Liikkuvan kuvan kasvu on tämän hetken vaikuttavimpia mediailmiöitä. Videoon perustuvia jakelukavavia syntyy jatkuvasti lisää, lisäksi vanhat jakelukanavat, kuten Facebook, muokkaavat  alustojaan videoita suosiviksi. Online-videokanavien tavoittavuudet eivät häviä kaupallisille televisiokanaville: Sekä YouTube että Facebook tavoittavat molemmat jo puolet suomalaisista viikoittain ja etenkin nuorten mediankulutus painottuu verkkoon. Myös kotimaiset mediat, kuten esimerkiksi IL-TV tai Sanoma -videoverkosto kehittävät videopalvelujaan ja niihen paketoituja mainosratkaisuja.
119. Harjoitus• Valitkaa itseänne kiinnostava brändi ja suunnitelkaa sille kampanja.• Muistakaa, että ideaalissa kampanjassa: 1. Oikea kuluttaja näkee oikean sanoman oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa. 2. Kuluttaja havaitsee ja ymmärtää sanoman oikein. 3. Mainos antaa kuluttajalle oikean kuvan tuotteesta ja merkistä. 4. Kuluttaja asemoi tuotteen oikein ja myönteisesti. 5. Mainos motivoi kuluttajaa hankkimaan tuotteen. 6. Mainos luo vahvoja ja oikeanlaisia merkkiassosiaatioita ja parantaa asiakasuskollisuutta.
Sosiaalisen median erityispiirre suhteessa perinteiseen digitaaliseen markkinointiin, kuten banneri- ja hakukonemainontaan, on vastavuoroisuus. Esimerkiksi Facebookissa asiakkaat voivat kertoa avoimesti mielipiteensä suoraan yritysten sivuilla ja mielipiteet ovat kaikkien nähtävillä. Vastavuoroisuus on sekä uhka että mahdollisuus. Hyvä asiakaspalvelu ja nopea reagointi maksavat itsensä takaisin, mutta jos sivut jätetään huomiotta, syntyy asiakkaille kuva, että yritys ei pidä heitä arvossa.
Piilomainonta tai peitelty mainonta ei ole koskaan hyväksyttävää. Tämän takia mainosviestejä ei saa sisällyttää ajanvieteaineistoon tai ohjelmiin. Markkinoinnin tunnistettavuus hämärtyy, jos markkinointi puetaan toimitukselliseen muotoon, esim. sarjakuvaksi tai artikkeliksi. Markkinoinnissa ei saa muutenkaan käyttää lapselle muusta yhteydestä tuttuja piirros- tai muita hahmoja tavalla, jota lapsi ei voi heti tunnistaa markkinoinniksi.
90 84 KUVIO 43. Yrityksen sähköpostipohjamalli Kuviossa 43 on esimerkki yrityksen sähköpostipohjasta. Yrityksen lähtevässä postissa olisi logo ja yhteystiedot sähköpostin vasemmassa alareunassa. Tällä tavoin tilaaja saisi arvokkaamman tunteen saatuaan virallisemman viestin esimerkiksi tilauksen saapumisesta ja käsittelyn aloittamisesta kuin jäätyään ilman ilmoitusta. Valmiin sähköpostipohjan avulla yrittäjän aika ei kuluisi tekstin muotoiluun, vaan yrittäjä voisi pelkästään kirjoittaa viestin yläosaan kiitokset tilauksesta ja sen saapumisesta perille Asiakkaiden kuvien luvallinen julkaiseminen kotisivuilla Yrittäjä saa perinteisen postin ja sähköpostin kautta Seniori-vaapun käyttäjiltä saaliskuvia eri puolilta Suomea. Näitä saalis- ja tunnelmakuvia olisi helppo hyödyntää verkkosivujen sisällöntuotannossa ja mielikuvamarkkinoinnissa. Näin kuvat olisivat eri ihmisten ottamia, eri kalastuspaikoista ja useilla eri värimalleilla ja kalastustavoilla saatuja. Yrittäjän tulisi kuitenkin varmistaa kuvan lähettäjältä, että hänellä olisi lupa julkaista saamansa kuva internetissä. Samalla täytyisi varmistua siitä, mitä tietoja kuvan yhteydessä saa julkaista, kuten esimerkiksi kuvaaja, kuvassa olevat henkilöt tai
152. Jakelu • Jakelukanavan valinta • Jakelukanava: tie asiakkaan luo: • vähittäismyymälät; hyvä asiakkaiden tavoitettavuus • ulkopuoliset agentit; suhteellisen kalliita • franchising; nopea kasvu ja tehokas markkinointi • tukkuliikkeet; hyvät yhteydet vähittäisliikkeisiin • oma myyntipiste; suurilla liikkeillä etu (KESKO, S-ryhmä jne.) • omat myyntiedustajat; monimutkaiset tuotteet (B-B) • puhelin/postipalvelu; esim. HobbyHall, Ellos, etc. • Nettiportaalit: Pankkipalvelut, Amazon.com, Dell, play.com jne.
