Yritysten ja organisaatioiden on edellisen perusteella syytä tehdä tiukkoja päätöksiä sosiaaliseen mediaan suunnattavien panostusten suhteen. Suurin osa some-kanavista on yrityksille turhia ja ne voi unohtaa ilman huolta hyötyjen menettämisestä. Nyt kannattaa opetella käyttämään Facebook-mainontaa, joka on sosiaalisen median suurin alihyödynnetty mahdollisuus.
Vuodet ovat kuitenkin tehneet tehtävänsä. Facebook on Googlen jälkeen maailman toiseksi suurin mainosmedia. Facebookin mainosjärjestelmä on kehittynyt ja sen käyttöön tarkoitettu itsepalvelukäyttöliittymä samalla muuttunut monimutkaisemmaksi. Tuloksellisten mainoskampanjoiden luomiseen on tällä hetkellä täysin erilaiset mahdollisuudet kuin vuonna 2007, mutta mainoskäyttöliittymän asetuksia on todella osattava myös käyttää. Taitamattomissa käsissä Facebook-mainosjärjestelmä on vain pettymyksiä tuottava rahakaivo.

Käyttämällä videoissa oikeita ihmisiä annat yleisöllesi keinon yhdistää sivustollasi olevat sisällöt kasvoihin, annat inhimillisemmän kuvan yrityksestäsi ja autat ihmisiä sitoutumaan brändiisi. Jos haluat yleisösi näkevän persoonasi, ovat videot siihen yksi parhaista keinoista. Jos brändisi on tuntematon tai sivustosi uusi, tulee siellä vierailijoille helposti tunne, että he seilaavat tuntemattomilla vesillä. Videot auttavat ihmisiä tuntemaan olonsa kotoisaksi ja luomaan uskottavuutta.


Kanavien keskinäinen vertailu on toisinaan hankalaa. Täysin pätevää mittaustapaa siihen, miten eri kanavien suoritusta voidaan vertailla, ei ole. Yksi hyvä mittari on Google Analytics ja sosiaalisen median välilehdeltä saatavat tiedot. Sieltä kannattaa katsoa, mikä kanava ohjaa eniten liikennettä yrityksen verkkosivuille. Potentiaalisten asiakkaiden ohjaaminen yrityksen verkkosivulle on aina kannattavaa, jos he löytävät sieltä tietoa tuotteista ja palveluista.
Yhtiö on lehden markkinoinnin yhteydessä järjestänyt kilpailun… Peruskoulun ala-asteen oppilas ei yleensä kykene arvioimaan sattumanvaraisen edun saannin epätodennäköisyyttä.(MT 1981:9) On mahdollista, että esim. pieni lapsi on ensimmäinen, joka joutuu kosketuksiin ….Jos lapsi onnistuu avaamaan pullon…hiustenpesuainetta säilytetään tavallisesti pienten lasten ulottumattomissa…tällainen tilanne aiheuttaa vanhemmissa huolestuneisuutta lasten terveydestä. (MT 1992:15)
19 3. Markkinoinnin strategiatutkimukset Markkinoinnin tutkimuksissa käytetään yleisesti integroituja viitekehyksiä (mm. Carson ym 1995; Haahti 1987; Möller j a Anttila 1989 ;Ylikortes j a Möller 1997; Hyvönen ym. 1995; Pietikäinen ja Hyvönen 1998). Osa tutkimuksista käsittää useita toimialoja, osa on suunnattu jollekin tietylle alalle esimerkiksi korkean teknologian yrityksiin. Pienyritystutkimuksessa on sovellettu mm. strategisen j ohtamisen ja toimialan kilpailuteorioiden käsitteistöä. Tähän liittyvät läheisesti strategista suuntautumista käsittelevät tutkimukset sekä usein myös yrityksen strategisia resurssej aja osaamista ko s- keva kirjallisuus, j oka käsittää mm. kilpailuetua tuottavat strategiset resurssit, henkiset voimavarat ja taidot (Day 1994). Maaseutututkimuksissa pienyrittäj yyttä tarkastellaan usein yksilötason ongelmana, mutta tarkasteluun voidaan liittää myös osaamista tukevien interventioiden vaikutus (Bridgeym. 1998) mm. markkinointiosaamisen edistämisessä. Sovellutusten perusteella pienyrityksiä voidaan tutkia yleisin markkinoinnin käsittein ottamalla huomioon erityiset olosuhteet, joissa yritykset toimivat sekä tavarat j a palvelut, j oita yritykset valmistavat j a tuottavat, mutta tutkimuksista ei tällöin voida tehdä luotettavia yleistyksiä toimialojen yli. Pienyritysten markkinointia käsittelevä kirjallisuus erottaa pienyritysten markkinoinnin ja päätöksenteon omaksi erityisalueekseen lähinnä yritysten niukkojen resurssien ja muihin yrityksiin verrattana epätyypillisiksi luokiteltavien menettelytapoj en perusteella (Carson ym.1996; Brigde ym 1998). Tutkimuksissa esiintyy kuitenkin useita käsitteitä, joiden alkuperä voidaan liittää mm. Ansoffin, Porterin ja Kotlerin esittämiin strategiakäsitteisiin. Seuraavassa tarkastellaan markkinoinnin strategiatutkimuks en käsitteistön muuttumista ja niitä käsitteitä, jotka on omaksuttu pienyritystutkimukseen yleisestä strategiatutkimuksesta. Samalla tarkastellaan sitä, millaisia strategioita maaseutuyrityksiä koskevissa empiirisissä aineistoissa on noussut esille Käsitteistön muuttuminen Markkinoinnin lähestymistavoissa on vuosikymmenien aikana tapahtunut merkittäviä muutoksia, j oilla on vaikutusta myös pienyritystutkimukseen.muo dollinen johtamisen näkökulma on menettänyt merkitystään yrityksen menestymisen selittäjänä (kuvio 3). Erityisen epäsopivaksi muodollisen j ohtamisen näkökulma on osoittautunut pienyrityksen j ohtamisen ja yrittäjyyden tutkimusten lähtökohtana. Kun markkinointi on integroitunut koko organisaatioon, samalla sen rooli on muuttunut strategiseksi. Strategian ydinkohtia on silloin entistä vaikeampi erottaa toisistaan, koska taktinen taso on lähentynyt liiketoiminnan tasoa. Samalla mittaus on vaikeutunut, koska laadulliset ja prosessitekij ät ovat vaikeasti operationalisoitavia ja heikosti yleistettäviä. Tulo sj ohtamisesta ja taloudellisen tuloksen painotuksesta on siirrytty tutkimaan niitä prosesseja, joiden avulla tuotetaanpalveluj aj a tuotteita asiakaslähtöisesti (Slater 1997). 18
FitFarmin videot ovat suureksi osaksi mainoksia, joissa kerrotaan tulevista kursseista, haasteista ja muista myytävistä kokonaisuuksista. Seassa on kuitenkin myös erilaisia vinkkejä ja ohjeita, jotka ovat kiinteästi yhteydessä terveelliseen elämäntapaan, joka taas on tiiviisti yhteydessä myytäviin tuotteisiin. Videoista löytyy esimerkiksi vinkkejä herkkujen vähentämiseen tai smoothien tekemiseen.
