoksen lähikuvissa näytettiin kuinka piirroshahmo pyöritti vihollisia jaloista ja löi näiden päitä yhteen. Sen jälkeen poika leikki piirroshahmoja muistuttavilla sotanukeilla väkivaltaisella tavalla. Markkinatuomioistuin piti lainvastaisena lapsiin haitallisesti vaikuttavien väkivaltakuvausten käyttämistä leikkikalumainoksessa (MT 1990:19)

67 61 Kotisivujen ulkoasu ja värit Kuvio 23 osoittaa, että kotisivujen visuaalisuudella on suuri merkitys käyttäjien ja kotisivujen sisällöntuottamisen näkökulmasta. Visuaalisuudella tarkoitetaan sekä layoutin luomista että kuvien merkitystä. Vastaajista kahdeksan antoi Kannuksen Kalastustarvike Oy:n kotisivujen ulkoasun ja värien onnistumisen arvosanaksi seitsemän ja yrityksen onnistumisen keskiarvo kotisivujen ulkoasussa ja väreissä oli 5,1. Tämä tarkoittaa, että verkkosivusto on näiltä osin onnistunut hyvin. Kotisivujen ulkoasun ja värien tärkeyden keskiarvo oli 5,1. KUVIO 23. Kotisivujen ulkoasu ja värit Kotisivujen selkeys Kuviosta 24 nähdään, että Kannuksen Kalastustarvike Oy:n kotisivut olivat vastaajien mielestä selkeät. Käyttäjän näkökulmasta verkkosivujen tulee olla helpot ja selkeät käyttää. Verkkosivujen sekava ulkoasu voi saada kävijän poistumaan sivustolta välittömästi. Yllättävää vastauksissa oli mielestäni se, että keskimääräisesti kotisivujen selkeyden tärkeys ei kuitenkaan ollut korkeampi kuin 5,8. Kannuksen Kalastustarvike Oy:n onnistumisen keskiarvo kotisivujen selkeydessä oli 5,3. Yrityksen keskiarvo jäi tärkeyden keskiarvoa hiukan alemmaksi.

43 37 väksi. Vaapun valmistus ei aluksi ollut kannattavaa liiketoimintaa, joten muutakin kalastustarvikevalmistusta, kuten esimerkiksi lahjatavaroita, värikoukkuja ja liikelahjoja, oli valmistuksessa mukana. Nämä sivutuotteet jäivät myöhemmin tuotannosta pois, koska ei aikaa eikä tarvetta niiden valmistukseen ollut Seniori-vaapun menestyksen myötä. (Känsäkoski 2010.) Ensimmäinen kilpailu, johon Känsäkoski Seniori-vaapulla osallistui, oli valtakunnallinen vieheiden valmistajien Vuoden vaappu kilpailu. Seniori-vaappu sijoittui kyseisen kilpailun taimenvaappusarjassa hienosti toiseksi. Tämän sijoittumisen kannustamana ja ehdittyään olla vuoden työttömänä Känsäkoski perusti keväällä 1993 oman kalastusalan yrityksen, Kannuksen Kalastustarvikkeen. Yhtiömuoto oli aluksi toiminimi, joka vaihtui osakeyhtiöksi vuonna Yritys aloitti toimintansa Suomessa vallinneen ensimmäisen laman aikoina. Starttiraha oli silloin yrityksen aloituksen kannalta tärkeä alkupääoman ja rahoituksen lähde. Kuten sanotaan parhaimpien ideoiden usein syntyvän autotallissa tai saunan lauteilla, tässä tapauksessa se ainakin pitää paikkansa: yrityksen toimitilat sijaitsevat omakotitalon autotallissa. (Sormunen 2010, 25.) Vuonna 1994 Kannuksen Kalastustarvike Oy palkittiin Kannuksen yrittäjäjuhlassa Kannuksen yrittäjien Kannustus-palkinnolla. Palkinnon Känsäkoski sai uudesta, innovatiivisesta yritysideasta. Kuviossa 9 näkyy yrityksen logo. KUVIO 9. Kannuksen Kalastustarvike Oy:n logo Kuviossa 9 oleva yrityksen logo on selkeä ja hiukan humoristinen. Logon näkyvyyttä digitaalisessa mediassa voisi lisätä, sillä logo on vakiintunut yrityksen painetussa mainonnassa. Logoa on hiukan muutettu sen alkuperäisestä mallista.
Kuten muidenkin polkujen, myös sosiaalisen median strategian ensimmäinen askel on määrittää, minne haluat mennä ja mikä on määränpää. Miksi some-markkinointia tehdään? Halutaanko esimerkiksi parantaa brändin tunnettuutta? Tai kenties kasvattaa verkkosivun liikennettä? Vaikka tavoitteet eivät ole toisiaan poissulkevia, brändin tulisi määritellä yksi tai kaksi tärkeintä tavoitetta. Tavoitteiden puute ja toisaalta liian monta tavoitetta johtavat nimittäin siihen, ettei lopulta oikeastaan saavuteta mitään.

Brands can explore different strategies to keep consumers engaged. One popular tool is branded entertainment, or creating some sort of social game for the user. The benefits of such a platform include submersing the user in the brand's content. Users will be more likely to absorb and not grow tired of advertisements if they are, for example, embedded in the game as opposed to a bothersome pop-up ad.[11]
Videomainonnan tehokkuudelle voidaan etsiä todisteita myös tutkimuksista. T. Sammallahti kertoo kirjassaan Konseptisuunnittelun supersankari Brand Sence Companyn tutkimustuloksista palvelukokemuksesta. Kun palvelukokemukseen liitetään enemmän kuin yksi aisti, sen mielikuvallinen vaikutus on 30 % suurempi. Tämä pätee myös mainontaan. Huomiotavia aisteja on yhteensä viisi: näkö, kuulo, haju, maku sekä fyysisesti tunnettava rakenne. Suoranaisesti videomainonnassa pystytään hyödyntämään näistä kahta: näköä ja kuuloa. Mutta pystyisikö näön kautta hyödyntämään myös muita aisteja?
Videomarkkinointi on erinomainen markkinointityökalu. Se on myös kaksiteräinen miekka, jossa hyvin helposti tulee viillettyä itseään sormeen. Onnistunut epäonnistuminen videoissa tarkoittaa, että videosta tulee meemi. Epäonnistunut videomarkkinointi taasen sitä, että videosi oikeasti luo huonoa kuvaa yrityksestäsi. Ohessa meiltä ammattilaisen vinkit videomarkkinoinnin aloittamiseen.
Paras tapa oppia ymmärtämään kohderyhmää on luoda ostajapersoonia – ja tähän on syytä käyttää hetki aikaa. Luo profiili jokaisesta potentiaalisesta asiakkaasta aina nimestä lähtien. Kuinka vanhoja he ovat? Mitä he tekevät ammatikseen? Minkälainen perhetilanne heillä on? Mistä he pitävät? Ja niin edelleen. Profiili on hyvä luoda jokaiselle eri kohderyhmälle, koska siten pystyy helpommin määrittelemään, mitä kohderyhmää some-markkinoinnilla oikeastaan tavoitellaan. Ei nimittäin ole järkevää tehdä some-markkinointia sekä 16-vuotiaille lukiolaistytöille ja 35-vuotiaille, työssäkäyville miehille.
