93 87 Opinnäytetyöni teoriaosuuteen olen hyvin tyytyväinen. Teoriaosuus opinnäytetyössäni antaa tietoa siitä, mistä asioista yrityksen markkinointi koostuu. Tarkoitukseni oli käyttää lähteitä monipuolisesti ja laajasti, missä mielestäni onnistuinkin. Oli vaikea valita mielestäni parhaita lähteitä omaan työhöni, koska käsittelemistäni aiheista löytyi todella paljon hyvää materiaalia. Isäni yrityksestä ja Seniorivaapusta on vuosien aikana julkaistu kymmeniä artikkeleita. Varsinkin näistä kirjoituksista oli hyvin vaikea jättää monia mielenkiintoisia kirjoituksia käyttämättä työssäni. Onnistuin kuitenkin kokoamaan mielestäni hyvin yritykseen liittyvää materiaalia selkeäksi kokonaisuudeksi. Tätä opinnäytetyötä tehdessäni opin paljon markkinoinnista, internetistä ja siitä, kuinka digitaalisesta mediasta voi kustannustehokkaasti hyötyä yritysmaailmassa huolimatta yrityksen fyysisestä kokoluokasta. Luulen, että minulle on tulevaisuudessa erittäin paljon hyötyä näistä tiedoista. Uskon, että tulen jossain vaiheessa työllistymään markkinointialalle ja hyödyntämään oppimaani yrityksen liiketoiminnan kehittämisen kannalta. Tutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa Kannuksen Kalastustarvike Oy:n tuotteiden tunnettuutta ja selvittää yrityksen markkinointiviestintää. Samalla tarkoitus oli löytää ne digitaalisen median kanavat, joilla yritys voisi kustannustehokkaasti parantaa tunnettuutta ja näkyvyyttä internetissä. Markkinointistrategia on operatiivinen toimintaohjelma, joka toteuttaa strategisen markkinoinnin visioita käytännössä. Yrityksen markkinointistrategian sisältö perustuu yrityksen liiketoimintastrategian sisältöön ja liiketoimintamallin kehittämiselle asetettuihin tavoitteisiin. Määriteltäessä markkinointistrategiaa on siis muodostettava yrityksen visio, mikä merkitsee käytännössä markkinoinnin johtamisen tehtävien määrittelyä osana yrityksen liiketoimintastrategiaa. Esimerkiksi ulkoisessa kilpailuympäristössä markkinoinnin käytännön toteuttaminen merkitsee sitä, että yritys pyrkii toteuttamaan omaa visiota käytännössä. (Tikkanen, Aspara & Parvinen 2007, ) Tutkimuksesta kävi ilmi, että Kannuksen Kalastustarvike Oy:n tuotekehitys ja liiketoiminnan kannattavuus ovat hyvällä pohjalla. Yrityksen on helppo lähteä kehittämään markkinointia internetissä. Teoriaosuutta tehdessä mieleeni tuli monia asioita, joita Kannuksen Kalastustarvike Oy voisi kustannustehokkaasti hyödyntää liiketoiminnassaan. Toisaalta resurssien kannalta yhden henkilön työllistävään pkyritykseen löytyi paljon sellaisiakin digitaalisen median kanavia, joita sen ei kanna-

Ostaminen ei saa tuottaa asiakkaalle vaivaa ja ponnisteluja. Kaikille verkkokauppojen selailijoille on varmasti tuttua tilanne, jossa puolen tunnin verkkoshoppailun ja täysinäisen ostoskorin jälkeen päätyykin päättämään ostotapahtuman kassalle siirtymisen jälkeen, kun ei enää jaksakaan näpytellä yhteystietojaan ja luottokorttinsa tietoja. Myös melkoinen osa verkkokauppa-asiakkaista saattaa perua impulsiivisen ostopäätöksensä, mikäli maksuprosessi vie liikaa aikaa.