Alaikäisen ja aikuisen elämänkokemuksessa, tiedoissa ja taidoissa kulutusmarkkinoilla on eroa. Alaikäinen on aikuista alttiimpi markkinoinnin tehokeinoille ja mainonnan vaikutuksille. Ero on sitä selkeämpi mitä nuorempi alaikäinen on. Alaikäisiin kohdistuvaa markkinointia on aina arvioitu tiukemmin. Tämä periaate on luettavissa kuluttajansuojalain esitöistä, monista markkinaoikeuden ratkaisuista, tv- ja radiotoimintaa koskevasta direktiivistä ja myös ICC:n mainonnan kansainvälisistä perussäännöistä, jossa on oma lukunsa lapsiin kohdistuvasta markkinoinnista.
4 Onko tämä tuttua? Miksi ei synny kokonaiskuvaa? Hakukoneet ADWORDS SOME Websivut Kampanjasivut SOME Weblomakkeet Kauppapaikka Webanalytiikka Webanalytiikka Hakusanamarkkinointi Webanalytiikka Sähköpostiohjelmat Tilausjärjestelmä CRM 4 Useita järjestelmiä, jopa 6-10 erilaista 4 Kokonaisuus rakentuu osista 4 Useita kokkeja, eri menut 4 Strategia & taktiikka & tekniikka? 4 Mikä tavoite markkinoinnissa? 4 Odotukset myynnin suhteen? 4 Kenellä seurantavastuu? 4 Kuka tietää, mittaa ja kehittää?
Promotion is also one of the elements in the promotional mix or promotional plan. These are personal selling, advertising, sales promotion, direct marketing publicity and may also include event marketing, exhibitions and trade shows.[2] A promotional plan specifies how much attention to pay to each of the elements in the promotional mix, and what proportion of the budget should be allocated to each element.
187. Erilaisia mainosfilmityyppejä• Pienoistarina elämästä (slice of life)• Tuotedemonstraatio ( the product in use, user benefit)• Suosittelu (testimonial)• Laulettu mainos (jingle, musical)• Järkeen vetoaminen (technical / scientific evidence)• Tunteisiin vetoaminen (mood, image)• Yllätys ja huumori (fantasy, comedy, humor)• Ennen – jälkeen (before – after)• Tuotevertailu (comparison of products)• Ärsytysmainos (teaser)
20 Aikaisempi lähtökohta Nykyinen sisältö Markkinoinnin käsite Markkinoinnin rooli Markkinoinnin asema organisaatiossa Menestymisen mittarit Aggregaatti informaatioj ärjestelmä Informaatioteknologian kontribuutio 6.Ympäristön luonne Transalctio Funktionalinen/taktinen taso Erikoistunut osasto Tulokset/taloudelliset mitat Suhteellisen pysyvä, suljettu järjestelmä Marldcinaosapuolten väliset suhteet Liiketoiminta/strateginen taso Organisaatioon integroitunut Prosessi/tasapaino Yksilön informaatio Turbulentti, rajaton syseemi Kuvio 3. Markkinoinnin tutkimuksen lähestymistavoissa tapahtuneet avainmuutokset (Brookes ja Little 1998). Tutkimuksen kannalta keskeistä on ollut selvittää, kuinka yritykset hallitsevat jatkuvan uudistumisen ja oppimisen prosessia, kuinka kehitetään organisaation osaamista ja kykyjä, kuinka luodaan ja kasvatetaan yritykselle arvoa toimialan arvojärjestelmän puitteissa uudistamalla asiakassuhteita, miten kehitetään tavarantoimittajien, kumppanien, välittäjien, asiakkaiden ja yrityksen välisiä suhteita tai miten kilpaillaan tulevaisuudessa muuttuvilla markkinoilla (Brookes ja Little 1998). Prosessitutkimukset käsittävät mm. yrittäjyyden prosessit, markkinoinnin prosessit, palveluprosessit sekä muutos- ja kehitysprosessit. Yrittäjyyden prosessit sisältävät mm. yrityksen kasvuun ja osaamiseen liittyvät kehityskaaret (Koskinen 1996, 191). Prosessiin liittyvä kehityskaari käsittää kasvun, vakaan toiminnan, epävakaan vaiheen, taantumisen ja toiminnan purkamisen.vientimarkkinointia tutkitaan vielä yleensä erikseen, koska silloin joudutaan selvittämään kulttuurien välisiä eroja sekä markkinoinnin käytäntöj en ja kauppatapoj en että