16 suuntautunutta mutta ei-rutiinimaista. Yrittäjyys ilmenee erityisellä taitona ja kykynä tarkastella mahdollisuuksia määrätietoisesti ja samalla haluna uusiin kokemuksiin ja riskin ottoon. Maaseutuyrityksiin kohdistuneissa tutkimuksissa kasvua ei ole käsitelty useinkaan yrittäjyyden edellytyksenä, mikä voi johtua siitä, että maaseutuyritykset ovat osoittaneet suhteellisen vähäistä kasvuintentiteettiä ja kasvukykyä tutkimuksissa (mm. Hyvönen ym. 1995; Kupiainen 1996; Niittykangas 1992) Yrittäjyyden tutkimuksen viitekehyksiä Bridge ym. (1998,42-59) ovat erottaneet viisi erilaista teoreettista viitekehystä, joiden avulla yrittäjyyttä voidaan tarkastella. Näitä ovat persoonallisuusteoriat, käyttäytymistieteelliset teoriat, :taloudelliset lähestymistavat, sosiologiset lähestymistavatja integroidut viitekehyks et. Lisäksi pienyritystutkimuksessa on erotettu noin kaksikymmentä erilaista aihealuetta, joita ongelmakeskeiset tutkimukset ovat käsitelleet. Näitä ovat mm. innovaatiotutkimukset, kasvatus j a koulutus, kasvavien yritysten ongelmat, rahoitus, yrittäjyyden prosessit, yritystoiminnan aloittaminen, kansainvälistyminen, innovaatiot, uuden teknologian käyttöönotto, nykyaikaisen teknologian soveltaminen pieneen yritystoimintaan sekä verkostot ja vaihto suhteet (Mugler 1997, 14-45). Lisäksi menestymisen selitysideoita on etsitty yrittäjien orientaatiosta, yrittäjän uravalinnasta sekä yrityksen syntyyn, käynnistämisprosesseihin, pääomaan, markkinoihin ja tuotantoon liittyvistä kysymyksistä (Koskinen 1996). Persoonallisuusteoriat sisältävät mm piirreanalyysin ja psykodynaamiset lähestymistavat, joita voidaan soveltaa myös yrittäjäpersoonan tutkimiseen. Yrittäjyyden tutkimukset viittaavat usein yksilöiden suhteellisen pysyviin persoonallisuuden piirteisiin sekä niistä johtuvaan yrittäjän käyttäytymiseen ja osaamisen eroihin (Cunningham ja Lischerton 1991). Sosiaalipsykologiset teoriat käsittelevät kontekstia, jossa henkilö toimii. Yrittäjäominaisuudet opitaan sosiaalisessa ympäristössä. Lisäksi on olemassa erityinen yrityksen omistajista typologioita muodostava tutkimusperinne, joka erottelee eri tyyppisiä yrityksen omistajia ja kuvaa yrittämisen mallia ja samalla liiketoiminnan laatua tämän avulla. Käyttäytymistieteellisessä lähestymistavassa tutkitaan yrittäjän mielipiteitä, asenteita ja arvoja. Käyttäytymistieteen menetelmiä soveltavissa tutkimuksissa tarkastellaan useimmiten yrittäjää. Tällöin tutkittavaa ilmiötä lähestytään epäsuorasti ja tutkittavasta kohteesta luodaan kuva yrittäjän tietämyksen, asenteiden, arvioiden ja mielipiteiden avulla (Lehtomaa 1995, 18). Käyttäytymistieteelliset teoriat pystyvät käsittelemään mm. osaamisen vaihemallit (Bridge ym. 1998). Vaihemallit käsittelevät mm. yrittäjäosaamisen kehitystä (Carson ym. 1995). Taloudellisesta viitekehyksestä on tarkasteltu yritysten menestymistä, mutta myös yrittäjyyden laajempiataloudellisia vaikutuksia. Integroivat lähestymistavat pyrkivät muodostamaan viitekehyksiä yhdistämällä useita teoreettiria näkökulmia. Tutkimusalueiden sisällä on lisäksi erilaisia koulukuntia ja lähestymistapoja saman tyyppisiin tutkimusongelmiin. 15
Innovaatiorahoituskeskus Tekes on viime syksynä alkanut tukemaan pieniä ja keskisuuria, sekä mikroyrityksiä Innovaatiosetelillä. Setelin arvo on 6200 € (5000 € + alv.) ja sen avulla yritys voi hankkia asiantuntijoiden osaamista tai avustusta vaikkapa uuden liikeidean kehittämiseen tai ongelmanratkaisuun. Tekes haluaa toiminnallaan edistää suomalaisten yrityksien kansainvälistä kilpailukykyä ja luoda perustaa työllisyydelle. Tavoitteena on tukea eri kehitysvaiheessa olevia yrityksiä, parantaa niiden toimintaedellytyksiä ja poistaa yrittämisen esteitä.
Oletko koskaan pohtinut, mitä tapahtuu niille asiakkaille, jotka käyvät verkkokaupassasi, mutta eivät viimeistele ostosta? Tätä yleisöä ei missään nimessä kannata päästää karkaamaan! Facebook-uudelleenmarkkinoinnin avulla voimme vetää nämä asiakkaat takaisin verkkokauppaan viimeistelemään ostoksen. Uudelleenmarkkinointi on erittäin kustannustehokasta ja kannattavaa käytännössä jokaiselle verkkokauppiaalle. Otathan siis verkkokaupastasi kaikki tehot irti uudelleenmarkkinoinnin avulla!

Alaikäisille suunnatuilla internet-sivuilla mainostajan on erityisesti huolehdittava sivujen säännöllisestä tarkastamisesta. Sivuilta on poistettava niille mahdollisesti sijoitetut toiminnot tai aineistot, jotka ovat lapsille ja nuorille soveltumattomia tai jotka eivät ole voimassa olevan alaikäisten henkiseen tai fyysiseen suojeluun tähtäävän lainsäädännön mukaisia. Sivuilla olevien linkkien sopivuus lapsille on myös tarkistettava säännöllisin väliajoin.