100 94 Reinikainen, P Näin Facebook uudistuu. Www-dokumentti. Saatavissa: Luettu Riihimäen messut Www-dokumentti. Saatavissa: Luettu Seniorivaappu -blogi Www-dokumentti. Saatavissa: Luettu Taloussanomat Päivän Facebook-status: Puoli miljardia rikki. Wwwdokumentti. Saatavissa: Luettu Seniorivaapun monipuoliset käyttötavat YouTube. Www-dokumentti. Saatavissa: Luettu STT. Sosiaalinen media nousussa markkinoinnissa: Sosiaalinen media kiinnostaa yhä useampaa mainostajaa. Www-dokumentti. Saatavissa: Luettu: Kirjoitettu: YouTube Www-dokumentti. Saatavissa: Luettu Henkilökohtainen tiedonanto: Känsäkoski, H Toimitusjohtajan henkilökohtainen tiedonanto, keskustelu. Kannuksen Kalastustarvike Oy. Kannus
Twitter on ennen kaikkea informaation jakamiseen paljon käytetty kanava. Monet yritykset pitävätkin Twitteriä tärkeänä kanavana, jossa voi osallistua asiakkaiden kanssa keskusteluun alansa tärkeistä aiheista sekä tiedottaa yrityksen toiminnasta. Keskustelussa täytyy kuitenkin olla aktiivisesti mukana, eikä kanava välttämättä ole paras vaihtoehto nopeita tuloksia haluavalle.
Mitä enemmän panostat sisältöihin, sitä enemmän saat niistä irti. Sinun ei sinänsä tarvitse stressata videoiden tuotannon suhteen, ainakaan aluksi, kunhan tavoitteesi on selvillä. Laadulla on kuitenkin väliä nykypäivänä, koska katsojien sitoutuminen videon katseluun on tärkein signaali esimerkiksi YouTubelle siitä, onko videosi laadukas vai ei. Pidemmän päälle ei siis kannata kuvata perunan tasoisella kameralla sotkuisessa varastossa ja puhua mitä sylki suuhun tuo. Jos video on huono, se ei sijoitu hauissa vaikka kuinka hakukoneoptimoisit, eikä kukaan tällöin löydä sitä.
Suomi elää sisältömarkkinoinnin hurmosaikaa. Monessa yrityksessä testataan ensimmäisiä sisältömarkkinoinnin toimenpiteitä. Pilotointeihin ja kokeiluihin sisältyy jo ennalta oletus siitä, että työn lopputuloksesta ei voida olla varmoja. Ei tarvitse olla visionääri ennustaakseen, että vuonna 2015 maailmaan tulee paljon yritysten tuottamaa sisältöä, jonka tehokkuudesta voidaan olla montaa mieltä.  
Kuvauksen pitäisi tiivistää sivusi sisältöä kiinnostavasti, houkuttelevasti tai lupaavasti. Sillä annat itsellesi mahdollisuuden päihittää kilpailijoiden tylsät kuvaukset ja voittaa itsellesi potentiaalisia asiakkaita. Jos jätät kuvauksen lisäämättä, kuvauksen sisällöstä päättää puolestasi Google. Joku voi ajatella, että niin onkin parempi, mutta en ole samaa mieltä.
89 83 voisi ulkoistaa blogin pitämisen, mikäli oma aika ei sen aktiiviseen ylläpitämiseen varsinaisen liiketoiminnan ohella riitä. 5.9 Sähköpostimarkkinointi Yrittäjän kannalta sähköpostin käyttäminen on päivittäistä, sillä esimerkiksi verkkokaupan kautta tilaukset tulevat suoraan yrittäjän sähköpostiin. Asiakkaat lähettävät myös sähköpostilla saaliskuvia ja esimerkiksi kertomuksia kalastusmatkoista. Ihmisten sähköpostin käyttö yleensäkin on lisääntynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana. Yrityksen markkinoinnin näkökulmasta sähköpostin helppo, edullinen ja vaivaton käyttö voisi olla nykyistä laajempaa ja näyttävämpää. Yrittäjä voisi kerätä asiakkaiden sähköpostiosoitteita ja ilmoitella esimerkiksi valmistuneista erikoisväreistä, lähestyvistä messuista tai jostain kalastustapahtumasta. Myös verkkosivujen sisältöön liittyvistä asioista voisi ilmoitella sähköpostin kautta. Yrittäjän sähköpostin käyttämisen kannalta voisi sähköpostiasetuksiin määritellä valmiin allekirjoituksen logon kanssa, kuten esimerkkinä kuviossa 43 olen esittänyt. Automaattisesti lähtevään sähköpostiin liittyisi näin aina mainos yrityksestä. Tämän voisi helposti poistaa, mikäli allekirjoitusta ei haluasi käyttää kaikissa lähtevissä viesteissä. Allekirjoitus olisi tyylikäs ja persoonallinen tapa näkyvyyden ja mainonnan kannalta.