19 TOIMINTAYMPÄRISTÖN ANALYYSI KILPAILUMARKKINAT VERKOSTOYMPÄRISTÖ TUOTE/MARKKINA-ASEMA LIIKETOIMI NAN A KILPAI- PERUSSTRATEGIAT LUSTRAT JAN MÄ- RITTÄMINEN VERKKOASEMAT ASEMASTRATEG1A KILPAILUEDUN KEHITTÄMINEN JA TOTEUTTAMINEN VUOROVAIKUTUSUHTEIDEN KEHITTÄMINEN AVAINTOIM INTOJ EN JA VOIMAVAROJEN INTEGROINT KILPAILUMARKKINOINTI - SEGMENTOINTI - KILPAILUKEINOT SUHDEMARKKINOINTI ARKKINOINNIN JOHTAMINEN JA TOTEUT 5 SUORA MARKKINOINTI Kuvio 1. Markkinoinnin strateginen ja toiminnallinen rooli kilpailuympäristössä (MöLLER 1991). 2.3 Kilpailuympäristön vaikutus strategian valintaan Kilpailuympäristön ominaisuudet vaikuttavat siihen, miten yritys voi asettaa taloudellisia tavoitteita ja miten erilaiset tavoitteet voidaan toteuttaa markkinoilla. Erilaiset tavoitteet edellyttävät erilaisia strategioita (KoTLER 1994, s. 491). Jos kilpailuympäristön hallitsevina piirteinä ovat kova kilpailu ja toimialan ylikapasiteetti, yrityksen hengissä säilyminen edellyttää myyntikatteesta tinkimistä ja hintojen alentamista, jotta kysyntä voidaan turvata. Lyhyen aikavälin tuottojen maksimointi onnistuu silloin, kun kysyntä pystytään ennustamaan ja vaihtoehtoisen toiminnan kustannukset ja tuotot kyetään laskemaan. Tuoton maksimoija ei ole sitoutunut tiettyyn liiketoimintaan vaan määrittelee toimintansa rajat lyhyellä aikavälillä, jolloin tuotto on maksimoitavissa. Myyntituloj en maksimointi edellyttää, että yritys kykenee estimoimaan kysyntäfunktion eli arvioimaan myyntituloihin vaikuttavat tekijät. Tämä on mahdollista silloin, kun ympäristön ennustettavuus on hyvä. Myynnin määrällisen kasvun maksimointi sopii tavoitteeksi hintaherkille, joustaville markkinoille, joilla alhainen hinta on tehokas väline. Aloilla, joilla kasvu on hidas tai pysähtymässä, hintoja ja tulostavoitteita alennetaan yhtäaikaa (PORTER 1980, s ). Pysähtyneille toimialoille on ominaista ylikapasiteetti, suhteellisen alhainen osaamisen taso, teknologian kehittymättömyys, massakanavat ja korkeat jakelu- 18
27. Mitä on markkinointi nykyään? • Asiakkaan tarpeiden, halujen ja kysynnän tyydyttämistä • Tuotteiden, palveluiden ja niiden yhdistelmien kehittämistä arvon, tarpeiden tyydytyksen ja laadun maksimoinnissa • Kysynnän johtamista • Tuottoisien asiakassuhteiden rakentamista ja hallintaa • Markkinoinnin manageroinnin käytäntöjä • Markkinoinnin eri konseptien käyttöä • Markkinointiverkostojen käyttöä • Mediamixin monipuolisuutta

Innovaatioseteliä voi hakea esimerkiksi uuden mobiilisovelluksen kehittämiseen. Konkreettista ideaa mobiilisovelluksesta ei vaadita, kunhan sinulla on halu palvella asiakkaitasi paremmin hyödyntäen tämän hetken trendejä. Innovaatiosetelin avulla voit selvittää tuoko mobiilisovellus lisäarvoa asiakkaillesi. Jos yrityksestäsi ei löydy osaamista mobiilitekniikan ja -konseptoinnin saralta, voit hyödyntää innovaatiosetelin hankkimalla ulkopuolista osaamista.
Arjen tallentaminen: Arkea on vaikea väärentää; mikään ei kerro paremmin ja aidommin yrityskulttuurista kuin aito arjen kuvaus. Valitse kanava, jossa yritys voi esiintyä arkisempana ja avoimempana, ja valjasta koko henkilöstö palkintojen voimin sisällöntuotantoon. Siinä missä kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, lyhyt video kertoo vielä enemmän. Katso esimerkiksi Koodiviidakon Instagram-tili.

Tulosten mittaamisen kautta pystyt laskemaan, onko yrityksellesi tuotettu sisältö ollut kustannustehokasta. Suunnitteluvaiheessa on tärkeää miettiä selkeästi mitattavat tavoitteet: haluatko yrityksesi verkkosivuille lisää kävijöitä, enemmän seuraajia Facebook-sivullesi vai enemmän kauppaa verkkokaupassasi. Tulosten mittaamisella pystyt seuraamaan, mihin kanaviin kannattaa panostaa ja onko sisältö herättänyt tavoitteidesi mukaista huomiota. Muokkaa luomaasi sisältöä tulosten ja asiakkaiden palautteen perusteella.
Printtimainonta ei ole kuollut. Käsin kosketeltavassa viestissä on edelleen tunnelmaa, jonka luominen sähköisesti on mahdotonta. Sen nykyaikaiseen toteutukseen on kuitenkin tärkeä panostaa. Perinteiset käyntikortit, esitteet ja flyerit ovat edelleen tärkeä osa yrityksen mainontaa. Printti soveltuu niin suurien kuin pienienkin kohderyhmien tavoittamiseen. Painotuotteissa kannattaa aina panostaa laatuun niin suunnittelun kuin painomateriaalienkin osalta. Myös asianmukainen viimeistely (kuten leikkaus, foliointi, kohokuviot ja laminoinnit) kannattaa valita harkiten ja brändiviestiä ajatellen. Upeasti ja harkiten toteutettu painotyö jättää kokijaansa tunnejäljen, joka sähköisen median hektisyydessä on helposti sivuutettavissa.
Sosiaalisen median sisältöä voidaan tuottaa lähes ilmaiseksi. Periaatteessa maksat vain käyttämästäsi ajasta. Orgaanisen sisällön näkee käytännössä maksimissaan kuitenkin ainoastaan se yleisö, joka jo seuraa kanaviasi somessa. Nykyään kaikki sosiaalisen median kanavat ovat niin täynnä sisältöä, että seuraajienkaan on mahdotonta nähdä kaikkia julkaisemiasi viestejä. Maksetuilla mainoksilla tavoitat ihmisiä laajemmin. Voit kohdentaa tarkemmin yleisölle, jonka haluat tavoittaa. Saat lisää näkyvyyttä somekanavan sisällä ja lisää liikennettä yrityksesi kotisivuille.
Mahdollisia mainontakanavia sosiaalisessa mediassa ovat mm. yritysten Facebook-, Twitter- ja Google+-sivut sekä Facebook-mainokset. Sosiaalisessa mediassa hyvät ideat leviävät myös itsestään, kun innostuneet asiakkaat jakavat niitä eteenpäin. Tästä syystä www-sivuille rakennettavat sovellukset toimivat mainonnassa. Yrityksen Facebook- ja Twitter-sivuille voi tuoda samaa markkinoinnillista sisältöä, mitä käytetään uutiskirjeissä.
Päivä alkoi kasvuohjelman kauppiascaseilla: Heikki Tiittanen (Director Solution Sales, Reima & Finnish Baby Box) jakoi alkuun heidän käytännönläheiset oppinsa videoiden tuotannosta ja hyödyntämisestä markkinoinnissa, kun takana on kokemukset ensimmäisten 100 videon kuvaamisesta. Tärkeää onkin alkaa vain tehdä ja kokeilla millainen sisältö toimii juuri omassa markkinoinnissa. Toinen kauppiascase kuultiin Jussi Meresmaalta (CEO & Founder, Innova Champion Europe). Jussi näytti vaikuttavia esimerkkejä yhteisön ja heimon rakentamisesta Facebookin livelähetyksillä sekä tunnettuuden luomisesta viraalivideoiden ja vaikuttajien avulla. Kannattaa käydä tutustumassa näihin videoihin YouTubessa ja laittaa Discmanian sivu seurantaan!