58 52 tulisi aina olla vähintään 50 tilastoyksikköä. (Heikkilä 2008, 44.) Mielestäni tutkimukseni otoskoko oli tähän kehitystyöhön riittävä, koska vastausten kokonaismäärä oli 50. Koko messujen kävijämäärä oli tuhansia ihmisiä, millä kuitenkaan ei ole suoranaista merkitystä otoskoon suuruuteen. Tutkimukseni luotettavuutta heikentää mielestäni se, että kyselylomakkeiden täyttö tapahtui tilanteen ja ympäristön vuoksi messuosastomme pöydällä. Luulen, että osa kyselyyn vastanneista saattoi kuvitella, että seuraamme vastaajien lomakkeita. Olisi ollut ehkä parempi, jos vastaajat olisivat saaneet siirtyä jonnekin sivummalle täyttämään rauhassa kyselylomaketta. Uskon, että vastaajat olivat yleisesti hyvin totuudenmukaisia. Messuilla paikalla olleena keskustelin asiakkaiden kanssa tuotteesta ja sain sen pohjalta hyvän yleiskuvan tuotetta koskevista mielipiteistä. Samalla sain käsitystä niistä asioista, joita käyttäjät ja kalastuksen harrastajat miettivät. Usean vuoden messukokemuksien pohjalta tiesin, että kysely oli parasta toteuttaa isoilla alan messuilla. Nimettömänä olisi ollut muuten vaikea tavoittaa yksittäisiä asiakkaita. 4.5 Kyselylomake ja tutkimustulokset Kyselylomakkeen pituus oli yksi 4A-kokoinen arkki. Kyselylomakkeessa käytettiin suurimmaksi osaksi asteikkovaihtoehtoisia kysymyksiä, joten vastaajalla oli mahdollisuus valita useasta vaihtoehdosta itselleen sopiva. Kysymyksissä asiakkaalle esitettiin asioita, joissa hänen tuli arvioida asian tärkeyttä sekä Kannuksen Kalastustarvike Oy:n onnistumista väittämää vastaavassa asiassa (liite 1). Numero nolla tarkoittaa kyselylomakkeessa, Asian tärkeys -kohdassa, että asia ei ole asiakkaalle yhtään tärkeä. Numero seitsemän tarkoittaa, että asia on asiakkaalle erittäin tärkeä. Onnistuminen-kohdassa numero nolla tarkoittaa Kannuksen Kalastustarvike Oy:n erittäin huonoa onnistumista, ja numero seitsemän tarkoittaa Kannuksen Kalastustarvike Oy:n erittäin hyvää onnistumista. Lomakkeessa oli yksi taustatietokysymys, jolla selvitettiin vastaajien ikä.
Jos peliin tai kilpailuun osallistuminen vaatii useiden tekstiviestien lähettämistä, lapsi helposti huomaamattaan innostuu pelin pelaamisesta eikä osaa arvioida kertyvien kustannusten määrää. Siksi markkinoinnissa on yksittäisen tekstiviestin lisäksi ilmoitettava esimerkiksi kokonaisen kilpailukierroksen tai pelin tyypillinen hinta valmiiksi laskettuna. Jos palkinnon saamiseksi on joka tapauksessa lähetettävä useampi kuin yksi viesti, tämä pienin mahdollinen palkinnon saavuttamiseksi tarvittava viestien määrä pitää ilmoittaa. Lasta ei pidä houkutella useiden tekstiviestien lähettämiseen. Jos viestien tarkkaa määrää ei voida pelin luonteen vuoksi ilmoittaa, on määrästä ilmoitettava arvio.
Kuvattuasi ja editoituasi videosi valmiiksi valitse minne sen haluat ladata. Kotisivutohtorin mukaan jos haluat, että sivustosi löytyy paremmin Googlen hakutuloksissa, YouTube-videoiden käyttäminen sivustollasi on yksi parhaimmista keinoista. Videot kannattaa nimenomaan ladata YouTuben kaltaiseen palveluun, sen sijaan että lataisit ne suoraan sivustollesi. Videoiden lisääminen oman sivuston kansioihin voi hidastaa sitä, koska videot vievät paljon tilaa. Samalla menetät Youtube-videon sivulle istutuksen tuoman Googlen hakukonelöydettävyyden edut. Youtube on Googlen videopalvelu, joten luonnollisesti Google suosii sivustoja, joilla käytetään YouTubeen lisättyjä videoita. Voit myös ehdottomasti käyttää halutessasi Vimeon tai Wistian kaltaisia sivustoja, mutta ainakin Googlessa Youtube on Kotisivutohtorin mukaan hakukonelöydettävyyden kannalta parempi vaihtoehto. Wistia taasen huomauttaa, että Google tyypillisesti indeksoi vain yhden videon per sivu. Tiedon ei välttämättä tarvitse vaikuttaa strategioihisi, mutta pidä se kuitenkin mielessä, jos suunnittelet kotisivuillesi sivuja, joilla aiot käyttää sisältönä videoita.
12 tasaantuminen ja voimakas kilpailu (HILL 1990). Yritysten väliset erot ovat pieniä ja mahdollisuudet erottua kilpailijoista ovat vähäiset. Tässä yhteydessä saatetaan puhua umpikujaan ajautuneista toimialoista eli yrityksistä, joiden kasvun mahdollisuudet ovat pienet (CALoRt & ARDISSON 1988). Toimialan sisällä voi olla jonkin verran vaihtelua eri yritysten tai tuotteiden kohdalla. Strategioiden yhdenmukaisuus on kuitenkin kypsien toimialoj en suurimpia yksittäisiä haittoja (MILES ym. 1993). Haittojen vähentäminen edellyttäisi innovatiivisuuden huomattavaa lisäämistä. Innovatiivisuutta tulisi tukea myös yhteiskunnan taholta (MILEs ym. 1993). Suomalaisen elintarvikealan piirteistä on tunnistettavissa useita kypsien jopa taantuvien alojen ominaisuuksia. Näitä ovat tuotannon supistuminen (VAITTINEN 1996, s ) sekä suhteellisen vakiintunut kokonaiskysyntä ja laskevat kulutustrendit (LAURILA 1994, s ). Toimialan kilpailu on huomattavalta osalta hintakilpailua, jota käydään sekä tuotannon että vähittäiskaupan tasolla. Kilpailu on ollut kovaa esimerkiksi liha-alan yrityksissä ja osin leipomoteollisuudessa. Yritykset ovat keskittäneet tuotantoaan isompiin ja tehokkaampiin yksiköihin ja pyrkivät vahvistamaan kilpailuasemaansa mm. yritysostoj en ja pitkäkestoisten toimitussopimusten avulla. Keskittyminen on hallitseva piirre mm. mylly- ja leipomoteollisuudessa, maidonjalostuksessa sekä osittain esimerkiksi mehujen ja marjasäilykkeiden valmistuksessa. Nykyisissä kilpailuolosuhteissa hintakilpailukyvyn säilyttäminen kustannustehokkuutta lisäämällä saattaa olla edelleen välttämätöntä (ENRIGHT ref. BLAFIELD 1994). Yrityksen sisäistä tehokkuutta lisäämällä voi hetkellisesti parantaa suhteellista hintakilpailukykyä, mutta se ei edistä markkinalähtöistä uudistumista, minkä voidaan olettaa lisäävän pitkäjänteisemmin yritysten toimintaedellytyksiä. Suhteellisesti muita alhaisempi hintataso voi vähentää toimialan kiinnostavuutta ja kilpailua (ENRIGHT ref. BLÄFIELD 1994). Kuitenkin ne toimialat, joilla on onnistuttu saamaan parempia hintoja, ovat pitkällä välillä kehittyneet muita paremmin, ja niiden kokonaisvaikutukset myös yhteiskunnan tasolla ovat olleet myönteisempiä kuin matalien hintojen toimialojen. Myönteisiä kerrannaisvaikutuksia tulee useita teitä, korkeammat hinnat parantavat mm. yrityksen mahdollisuuksia kehittää tuotteita, osaamista ja teknologiaa (MONROE 1979, s. 5). Elintarvikealan yritykset, makeisteollisuutta lukuunottamatta, ovat olleet ja ovat edelleenkin pääasiassa kotimarkkinayrityksiä. Markkina-alueen valintaan on vaikuttanut myös elintarvikealan säätely. Teknologian ja valmistusmenetelmien uudistuminen on ollut suhteellisesti tasaisempaa ja hitaampaa moniin muihin aloihin verrattuna (vert. VoLR ym. 1996, s ), mikä on yleinen ilmiö hitaasti kehittyvillä aloilla (HILL 1991). Yritystasolla kehitystä pidetään yllä tuotemuunnosten ja mainonnan keinoin. Viime vuosikymmenellä kehitystä on tapahtunut valmisruokamarkkinoilla ja raaka-aineen esikäsittelyssä, jotka ovat kasvaneet sekä kuluttaja- että suurkeittiömarkkinoilla. Myös kaupan rakennemuutos on heijastunut elintarvikkeita valmistavien yritysten toimintaan. Merkkimarkkinointi ja varsinkin pakkausten merkitys on kasvanut, koska kuluttajamarkkinoilla suurin osa tuotteista myydään pakkauksen avulla itsepalvelusta (REmEs ref. RITVOS 1996). 11
Facebook-sivuille tuotu uutinen on tietyssä mielessä epävirallisempi kuin esimerkiksi uutiskirje. Siksi sivusto antaa yritykselle mahdollisuuden suorempaan ja samanarvoisempaan kommunikointiin asiakkaidensa kanssa ja saavutettavuus paranee. Parhaat Facebook-sivut ovat miniyhteisöjä, joissa ihmiset vaihtavat kokemuksiaan yritystä ja sen toimialaa sivuavista asioista. Hyvä Facebook-sivusto antaa kuluttajalle mahdollisuuden innostua yrityksestä ja sen tuotteista ja levittää innostuneisuuttaan sosiaaliseen verkostoonsa.