asiakkaiden näkökulmasta. Myös yrityksen osaamisen tietoinen kehittäminen ja yksilöiden osaaminen työyhteisössä korostuu aikaisempaa enemmän (Kulkki 1996). Osaamisen ulottuvuuksia on yleisellä tasolla tutkinut myös Day (1994), joka on erottanut strategisessa osaamisessa teknologiset, asiakaslähtöiset ja sisäiset tekijät Strategisen johtamisen teoriat Strategisen johtamisen teorioita ja lähestymistapoja on useita, mutta tässä tarkastellaan erityisesti Ansoffin ja McDonnellin (1989) näkemyksiä. Ansoffin esittämät strategian avainkäsitteet ovat kiinnostavia erityisesti pienyritystutkimuksen ja maaseudun pienyritysten ominaisuuksien arvioinnissa, koska niiden avulla voidaan käsitellä moniarvoisia ja usein taloudelliselta kannalta ei-normatiivisia arvoja edustavien 19
Verkossa palvelu oli suunnattu nimenomaan lapsille. Palvelussa lapsilla oli mahdollisuus tehdä tekstiviesteillä rajattomasti ostoksia. Vastapuolen kanssa saavutettiin neuvotteluratkaisu. Pienimpien lasten palvelun käyttö pyritään palvelussa estämään. Palveluun rekisteröityminen edellyttää rastin laittamista sen merkiksi, että huoltaja on lukenut palvelun käyttösäännöt ja hyväksynyt ne. Lapselta kysytään huoltajan sähköpostiosoite ja huoltajaa informoidaan lapsen rekisteröitymisestä palveluun sähköisesti sekä kehotetaan tutustumaan palveluun ja sivuilla vanhemmille tarjottavaan laajaan tietopakettiin. Huoltajalla on mahdollisuus pyytää, että palvelun käyttö estetään käyttäjän kotikoneelta. Lisäksi palvelun tarjoaja on asettanut limiitin viikoittaiselle rahan käyttämiselle. Kuluttaja-asiamies katsoi muutosten jälkeen palvelun kokonaisuutena katsoen ratkaisuhetken teknisen kehityksen huomioon ottaen kuluttajansuojalain mukaiseksi. (KA 2002/40/6905)
97 91 LÄHTEET Kirjallisuus Fahs, C How to Do Everything with YouTube. New York: the McGraw-Hill Companies. Hannu Känsäkoski starttasi starttirahalla, omasta harrastuksesta bisnes Lestinjoki Heikkilä, T Tilastollinen tutkimus. 7. uudistettu painos. Helsinki: Edita Prima Oy. Isohookana, H Yrityksen markkinointiviestintä. Helsinki : WSOYpro. Jaakkola, M Vaaputtaen maailmamaineeseen millä eväillä ja kuinka kauas? Vetouistelu-uistelun erikoislehti nro 3, 10. vuosikerta, Johnston, S. & McGee, L Ways to Make Google Love Your Website. Lontoo: Random House Business Books. Jormanainen J parasta uistinta kautta aikojen. Jyväskylä: Gummerus Kirjapaino Oy. Jue A.L., Marr, J.A & Kassotakis, M.E Social media at work, How Networking Tools Propel Organizational Performance. San Francisco: A Wiley Imprint. Jussila R Siikavieheet syynissä, Erä 7, Jussila, R Antoisimmat ahvenvaaput. Erä 12, Jussila, R Seniorin haastajat. Erä 7, Jussila, R Siika on kalastajan päiväuni. Seura nro 27, Jussila, R Siikavaaput. Erä 7, Jussila, R Seniori pitää pintansa. Erä 14, Jyräs, J Uistelua ohuella siimalla ja grammaisella vaapulla Ihanaa! Vetouistelun erikoislehti, Karjaluoto, H Digitaalinen markkinointiviestintä. Esimerkkejä parhaista käytännöistä yritys- ja kuluttajamarkkinointiin. Jyväskylä: Docendo. Keränen, V., Lamberg, N. & Penttinen, J Digitaalinen media. Jyväskylä : Docendo Kilpi, T Blogit ja bloggaaminen. Jyväskylä: Gummerus kirjapaino Oy.
FitFarmin videot ovat suureksi osaksi mainoksia, joissa kerrotaan tulevista kursseista, haasteista ja muista myytävistä kokonaisuuksista. Seassa on kuitenkin myös erilaisia vinkkejä ja ohjeita, jotka ovat kiinteästi yhteydessä terveelliseen elämäntapaan, joka taas on tiiviisti yhteydessä myytäviin tuotteisiin. Videoista löytyy esimerkiksi vinkkejä herkkujen vähentämiseen tai smoothien tekemiseen.