29. Peruskäsitteitä Markkinoinnin perusta: –Yritysten on määriteltävä asiakkaiden tarpeet ja (mieli)halut voidakseen viestiä niistä hyödyistä ja arvoista, joita se asiakkailleen tarjoaa. Yritykset konkretisoivat nämä odotukset arvosta tuotteillaan/tarjoamillaan. Markkinat muodostuvat ihmisistä/asiakkaista/ kuluttajista, jotka haluavat tyydyttää samankaltaiset tarpeensa → kohdemarkkinat Tarjoama: tuotteet, palvelut, tieto, ja kokemukset joiden kautta aineettomat odotukset konkretisoidaan. •Hampurilaisketjun tarjoama: Tuotteet ( hampurilaiset virvoitusjuoma ranskalaiset) Palvelut (Ruokailutila, WC, musiikki, siivoaminen, kantaasiakkuus)ja tieto/odotus (säästää aikaa)
9 1 Johdanto 1.1 Markkinointi menestystekijänä Markkinointiaj attelussa voidaan tunnistaa kaksi toisistaan poikkeavaa pääsuuntaa. Marklcinointisuuntautuneen lähestymistavan mukaan onnistumiseen vaikuttaa eniten marldcinoijan panos. Ääriajattelussa melkein mikä tahansa yrityksen ongelmista voidaan pelkistää markkinointikysymykseksi. Marldcinalähtöisyyttä korostavat tarkastelevat marldcinointisuuntautuneita enemmän marlckinointimahdollisuuksia, jotka syntyvät asiakkaiden tarpeista ja niille alueille, joita kilpailevat yritykset eivät palvele. Vaikka taitava markkinoija kykenee epäilemättä luomaan ja ohjaamaan markkinoita, pienyrityksissä parhaat markkinointiedellytykset ovat silloin, kun liiketoiminta-ajatus on riittävän markkinalähtöinen (SMALLBONE 1990). MURRAY'n (1981) mukaan markkinointi poikkeaa muista yrityksen osaamisen alueista erityisesti siinä, että se tarjoaa ja sen tulisi tarjota riittävästi välineitä seurata yrityksen ympäristössä tapahtuvaa kehitystä. Tätä kehitystä tapahtuu jatkuvasti sekä kilpailijoissa että asiakkaissa. Markkinoinnin avulla havainnot muutetaan sellaiseen muotoon, että niiden avulla kyetään lisäämään yrityksen resursseja sekä pystytään kehittämään ja uudistamaan tuotteita ja markkinoita. Oikein toteutettu markkinointi lisää yrityksen menestymistä, koska se auttaa kohdistamaan resursseja oikein, mikä vähentää merkittävästi epäonnistumisen mahdollisuuksia joita yritystoimintaan liittyy (DicicsoN & GIGLIERANO 1986). Pienyrityksiin kohdistuvissa tutkimuksissa yrittäjyys on nostettu keskeiseksi menestymiseen vaikuttavaksi tekijäksi. Yrittäjäominaisuuksia ovat esimerkiksi muita parempi itseluottamus, kyky ja halu ottaa riskejä sekä hyvä mielikuvitus ja kyky havaita mielenkiintoisia taloudellisia mahdollisuuksia (JULIEN 1989). Yrittäjillä näiden piirteiden oletetaan olevan määrältään suurempia kuin ihmisillä keskimäärin. Yrittäjyyden vaikutuksia yrityksen menestymiseen voidaan tutkia sekä psykologisena ja yrittäjän osaamiseen liittyvänä että ympäristöstä johtuvana ilmiönä (RIEPPONEN 1995, s. 22, 25-30). JULIEN (1989) on tarkastellut erityisesti yrittäjän resursseja ja informaation käyttöön liittyviä tutkimuksia. Yrittäjän motivaatio on keskeisin pienyrityksen inhimillinen resurssi eli toiminnan perusta. Yrittäjämotivaatioon lasketaan kuuluvan kunnianhimo, halu taloudelliseen itsenäisyyteen, taipumus uhkapeliin tms. Näissä motiiveissa tuoton maksimointi ei ole ensisijaista vaikka sinänsä voitto mittaa menestymistä. Yrittäjyyteen kuuluu erityisesti kyky käyttää hyväkseen informaatiota. Informaation pohjalta yrittäjä tekee keksintöjä ja havaitsee mahdollisuuksia. Yrittäjällä saattaa olla myös huomattava kapasiteetti tutkia ja luoda uutta taloudellista informaatiota sekä toteuttaa se liiketoiminnassa. Yrittäjä voi toisinaan toimia siitä syystä, että hänellä itsellään on ajatuksia ja ideoita uusista liiketoiminta-alueista. Oman informaationsa pohjalta yrittäjän saattaa kuitenkin olla vaikea vaikuttaa esimerkiksi kuluttajan käyttäytymiseen. JULIEN'N (1989) mu- 8

Nuoret ovat hiljalleen siirtyneet Facebookista tuoreempiin somekanaviin, joista merkittävin lienee tällä hetkellä Instagram. Suosittelemme Instagram-markkinointia ennen kaikkea nuorten yleisöjen tavoittamiseen, brändikuvan vahvistamiseen ja tunnettuuden kasvattamiseen. Instagramin etuihin kuuluvat Facebook-markkinoinnin tavoin erinomainen kohdennettavuus ja vuorovaikutuksellisuus.
Jos ostat yrityksellesi seuraajia, ovat he vain haamukäyttäjiä. He eivät koskaan tule tykkäämään julkaisuistasi, kommentoimaan saati ostamaan sinulta jotain. Ostamalla seuraajia vahingoitat yrityksesi sosiaalisen median presenssiä, koska esimerkiksi Facebook näkee asian niin, että koska seuraajasi eivät kommunikoi yrityksesi kanssa, sisältösi ei ole kiinnostavaa. Jos sisältö ei ole kiinnostavaa, Facebook ei näytä sitä muillekaan tykkääjillesi. Unohda siis seuraajien ostaminen ja yritä lähestyä ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita jakamastasi sisällöstä.

Perussäännöt koskevat kaikkia markkinoinnin muotoja ja sisältöä. Perussääntöjä sovelletaan myös sellaiseen markkinointiaineistoon, joka ei ole markkinoijan itsensä laatimaa, kuten suositukset, lausunnot sekä kuva- ja ääniesitykset. Perussääntöjen vastaista menettelyä ei siten voi perustella sillä, että markkinoinnin sisältö tai muoto on kokonaan tai osittain muiden laatima.


Java stacktrace: org.apache.cocoon.ResourceNotFoundException: Page cannot be found at org.dspace.app.xmlui.aspect.general.PageNotFoundTransformer.addBody(PageNotFoundTransformer.java:170) at org.dspace.app.xmlui.wing.AbstractWingTransformer.startElement(AbstractWingTransformer.java:223) at org.dspace.app.xmlui.aspect.general.PageNotFoundTransformer.sendEvent(PageNotFoundTransformer.java:243) at org.dspace.app.xmlui.aspect.general.PageNotFoundTransformer.endElement(PageNotFoundTransformer.java:147) at sun.reflect.GeneratedMethodAccessor124.invoke(Unknown Source) at sun.reflect.DelegatingMethodAccessorImpl.invoke(DelegatingMethodAccessorImpl.java:43) at java.lang.reflect.Method.invoke(Method.java:498) at org.apache.cocoon.core.container.spring.avalon.PoolableProxyHandler.invoke(PoolableProxyHandler.java:71) at com.sun.proxy.$Proxy41.endElement(Unknown Source) at org.apache.cocoon.environment.internal.EnvironmentChanger.endElement(EnvironmentStack.java:147) at org.apache.cocoon.components.sax.XMLTeePipe.endElement(XMLTeePipe.java:93) at org.apache.cocoon.environment.internal.EnvironmentChanger.endElement(EnvironmentStack.java:147) at org.apache.cocoon.components.sax.XMLTeePipe.endElement(XMLTeePipe.java:93) at org.apache.cocoon.environment.internal.EnvironmentChanger.endElement(EnvironmentStack.java:147) at org.apache.cocoon.components.sax.XMLTeePipe.endElement(XMLTeePipe.java:93) at org.apache.cocoon.environment.internal.EnvironmentChanger.endElement(EnvironmentStack.java:147) at org.apache.cocoon.components.sax.XMLTeePipe.endElement(XMLTeePipe.java:93) at org.apache.cocoon.xml.AbstractXMLPipe.endElement(AbstractXMLPipe.java:111) at org.dspace.app.xmlui.wing.AbstractWingTransformer.endElement(AbstractWingTransformer.java:283) at sun.reflect.GeneratedMethodAccessor124.invoke(Unknown Source) at sun.reflect.DelegatingMethodAccessorImpl.invoke(DelegatingMethodAccessorImpl.java:43) at java.lang.reflect.Method.invoke(Method.java:498) at org.apache.cocoon.core.container.spring.avalon.PoolableProxyHandler.invoke(PoolableProxyHandler.java:71) at com.sun.proxy.