Aiemmat teemavalmennukset ovat käsitelleet niin asiakkuuksien johtamista, UX:ää, lisäarvotyökaluja, konversio-optimointia, asiakashankintaa, kansainvälistymistä kuin analytiikkaa ja rahoitusta. Seuraava teemavalmennus järjestetään lokakuussa. Seuraa uutisia kotisivuillamme sekä Twitterissä, niin saat ensimmäisenä tiedon uusien valmennusten tallenteista.
Peliä markkinoitaessa on kerrottava olennaiset kohdat pelin säännöistä, koska pelin sisältö ja syntyvät kustannukset määräytyvät niiden perusteella. Nämä tiedot pitää olla helposti saatavilla ennen pelaamisen aloittamista. Tiedot pitää ilmoittaa välineelle sopivalla tavalla. Esimerkiksi televisiossa pelkkä viittaus www-sivuille tai teksti-tv:n sivuille ei riitä. Pelaajilla on oltava tosiasialliset mahdollisuudet saada tiedot vaivattomasti käyttöönsä.
13 nossa vallitsevien strategian ulottuvuuksien avulla. Tosin mm. Haahti ym. (1987) ovat selittäneet palvelualoilla toimivien maaseutuyritysten menestymistä eri tekijöillä kuin teollisten toimialoj en. Strategian ulottuvuuksia ei tässä yhteydessä kuitenkaan käsitellä erillisinä, mutta johtopäätöksiä tehtäessä on otettava huomioon, että osaamisen ja toiminnan sisältö on erilainen palvelujen kuin tavaroiden tuotannossa. Vaikka tutkimuksessa painopiste on liiketalouden ja markkinoinnin alueilla, on selvä, että aluepoliittiset tavoitteet ja maaseutuyritysten menestyminen liittyvät toisiinsa. Siten markkinoinnin näkökulma ei rajaa pois maaseudun kehittämisen aluepoliittisia tavoitteita, joihin tulokset on mahdollista projisoida esimerkiksi arvioitaessa yritysten kehittymiseen vaikuttavia tekijöitä, työllistävyyttä ja tulevaa kehitystä sekä kehitystä suuntaavia välineitä ja niitä yritystoiminnan välillisiä vaikutuksia, joita eri tavoin menestyvät yritykset tuottavat ympäristöönsä Tatkimusstrategia Empiirisen tutkimusosion strategiaksi on valittu tapaustutkimus. Tapaustutkimuksen tulisi vastata kysymyksiin mitä ja miksi. Tapausten valinta on hyvin keskeinen validiteettikysymys. Tutkimuksen empiirisen aineiston valinta tulisi perustella tutkimuskohteen teoreettisen kiinnostavuuden kannalta (Yin 1987). Tässä yhteydessä kysymys liittyy siihen, miten hyvin empiirisen tutkimuksen kohteena olevat pienyritykset kuvaavat maaseudulla toimivia pieniä majoitus-ja ravitsemusalan yrityksiä tai puualanyrityksiä, missä suhteessa valitut yritykset ovat erityisen kiinnostavia ja kuinka hyvin havaintoj en perusteella pystytään tekemään johtopäätöksiä eri kokoisten ja eri tavoin kannattavien yritysten liiketoiminnasta. Tilastollisen otannan perusteella valitut tai sattumanvaraisesti valikoituneet yritykset eivät usein edusta mitään teoreettisesti valikoitua käsitettä. Tämän vuoksi analyysissä ei käsitellä yksittäisiä havaintoja, vaan liiketoiminnan koon ja kannattavuuden perusteella muodostettuja ryhmiä, jotka muodostavat tutkittavat tapaukset.havainnot luokitellaan yritysten koon ja kahden kannattavuuden tunnusluvun perusteella kolmeen luokkaan, josta muodostuu yhteensä yhdeksän tapausta. Näitä luokkia kutsutaan jatkossa tapauksiksi, luokiksi tai ryhmiksi. Kutakin tapausta tarkastellaan verotustilinpäätösaineistosta laskettuj en taloudellisten tunnuslukujen avulla sekä maaseutuyrityksiä ja pienyrityksiä käsitelleiden tutkimusten käyttämillä strategiatuticimuksen käsitteillä (kuvio 1). 12
Lounaan nähtiin kaksi esitystä Facebookilta. Anna Klaile (Partner Manager, Facebook) kertoi ensin Facebookin luovien sisältöjen parhaista käytännöistä ja näytti loistavia vinkkejä ja esimerkkejä omien videoiden tuotantoon. Annan esityksen jälkeen Sanni Ahokas (Account Strategist, Facebook) jatkoi Full Funnel -markkinoinnilla, eli siitä miten eri sisältöjä ja kampanjoita tulisi optimoida ja mitata parhaan tehon saavuttamiseksi.
Todellisuudessa yritysten ja organisaatioiden Facebook-sivujen kautta julkaistu sisältö tavoittaa jatkuvasti vähemmän ihmisiä. Keskiverto 1000 tykkääjän Facebook-sivun julkaisu tavoittaa 50 – 200 ihmistä ja jokainen julkaisun tavoittama Facebookin käyttäjä näkee sen yhden kerran. Luku ei siis missään tapauksessa ole 0, eli maksuttomat julkaisut tavoittavat edelleen ainakin jonkin verran ihmisiä. Markkinoinnin tavoitteiden saavuttamisen kannalta kuitenkin useimmiten merkityksettömän vähän.