Alibaba Amazon Chicago copywriting data ecomgrowth ecommerce ecommercegrowth Emeet Emeet Nordic EU finpro Google Day – teemavalmennus haku alkaa Instagram IRCE Japani kansainvälistyminen kasvu Kauppiasosaaminen I -teemavalmennus Kauppiasosaaminen II -teemavalmennus Kiina kv-verkkokauppa Leevi Parsama logistiikka mahdollisuudet markkinapaikat markkinointi messuraportti myynti Nosto posti rahoitus Rakuten sisällöntuotanto tapahtumat Teemavalmennus valmennus verkkokaupan kansainvälistyminen verkkokaupan kasvuohjelma verkkokauppa verkkokauppiaat verkkokauppiasklubi video Walmart
56 Tutkimuksen kohdejoukko ja kyselyn toteutus Empiirinen tutkimusaineisto koostui kyselylomakkeiden avulla kerätystä tiedosta. Kvantitaviisessa tutkimuksessa tiedonkeruumenetelmänä käytettiin kyselyä, joka toteutettiin Riihimäellä Kansainvälisillä Erämessuilla kesäkuuta vuonna 2010 Kannuksen Kalastustarvike Oy:n messuosastolla. Päädyimme toimeksiantajan kanssa tähän rajattuun aikajaksoon ja tapahtumaan, koska uskoimme näin saavamme suurimmalla todennäköisyydellä vastauksia suoraan yksittäisiltä käyttäjiltä. Asiakkailla oli mahdollisuus vastata kyselyyn ja palauttaa se osastolla olevaan laatikkoon sekä osallistua samalla myös arvontaan. Tutkimuksen kohdejoukko oli Riihimäellä Kansainvälisillä Erämessuilla Kannuksen Kalastustarvike Oy:n messuosaston vieraat perjantain ja lauantain osalta. Kohderyhmänä olivat osastolla käyneet kaikki ihmiset. Lomakkeita varasin 80 kappaletta. Niitä täytti osaston kävijöistä yhteensä 50, joka oli mielestäni hyvä määrä. Perusjoukkona oli noin ihmistä, jotka messuilla vierailivat (Riihimäen messut 2011). Kannuksen Kalastustarvike Oy:n messuosastolla perjantaina ja lauantaina käyneet asiakkaat muodostivat otosjoukon. Rajasin tämän jo alussa näille päiville siksi, että olin itse yrityksen messuosastolla kyseisenä aikana. En halunnut kuormittaa yrittäjän työmäärää torstain ja sunnuntain osalta hänen ollessaan messuosastolla yksin myynti- ja esittelytehtävissä. Samalla sain vaikuttaa otantajoukkoon siten, että pyrin jakamaan kyselyjä kaikenikäisille ihmisille mahdollisimman monipuolisesti. Kyselyjä täyttivät kalastusta harrastavat henkilöt ja esimerkiksi joidenkin asiakkaiden mukana olleet henkilöt, jotka eivät keskustelujemme perusteella kalastaneet. Halusin näin saada kyselyyn vastaamaan muitakin kuin vain Seniorin olemassa olevia käyttäjiä. Tarkoitukseni oli poimia messuosaston kävijöistä vanhoja käyttäjiä ja sellaisia, jotka eivät kertomansa mukaan olleet koskaan kuulleet Seniorista. Otosjoukko oli mielestäni hyvin onnistunut, sillä osastolla myydessäni ja keskustellessani osastolla käyneiden asiakkaiden kanssa minulle selvisi yleensä se, oliko kyseinen henkilö jo Seniorin käyttäjä. En rajannut vastaajia esimerkiksi sen mu-
Positiointi on oiva työkalu, kun halutaan saada asiakkaat muistamaan brändisi halutulla tavalla. Positioinnin tärkein tehtävä on erilaistaa yrityksesi kilpailijoista. Nimensä mukaisesti positiointi on brändin asemointia kuluttajien mieliin niin, että he ajattelevat tuotteesta tai palvelustasi halutulla tavalla. Toisin sanoen sinun tulee vastata yhteen yksinkertaiseen kysymykseen: Mikä tekee brändistäsi ainutkertaisen?
69 63 Ajankohtaisten asioiden ilmoittelu kotisivuilla Kuvio 26 osoittaa, että ajankohtainen ilmoittelu oli olennainen osa yrityksen verkkosivuja. Onko siis tuotettava sisältöä tietyin aikavälein sivustolle? Kotisivuilla ajankohtaisen ilmoittelun tärkeyden keskiarvo oli 4,9. Se oli mielestäni yllättävän pieni. Kannuksen Kalastustarvikkeen ajankohtaisten asioiden ilmoittelun onnistumisen keskiarvo oli 4,7. Keskiarvo ei asian tärkeyden keskiarvoon verrattuna ollut huono. KUVIO 26. Ajankohtainen ilmoittelu kotisivuilla Hintatietojen löytyminen kotisivuilta Kuvio 27 osoittaa, että hintatietojen löytyminen kotisivuilta koettiin tärkeäksi. Kannuksen Kalastustarvikkeen sivuilta löytyy hinnasto vaapuista ja materiaalipaketeista. Vastaajista 12 antoi arvosanan numero kuusi ja 11 antoi arvosanan numero seitsemän. Yrityksen arvosanoista eniten, seitsemän kappaletta sai arvosana numero viisi. Hintatietojen löytymisen tärkeyden keskiarvo oli 5,8. Kannuksen Kalastustarvikkeen hintatietojen löytymisen onnistumisen keskiarvo oli 5,6. Tämä oli tärkeyden keskiarvoa alempi, mutta mielestäni todella hyvä keskiarvo.