$Proxy41.endElement(Unknown Source) at org.apache.cocoon.environment.internal.EnvironmentChanger.endElement(EnvironmentStack.java:147) at org.apache.cocoon.components.sax.XMLTeePipe.endElement(XMLTeePipe.java:93) at org.apache.cocoon.xml.AbstractXMLPipe.endElement(AbstractXMLPipe.java:111) at org.dspace.app.xmlui.wing.AbstractWingTransformer.endElement(AbstractWingTransformer.java:283) at sun.reflect.GeneratedMethodAccessor124.invoke(Unknown Source) at sun.reflect.DelegatingMethodAccessorImpl.invoke(DelegatingMethodAccessorImpl.java:43) at java.lang.reflect.Method.invoke(Method.java:498) at org.apache.cocoon.core.container.spring.avalon.PoolableProxyHandler.invoke(PoolableProxyHandler.java:71) at com.sun.proxy.$Proxy41.endElement(Unknown Source) at org.apache.cocoon.xml.AbstractXMLPipe.endElement(AbstractXMLPipe.java:111) at org.dspace.app.xmlui.wing.AbstractWingTransformer.endElement(AbstractWingTransformer.java:283) at sun.reflect.GeneratedMethodAccessor124.invoke(Unknown Source) at sun.reflect.DelegatingMethodAccessorImpl.invoke(DelegatingMethodAccessorImpl.java:43) at java.lang.reflect.Method.invoke(Method.java:498) at org.apache.cocoon.core.container.spring.avalon.PoolableProxyHandler.invoke(PoolableProxyHandler.java:71) at com.sun.proxy.$Proxy41.endElement(Unknown Source) at org.apache.cocoon.environment.internal.EnvironmentChanger.endElement(EnvironmentStack.java:147) at org.apache.cocoon.components.sax.XMLTeePipe.endElement(XMLTeePipe.java:93) at org.apache.cocoon.xml.AbstractXMLPipe.endElement(AbstractXMLPipe.java:111) at org.dspace.app.xmlui.wing.AbstractWingTransformer.endElement(AbstractWingTransformer.java:283) at sun.reflect.GeneratedMethodAccessor124.invoke(Unknown Source) at sun.reflect.DelegatingMethodAccessorImpl.invoke(DelegatingMethodAccessorImpl.java:43) at java.lang.reflect.Method.invoke(Method.java:498) at org.apache.cocoon.core.container.spring.avalon.PoolableProxyHandler.invoke(PoolableProxyHandler.java:71) at com.sun.proxy.$Proxy41.endElement(Unknown Source) at org.apache.cocoon.environment.internal.EnvironmentChanger.endElement(EnvironmentStack.java:147) at org.apache.cocoon.components.sax.XMLTeePipe.endElement(XMLTeePipe.java:93) at org.apache.cocoon.xml.AbstractXMLPipe.endElement(AbstractXMLPipe.java:111) at org.dspace.app.xmlui.wing.AbstractWingTransformer.endElement(AbstractWingTransformer.java:283) at sun.reflect.GeneratedMethodAccessor124.invoke(Unknown Source) at sun.reflect.DelegatingMethodAccessorImpl.invoke(DelegatingMethodAccessorImpl.java:43) at java.lang.reflect.Method.invoke(Method.java:498) at org.apache.cocoon.core.container.spring.avalon.PoolableProxyHandler.invoke(PoolableProxyHandler.java:71) at com.sun.proxy.$Proxy41.endElement(Unknown Source) at org.apache.cocoon.environment.internal.EnvironmentChanger.endElement(EnvironmentStack.java:147) at org.apache.cocoon.components.sax.XMLTeePipe.endElement(XMLTeePipe.java:93) at org.apache.cocoon.xml.AbstractXMLPipe.endElement(AbstractXMLPipe.java:111) at org.dspace.app.xmlui.wing.AbstractWingTransformer.endElement(AbstractWingTransformer.java:283) at sun.reflect.GeneratedMethodAccessor124.invoke(Unknown Source) at sun.reflect.DelegatingMethodAccessorImpl.invoke(DelegatingMethodAccessorImpl.java:43) at java.lang.reflect.Method.invoke(Method.java:498) at org.apache.cocoon.core.container.spring.avalon.PoolableProxyHandler.invoke(PoolableProxyHandler.java:71) at com.sun.proxy.$Proxy41.endElement(Unknown Source) at org.apache.cocoon.environment.internal.EnvironmentChanger.endElement(EnvironmentStack.java:147) at org.apache.cocoon.components.sax.XMLTeePipe.endElement(XMLTeePipe.java:93) at org.apache.cocoon.components.sax.AbstractXMLByteStreamInterpreter.parse(AbstractXMLByteStreamInterpreter.java:120) at org.apache.cocoon.components.sax.XMLByteStreamInterpreter.deserialize(XMLByteStreamInterpreter.java:44) at org.apache.cocoon.components.pipeline.impl.AbstractCachingProcessingPipeline.processXMLPipeline(AbstractCachingProcessingPipeline.java:324) at org.apache.cocoon.components.pipeline.AbstractProcessingPipeline.process(AbstractProcessingPipeline.java:750) at sun.reflect.GeneratedMethodAccessor193.invoke(Unknown Source) at sun.reflect.DelegatingMethodAccessorImpl.invoke(DelegatingMethodAccessorImpl.java:43) at java.lang.reflect.Method.invoke(Method.java:498) at org.apache.cocoon.core.container.spring.avalon.PoolableProxyHandler.invoke(PoolableProxyHandler.java:71) at com.sun.proxy.$Proxy26.process(Unknown Source) at org.apache.cocoon.components.source.impl.SitemapSource.toSAX(SitemapSource.java:362) at org.apache.cocoon.components.source.util.SourceUtil.toSAX(SourceUtil.java:111) at org.apache.cocoon.components.source.util.SourceUtil.parse(SourceUtil.java:294) at org.apache.cocoon.generation.FileGenerator.generate(FileGenerator.java:136) at sun.reflect.GeneratedMethodAccessor192.invoke(Unknown Source) at sun.reflect.DelegatingMethodAccessorImpl.invoke(DelegatingMethodAccessorImpl.java:43) at java.lang.reflect.Method.invoke(Method.java:498) at org.apache.cocoon.core.container.spring.avalon.PoolableProxyHandler.invoke(PoolableProxyHandler.java:71) at com.sun.proxy.$Proxy40.generate(Unknown Source) at org.apache.cocoon.components.pipeline.impl.AbstractCachingProcessingPipeline.processXMLPipeline(AbstractCachingProcessingPipeline.java:326) at org.apache.cocoon.components.pipeline.AbstractProcessingPipeline.process(AbstractProcessingPipeline.java:750) at sun.reflect.GeneratedMethodAccessor193.invoke(Unknown Source) at sun.reflect.DelegatingMethodAccessorImpl.invoke(DelegatingMethodAccessorImpl.java:43) at java.lang.reflect.Method.invoke(Method.java:498) at org.apache.cocoon.core.container.spring.avalon.PoolableProxyHandler.invoke(PoolableProxyHandler.java:71) at com.sun.proxy.$Proxy26.process(Unknown Source) at org.apache.cocoon.components.source.impl.SitemapSource.toSAX(SitemapSource.java:362) at org.apache.cocoon.components.source.util.SourceUtil.toSAX(SourceUtil.java:111) at org.apache.cocoon.components.source.util.SourceUtil.parse(SourceUtil.java:294) at org.apache.cocoon.generation.FileGenerator.generate(FileGenerator.java:136) at sun.reflect.GeneratedMethodAccessor192.invoke(Unknown Source) at sun.reflect.DelegatingMethodAccessorImpl.invoke(DelegatingMethodAccessorImpl.java:43) at java.lang.reflect.Method.invoke(Method.java:498) at org.apache.cocoon.core.container.spring.avalon.PoolableProxyHandler.invoke(PoolableProxyHandler.java:71) at com.sun.proxy.$Proxy40.generate(Unknown Source) at org.apache.cocoon.components.pipeline.impl.AbstractCachingProcessingPipeline.processXMLPipeline(AbstractCachingProcessingPipeline.java:326) at org.apache.cocoon.components.pipeline.AbstractProcessingPipeline.process(AbstractProcessingPipeline.java:750) at sun.reflect.GeneratedMethodAccessor193.invoke(Unknown Source) at sun.reflect.DelegatingMethodAccessorImpl.invoke(DelegatingMethodAccessorImpl.java:43) at java.lang.reflect.Method.invoke(Method.java:498) at org.apache.cocoon.core.container.spring.avalon.PoolableProxyHandler.invoke(PoolableProxyHandler.java:71) at com.sun.proxy.$Proxy26.process(Unknown Source) at org.apache.cocoon.components.source.impl.SitemapSource.toSAX(SitemapSource.java:362) at org.apache.cocoon.components.source.util.SourceUtil.toSAX(SourceUtil.java:111) at org.apache.cocoon.components.source.util.SourceUtil.parse(SourceUtil.java:294) at org.apache.cocoon.generation.FileGenerator.generate(FileGenerator.java:136) at sun.reflect.GeneratedMethodAccessor192.invoke(Unknown Source) at sun.reflect.DelegatingMethodAccessorImpl.invoke(DelegatingMethodAccessorImpl.java:43) at java.lang.reflect.Method.invoke(Method.java:498) at org.apache.cocoon.core.container.spring.avalon.PoolableProxyHandler.invoke(PoolableProxyHandler.java:71) at com.sun.proxy.