Tee videosta ammattimainen, ihmiset valitsevat usein elokuvan tai kirjan sen kannen perusteella, joten tee videostasi siisti. Muista, että video toimii yrityksesi käyntikorttina. Tällä hetkellä on suosittua käyttää animaatiovideoita, koska ne ovat kustannuksilta ja hyöty tehoiltaan täysin eri luokkaa kuin tylsät kameralla kuvatut yritysvideot. Animaatiovideoihin saa hauskuutta, mielenkiintoa ja tehokkuutta kustannustehokkaasti.
Koska töissä vietetään niin suuri osa ajasta, tehdään siihen liittyvät päätökset järjen lisäksi tunteella. Tuntuuko yritys ”omalta”, vaikuttaako porukka sellaiselta, jonka osana haluaisi olla. Onko yritys hierarkkinen ja jäykkä, vai rento ja ketterä? Näiden osa-alueiden esiin tuominen ja tunteisiin vetoaminen onnistuu parhaiten videon ja kuvien kautta.

11 Myyntitavoitteet Tuotetavoitteet 5 Yksittäinen yritys voi oman liiketoimintastrategiansa pohjalta määritellä ja rajata markkinointitoimintansa tehtäväkentän suppeammaksi keskittymällä esimerkiksi vain asiakassuhteiden tai jopa brändin johtamiseen. Tämä riippuu yrityksen liiketoimintamallin ominaisuuksista ja niihin liittyvistä rajauksista sekä yrityksen asettamista omista tavoitteista ja visiosta. (Tikkanen ym. 2007, 25.) Yrityksen tulisi laatia omat kuvion 1 mukaiset tavoitteet markkinointistrategiaan toiminnalleen ja markkinoinnilleen. Kannuksen Kalastustarvike Oy tähtää asiakassuhteiden ja tuo- Saatavuustavoitteet Asiakastavoitteet Viestintätavoitteet Kannattavuustavoitteet Hintatavoitteet MARKKINOINTI- STRATEGIA Asiakassuhteiden johtaminen Toimittajasuhteiden johtaminen Tuotekehityksen johtaminen Muiden verkostosuhteiden johtaminen MARKKINOINNIN TAVOITTEET KUVIO 1. Markkinointistrategian sisältö (Tikkanen, Aspara & Parvinen 2007, 25 40) ja markkinoinnin tavoitteet (Raatikainen 2004, 89 99) Markkinointistrategian sisältö ja markkinoinnin tavoitteet ovat selkeitä kokonaisuuksia, kuten kuviossa 1 on esitetty. Markkinoinnin kautta yrityksen tavoitteet voivat olla pelkästään esimerkiksi myyntiin tai hintaan liittyviä, tai sen lisäksi asiakkaisiin, viestintään, kannattavuuteen ja saatavuuteen suuntautunutta. Yritys itse määrittelee omat lähtökohtansa ja tavoitteensa, joihin markkinoinnillaan pyrkii.
YouTube on tällä hetkellä myös yksi trendikkäimmistä kanavista sosiaalisen median maailmassa ja sen käyttäjämäärä on tällä hetkellä jo Facebookin tasolla. Ihmiset katsovat nykypäivänä lyhyitä videoita enemmän kuin koskaan ja varsinkin moni nuori katsoo paljon mieluummin informaatiota sisältävän videon kuin lukee aiheesta kirjoituksen. (PING Helsinki, 2017). Kovin moni yritys ei ole vielä lähtenyt perustamaan omaa YouTube-kanavaansa, mutta yhteistyövideot ja YouTube-mainokset ovat tänä päivänä tärkeä osa usean yrityksen markkinointisuunnitelmaa. Tulevaisuudessa yritysten omat videokanavat lienevät hyvin merkittävä osa sosiaalisen median markkinointia ja mekin olemme Promisian kanssa kiinnostuneita oman YouTube-kanavan perustamisesta. Tällä hetkellä haluamme kuitenkin vielä kartoittaa resurssejamme videoiden tuottamiseen. Emme nimittäin halua tehdä videosisältöä vasemmalla kädellä, vaan panostaa siihen kunnolla, jotta haluamme tulokset ovat hedelmällisiä ja meitä hyödyttäviä.
111. Brändin rakentamisen prosessi 1. Tutkiminen. Selvitetään asiakkaiden asenteet ja arvomaailma sekä kilpailijoiden tarjooma, kilpailevien tuotteiden asemointi ja niiden kilpailuedut. Myös oman yrityksen lähtökohdat, tavoitteet, resurssit ja olemassa olevat tuotteet. 2. Brändin persoonallisuuden suunnittelu. 3. Brändin positiointi ja markkinointitoimenpiteiden suunnittelu. 4. Toteutus ja seuranta. Yrityksen tulee jatkuvasti seurata brändin kehittymistä markkinoilla.
13 nossa vallitsevien strategian ulottuvuuksien avulla. Tosin mm. Haahti ym. (1987) ovat selittäneet palvelualoilla toimivien maaseutuyritysten menestymistä eri tekijöillä kuin teollisten toimialoj en. Strategian ulottuvuuksia ei tässä yhteydessä kuitenkaan käsitellä erillisinä, mutta johtopäätöksiä tehtäessä on otettava huomioon, että osaamisen ja toiminnan sisältö on erilainen palvelujen kuin tavaroiden tuotannossa. Vaikka tutkimuksessa painopiste on liiketalouden ja markkinoinnin alueilla, on selvä, että aluepoliittiset tavoitteet ja maaseutuyritysten menestyminen liittyvät toisiinsa. Siten markkinoinnin näkökulma ei rajaa pois maaseudun kehittämisen aluepoliittisia tavoitteita, joihin tulokset on mahdollista projisoida esimerkiksi arvioitaessa yritysten kehittymiseen vaikuttavia tekijöitä, työllistävyyttä ja tulevaa kehitystä sekä kehitystä suuntaavia välineitä ja niitä yritystoiminnan välillisiä vaikutuksia, joita eri tavoin menestyvät yritykset tuottavat ympäristöönsä Tatkimusstrategia Empiirisen tutkimusosion strategiaksi on valittu tapaustutkimus. Tapaustutkimuksen tulisi vastata kysymyksiin mitä ja miksi. Tapausten valinta on hyvin keskeinen validiteettikysymys. Tutkimuksen empiirisen aineiston valinta tulisi perustella tutkimuskohteen teoreettisen kiinnostavuuden kannalta (Yin 1987). Tässä yhteydessä kysymys liittyy siihen, miten hyvin empiirisen tutkimuksen kohteena olevat pienyritykset kuvaavat maaseudulla toimivia pieniä majoitus-ja ravitsemusalan yrityksiä tai puualanyrityksiä, missä suhteessa valitut yritykset ovat erityisen kiinnostavia ja kuinka hyvin havaintoj en perusteella pystytään tekemään johtopäätöksiä eri kokoisten ja eri tavoin kannattavien yritysten liiketoiminnasta. Tilastollisen otannan perusteella valitut tai sattumanvaraisesti valikoituneet yritykset eivät usein edusta mitään teoreettisesti valikoitua käsitettä. Tämän vuoksi analyysissä ei käsitellä yksittäisiä havaintoja, vaan liiketoiminnan koon ja kannattavuuden perusteella muodostettuja ryhmiä, jotka muodostavat tutkittavat tapaukset.havainnot luokitellaan yritysten koon ja kahden kannattavuuden tunnusluvun perusteella kolmeen luokkaan, josta muodostuu yhteensä yhdeksän tapausta. Näitä luokkia kutsutaan jatkossa tapauksiksi, luokiksi tai ryhmiksi. Kutakin tapausta tarkastellaan verotustilinpäätösaineistosta laskettuj en taloudellisten tunnuslukujen avulla sekä maaseutuyrityksiä ja pienyrityksiä käsitelleiden tutkimusten käyttämillä strategiatuticimuksen käsitteillä (kuvio 1). 12