46 ). Kuviossa 10 näkyy 30-, 40- ja 50- millimetriset Seniori-vaappu -mallit. Pienin malli, värinumero 7, on ylimpänä. Se on kautta aikojen ollut Seniori-vaappujen myydyimpiä ja kalastavimpia värejä. Kuviossa 10 keskellä on värinumero 8 ja alimpana värinumero 21. KUVIO , 40- ja 50-millimetriset Seniori-vaaput Seniori-vaapun tuotekehitys ja lopullinen muoto ominaisuuksineen ovat pienimpiä yksityiskohtia myöten seurausta yrittäjän omista kalastuskokemuksista, jatkuvasta innovaatiokyvystä ja kokeiluista valmistusprosessien eri vaiheissa. Luja ja kestävä laatu ovat avainsanoja Seniori-vaapun ominaisuuksissa. Kestävyys tosin joutuu koetukselle suurien kalojen hampaissa. Kuviossa 11 näkyy Seniori-vaapun kehityskaari ensimmäisistä käsin vuolluista vieheaihioista viimeiseen malliin. Seniori-vaapun tuotekehittely koostuu tulevaisuudessa värimallien kehittelystä, sillä vaapun muotoa ja ominaisuuksia ei ole tarvetta muuttaa. (Känsäkoski 2010.)

Oikean kohderyhmän voi tavoittaa kohdennetulla mainonnalla verkkokäyttäytymisen, ikäryhmän, sukupuolen tai alueellisen sijainnin mukaan. Jos tarjoamasi hakeminen näkyy verkkokäytäytymisessä, etenkin ajankohtaisena piikkinä, on asiakas todennäköisesti etsimässä ratkaisua siihen liittyvään ongelmaan. Googlen uuden algoritmin myötä hakutuloksia ja verkkokäyttäytymistä voidaan hyödyntää suoraan videomarkkinoinnissa, eikä kohdennus ole enää videohakujen varassa.

9 3 tässä vaiheessa työtä oli lomakkeiden saaminen vastaajilta heti takaisin ilman postitusprosessia, jonka totesimme olevan melko hankalaa yksityisten käyttäjien osalta. Halusimme isäni kanssa, että vastaukset pitäisi ehdottomasti voida jättää nimettöminä, jotta vastaukset olisivat totuudenmukaisempia. Tein kyselylomakkeen omalla nimelläni. Aloitin aiheeseen perehtymisen isäni vuosien varrella keräämien lehtiartikkelien selaamisella ja löysin haastattelun pohjalta kirjoitetun artikkelin vuodelta 1993 Lestinjoki-lehdestä. Haastattelussa Hannu itse mainitsee, että parhaillaan tutkii Ruotsin markkinoille menemistä ja myyntikanavaa etsitään. Tämä siis oli ollut suunnitelmissa jo silloin. Nyt oli loistava hetki toteuttaa tämä suunnitelma ja käyttää niitä kanavia, joita kehitys on tuonut käyttöömme tässä reilun 17 vuoden aikana. Hannun mielestä paras myyntimies on onnistunut kalamies, ja näinhän asia edelleen on. Verkossa näiden myyntimiehien teho vain on ihan eri mittakaavassa kuin aikana ennen internetiä. (Lestinjoki 1993.)
Aikaisemmin Facebookissa julkaistut videot saivat jo sisältömuotona itsessään paremmin näkyvyyttä uutisvirrassa. Tämä ei ole enää itsestäänselvää. Tilastollisesti videot ja erityisesti live-videot herättävät kuitenkin enemmän keskustelua ja vuorovaikutusta julkaisun nähneiden kesken, mikä parantaa niiden näkyvyyttä jatkossakin. Mosserin mukaan live-videot saavat jopa kuusinkertaisesti enemmän kommentteja ja reagointeja kuin tavalliset videot. Tämä ei silti tarkoita sitä, että jokainen julkaisu kannattaisi tehdä live-videona. Suosi aina julkaisusi sanomaa parhaiten tukevaa julkaisutapaa.