Social media, as a modern marketing tool, offers opportunities to reach larger audiences in an interactive way. These interactions allow for conversation rather than simply educating the customer. Facebook, Snapchat, Instagram, Twitter, Pinterest, Google Plus, Tumblr, as well as alternate audio and media sites like SoundCloud and Mixcloud allow users to interact and promote music online with little to no cost. You can purchase and buy ad space as well as potential customer interactions stores as Likes, Followers, and clicks to your page with the use of third parties. As a participatory media culture, social media platforms or social networking sites are forms of mass communication that, through media technologies, allow large amounts of product and distribution of content to reach the largest audience possible.[2] However, there are downsides to virtual promotions as servers, systems, and websites may crash, fail, or become overloaded with information. You also can stand risk of losing uploaded information and storage and at a use can also be effected by a number of outside variables.
Lastenohjelmien yhteydessä esitettiin leluhahmon mainosta, jossa hahmo selostuksenkin mukaan ”iskee, lyö, hyppii ja potkii” lähes koko mainoksen ajan. Kuluttaja-asiamies piti mainosta televisio- ja radiolain sekä kuluttajansuojalain vastaisena. Televisio- ja radiolain mukaan tv-mainoksessa ei saa suosia käytöstä, joka vaarantaa terveyttä, yleistä turvallisuutta tai ympäristöä eikä tv- tai radiomainonta saa aiheuttaa moraalista tai fyysistä haittaa lapsille. Tv-kanavia huomautettiin siitä, että väkivallan käyttämisen kielto lapsille suunnatussa markkinoinnissa on ehdoton. Leluhahmon mainos rikkoi lakia erityisen räikeästi, sillä leluhahmo on suoraan lapsia kiinnostava tuote ja mainosta esitettiin nimenomaan lastenohjelmien yhteydessä. (KA 2003/40/4587, 2003/404588, 2993/40/4589)
20 14 Markkinointiviestinnässä yritykset aikovat lisätä eniten digitaalisen median muotoja omassa markkinoinnissaan. Käytetyimpiä kanavia ovat yleisesti verkkomedia, mobiilimarkkinointiviestintä, sähköposti, sähköiset hakemistot ja hakukoneoptimointi. Mainostajien liiton mainosbarometriin vastanneista yrityksistä sosiaalista mediaa, kuten esimerkiksi YouTubea, Facebookia tai Twitteriä, aikoo hyödyntää 94 prosenttia yrityksistä ensi vuoden markkinoinnissaan. Sosiaalista mediaa jo tällä hetkellä käyttävistä yrityksistä puolestaan 84 prosenttia aikoo ensi vuonna lisätä digitaalisia keinoja osana markkinointiaan. Tuloksissa on yhtenäistä se, ettei kukaan vastanneista yrityksistä aikonut vähentää digitaalista mediaa markkinointinsa osalta. (Mainostajien liitto 2010.)
89 83 voisi ulkoistaa blogin pitämisen, mikäli oma aika ei sen aktiiviseen ylläpitämiseen varsinaisen liiketoiminnan ohella riitä. 5.9 Sähköpostimarkkinointi Yrittäjän kannalta sähköpostin käyttäminen on päivittäistä, sillä esimerkiksi verkkokaupan kautta tilaukset tulevat suoraan yrittäjän sähköpostiin. Asiakkaat lähettävät myös sähköpostilla saaliskuvia ja esimerkiksi kertomuksia kalastusmatkoista. Ihmisten sähköpostin käyttö yleensäkin on lisääntynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana. Yrityksen markkinoinnin näkökulmasta sähköpostin helppo, edullinen ja vaivaton käyttö voisi olla nykyistä laajempaa ja näyttävämpää. Yrittäjä voisi kerätä asiakkaiden sähköpostiosoitteita ja ilmoitella esimerkiksi valmistuneista erikoisväreistä, lähestyvistä messuista tai jostain kalastustapahtumasta. Myös verkkosivujen sisältöön liittyvistä asioista voisi ilmoitella sähköpostin kautta. Yrittäjän sähköpostin käyttämisen kannalta voisi sähköpostiasetuksiin määritellä valmiin allekirjoituksen logon kanssa, kuten esimerkkinä kuviossa 43 olen esittänyt. Automaattisesti lähtevään sähköpostiin liittyisi näin aina mainos yrityksestä. Tämän voisi helposti poistaa, mikäli allekirjoitusta ei haluasi käyttää kaikissa lähtevissä viesteissä. Allekirjoitus olisi tyylikäs ja persoonallinen tapa näkyvyyden ja mainonnan kannalta.