19 TOIMINTAYMPÄRISTÖN ANALYYSI KILPAILUMARKKINAT VERKOSTOYMPÄRISTÖ TUOTE/MARKKINA-ASEMA LIIKETOIMI NAN A KILPAI- PERUSSTRATEGIAT LUSTRAT JAN MÄ- RITTÄMINEN VERKKOASEMAT ASEMASTRATEG1A KILPAILUEDUN KEHITTÄMINEN JA TOTEUTTAMINEN VUOROVAIKUTUSUHTEIDEN KEHITTÄMINEN AVAINTOIM INTOJ EN JA VOIMAVAROJEN INTEGROINT KILPAILUMARKKINOINTI - SEGMENTOINTI - KILPAILUKEINOT SUHDEMARKKINOINTI ARKKINOINNIN JOHTAMINEN JA TOTEUT 5 SUORA MARKKINOINTI Kuvio 1. Markkinoinnin strateginen ja toiminnallinen rooli kilpailuympäristössä (MöLLER 1991). 2.3 Kilpailuympäristön vaikutus strategian valintaan Kilpailuympäristön ominaisuudet vaikuttavat siihen, miten yritys voi asettaa taloudellisia tavoitteita ja miten erilaiset tavoitteet voidaan toteuttaa markkinoilla. Erilaiset tavoitteet edellyttävät erilaisia strategioita (KoTLER 1994, s. 491). Jos kilpailuympäristön hallitsevina piirteinä ovat kova kilpailu ja toimialan ylikapasiteetti, yrityksen hengissä säilyminen edellyttää myyntikatteesta tinkimistä ja hintojen alentamista, jotta kysyntä voidaan turvata. Lyhyen aikavälin tuottojen maksimointi onnistuu silloin, kun kysyntä pystytään ennustamaan ja vaihtoehtoisen toiminnan kustannukset ja tuotot kyetään laskemaan. Tuoton maksimoija ei ole sitoutunut tiettyyn liiketoimintaan vaan määrittelee toimintansa rajat lyhyellä aikavälillä, jolloin tuotto on maksimoitavissa. Myyntituloj en maksimointi edellyttää, että yritys kykenee estimoimaan kysyntäfunktion eli arvioimaan myyntituloihin vaikuttavat tekijät. Tämä on mahdollista silloin, kun ympäristön ennustettavuus on hyvä. Myynnin määrällisen kasvun maksimointi sopii tavoitteeksi hintaherkille, joustaville markkinoille, joilla alhainen hinta on tehokas väline. Aloilla, joilla kasvu on hidas tai pysähtymässä, hintoja ja tulostavoitteita alennetaan yhtäaikaa (PORTER 1980, s ). Pysähtyneille toimialoille on ominaista ylikapasiteetti, suhteellisen alhainen osaamisen taso, teknologian kehittymättömyys, massakanavat ja korkeat jakelu- 18

Olemme päivittäneet nettisivujemme alalaidasta löytyvät tietosuojaperiaatteemme sekä käyttöehtomme. Tutustu edellä annettujen linkkien kautta, minkälaista tietoa näissä dokumenteissa tulisi olla! Tarjoamme tietosuojaperiaatteitamme niin nettisivujemme alatunnisteessa, pop-up-ikkunassa nettisivuillemme tultaessa, lomakkeilla, kiitos- ja tervetulosivuilla kuin sähköpostimarkkinoinnin yhteydessä.
Alaikäiset ovat voineet käyttää matkapuhelinta puheluiden lisäksi myös tuotteiden ostamiseen ilman huoltajan suostumusta. Tämän on mahdollistanut liittymäsopimusten ehto, jonka mukaan liittymän omistaja – eikä siis alaikäinen haltija – vastaa aina kaikista liittymän käytöstä syntyneistä kuluista. Ehdon mukaan liittymänhaltija maksaa näin ollen myös mobiiliostoksista, niiden tekijästä tai suuruudesta riippumatta. Tästä syystä mobiilimaksamisen tekniset menetelmät eivät vielä ole kehittyneet sellaisiksi, että alaikäisten mahdollisuus tehdä vain tavanomaisia tai merkitykseltään vähäisiä ostoksia olisi voitu ottaa huomioon. Kuluttaja-asiamiehen mukaan ehtoa voidaankin nykytilanteessa pitää kohtuuttomana. Mobiilimaksamisessa pitäisi noudattaa samoja pelisääntöjä kuin muussakin alaikäisten kaupankäynnissä.
TV-mainonnalla saat sovitulla summalla valitsemasi määrän näyttökertoja haluamasi ohjelman yhteydessä, jonka ennustetaan tavoittavan arvioidun määrän kokonaiskontakteja. Et kuitenkaan voi olla varma, onko katsojan huomio kyseisellä hetkellä mainoksessasi vai jossain muualla, tai kuuluuko katsoja edes tavoittelemaasi kohderyhmään. Facebook-mainonnassa määrität itse, ketä tavoittelet ja millä summalla mainostat. Tämän lisäksi pystyt seuraamaan, kuinka tavoittamasi kontaktit käyttäytyvät mainoksen nähtyään.
Opinnäytetyön toimeksiantajana oli mainostoimisto Media M1. Media M1 on Jyväskyläläinen mainostoimisto, jossa suunnitellaan ja toteutetaan markkinointia printti- ja digimedioihin. Opinnäytetyön aiheeksi valittiin sosiaalinen media ja sen hyödyntäminen markkinoinnissa. Nykyaikana yhä useampi yritys on alkanut siirtyä markkinoimaan myös sosiaalisessa mediassa. Tämän takia Media M1 halusi saada ajankohtaisen selvityksen palveluiden tilanteesta.
On this occasion, we requested this Youtuber to post a content on his Youtube channel in relation to the game “Destiny: The Taken King”. The Youtuber himself selects the content, including the script and the images. Activision requires him to comply with best practice in accordance with Youtube guidelines and to clearly mention our partnership in his material, so the consumer viewing the video is fully aware of its commercial nature.
Lapsille kohdistetuissa kilpailuissa ja arpajaisissa sääntö on tiukempi. Lapset eivät kykene arvioimaan realistisesti palkinnon saannin epätodennäköisyyttä samoin kuin nuoret ja aikuiset. He tekevät ostopäätöksen helposti pelkästään houkuttelevan palkinnon perusteella. Näistä syistä lapsille ei yleensä saa kohdistaa arpajaisia tai kilpailuja, joihin voi osallistua tuotteen ostamalla. Pakkauksessakaan ei voi esitellä näitä myynninedistämiskeinoja lapsiin vetoavalla tavalla.