Myynninedistämisen kannalta on myös toinen olennainen syy hankkia asianmukainen SSL-sertifikaatti: Google on vuonna 2014 antamassaan tiedotteessa kertonut (https://webmasters.googleblog.com/2014/08/https-as-ranking-signal.html) arvostavansa luonnollisissa hakutuloksissaan enemmän https-yhteydellä varustettuja sivustoja. Näinollen sertifikaatin asentaminen auttaa myös optimoimaan hakukonenäkyvyyttä.
Mainonnan ihmiskuva ei useinkaan vastaa arkitodellisuutta. Mainoksissa luodaan ja ihannoidaan usein tiettyjä ulkonäkömalleja ja luodaan ulkonäköpaineita nuorille ja jo lapsillekin. Raja tavallisen ihmisen sekä mainoksissa esiintyvän mallin välillä voi helposti hämärtyä, kun on kyse kohderyhmästä, jonka ihmiskuva on vasta muotoutumassa. Mainostajilta voidaan edellyttää yhteiskunnallista vastuunottoa sen suhteen, minkälaisia roolimalleja ja asenteita mainoksilla luodaan alaikäisille.
11 Taloudellisissa vertailuissa pienyritykset häviävät usein isoille yrityksille, koska ne toimivat ns. marginaalisilla liiketoiminta-alueilla, joilla kasvu- ja ansaintamahdollisuudet ovat vähäiset (SMALLBONE 1990). Erityisryhmiin, lähinnä avustuksia tai työllistämistukea saaneisiin yrityksiin, kohdistuneiden tutkimusten tulokset voivat vääristää käsitystä pienyrittämisestä yleensä, koska toimintansa lopettaneiden määrä on usein suuri (SMALLBONE 1990). Erilaisten arviointiperusteiden vuoksi myös yritykselle itselleen saattaa toisinaan tuottaa vaikeuksia mitata omaa menestymistään tarkasti, puolueettomasti ja luotettavasti (LEHTOMAA 1995, s , ). Vaikka menestyvien ja vähemmän menestyneiden elintarvikealan yritysten strategiarakenteesta on löydetty eroja, niin pitkällä aikavälillä ja muuttuvissa kilpailuolosuhteissa kilpailuperusteet saattavat muuttua (HYVÖNEN 1993, s ). Markkinoinnin käsitteeseen voidaan sisällyttää kulutusnäkökulman lisäksi laajempia näkökohtia, jotka koskevat pitkän aikavälin yhteiskunnallista ja sosiaalista hyvinvointia (KoTLER 1994, s. 28). Yritykselle voi olla hyödyllistä määrittää oma arvomaailmansa ja ne periaatteet, joihin perustuen se harjoittaa yritystoimintaansa. Tästä tulisi myös viestiä asiakkaille rohkeasti ja selkeästi. Ruoka ja elintarvikkeet vaativat markkinoij alta monipuolista osaamista, koska ruokaan liittyy sekä arvoja ja voimakkaita tunne-elämyksiä että taloudellisia ja terveyteen liittyviä näkökohtia. Markkinoinnin ammattilaisen työvälineisiin eivät kuulu kielteiset väittämät ja ristiriitaisia mielleyhtymiä herättävä informaatio, joka vaikuttaa ehkä piristävästi menekkiin lyhyellä aikavälillä, mutta voi haitata pitemmällä välillä. Yritysten arvokeskustelua on käyty mm. ympäristökysymysten yhteydessä. KJELLBERGIN (1987, s. 85) mukaan yritysten arvokulttuurin köyhtyminen on selvästi havaittavissa. Arvomaailmansa köyhtymisestä johtuen nykyaikaiset yritykset ovat irroittautumassa roolistaan yhteiskunnan sosiaalisen tason nostajana ja keskittyvät liiketoiminnassa haitallisessa määrin lyhyen aikavälin kaupallisiin tavoitteisiin. Viime vuosina yrityksissä on kuitenkin alettu entistä paremmin ymmärtää myös sosiaalisten ja ekologisten tekijöiden merkitystä markkinoinnin pitkän aikavälin tavoitteiden asettelussa (ZINRHAm & PEREIRA 1994). 