$Proxy40.generate(Unknown Source) at org.apache.cocoon.components.pipeline.impl.AbstractCachingProcessingPipeline.processXMLPipeline(AbstractCachingProcessingPipeline.java:326) at org.apache.cocoon.components.pipeline.AbstractProcessingPipeline.process(AbstractProcessingPipeline.java:750) at sun.reflect.GeneratedMethodAccessor193.invoke(Unknown Source) at sun.reflect.DelegatingMethodAccessorImpl.invoke(DelegatingMethodAccessorImpl.java:43) at java.lang.reflect.Method.invoke(Method.java:498) at org.apache.cocoon.core.container.spring.avalon.PoolableProxyHandler.invoke(PoolableProxyHandler.java:71) at com.sun.proxy.$Proxy26.process(Unknown Source) at org.apache.cocoon.components.source.impl.SitemapSource.toSAX(SitemapSource.java:362) at org.apache.cocoon.components.source.util.SourceUtil.toSAX(SourceUtil.java:111) at org.apache.cocoon.components.source.util.SourceUtil.parse(SourceUtil.java:294) at org.apache.cocoon.generation.FileGenerator.generate(FileGenerator.java:136) at sun.reflect.GeneratedMethodAccessor192.invoke(Unknown Source) at sun.reflect.DelegatingMethodAccessorImpl.invoke(DelegatingMethodAccessorImpl.java:43) at java.lang.reflect.Method.invoke(Method.java:498) at org.apache.cocoon.core.container.spring.avalon.PoolableProxyHandler.invoke(PoolableProxyHandler.java:71) at com.sun.proxy.$Proxy40.generate(Unknown Source) at org.apache.cocoon.components.pipeline.impl.AbstractCachingProcessingPipeline.processXMLPipeline(AbstractCachingProcessingPipeline.java:326) at org.apache.cocoon.components.pipeline.AbstractProcessingPipeline.process(AbstractProcessingPipeline.java:750) at sun.reflect.GeneratedMethodAccessor193.invoke(Unknown Source) at sun.reflect.DelegatingMethodAccessorImpl.invoke(DelegatingMethodAccessorImpl.java:43) at java.lang.reflect.Method.invoke(Method.java:498) at org.apache.cocoon.core.container.spring.avalon.PoolableProxyHandler.invoke(PoolableProxyHandler.java:71) at com.sun.proxy.$Proxy26.process(Unknown Source) at org.apache.cocoon.components.source.impl.SitemapSource.toSAX(SitemapSource.java:362) at org.apache.cocoon.components.source.util.SourceUtil.toSAX(SourceUtil.java:111) at org.apache.cocoon.components.source.util.SourceUtil.parse(SourceUtil.java:294) at org.apache.cocoon.generation.FileGenerator.generate(FileGenerator.java:136) at sun.reflect.GeneratedMethodAccessor192.invoke(Unknown Source) at sun.reflect.DelegatingMethodAccessorImpl.invoke(DelegatingMethodAccessorImpl.java:43) at java.lang.reflect.Method.invoke(Method.java:498) at org.apache.cocoon.core.container.spring.avalon.PoolableProxyHandler.invoke(PoolableProxyHandler.java:71) at com.sun.proxy.$Proxy40.generate(Unknown Source) at org.apache.cocoon.components.pipeline.impl.AbstractCachingProcessingPipeline.processXMLPipeline(AbstractCachingProcessingPipeline.java:326) at org.apache.cocoon.components.pipeline.AbstractProcessingPipeline.process(AbstractProcessingPipeline.java:750) at sun.reflect.GeneratedMethodAccessor193.invoke(Unknown Source) at sun.reflect.DelegatingMethodAccessorImpl.invoke(DelegatingMethodAccessorImpl.java:43) at java.lang.reflect.Method.invoke(Method.java:498) at org.apache.cocoon.core.container.spring.avalon.PoolableProxyHandler.invoke(PoolableProxyHandler.java:71) at com.sun.proxy.$Proxy26.process(Unknown Source) at org.apache.cocoon.components.source.impl.SitemapSource.toSAX(SitemapSource.java:362) at org.apache.cocoon.components.source.util.SourceUtil.toSAX(SourceUtil.java:111) at org.apache.cocoon.components.source.util.SourceUtil.parse(SourceUtil.java:294) at org.apache.cocoon.generation.FileGenerator.generate(FileGenerator.java:136) at sun.reflect.GeneratedMethodAccessor192.invoke(Unknown Source) at sun.reflect.DelegatingMethodAccessorImpl.invoke(DelegatingMethodAccessorImpl.java:43) at java.lang.reflect.Method.invoke(Method.java:498) at org.apache.cocoon.core.container.spring.avalon.PoolableProxyHandler.invoke(PoolableProxyHandler.java:71) at com.sun.proxy.$Proxy40.generate(Unknown Source) at org.apache.cocoon.components.pipeline.impl.AbstractCachingProcessingPipeline.processXMLPipeline(AbstractCachingProcessingPipeline.java:326) at org.apache.cocoon.components.pipeline.AbstractProcessingPipeline.process(AbstractProcessingPipeline.java:750) at sun.reflect.GeneratedMethodAccessor193.invoke(Unknown Source) at sun.reflect.DelegatingMethodAccessorImpl.invoke(DelegatingMethodAccessorImpl.java:43) at java.lang.reflect.Method.invoke(Method.java:498) at org.apache.cocoon.core.container.spring.avalon.PoolableProxyHandler.invoke(PoolableProxyHandler.java:71) at com.sun.proxy.$Proxy26.process(Unknown Source) at org.apache.cocoon.components.source.impl.SitemapSource.toSAX(SitemapSource.java:362) at org.apache.cocoon.components.source.util.SourceUtil.toSAX(SourceUtil.java:111) at org.apache.cocoon.components.source.util.SourceUtil.parse(SourceUtil.java:294) at org.apache.cocoon.generation.FileGenerator.generate(FileGenerator.java:136) at sun.reflect.GeneratedMethodAccessor192.invoke(Unknown Source) at sun.reflect.DelegatingMethodAccessorImpl.invoke(DelegatingMethodAccessorImpl.java:43) at java.lang.reflect.Method.invoke(Method.java:498) at org.apache.cocoon.core.container.spring.avalon.PoolableProxyHandler.invoke(PoolableProxyHandler.java:71) at com.sun.proxy.$Proxy40.generate(Unknown Source) at org.apache.cocoon.components.pipeline.impl.AbstractCachingProcessingPipeline.processXMLPipeline(AbstractCachingProcessingPipeline.java:326) at org.apache.cocoon.components.pipeline.AbstractProcessingPipeline.process(AbstractProcessingPipeline.java:750) at sun.reflect.GeneratedMethodAccessor193.invoke(Unknown Source) at sun.reflect.DelegatingMethodAccessorImpl.invoke(DelegatingMethodAccessorImpl.java:43) at java.lang.reflect.Method.invoke(Method.java:498) at org.apache.cocoon.core.container.spring.avalon.PoolableProxyHandler.invoke(PoolableProxyHandler.java:71) at com.sun.proxy.$Proxy26.process(Unknown Source) at org.apache.cocoon.components.source.impl.SitemapSource.toSAX(SitemapSource.java:362) at org.apache.cocoon.components.source.util.SourceUtil.toSAX(SourceUtil.java:111) at org.apache.cocoon.components.source.util.SourceUtil.parse(SourceUtil.java:294) at org.apache.cocoon.generation.FileGenerator.generate(FileGenerator.java:136) at sun.reflect.GeneratedMethodAccessor192.invoke(Unknown Source) at sun.reflect.DelegatingMethodAccessorImpl.invoke(DelegatingMethodAccessorImpl.java:43) at java.lang.reflect.Method.invoke(Method.java:498) at org.apache.cocoon.core.container.spring.avalon.PoolableProxyHandler.invoke(PoolableProxyHandler.java:71) at com.sun.proxy.$Proxy40.generate(Unknown Source) at org.apache.cocoon.components.pipeline.impl.AbstractCachingProcessingPipeline.processXMLPipeline(AbstractCachingProcessingPipeline.java:326) at org.apache.cocoon.components.pipeline.AbstractProcessingPipeline.process(AbstractProcessingPipeline.java:750) at sun.reflect.GeneratedMethodAccessor193.invoke(Unknown Source) at sun.reflect.DelegatingMethodAccessorImpl.invoke(DelegatingMethodAccessorImpl.java:43) at java.lang.reflect.Method.invoke(Method.java:498) at org.apache.cocoon.core.container.spring.avalon.PoolableProxyHandler.invoke(PoolableProxyHandler.java:71) at com.sun.proxy.