6 Mitä muuttuisi jos rakennettaisiin myyntimoottori? 4 Yksi järjestelmä, jossa tieto muista järjestelmistä asteen kokonaiskuva, jota voi pilkkoa osiin 4 Yksi menu, useita kokkeja ja apulaisia 4 Valitun strategian mukaiset markkinointiohjelmat 4 Markkinoinnin ja myynnin läpinäkyvyys 4 Yrityksen organisaation ja roolien mukaiset vastuut 4 Selkeät mittarit ja kehityspolku
83. Harjoitus • Sosiaalinen ympäristö vaikuttaa suuresti organisaatioiden markkinointipäätöksiin. Mieti miten markkinointiosasto voi mitata ja ennustaa muutoksia sosiaalisessa ympäristössä? • Nykypäivän nuoriso käyttää yhä enemmän rahaa kulutukseen. Löydätkö eroja mainonnassa nuorten ja aikuisten välillä? • Arvioi maantieteellisen segmentoinnin etuja (5kpl) ja haittoja (3-5kpl)
144. Markkinatilannehinnoittelu • Absoluuttinen hinta (tuotantohinta, kustannushinta): hinta, jonka tuote on tullut markkinoijalle maksamaan • Suhteellinen hinta (markkinahinta): tuotteen hinta suhteessa samoilla markkinoilla oleviin kilpaileviin tuotteisiin  Kustannuksiin perustuva hinta ei välttämättä ole myyvä tai kilpailukyinen!  Tuotteella ei ole vain yhtä oikeaa hintaa: hinta on ajassa, markkinoilla ja asiakkaan silmissä.

Videosisältöjen kannattaa olla toisistaan erilaisia ostoprosessin eri vaiheissa. Ostoprosessin alkuvaiheessa -  tai jo ennen varsinaista ostoprosessia - videolla pyritään herättämään kiinnostus brändiä, tuotetta tai palvelua kohtaan. Videon sisältö voi tässä vaiheessa olla oikeastaan minkälaista tahansa, kunhan se vetoaa tunteisiin ja asiakkaalle saadaan luotua mielikuva brändistä/tuotteesta/palvelusta ratkaisuna asiakkaan ongelmaan. Mikäli viesti on riittävän tehokas, huutavat ensimmäiset ja helpot asiakkaat jo nyt kuorossa “Shut up and take my money!”, mutta tavallisesti vaaditaan hieman enemmän.


Perinteinen televisio on hallinnut videomainontaa lähes yksinoikeudella jo kymmeniä vuosia. Nykypäivän kuluttajalla on kuitenkin mahdollisuus etsiä netistä juuri itseään kiinnostavaa videosisältöä juuri silloin kuin se hänelle parhaiten sopii. Tämä luo aivan uusia mahdollisuuksia videomainonnalle; esimerkiksi mainonnan kohdentaminen on paljon tarkempaa ja tehokkaampaa iän, sukupuolen, maantieteellisen sijainnin tai vaikkapa kiinnostuksen kohteiden mukaan. Lisäksi nykyaikaiset tehokkaat älylaitteet mahdollistavat videoiden katsomisen missä tahansa, kotisohvalta lomamatkalle, ja kaikkialla näiden väliltä. Näin videomainonta tavoittaa kuluttajan juuri siellä, missä hän viettää vapaa-aikaansa.
9 3 tässä vaiheessa työtä oli lomakkeiden saaminen vastaajilta heti takaisin ilman postitusprosessia, jonka totesimme olevan melko hankalaa yksityisten käyttäjien osalta. Halusimme isäni kanssa, että vastaukset pitäisi ehdottomasti voida jättää nimettöminä, jotta vastaukset olisivat totuudenmukaisempia. Tein kyselylomakkeen omalla nimelläni. Aloitin aiheeseen perehtymisen isäni vuosien varrella keräämien lehtiartikkelien selaamisella ja löysin haastattelun pohjalta kirjoitetun artikkelin vuodelta 1993 Lestinjoki-lehdestä. Haastattelussa Hannu itse mainitsee, että parhaillaan tutkii Ruotsin markkinoille menemistä ja myyntikanavaa etsitään. Tämä siis oli ollut suunnitelmissa jo silloin. Nyt oli loistava hetki toteuttaa tämä suunnitelma ja käyttää niitä kanavia, joita kehitys on tuonut käyttöömme tässä reilun 17 vuoden aikana. Hannun mielestä paras myyntimies on onnistunut kalamies, ja näinhän asia edelleen on. Verkossa näiden myyntimiehien teho vain on ihan eri mittakaavassa kuin aikana ennen internetiä. (Lestinjoki 1993.)
Loistava yritysvideosi on hyödytön, jos kukaan ei näe sitä. Hyväkään video ei lähde leviämään viraalisti, jos siinä ei ole jotain poikkeuksellisen erityistä, tai hauskaa. Hauskuus ei välttämättä ole videosi päätarkoitus, vaan tuotteiden ja palveluiden myynnin edistäminen. Et varmaankaan halua, että tuhansia euroja maksaneella videollasi on 6 kk jälkeen muutamia kymmeniä tai satoja katselukertoja.

Someco on toimisto, jossa sisältöstrategia ja sosiaalinen media elävät symbioosissa. Autamme teitä suunnittelemaan verkko- ja sosiaalisen median sisältönne siten, että ne tukevat liiketoiminnallisia tavoitteita ja saavuttavat kohderyhmänsä. Jos tarpeenanne on sisältö- tai sosiaalisen median strategia, käytännön toteutus tai omien osaajienne koulutus, on varsin mahdollista, että olemme toivomasi kumppani.

29 23 book. Yrityksen tulisi kartoittaa omakohtaisesti se, millaista joukkoa se yrittää tavoittaa, ja sen kautta miettiä, käyvätkö kyseiset asiakkaat Facebookissa. (Minustako yrittäjä? 2010.) Kannuksen Kalastustarvike Oy:n tavoittama käyttäjäryhmä on nuoret, joten Facebook voisi olla keino tavoittaa heidät. Toisaalta kuitenkin yrittäjän resurssien kannalta Facebookin käyttö olisi ensin opeteltava ja vaatisi myös aktiivista päivittämistä. Facebookin ongelmana ovat tällä hetkellä lisääntyneet tietoturvaongelmat ja yksityisyyden loukkaukset. Ihmisten tietoja leviää vääriin käsiin, ja tämä saattaa jopa vaikuttaa uusien käyttäjien ja olemassa olevien jäsenien käyttäytymiseen. Tietoturvan lisäämiseksi Facebookiin ollaan lisäämässä uusia ominaisuuksia, jotka parantavat käyttäjien mahdollisuuksia omien tietojen hallintaan ja niiden näkymiseen muille käyttäjille. Suurin muutos tulee olemaan se, että käyttäjät voivat jakaa tietojaan pienissä ryhmissä niin, että päivitykset eivät näy kaikille Facebook-kavereille. (Reinikainen 2010.) Facebook-käyttäjien yksityisyys ei ole enää taattu. On aihetta ihmetellä, mihin tarvitaan koko palvelua. Moni on luonut henkilökohtaisen Facebook-tilin, mutta huomannut ajan kuluessa, ettei tarvitsekaan sitä. Moni Facebookin käyttäjä haluaisi eroon tästä sosiaalisesta yhteisöstä, monista eri syistä. (Pöysti 2010.) Alun aktiiviset käyttäjät ovat laiskistuneet, eivätkä monet koe saavansa palvelusta enää mitään uutta. Facebookissa oleville on laadittu yksityiskohtaiset ohjeet siitä, kuinka palvelusta pääsee lopullisesti eroon. Facebook-käyttäjätilien poistaminen on yleistynyt. (Latvala 2010.) Kaija Pöysti (2010) listaa Kauppalehden blogissa kirjoituksessaan Sosiaalinen media kaipaa ennakkoluulotonta kokeilua viisi syytä poistaa Facebook-tili käytöstä: Facebook on tarpeeton, se lähettää roskapostia ja turhia tilapäivityksiä, se ei kunnioita yksityisyyttäsi, Facebookin käyttäjäehdot solvaavat käyttäjää, eikä käyttäjillä ole yksityisyyttä. (Pöysti 2010.)