1.2 Umpikujatoimialoj en haasteet Toimialan kilpailu- ja kehitysvaihe ovat keskeisiä yritysten toimintaan ja kehitykseen vaikuttavia tekijöitä (PORTER 1985, MILES ym. 1993). Kullakin toimialalla on sille tyypillinen kilpailu, strategiset ryhmät ja strategioiden vaihtelu toimialan sisällä. Koko toimialaan vaikuttaa lisäksi kuinka monet yrityksistä toimivat kansainvälisesti tai vastaavasti kotimarkkinoilla. Toimialan menestymistä selittää myös toimialan elinkaari. Elinkaariajattelua seuraten MILES ym. (1993) ovat jakaneet toimialat markkinoiden kehitysvaiheen mukaan kasvaviin, kypsiin ja laskeviin aloihin. Elintarvikeala luetaan usein ns. lcypsiin toimialoihin, joille on yhteistä kysynnän 10
119. Harjoitus• Valitkaa itseänne kiinnostava brändi ja suunnitelkaa sille kampanja.• Muistakaa, että ideaalissa kampanjassa: 1. Oikea kuluttaja näkee oikean sanoman oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa. 2. Kuluttaja havaitsee ja ymmärtää sanoman oikein. 3. Mainos antaa kuluttajalle oikean kuvan tuotteesta ja merkistä. 4. Kuluttaja asemoi tuotteen oikein ja myönteisesti. 5. Mainos motivoi kuluttajaa hankkimaan tuotteen. 6. Mainos luo vahvoja ja oikeanlaisia merkkiassosiaatioita ja parantaa asiakasuskollisuutta.
Huonekalun kokoamisvideota katsellessani ajattelin, että onpa kivaa, että yritys on tehnyt tällaisen opastusvideon. Mutta yrityksethän eivät tee videoita tai viestintää vain siksi, että se on kivaa. Videoita tehdään, koska hyvin suunniteltuna ja toteutettuna, ne saavat aikaan hemmetin hyviä tuloksia yrityksen markkinoinnissa. Tarkemmin sanottuna: myynti kasvaa.
21. Markkinoinnin historiallinen kehittyminen• Setting the stage: The Era of Ancedents 1600-1750 •Kapitalismi alkoi syntyä vaikeissa oloissa, sillä kaupallista toimintaa pidettiin lähes rikollisena. •Nykyaikaisen talouden instituutioita ei ollut olemassa. •75-90% väestöstä eli omavaraisessa taloudessa  markkinat olivat lähinnä yläluokan ylellisyystarvikkeita. •Vähitellen liiketoiminta tuli hyväksytymmäksi ja yleisemmäksi, jolloin syntyi myös markkinoinnin instituutioita. •Varhaisen pankkijärjestelmän ja pörssin kehitys. –esimerkki ajanjakson ilmiöstä: tulipmania The Semper Augustus, famous for being the most expensive tulip sold during tulip mania. (Fullerton, 1988)
Useat palvelut toimivat vain tietyillä liittymillä tai vain tietyillä puhelinmalleilla. Nämä tiedot tai huomautus yhteensopivuusvaatimuksesta käyttäjien on voitava löytää vaivatta. Jos palvelun käyttö edellyttää tarkkoja asennusohjeita tai muita käyttöohjeita, ne on myös esitettävä riittävän selkeästi. Niiden on esimerkiksi oltava internetissä kokonaisuudessaan saatavilla.
Kohdennettavuutensa vuoksi Facebookissa mainostaminen sopii oikeastaan mille toimialalle tahansa. Toisin kuin perinteisen median kanavia käyttäen, Facebookissa mainokset voi kohdentaa tarkasti esimerkiksi iän, sijainnin, kiinnostuksen kohteiden, työstatuksen tai Facebook-käyttäytymisen mukaan. Näin mainoksesi tavoittavat juuri oikeat ihmiset, etkä joudu maksamaan turhasta.