$Proxy26.process(Unknown Source) at org.apache.cocoon.components.source.impl.SitemapSource.toSAX(SitemapSource.java:362) at org.apache.cocoon.components.source.util.SourceUtil.toSAX(SourceUtil.java:111) at org.apache.cocoon.components.source.util.SourceUtil.parse(SourceUtil.java:294) at org.apache.cocoon.generation.FileGenerator.generate(FileGenerator.java:136) at sun.reflect.GeneratedMethodAccessor192.invoke(Unknown Source) at sun.reflect.DelegatingMethodAccessorImpl.invoke(DelegatingMethodAccessorImpl.java:43) at java.lang.reflect.Method.invoke(Method.java:498) at org.apache.cocoon.core.container.spring.avalon.PoolableProxyHandler.invoke(PoolableProxyHandler.java:71) at com.sun.proxy.$Proxy40.generate(Unknown Source) at org.apache.cocoon.components.pipeline.impl.AbstractCachingProcessingPipeline.processXMLPipeline(AbstractCachingProcessingPipeline.java:326) at org.apache.cocoon.components.pipeline.AbstractProcessingPipeline.process(AbstractProcessingPipeline.java:750) at sun.reflect.GeneratedMethodAccessor193.invoke(Unknown Source) at sun.reflect.DelegatingMethodAccessorImpl.invoke(DelegatingMethodAccessorImpl.java:43) at java.lang.reflect.Method.invoke(Method.java:498) at org.apache.cocoon.core.container.spring.avalon.PoolableProxyHandler.invoke(PoolableProxyHandler.java:71) at com.sun.proxy.$Proxy26.process(Unknown Source) at org.apache.cocoon.components.source.impl.SitemapSource.toSAX(SitemapSource.java:362) at org.apache.cocoon.components.source.util.SourceUtil.toSAX(SourceUtil.java:111) at org.apache.cocoon.components.source.util.SourceUtil.parse(SourceUtil.java:294) at org.apache.cocoon.generation.FileGenerator.generate(FileGenerator.java:136) at sun.reflect.GeneratedMethodAccessor192.invoke(Unknown Source) at sun.reflect.DelegatingMethodAccessorImpl.invoke(DelegatingMethodAccessorImpl.java:43) at java.lang.reflect.Method.invoke(Method.java:498) at org.apache.cocoon.core.container.spring.avalon.PoolableProxyHandler.invoke(PoolableProxyHandler.java:71) at com.sun.proxy.$Proxy37.generate(Unknown Source) at org.apache.cocoon.components.pipeline.impl.AbstractCachingProcessingPipeline.processXMLPipeline(AbstractCachingProcessingPipeline.java:360) at org.apache.cocoon.components.pipeline.AbstractProcessingPipeline.process(AbstractProcessingPipeline.java:439) at sun.reflect.GeneratedMethodAccessor96.invoke(Unknown Source) at sun.reflect.DelegatingMethodAccessorImpl.invoke(DelegatingMethodAccessorImpl.java:43) at java.lang.reflect.Method.invoke(Method.java:498) at org.apache.cocoon.core.container.spring.avalon.PoolableProxyHandler.invoke(PoolableProxyHandler.java:71) at com.sun.proxy.$Proxy26.process(Unknown Source) at org.apache.cocoon.components.treeprocessor.sitemap.SerializeNode.invoke(SerializeNode.java:147) at org.apache.cocoon.components.treeprocessor.AbstractParentProcessingNode.invokeNodes(AbstractParentProcessingNode.java:55) at org.apache.cocoon.components.treeprocessor.sitemap.MatchNode.invoke(MatchNode.java:87) at org.apache.cocoon.components.treeprocessor.AbstractParentProcessingNode.invokeNodes(AbstractParentProcessingNode.java:78) at org.apache.cocoon.components.treeprocessor.sitemap.PipelineNode.invoke(PipelineNode.java:143) at org.apache.cocoon.components.treeprocessor.AbstractParentProcessingNode.invokeNodes(AbstractParentProcessingNode.java:78) at org.apache.cocoon.components.treeprocessor.sitemap.PipelinesNode.invoke(PipelinesNode.java:81) at org.apache.cocoon.components.treeprocessor.ConcreteTreeProcessor.process(ConcreteTreeProcessor.java:239) at org.apache.cocoon.components.treeprocessor.ConcreteTreeProcessor.process(ConcreteTreeProcessor.java:171) at org.apache.cocoon.components.treeprocessor.TreeProcessor.process(TreeProcessor.java:247) at org.apache.cocoon.components.treeprocessor.sitemap.MountNode.invoke(MountNode.java:117) at org.apache.cocoon.components.treeprocessor.AbstractParentProcessingNode.invokeNodes(AbstractParentProcessingNode.java:55) at org.apache.cocoon.components.treeprocessor.sitemap.MatchNode.invoke(MatchNode.java:87) at org.apache.cocoon.components.treeprocessor.AbstractParentProcessingNode.invokeNodes(AbstractParentProcessingNode.java:78) at org.apache.cocoon.components.treeprocessor.sitemap.PipelineNode.invoke(PipelineNode.java:143) at org.apache.cocoon.components.treeprocessor.AbstractParentProcessingNode.invokeNodes(AbstractParentProcessingNode.java:78) at org.apache.cocoon.components.treeprocessor.sitemap.PipelinesNode.invoke(PipelinesNode.java:81) at org.apache.cocoon.components.treeprocessor.ConcreteTreeProcessor.process(ConcreteTreeProcessor.java:239) at org.apache.cocoon.components.treeprocessor.ConcreteTreeProcessor.process(ConcreteTreeProcessor.java:171) at org.apache.cocoon.components.treeprocessor.TreeProcessor.process(TreeProcessor.java:247) at org.apache.cocoon.components.treeprocessor.sitemap.MountNode.invoke(MountNode.java:117) at org.apache.cocoon.components.treeprocessor.AbstractParentProcessingNode.invokeNodes(AbstractParentProcessingNode.java:78) at org.apache.cocoon.components.treeprocessor.sitemap.PipelineNode.invoke(PipelineNode.java:143) at org.apache.cocoon.components.treeprocessor.AbstractParentProcessingNode.invokeNodes(AbstractParentProcessingNode.java:78) at org.apache.cocoon.components.treeprocessor.sitemap.PipelinesNode.invoke(PipelinesNode.java:81) at org.apache.cocoon.components.treeprocessor.ConcreteTreeProcessor.process(ConcreteTreeProcessor.java:239) at org.apache.cocoon.components.treeprocessor.ConcreteTreeProcessor.process(ConcreteTreeProcessor.java:171) at org.apache.cocoon.components.treeprocessor.TreeProcessor.process(TreeProcessor.java:247) at org.apache.cocoon.servlet.RequestProcessor.process(RequestProcessor.java:351) at org.apache.cocoon.servlet.RequestProcessor.service(RequestProcessor.java:169) at org.apache.cocoon.sitemap.SitemapServlet.service(SitemapServlet.java:84) at javax.servlet.http.HttpServlet.service(HttpServlet.java:731) at org.apache.cocoon.servletservice.ServletServiceContext$PathDispatcher.forward(ServletServiceContext.java:468) at org.apache.cocoon.servletservice.ServletServiceContext$PathDispatcher.forward(ServletServiceContext.java:443) at org.apache.cocoon.servletservice.spring.ServletFactoryBean$ServiceInterceptor.invoke(ServletFactoryBean.java:264) at org.springframework.aop.framework.ReflectiveMethodInvocation.proceed(ReflectiveMethodInvocation.java:172) at org.springframework.aop.framework.JdkDynamicAopProxy.invoke(JdkDynamicAopProxy.java:202) at com.sun.proxy.