Uutiskirjetoiminnon lisäksi Facebook-sivulla on myös monia muita mahdollisia käyttötapoja. Yritys voi esimerkiksi käydä julkista keskustelua toimintaansa liittyvistä tapahtumista jäsentensä kanssa tai vinkata seinällään sopivista ja kiinnostavista artikkeleista ja uutisista seinällään. Jäsenet voivat puolestaan kertoa mielipiteensä sivuille liitetyistä asioista.
Kuluttaja-asiamies totesi alusvaatteiden ulkomainontaa koskevassa ratkaisussaan, että markkinointia arvioitaessa on kiinnitettävä huomiota myös markkinointivälineeseen. Ulkomainonnassa käytetään julkista tilaa, eikä mainontaa voi välttyä kohtaamasta. Ulkomainonta tavoittaa myös lapset ja nuoret. Sen takia markkinointia voidaan arvioida kuten lapsille suunnattua markkinointia. Häiritsevä mainonta loukkaa kuluttajan oikeutta rauhalliseen asuinympäristöön ja vahvistaa usein vallitsevia sukupuolistereotypioita. (2003/40/2176)
Markkinointistrategian tärkein ja samalla vaikein kysymys. Koska kohderyhmä määrittelee valittavat markkinoinnin keinot ja teknologiat, ei toisinpäin. Markkinaorientoituneessa yrityksessä kaikki alkaa segmentoinnista, eli ”markkinakartan” tekemisellä. Kartan avulla näet yhdellä silmäyksellä koko markkinat jaoteltuina erilaisiin kohderyhmiin, missä on paras mahdollinen tuottopotentiaali ja minne yrityksen rajalliset resurssit kannattaa kohdentaa. Kun ”markkinakartta” numeroineen on valmis, on aika tehdä päätös mihin kohderyhmään/-ryhmiin myynnin ja markkinoinnin resurssit kohdistetaan. Strateginen päätös siitä, minne kohdennetaan niukat myynnin ja markkinoinnin resurssit seuraavan 1–3 vuoden aikana. Targetointi, eli kohderyhmän/-ryhmien valinta on toimitusjohtajalle iso ja ehkä vuoden tärkein strateginen päätös. Lue lisää targetoinnista täältä.
Aloita valitsemalla kolme tai neljä tärkeintä kilpailijaasi. Selvitä, mitä sosiaalisen median kanavia he käyttävät ja minkälaista sisältöä he tuottavat. Mikä on tone-of-voice? Keskittyykö sisältö tuotteisiin vai johonkin muuhun? Kuinka paljon sitoutumisia eli kommentteja, jakoja ja tykkäyksiä heidän julkaisut saavat? Näiden tietojen avulla saat hyviä ideoita siitä, minkälainen sisältö kiinnostaa kohderyhmääsi – ja toisaalta, mitä voisi tehdä paremmin.
Sosiaalinen media ei ole tehnyt mainontaa tarpeettomaksi. On käynyt pikemminkin päinvastoin: mainontaa tarvitaan enemmän kuin koskaan. Ainoastaan maksullisen mainonnan avulla on myös sosiaalisessa mediassa mahdollista tavoittaa oikeat kohderyhmät oikea-aikaisesti, oikealla viestillä ja riittävässä laajuudessa (huomioiden myös viestien vaikuttavuuden kannalta oleellinen toisto).
Etsiessään tietoa tuotteista asiakas todennäköisesti päätyy jossain vaiheessa Googleen, joka tunnetusti suosii videota hakutuloksissaan. Kun putkena on Google-haku > YouTube-video > linkki tuotteeseen, on kiinnostunut asiakas parhaimmillaan vain parilla klikkauksella saanut kaipaamansa tiedon tuotteesta, päätynyt verkkokauppaan ja vienyt kyseisen tuotteen ostoskoriin.
Mainonnan käytön painopiste on sosiaalisessa mediassa erilainen kuin esimerkiksi sanomalehdessä. Tuotteiden ja palveluiden mainonnasta on siirrytty ennen kaikkea maksuttoman sisällön mainontaan. Yksi tärkeimmistä mainonnan tehtävistä sosiaalisessa mediassa on on asiakassuhteiden luomiseen tarkoitetun sisällön näkyvyyden luominen oikeissa kohderyhmissä ja myynti tapahtuu muissa kanavissa.
6 3. Videostrategian elementit On monia tapoja tehdä videoita, mutta ainoa oikea tapa aloittaa videomarkkinointi on tehdä videostrategia. Tarkoitus ja tavoitteet Määritä tavoite videomarkkinoinnille. Tavoite voi olla esimerkiksi myynnin lisääminen tai brändin tunnettuuden kasvattaminen. Videoidesi tarkoitus ja tavoitteet ohjaavat mm. videoiden sisältöä ja jakelukanavien valintaa. Kohderyhmä Kenelle teet videoita? Mistä he ovat kiinnostuneita? Kohderyhmä määrittelee videoidesi sisältöä, tyyliä, sävyä ja jakelua. Videostrategiassa tulee määrittää, mikä kohderyhmä halutaan tavoittaa, miten ja miksi. Kanava ja jakelu Sen sijaan, että valittaisiin YouTube siksi, että se on cool, on tärkeämpää selvittää, missä kanavissa kohderyhmäsi viettävät aikaa, miten saat heidät löytämään sisällön ja miten myös katsomaan videon. Asiakassuhde keskiöön Perinteisen myyntitunnelin sijaan kannustamme yrityksiä keskittymään asiakassuhteiden rakentamiseen. Sen sijaan, että aloittaisit myymällä tuotetta, aloita rakentamalla asiakassuhdetta. Myynti korreloi sen kanssa, kuinka moni ihminen puhuu brändisi puolesta ei sen mukaan, kuinka monta viestiä yritys lähettää. Do good shit Älä yritä esittää videolla jotain, mitä et ole. Asiakkaat kyllä huomaavat, mikäli yrität esittää jotain, joten ole rehellinen. Ja lisäksi tuota hyviä videoita, jotka kiinnostavat asiakkaitasi. Olisiko esimerkiksi teidän yrityksellenne parempi tuottaa saippuaoopperasarja YouTubeen? Analysoi Mittaamalla ja analysoimalla videoviestintäsi tuloksia saat arvokasta dataa, joka auttaa varmistamaan, että tuotat oikeanlaista sisältöä ja että levität sitä oikeissa kanavissa. Muista valita oikeat mittarit asetettujen tavoitteiden pohjalta. 6
×