Voit järjestää asiakkaillesi keskustelutilaisuuden tai webinaarin mm. Google+:n Hangout-toiminnolla. Pidä tilaisuus verkossa ja keskustele asiakkaidesi kanssa livenä ilman, että kenenkään tarvitsee erikseen lähteä tilaisuuteen. Monet kiireiset asiakkaasi arvostavat sitä, että voivat keskustella kanssasi internetin välityksellä.  Voit järjestää myös kokonaisen seminaarit videon välityksellä ja lähettää kutsun asiakkaillesi sähköpostilla. Videotapaamiset ovat helppo tapa keskustella suoraan asiakkaidesi kanssa ilman tapahtumajärjestelyjä.
95 89 Yleisesti Kannuksen Kalastustarvike Oy:n valmistamaan Seniori-vaappuun oltiin tyytyväisiä, ja asiakkaiden kokemukset Kannuksen Kalastustarvike Oy:n kotisivuista olivat vähäiset. Tämä kertoo mielestäni vähäisestä näkyvyydestä digitaalisessa mediassa. Tutkimuksesta kävi hyvin ilmi, että tuotekehitys on vahvalla pohjalla, ja tästä on helppoa lähteä kehittämään internettoimintaa laajemmaksi. Yrityksen tulee kehittää verkkokaupan osalta tilauspalvelua niin, että tilaaminen olisi asiakkaalle helppoa ja vaivatonta. Verkkokaupan lisäksi yrityksen verkkosivuston visuaalisuutta tulisi kehittää. Asiakaslähtöinen ajattelu tulisi ottaa huomioon esimerkiksi sivuston sisältöä suunniteltaessa. Kun lähtökohtana ovat uudet Seniori-vaapun käyttäjät, on annettava tietoa tuotteesta: mikä Seniori-vaappu on ja miksi se on alun perin kehitelty. Tämä ei nykyisiltä kotisivuilta käy selvästi ilmi. Seniori-vaappu on tehty täyttämään asiakkaan toiveet hyvästä vieheestä. Myös verkkomarkkinointi on lähdettävä toteuttamaan käyttäjän näkökulmasta. Keskustelupalstoilta ja Google Analyticsin avulla yritys voi hyödyntää hakusanoja, joilla Seniori-vaapusta haetaan tietoja. Näiden avulla Seniori-vaapun ja yrityksen näkyvyyttä voisi parantaa. Samalla vastaukset antavat tietoa siitä, mistä käyttäjät hakevat tuotetietoja ja mitä he haluavat tuotteesta tietää. Hakusanoina (liite 2) esiintyvät esimerkiksi Seniorin uintisyvyys, Seniorilla kalastaminen, Seniorin heittäminen, oikea koko siialle ja siian uistelu Seniorilla. Näitä sanoja voisi käyttää pohjana sille, mitä tietoja kotisivuilla tulisi mainita. Yrityksen tulisi keskittyä hakukoneoptimointiin. Keskustelupalstojen ja foorumien kirjoituksista löytyy kysymyksiä, joiden pohjalta on helppo tehdä johtopäätöksiä siitä, ettei moni käyttäjä tiedä Seniori-vaapusta. Moni ei tiedä, mikä Seniori-vaappu on ja kuinka sitä voi käyttää monenlaisessa kalastuksessa. Käyttäjän näkökulmasta verkkosivujen sisällöstä tulisi löytyä vastaukset näihin kysymyksiin. Hakukoneoptimointi on mielestäni kotisivujen visuaalisuuden parantamisen ohella tärkeä keino vaikuttaa näkyvyyteen. Vaikka Seniori-vaappu- hakusanoilla yritys listautuu hakutulosten kärkeen, tulisi käyttää hyväksi Google Analyticsin palvelua ja syöttää HTML-koodauksella useita muita erilaisia hakusanoja sivustolle. Seniorivaapun ilmestyminen hakutuloksien kärkeen esimerkiksi hakusoilla paras vaappu, siikavaappu tai UL-viehe toisi paljon näkyvyyttä yritykselle. Tämän kaiken edelly-
Brands can explore different strategies to keep consumers engaged. One popular tool is branded entertainment, or creating some sort of social game for the user. The benefits of such a platform include submersing the user in the brand's content. Users will be more likely to absorb and not grow tired of advertisements if they are, for example, embedded in the game as opposed to a bothersome pop-up ad.[11]

13. Markkinoinnin perusta: ihmiskunnan vuorovaikutusverkostotVerkostojen ominaispiirteitä: –Verkostot ovat sekoitus yhteistyötä ja kilpailua • yhteistyön ansiosta mahdollista erikoistua, mikä yhtäältä vaurastuttaa yhteisöjä ja toisaalta luo eriarvoisuutta • kilpailu yhtäällä edistää yhteistyötä toisaalla –Sisäisesti yhteistyökykyiset verkostot kykenevät parantamaan kilpailuasemiaan suhteessa vähemmän yhteistyökykyisiin –Verkostojen vaikutus ihmiskunnan historiaan on lisääntynyt –Ihmiskunnan verkosto on laajentanut ihmisen ekologista lokeroa suhteessa muihin lajeihin