38 32 luun tulisi kiinnittää erityistä huomiota. Käyttäjän näkökulmasta verkkosivujen selkeä ulkoasu ja symbolit kertovat sivujen käytettävyydestä. On tärkeä ottaa huomioon, että käyttäjät ovat tottuneet näkemään www-sivuilla tiettyjä merkkejä ja symboleja, joita olisi hyvä käyttää. Käyttäjät ovat tottuneet internetsivuilla esimerkiksi siihen, että nuoli vasemmalle tarkoittaa sivustolla liikkumista taaksepäin ja päinvastoin nuoli oikealle ohjaa käyttäjän eteenpäin. (Keränen ym. 2005, ) Käyttöliittymän laadukkaaseen toteutukseen tarvitaan sekä ohjelmointiosaamista että visuaalista taitoa. Käyttöliittymän väreillä voidaan viestiä hyvää tunnelmaa ja luoda viihtyisä ympäristö internetissä surffaamiseen. Lähtökohtana käyttöliittymän tekemiselle ja kehittämiselle on jo suunnitteluvaiheessa miettiä asioita käyttäjän näkökulmasta. Kotisivujen sisältö rakentuu tekstistä ja kuvista, joten näiden avulla sivut pitäisi saada mielenkiintoisiksi ja helpoiksi lukea. Pelkkä teksti ei tee sivuista houkuttelevia ja lisää niiden luettavuutta. Tekstin asettelussa on otettava huomioon, että ihmiset haluavat lukea lyhyitä tekstejä. Sami Etulan (2010) mukaan parasta olisi kirjoittaa jostakin asiasta mahdollisimman lyhyesti ja liittää linkki niitä varten, jotka haluavat aiheesta enempi lukea (Minustako yrittäjä? 2010, 52 54). Kuvien käyttäminen tekee sivustosta mielenkiintoisemman ja miellyttävämmän lukea kuin pelkän tekstin täyttämä verkkosivusto. Sivuston ylläpitäjän pitää muistaa, että kaikki valokuvat ovat tekijänoikeuslaissa suojattuja ja oikeus valokuvaan on aina kuvan ottajalla. Jos kuvan tekemiseen osallistuu muita henkilöitä, kuten esimerkiksi lavastajia tai puvustajia, myös heillä on tekijänoikeus kuvaan. Sen sijaan kuvassa esiintyvillä henkilöillä tai kuvan omistajalla ei ole tekijänoikeutta kuvaan. Tärkeää on tietää, että kuvissa esiintyviltä henkilöiltä on kuitenkin aina kysyttävä lupa, jotta kuvan saa julkaista. (Keränen ym. 2005, 20.) Moni yrittäjä käyttää tietokonetta päivittäin ja valitettavan usein luottaa omiin viestintätaitoihinsa. Tosiasia kuitenkin on, että pelkkä kirjoitustaito ei riitä tuottamaan hyvää sisältöä internetiin. Tällä hetkellä eletään vielä aikaa, jona internetin ja teknologian kehitys- ja muutosvauhti on hyvin nopeaa. Pysyäkseen mukana vauhdissa tulisi lähes päivittäin seurata ja reagoida muutoksiin, kertoo Etula (2010). Mikäli yrittäjä haluaa itse pelkästään keskittyä oman ydinliiketoimintansa pyörittämiseen, olisi syytä harkita osaavan henkilön etsimistä toteuttamaan verkkoon liittyvää toi-
Olemme päivittäneet nettisivujemme alalaidasta löytyvät tietosuojaperiaatteemme sekä käyttöehtomme. Tutustu edellä annettujen linkkien kautta, minkälaista tietoa näissä dokumenteissa tulisi olla! Tarjoamme tietosuojaperiaatteitamme niin nettisivujemme alatunnisteessa, pop-up-ikkunassa nettisivuillemme tultaessa, lomakkeilla, kiitos- ja tervetulosivuilla kuin sähköpostimarkkinoinnin yhteydessä.