$Proxy23.service(Unknown Source) at org.dspace.springmvc.CocoonView.render(CocoonView.java:114) at org.springframework.web.servlet.DispatcherServlet.render(DispatcherServlet.java:1180) at org.springframework.web.servlet.DispatcherServlet.doDispatch(DispatcherServlet.java:950) at org.springframework.web.servlet.DispatcherServlet.doService(DispatcherServlet.java:852) at org.springframework.web.servlet.FrameworkServlet.processRequest(FrameworkServlet.java:882) at org.springframework.web.servlet.FrameworkServlet.doGet(FrameworkServlet.java:778) at javax.servlet.http.HttpServlet.service(HttpServlet.java:624) at javax.servlet.http.HttpServlet.service(HttpServlet.java:731) at org.apache.catalina.core.ApplicationFilterChain.internalDoFilter(ApplicationFilterChain.java:303) at org.apache.catalina.core.ApplicationFilterChain.doFilter(ApplicationFilterChain.java:208) at org.springframework.web.filter.CharacterEncodingFilter.doFilterInternal(CharacterEncodingFilter.java:88) at org.springframework.web.filter.OncePerRequestFilter.doFilter(OncePerRequestFilter.java:76) at org.apache.catalina.core.ApplicationFilterChain.internalDoFilter(ApplicationFilterChain.java:241) at org.apache.catalina.core.ApplicationFilterChain.doFilter(ApplicationFilterChain.java:208) at org.dspace.app.xmlui.cocoon.DSpaceCocoonServletFilter.doFilter(DSpaceCocoonServletFilter.java:300) at org.apache.catalina.core.ApplicationFilterChain.internalDoFilter(ApplicationFilterChain.java:241) at org.apache.catalina.core.ApplicationFilterChain.doFilter(ApplicationFilterChain.java:208) at org.dspace.app.xmlui.cocoon.servlet.multipart.DSpaceMultipartFilter.doFilter(DSpaceMultipartFilter.java:120) at org.apache.catalina.core.ApplicationFilterChain.internalDoFilter(ApplicationFilterChain.java:241) at org.apache.catalina.core.ApplicationFilterChain.doFilter(ApplicationFilterChain.java:208) at org.apache.tomcat.websocket.server.WsFilter.doFilter(WsFilter.java:52) at org.apache.catalina.core.ApplicationFilterChain.internalDoFilter(ApplicationFilterChain.java:241) at org.apache.catalina.core.ApplicationFilterChain.doFilter(ApplicationFilterChain.java:208) at org.dspace.rdf.negotiation.NegotiationFilter.doFilter(NegotiationFilter.java:51) at org.apache.catalina.core.ApplicationFilterChain.internalDoFilter(ApplicationFilterChain.java:241) at org.apache.catalina.core.ApplicationFilterChain.doFilter(ApplicationFilterChain.java:208) at org.dspace.utils.servlet.DSpaceWebappServletFilter.doFilter(DSpaceWebappServletFilter.java:78) at org.apache.catalina.core.ApplicationFilterChain.internalDoFilter(ApplicationFilterChain.java:241) at org.apache.catalina.core.ApplicationFilterChain.doFilter(ApplicationFilterChain.java:208) at org.apache.catalina.core.StandardWrapperValve.invoke(StandardWrapperValve.java:221) at org.apache.catalina.core.StandardContextValve.invoke(StandardContextValve.java:122) at org.apache.catalina.authenticator.AuthenticatorBase.invoke(AuthenticatorBase.java:505) at org.apache.catalina.core.StandardHostValve.invoke(StandardHostValve.java:169) at org.apache.catalina.valves.ErrorReportValve.invoke(ErrorReportValve.java:103) at org.apache.catalina.valves.AccessLogValve.invoke(AccessLogValve.java:956) at org.apache.catalina.core.StandardEngineValve.invoke(StandardEngineValve.java:116) at org.apache.catalina.connector.CoyoteAdapter.service(CoyoteAdapter.java:436) at org.apache.coyote.ajp.AjpProcessor.process(AjpProcessor.java:190) at org.apache.coyote.AbstractProtocol$AbstractConnectionHandler.process(AbstractProtocol.java:625) at org.apache.tomcat.util.net.JIoEndpoint$SocketProcessor.run(JIoEndpoint.java:316) at java.util.concurrent.ThreadPoolExecutor.runWorker(ThreadPoolExecutor.java:1149) at java.util.concurrent.ThreadPoolExecutor$Worker.run(ThreadPoolExecutor.java:624) at org.apache.tomcat.util.threads.TaskThread$WrappingRunnable.run(TaskThread.java:61) at java.lang.Thread.run(Thread.java:748)

TV-mainonnalla saat sovitulla summalla valitsemasi määrän näyttökertoja haluamasi ohjelman yhteydessä, jonka ennustetaan tavoittavan arvioidun määrän kokonaiskontakteja. Et kuitenkaan voi olla varma, onko katsojan huomio kyseisellä hetkellä mainoksessasi vai jossain muualla, tai kuuluuko katsoja edes tavoittelemaasi kohderyhmään. Facebook-mainonnassa määrität itse, ketä tavoittelet ja millä summalla mainostat. Tämän lisäksi pystyt seuraamaan, kuinka tavoittamasi kontaktit käyttäytyvät mainoksen nähtyään.
20 Aikaisempi lähtökohta Nykyinen sisältö Markkinoinnin käsite Markkinoinnin rooli Markkinoinnin asema organisaatiossa Menestymisen mittarit Aggregaatti informaatioj ärjestelmä Informaatioteknologian kontribuutio 6.Ympäristön luonne Transalctio Funktionalinen/taktinen taso Erikoistunut osasto Tulokset/taloudelliset mitat Suhteellisen pysyvä, suljettu järjestelmä Marldcinaosapuolten väliset suhteet Liiketoiminta/strateginen taso Organisaatioon integroitunut Prosessi/tasapaino Yksilön informaatio Turbulentti, rajaton syseemi Kuvio 3. Markkinoinnin tutkimuksen lähestymistavoissa tapahtuneet avainmuutokset (Brookes ja Little 1998). Tutkimuksen kannalta keskeistä on ollut selvittää, kuinka yritykset hallitsevat jatkuvan uudistumisen ja oppimisen prosessia, kuinka kehitetään organisaation osaamista ja kykyjä, kuinka luodaan ja kasvatetaan yritykselle arvoa toimialan arvojärjestelmän puitteissa uudistamalla asiakassuhteita, miten kehitetään tavarantoimittajien, kumppanien, välittäjien, asiakkaiden ja yrityksen välisiä suhteita tai miten kilpaillaan tulevaisuudessa muuttuvilla markkinoilla (Brookes ja Little 1998). Prosessitutkimukset käsittävät mm. yrittäjyyden prosessit, markkinoinnin prosessit, palveluprosessit sekä muutos- ja kehitysprosessit. Yrittäjyyden prosessit sisältävät mm. yrityksen kasvuun ja osaamiseen liittyvät kehityskaaret (Koskinen 1996, 191). Prosessiin liittyvä kehityskaari käsittää kasvun, vakaan toiminnan, epävakaan vaiheen, taantumisen ja toiminnan purkamisen.vientimarkkinointia tutkitaan vielä yleensä erikseen, koska silloin joudutaan selvittämään kulttuurien välisiä eroja sekä markkinoinnin käytäntöj en ja kauppatapoj en että asiakkaiden näkökulmasta. Myös yrityksen osaamisen tietoinen kehittäminen ja yksilöiden osaaminen työyhteisössä korostuu aikaisempaa enemmän (Kulkki 1996). Osaamisen ulottuvuuksia on yleisellä tasolla tutkinut myös Day (1994), joka on erottanut strategisessa osaamisessa teknologiset, asiakaslähtöiset ja sisäiset tekijät Strategisen johtamisen teoriat Strategisen johtamisen teorioita ja lähestymistapoja on useita, mutta tässä tarkastellaan erityisesti Ansoffin ja McDonnellin (1989) näkemyksiä. Ansoffin esittämät strategian avainkäsitteet ovat kiinnostavia erityisesti pienyritystutkimuksen ja maaseudun pienyritysten ominaisuuksien arvioinnissa, koska niiden avulla voidaan käsitellä moniarvoisia ja usein taloudelliselta kannalta ei-normatiivisia arvoja edustavien 19
[button_1 text=”Lue%20lis%C3%A4%C3%A4%20t%C3%A4st%C3%A4″ text_size=”24″ text_color=”#ffffff” text_font=”Lato;google” text_bold=”Y” text_letter_spacing=”0″ subtext_panel=”N” text_shadow_panel=”Y” text_shadow_vertical=”-1″ text_shadow_horizontal=”0″ text_shadow_color=”#000000″ text_shadow_blur=”0″ styling_width=”40″ styling_height=”15″ styling_border_color=”#000000″ styling_border_size=”1″ styling_border_radius=”6″ styling_border_opacity=”100″ styling_gradient=”Y” styling_gradient_start_color=”#0080ff” drop_shadow_panel=”Y” drop_shadow_vertical=”1″ drop_shadow_horizontal=”0″ drop_shadow_blur=”1″ drop_shadow_spread=”0″ drop_shadow_color=”#000000″ drop_shadow_opacity=”50″ inset_shadow_panel=”Y” inset_shadow_vertical=”0″ inset_shadow_horizontal=”0″ inset_shadow_blur=”0″ inset_shadow_spread=”1″ inset_shadow_color=”#ffffff” inset_shadow_opacity=”25″ align=”center” href=”/facebook-mainostajan-aloituspaketti/”]
Tuo mainontasi myös sosiaaliseen mediaan hyödyntämällä videoita. Videomainokset toimivat hyvin esim. Facebookissa ja onkin todettu, että videoita jaetaan ja kommentoidaan aktiivisesti. Facebookissa mainosvideot kannattaa tuoda suoraan timelinelle, tätä kautta saat helposti palautetta ja kommentteja suoraan videosi yhteyteen ja sitä on helppo jakaa eteenpäin. Voit myös pyytää fanejasi valitsemaan parhaan mainosvideonne, ja näin ollen saat arvokasta tietoa siitä, mistä kohderyhmäsi pitää.