7 Minkälaista videosisältöä? Kasvata tietoisuutta Perinteisesti on ajateltu, että videoita tuotetaan myyntitunnelin (sales funnel) eri vaiheisiin. Kuten kuitenkin totesimme, rohkaisemme ajattelemaan perinteisen myyntitunnelin sijaan asiakassuhteen rakentamista. Sen sijaan siis, että nähtäisiin asiakas myyntikohteena, rakennettaisiin suhdetta asiakkaaseen ensi hetkestä asti. Mieti, missä vaiheessa asiakassuhteen rakentaminen on ja miten sitä voidaan vahvistaa videon avulla. Ylläpidä asiakassuhteita Luo brand ambassa doreja Tarjoa lisäarvoa Vakuuta asiakas Jos haluat kasvattaa bränditietoisuutta, luo hauskoja videoita, joita ihmiset jakavat tai videoita, joilla esittelet tuotetta tai palvelua. Jos haluat tarjota lisäarvoa, tee opetus- tai vinkkivideoita tai kenties webinaareja. Jos haluat vakuuttaa asiakkaat, tee referenssi- tai casevideoita, jotka vakuuttavat asiakkaan tuotteen paremmuudesta kilpailijoihin nähden. Jos haluat vahvistaa asiakassuhdetta, tee hauskaa tai informatiivisia videoita. Rakenna asiakassuhdetta Jos haluat tehdä asiakkaasta brand ambassadorin, kuuntele, minkälaista sisältöä he haluavat ja vastaa videosisällöllä heidän tarpeisiinsa. 7


Huonekalun kokoamisvideota katsellessani ajattelin, että onpa kivaa, että yritys on tehnyt tällaisen opastusvideon. Mutta yrityksethän eivät tee videoita tai viestintää vain siksi, että se on kivaa. Videoita tehdään, koska hyvin suunniteltuna ja toteutettuna, ne saavat aikaan hemmetin hyviä tuloksia yrityksen markkinoinnissa. Tarkemmin sanottuna: myynti kasvaa.

Televisiomainonnassa ei saa käyttää lapselle muusta yhteydestä tuttuja hahmoja tavalla, jota ei heti tunnista markkinoinniksi. Mainonnassa ei voi käyttää otteita televisiossa samanaikaisesti esitettävistä lastenohjelmista tai muista lasta kiinnostavista ohjelmista. Niissä esiintyviä hahmoja ei myöskään voi käyttää mainoksissa lapsia ostopäätöksiin suostuttelevana. Piirrettyjen lastenohjelmien yhteydessä ei saa käyttää pelkästään animaatiotekniikalla tehtyjä mainoksia.
43 37 väksi. Vaapun valmistus ei aluksi ollut kannattavaa liiketoimintaa, joten muutakin kalastustarvikevalmistusta, kuten esimerkiksi lahjatavaroita, värikoukkuja ja liikelahjoja, oli valmistuksessa mukana. Nämä sivutuotteet jäivät myöhemmin tuotannosta pois, koska ei aikaa eikä tarvetta niiden valmistukseen ollut Seniori-vaapun menestyksen myötä. (Känsäkoski 2010.) Ensimmäinen kilpailu, johon Känsäkoski Seniori-vaapulla osallistui, oli valtakunnallinen vieheiden valmistajien Vuoden vaappu kilpailu. Seniori-vaappu sijoittui kyseisen kilpailun taimenvaappusarjassa hienosti toiseksi. Tämän sijoittumisen kannustamana ja ehdittyään olla vuoden työttömänä Känsäkoski perusti keväällä 1993 oman kalastusalan yrityksen, Kannuksen Kalastustarvikkeen. Yhtiömuoto oli aluksi toiminimi, joka vaihtui osakeyhtiöksi vuonna Yritys aloitti toimintansa Suomessa vallinneen ensimmäisen laman aikoina. Starttiraha oli silloin yrityksen aloituksen kannalta tärkeä alkupääoman ja rahoituksen lähde. Kuten sanotaan parhaimpien ideoiden usein syntyvän autotallissa tai saunan lauteilla, tässä tapauksessa se ainakin pitää paikkansa: yrityksen toimitilat sijaitsevat omakotitalon autotallissa. (Sormunen 2010, 25.) Vuonna 1994 Kannuksen Kalastustarvike Oy palkittiin Kannuksen yrittäjäjuhlassa Kannuksen yrittäjien Kannustus-palkinnolla. Palkinnon Känsäkoski sai uudesta, innovatiivisesta yritysideasta. Kuviossa 9 näkyy yrityksen logo. KUVIO 9. Kannuksen Kalastustarvike Oy:n logo Kuviossa 9 oleva yrityksen logo on selkeä ja hiukan humoristinen. Logon näkyvyyttä digitaalisessa mediassa voisi lisätä, sillä logo on vakiintunut yrityksen painetussa mainonnassa. Logoa on hiukan muutettu sen alkuperäisestä mallista.