97. Tuotteiden luokittelu Kestävyyden tai konkreettisuuden mukaan 1. Kertakulutushyödyke (Non-Durables) 2. Kestokulutustavarat (durables) +(Palvelut) Asiakastyypin mukaisesti –Kuluttajahyödykkeet 1. Mukavuushyödykkeet 2. Ostoshyödykkeet 3. Erikoistuotteet 4. Havaitsemattomat tuotteet Teolliset hyödykkeet/tuotantohyödykkeet 1. materiaalit ja tarvikkeet 2. Pääoma 3. puolivalmisteet ja palvelut
Sosiaalinen media ei ole tehnyt mainontaa tarpeettomaksi. On käynyt pikemminkin päinvastoin: mainontaa tarvitaan enemmän kuin koskaan. Ainoastaan maksullisen mainonnan avulla on myös sosiaalisessa mediassa mahdollista tavoittaa oikeat kohderyhmät oikea-aikaisesti, oikealla viestillä ja riittävässä laajuudessa (huomioiden myös viestien vaikuttavuuden kannalta oleellinen toisto).
On tärkeää ottaa käyttöön jonkinlainen analytiikka yrityksesi verkkosivuilla, jos haluat mitata kävijämäärien lisäksi konversioita eli esimerkiksi uusia yhteydenottoja tai sivujesi kautta tehtyjä tilauksia. Myös sosiaalisen median markkinointityökalut tarjoavat kattavaa dataa toimenpiteiden onnistumisesta. Mittaamalla tuloksia pitkällä aikavälillä näet tarkasti, ovatko toimenpiteesi olleet tehokkaita ja kannattavia. Tulosten pohjalta markkinointisuunnitelmaa hiotaan ja päivitetään aina tehokkaammaksi.

Kun kohderyhmä on määritelty ja kilpailijat benchmarkattu, aloitetaan oman sisällön ja viestien rakentaminen. Tämä ei kuitenkaan ole vielä yksityiskohtaista sisällön suunnittelua, vaan määritellään pikemmin, minkälainen sisältö kiinnostaa määriteltyjä persoonia. Määritä siis ensin kategoriat ja ala sen jälkeen pilkkoa jokaista kategoriaa pienempiin osiin.


Aikaa kuitenkin on vielä ja sivustosta ei missään tapauksessa kannata pakkotilanteessa julkaista puolihuolimattomasti suunniteltua mobiiliversiota. Kuten kaiken markkinoinnin, myös verkkosivustojen uudistamisen kohdalla on oivallinen mahdollisuus tähdentää ja tehostaa yhtiön markkinointiviestiä – huolellinen kartoitus sivuston käytettävyydestä, viestistä ja palvelevuudesta kohderyhmien ehdoilla on paikallaan.
Sama putki auttaa myös markkinoinnille asetettujen tavoitteiden mittaamisessa. Jokaisella videolla kannattaa olla selkeä tavoite, sillä vain ja ainoastaan mittaamalla videoista saadaan täysi hyöty irti - muutama kiva kommentti satunnaiselta katsojalta ja kavereilta ei enää riitä. Videoiden osalta tulee määrittää, halutaanko niiden avulla esimerkiksi lisää kävijöitä verkkosivuille, parantaa konversiota vai kasvattaa yksittäisen ostoksen kokoa.