YouTube on maailman toiseksi suosituin hakukone, joten luonnollisesti myös toimittajat käyttävät sitä. Varmista, että he löytävät hyvää, ajankohtaista sisältöä olennaisista asioista. Tarjoudu esimerkiksi aktiivisesti haastateltavaksi. Kun verkosta löytyy hauilla helposti edustavia ja asiantuntevia haastatteluja, uskaltavat toimittajat kysyä jatkossakin kommentteja.
Leikkikalumainoksen lähikuvissa näytettiin kuinka piirroshahmo pyöritti vihollisia jaloista ja löi näiden päitä yhteen. Sen jälkeen poika leikki piirroshahmoja muistuttavilla sotanukeilla väkivaltaisella tavalla. Markkinatuomioistuin piti lainvastaisena lapsiin haitallisesti vaikuttavien väkivaltakuvausten käyttämistä leikkikalumainoksessa (MT 1990:19)

Videoita käytetään verkkosivustolla usein karusellissa tai esimerkiksi sisällön taustalla tuomaan visuaalisuutta. Videoita voidaan hyödyntää verkkosivuilla myös markkinointiin tai yrityksen esittelyyn. Videoiden avulla voit kertoa uusista tuotteistasi, jakaa vinkkejä ja ohjeita palveluiden käyttöön tai kertoa yrityksesi arvoista, historista ja työtavoista. Tällaisia videoita kannattaa käyttää varsinkin sivustosi etusivulla, tuote- ja palvelusivuilla sekä muilla tärkeillä laskeutumissivuilla.
Aikaisemmin Facebookissa julkaistut videot saivat jo sisältömuotona itsessään paremmin näkyvyyttä uutisvirrassa. Tämä ei ole enää itsestäänselvää. Tilastollisesti videot ja erityisesti live-videot herättävät kuitenkin enemmän keskustelua ja vuorovaikutusta julkaisun nähneiden kesken, mikä parantaa niiden näkyvyyttä jatkossakin. Mosserin mukaan live-videot saavat jopa kuusinkertaisesti enemmän kommentteja ja reagointeja kuin tavalliset videot. Tämä ei silti tarkoita sitä, että jokainen julkaisu kannattaisi tehdä live-videona. Suosi aina julkaisusi sanomaa parhaiten tukevaa julkaisutapaa.
Markkinointistrategian tärkein ja samalla vaikein kysymys. Koska kohderyhmä määrittelee valittavat markkinoinnin keinot ja teknologiat, ei toisinpäin. Markkinaorientoituneessa yrityksessä kaikki alkaa segmentoinnista, eli ”markkinakartan” tekemisellä. Kartan avulla näet yhdellä silmäyksellä koko markkinat jaoteltuina erilaisiin kohderyhmiin, missä on paras mahdollinen tuottopotentiaali ja minne yrityksen rajalliset resurssit kannattaa kohdentaa. Kun ”markkinakartta” numeroineen on valmis, on aika tehdä päätös mihin kohderyhmään/-ryhmiin myynnin ja markkinoinnin resurssit kohdistetaan. Strateginen päätös siitä, minne kohdennetaan niukat myynnin ja markkinoinnin resurssit seuraavan 1–3 vuoden aikana. Targetointi, eli kohderyhmän/-ryhmien valinta on toimitusjohtajalle iso ja ehkä vuoden tärkein strateginen päätös. Lue lisää targetoinnista täältä.
Facebookin kattava metriikka mahdollistaa kampanjoiden jatkuvan optimoinnin kohderyhmille viestin, kuvituksen, demografioiden ja ajankohtien osalta. Esimerkiksi osittain onnistuneen kampanjan onnistuneet osa-alueet ja mainokset voidaan ottaa mukaan seuraavalle markkinointikierrokselle, kun taas turhat ja toimimattomat osa-alueet voidaan jättää todisteiden valossa pois kampanjasta.
Verkkokauppaa varten luotuun mobiilisovellukseen asiakkaan on helppo tallentaa maksutietonsa valmiiksi. Näin ostaminen helpottuu entisestään, kun ostotapahtuman päättämiseen riittää parhaimmillaan vain kaksi painallusta (”osta” ja ”vahvista osto”). Mobiilipalvelussa maksaminen ja luottokorttitietojen tallentaminen on lisäksi käyttäjälle turvallista. Verkkokaupan selailija tekee herkemmin impulssiostoja, kun maksaminen on tehty mahdollisimman helpoksi ja nopeaksi. Helppokäyttöisen mobiiliverkkokaupan avulla voit sitouttaa asiakkaitasi ja saada yrityksellesi sellaista kauppaa, joka jäisi muuten tekemättä.
20 Aikaisempi lähtökohta Nykyinen sisältö Markkinoinnin käsite Markkinoinnin rooli Markkinoinnin asema organisaatiossa Menestymisen mittarit Aggregaatti informaatioj ärjestelmä Informaatioteknologian kontribuutio 6.Ympäristön luonne Transalctio Funktionalinen/taktinen taso Erikoistunut osasto Tulokset/taloudelliset mitat Suhteellisen pysyvä, suljettu järjestelmä Marldcinaosapuolten väliset suhteet Liiketoiminta/strateginen taso Organisaatioon integroitunut Prosessi/tasapaino Yksilön informaatio Turbulentti, rajaton syseemi Kuvio 3. Markkinoinnin tutkimuksen lähestymistavoissa tapahtuneet avainmuutokset (Brookes ja Little 1998). Tutkimuksen kannalta keskeistä on ollut selvittää, kuinka yritykset hallitsevat jatkuvan uudistumisen ja oppimisen prosessia, kuinka kehitetään organisaation osaamista ja kykyjä, kuinka luodaan ja kasvatetaan yritykselle arvoa toimialan arvojärjestelmän puitteissa uudistamalla asiakassuhteita, miten kehitetään tavarantoimittajien, kumppanien, välittäjien, asiakkaiden ja yrityksen välisiä suhteita tai miten kilpaillaan tulevaisuudessa muuttuvilla markkinoilla (Brookes ja Little 1998). Prosessitutkimukset käsittävät mm. yrittäjyyden prosessit, markkinoinnin prosessit, palveluprosessit sekä muutos- ja kehitysprosessit. Yrittäjyyden prosessit sisältävät mm. yrityksen kasvuun ja osaamiseen liittyvät kehityskaaret (Koskinen 1996, 191). Prosessiin liittyvä kehityskaari käsittää kasvun, vakaan toiminnan, epävakaan vaiheen, taantumisen ja toiminnan purkamisen.vientimarkkinointia tutkitaan vielä yleensä erikseen, koska silloin joudutaan selvittämään kulttuurien välisiä eroja sekä markkinoinnin käytäntöj en ja kauppatapoj en että asiakkaiden näkökulmasta. Myös yrityksen osaamisen tietoinen kehittäminen ja yksilöiden osaaminen työyhteisössä korostuu aikaisempaa enemmän (Kulkki 1996). Osaamisen ulottuvuuksia on yleisellä tasolla tutkinut myös Day (1994), joka on erottanut strategisessa osaamisessa teknologiset, asiakaslähtöiset ja sisäiset tekijät Strategisen johtamisen teoriat Strategisen johtamisen teorioita ja lähestymistapoja on useita, mutta tässä tarkastellaan erityisesti Ansoffin ja McDonnellin (1989) näkemyksiä. Ansoffin esittämät strategian avainkäsitteet ovat kiinnostavia erityisesti pienyritystutkimuksen ja maaseudun pienyritysten ominaisuuksien arvioinnissa, koska niiden avulla voidaan käsitellä moniarvoisia ja usein taloudelliselta kannalta ei-normatiivisia arvoja edustavien 19
×