93 87 Opinnäytetyöni teoriaosuuteen olen hyvin tyytyväinen. Teoriaosuus opinnäytetyössäni antaa tietoa siitä, mistä asioista yrityksen markkinointi koostuu. Tarkoitukseni oli käyttää lähteitä monipuolisesti ja laajasti, missä mielestäni onnistuinkin. Oli vaikea valita mielestäni parhaita lähteitä omaan työhöni, koska käsittelemistäni aiheista löytyi todella paljon hyvää materiaalia. Isäni yrityksestä ja Seniorivaapusta on vuosien aikana julkaistu kymmeniä artikkeleita. Varsinkin näistä kirjoituksista oli hyvin vaikea jättää monia mielenkiintoisia kirjoituksia käyttämättä työssäni. Onnistuin kuitenkin kokoamaan mielestäni hyvin yritykseen liittyvää materiaalia selkeäksi kokonaisuudeksi. Tätä opinnäytetyötä tehdessäni opin paljon markkinoinnista, internetistä ja siitä, kuinka digitaalisesta mediasta voi kustannustehokkaasti hyötyä yritysmaailmassa huolimatta yrityksen fyysisestä kokoluokasta. Luulen, että minulle on tulevaisuudessa erittäin paljon hyötyä näistä tiedoista. Uskon, että tulen jossain vaiheessa työllistymään markkinointialalle ja hyödyntämään oppimaani yrityksen liiketoiminnan kehittämisen kannalta. Tutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa Kannuksen Kalastustarvike Oy:n tuotteiden tunnettuutta ja selvittää yrityksen markkinointiviestintää. Samalla tarkoitus oli löytää ne digitaalisen median kanavat, joilla yritys voisi kustannustehokkaasti parantaa tunnettuutta ja näkyvyyttä internetissä. Markkinointistrategia on operatiivinen toimintaohjelma, joka toteuttaa strategisen markkinoinnin visioita käytännössä. Yrityksen markkinointistrategian sisältö perustuu yrityksen liiketoimintastrategian sisältöön ja liiketoimintamallin kehittämiselle asetettuihin tavoitteisiin. Määriteltäessä markkinointistrategiaa on siis muodostettava yrityksen visio, mikä merkitsee käytännössä markkinoinnin johtamisen tehtävien määrittelyä osana yrityksen liiketoimintastrategiaa. Esimerkiksi ulkoisessa kilpailuympäristössä markkinoinnin käytännön toteuttaminen merkitsee sitä, että yritys pyrkii toteuttamaan omaa visiota käytännössä. (Tikkanen, Aspara & Parvinen 2007, ) Tutkimuksesta kävi ilmi, että Kannuksen Kalastustarvike Oy:n tuotekehitys ja liiketoiminnan kannattavuus ovat hyvällä pohjalla. Yrityksen on helppo lähteä kehittämään markkinointia internetissä. Teoriaosuutta tehdessä mieleeni tuli monia asioita, joita Kannuksen Kalastustarvike Oy voisi kustannustehokkaasti hyödyntää liiketoiminnassaan. Toisaalta resurssien kannalta yhden henkilön työllistävään pkyritykseen löytyi paljon sellaisiakin digitaalisen median kanavia, joita sen ei kanna-
Oikean kohderyhmän voi tavoittaa kohdennetulla mainonnalla verkkokäyttäytymisen, ikäryhmän, sukupuolen tai alueellisen sijainnin mukaan. Jos tarjoamasi hakeminen näkyy verkkokäytäytymisessä, etenkin ajankohtaisena piikkinä, on asiakas todennäköisesti etsimässä ratkaisua siihen liittyvään ongelmaan. Googlen uuden algoritmin myötä hakutuloksia ja verkkokäyttäytymistä voidaan hyödyntää suoraan videomarkkinoinnissa, eikä kohdennus ole enää videohakujen varassa.
×