17 Maaseutuyrittäjyyden tutkimukset ovat tyypillisesti integroivia tutkimuksia, jossa yrittäjyyden käsitettä on tarkasteltu mm. käyttäytymistieteellisessä ja sosiologisessa kontekstissa liittyneenä taloudelliseen näkökulmaan. Yritysanalyysi pyrkii tyypillisesti integroimaan taloudellista ja käyttäytymistieteellistä näkökulmaa. Käyttäytymistieteellisellä lähestymistavalla on haluttu laajentaa tutkimusta yrittäjien tai yritysjohdon asenteisiin, mielipiteisiin, arvioihin, motiiveihin ja arvoihin tutkittavasta kohteesta (mm. Haahti ym. 1987; Haahti 1989; Hyvönen ym. 1995; Kyläkoski 1992,27; Lehtomaa 1995; Pihlanto 1991; Niittykangas 1992). Useat oppikirjat ja artikkelit käsittelevät erilaisia yrittäjätypologioita (mm. Cunnighams ja Licherton 1991; Brygrave 1989; Homaday ja Wheatley 1986; Huuskonen 1991; Rizzone 1991). Yrittäjätypologiat kuvaavat yrityksen toiminnan luonnetta pääasiassa yrittäjän identiteetin, tavoitteiden, arvojen ja uskomusten sekä liiketoimintakäyttäytymisen perusteella (Kyläkoski 1992). Yrittäjissä erottuvat mm. ammattimiehet, käsityöläiset, opportunistit (kasvuhakuiset), yrittäjäjohtajat ja klassiset taloudellisen tuloksen maksimoijat. Näkökulmasta riippuen erottuu myös muunlaisia yrittämisen tyylejä. Esimerkiksi Haahti (1989) on tyypitellyt yrittäjät heille luontaisen toimintatavan mukaan, jolloin yrittäjissä erottuu yleismies, uudistaja, organisaattori ja rutiinien taitaja. Uudistaja on teknisesti suuntautunut innovaattori ja keksijätyyppi. Organisaattori korostaa tehokkuutta ja tuottavuutta. Maaseudun pienyrityksissä mm. elintarvikealalla ammattimiehet/naiset ovat yleinen yrittäjätyyppi, vaikka myös muita tyyppejä ja yritystoimintaa käynnistäneitä motivaatioita ja ideoita esiintyy (esim. Kupiainen 1996, 51; 69, 79). Yrittäj ätypologiat ovat yrittäjän perso onallisuudenpiirteiden, arvoj en ja asenteiden perusteella muodostettuja kategorioita. Typologioiden merkitys on siinä, että niiden oletetaan suuntaavan liiketoiminnan luonnetta, koska yrittäjyyden lähtökohdat määrittyvät sen kautta, millaisia tavoitteita, arvoja ja persoonallisuuden piirteitä yrittäjät edustavat. Typologioita vastaavat perusarvot vaikuttavat lähes kaikkeen yrityksen liiketoimintaan, kuten tuotteisiin, kasvutavoitteeseen, strategian valintaan, kehityksen nopeuteen ja suuntaan sekä kehityksen pysyvyyteen, tai siihen kuinka taloudellinen tulos vaihtelee yrityksissä. Tutkimuksissa edetään yksilön näkökulmasta, jolloin tavoitteena on selvittää, miksi juuri tietyt yksilöt perustavat yrityksiä tai menestyvät yrittäjinä. Yrittäjyyden tutkimukset pyrkivät vastaamaan kysymyksiin: "Kenestä tulee yrittäjä?" ja "Miksi henkilöstä ei ole yrittäjäksi"? Tutkimukset tarjoavat moniulotteisia selityksiä, miten yrittäjät eroavat muista henkilöistä. Yrittäjien oletetaan olevan innovatiivisia, luovia, mahdollisuuksiin tarttuvia ja kykeneviä toimimaan muuttuvissa olosuhteissa. Lisäksi yrittäjä tarvitsee johtajan ominaisuuksia, laajan kontaktiverkon ja verkostotyöskentelyyn liittyviä kykyjä (Carson ym. 1995, 54). Luovuudella on yhteys erityisesti siihen, kuinka hyvin yrittäjä pystyy hyödyntämään saamaansa informaatiota liiketoiminnassaan (Julien 1989). 16

Oletko koskaan pohtinut, mitä tapahtuu niille asiakkaille, jotka käyvät verkkokaupassasi, mutta eivät viimeistele ostosta? Tätä yleisöä ei missään nimessä kannata päästää karkaamaan! Facebook-uudelleenmarkkinoinnin avulla voimme vetää nämä asiakkaat takaisin verkkokauppaan viimeistelemään ostoksen. Uudelleenmarkkinointi on erittäin kustannustehokasta ja kannattavaa käytännössä jokaiselle verkkokauppiaalle. Otathan siis verkkokaupastasi kaikki tehot irti uudelleenmarkkinoinnin avulla!
Facebookin kattava metriikka mahdollistaa kampanjoiden jatkuvan optimoinnin kohderyhmille viestin, kuvituksen, demografioiden ja ajankohtien osalta. Esimerkiksi osittain onnistuneen kampanjan onnistuneet osa-alueet ja mainokset voidaan ottaa mukaan seuraavalle markkinointikierrokselle, kun taas turhat ja toimimattomat osa-alueet voidaan jättää todisteiden valossa pois kampanjasta.
×