Suojatun ja tietoturvallisen yhteyden takaamiseen on ilmiselvien syiden lisäksi myös muita syitä. Verkkokauppojen kävijäliikennettä ja -käyttäytymistä on tutkittu laajalti ja tutkimuksissa on osoitettu selkeitä korrelaatioita suojaustason ja verkkokaupan luotettavuuskuvan välillä – vaikka ostaja ei tuntisikaan tekniikkaa, tieto turvatusta yhteydestä luo huolettomuutta ostopäätöksen tueksi. Tietoturvastaan huolestuneet kävijät voidaan asianmukaisella suojauksella rauhoittaa antamaan henkilökohtaisia tietojaan verkkopalvelun ylläpitäjälle.
Sosiaalinen media toimii parhaimmillaan monipuolisena ja vuorovaikuttavana palvelu- ja jakelukanavana – ei niinkään brändätyn sisällön kotipesänä. On yrityksen kannalta pitkällä aikavälillä kannattavampaa rakentaa presenssiä omistettujen kanavien ja niissä asuvien sisältöjen ympärille. Kaikki tietävät millaista on toimia nimeltämainitsemattomien pörssiyritysten omistamien algoritmien varassa.
FitFarmin videot ovat suureksi osaksi mainoksia, joissa kerrotaan tulevista kursseista, haasteista ja muista myytävistä kokonaisuuksista. Seassa on kuitenkin myös erilaisia vinkkejä ja ohjeita, jotka ovat kiinteästi yhteydessä terveelliseen elämäntapaan, joka taas on tiiviisti yhteydessä myytäviin tuotteisiin. Videoista löytyy esimerkiksi vinkkejä herkkujen vähentämiseen tai smoothien tekemiseen.
10 1. Johdanto 1.1. Tutkimuksen tausta Tämä tutkimus liittyy Suomen Akatemian rahoittamana aloitettuun tutkimuskokonaisuuteen "Maaseudun pienyritysten syntyminen, menestyvät markkinointistrategiat ja sopeutuminen liiketoiminnan eri vaiheissa". Raportti on kooste proj elctin eri vaiheissa saaduistatutkimustuloksista j a perustuu kirjallisuustutkimukseen ja empiirisiin aineistoihin. Tutkimuksen teoriaosassa käsittellään yrittäjyyden käsitettä ja maaseutuyrittäjyyteen liittyviä tutkimuksia sekä pienyritystutkimukseen soveltuvaa markkinoinnin strategiakirjallisuutta. Tutkimuksen empiirisen osan tarkoituksena on hahmottaa eritavoin menestyneiden maaseudun pienyritysten profiilia integroimalla markkinoinnin tutkimuksissa käytettyjä strategia-ja resurssimuuttuj ia sekä yrittäjän osaamista taloudellisiin tunnuslukuihin. Raportti on syntynyt usean tutkijan työn tuloksena '). Tutkimuksen empiirisen toteutuksen osalta viitataan Heleniuks en (1999) pro gradu tutkielmaan, josta selviävät lähemmin tunnuslukuj en laskentamenetelmä ja käytettyj en empiiristen aineistojen alkuperä. Pienyritystutkimusta käsitellään yleensä omana tutkimusalueenaan erillään isojen yritysten liiketoiminnan tutkimuksista, eivätkä pienyrityksiin kohdistetut markkinoinnin tutkimukset eroa tässä suhteessa muista pienyritystutkimuksista. Lisäksi maaseudun pienyrityksiä käsittelevät tutkimukset ovat yleisesti edenneet oletuksesta, että maaseutuyrittäminen poikkeaa myös muusta pienyrittämisestä, koska maaseudun yrityskulttuuri jatoimintaympäristö ovat erilaiset kuin kaupunkimaisessa ympäristössä toimivien yritysten. Toimintaympäristöllä on väljästi määritellen tarkoitettu sekä taloudellista että sosiaalista ympäristöä, joka tarj oaa paikallisesti toimiville yrittäjille erilaisen kilpailu- ja kysyntäympäristön ja sen seurauksena muihin yrityksiin verrattuna myös erilaisen oppimisymp äristön. Ympäristöllä on useissa yhteyksissä todettu olevan merkitystä myös yrittäjäuralle hakeutumiselle. Maaseudun pienyrityksiin kohdistuvan tutkimuksen eriyttäminen omaksi aihepiirikseen on monessa suhteessa tarkoituksenmukaista. Pienyrityksen markkinoinnista ei ole kuitenkaan toistaiseksi omaa teoriaa, jota tutkimuksissa voitaisiin so- I) Terri Kupiainen on kirjoittanut teoriaosan ja täydentänyt tutkimuksen empiirisen osan analyysiä sekä editoinutkäsilcirjoituksen. Teoriaosan aineisto liittyy tutkimukseen "Elintarvikealan pienyritysten markkinointistrategiat" ja sitä seuranneeseen tuticimukseen, jonka käsikirjoituksen työnimenä on "Pienten elintarvikealan yritysten markkinointiosaaminen". MTTL. Juha Helenius on tehnyt verotilinpäätösaineiston käsittelyn ja analysoinut tutkimusaineiston sekä kirjoittanut tutkimustuloksista suuren osan. Heleniuksen työ on jullcaistu Helsingin yliopiston taloustieteen laitoksella pro gradu tutkielmana. Outi Kaihola onsuunnitellut yrittäjille suunnatun kyselylomakkeen ja kerännyt lomakeaineiston. HY, Mikkeli Saara Hyvönen on toiminut tutkimusryhmän johtajana ja tässä roolissa vaikuttanut tutkimuksen ongelman asettelun ja sisällön kehittymiseen eri tutkimuksen vaiheissa. HY, Helsinki. 9
102 96 LIITE 1/2 Kotisivu Asian tärkeys Yrityksen ja Seniori- yleisesti vaapun onnistuminen * yrityksen historiatiedot * ulkoasu ja värit * selkeys * tuotetiedot * ajankohtainen ilmoittelu * hintatiedot * kuvat * tilausmahdollisuus internetin kautta * asiakaspalautteen antaminen * keskustelupalstan lukeminen * keskustelupalstalle kirjoittaminen Tuotteet * vaapun hinta-laatusuhde * vaapun kestävä laatu * laaja värivalikoima * uudet värit * vaapun hyvä kalastavuus * tuotteen mainonta alan lehdissä * tuotemerkin tunnettuus Kiitos vastauksistanne!
Intagram-markkinointi voi olla sinulle juuri oikea kanava, jos kohderyhmäsi koostuu nuorista ihmisistä. Naiset ovat enemmän edustettuina Instagramin käyttäjäkunnassa joten heidät tavoittaa sieltä tehokkaimmin. Instagramista liikenteen ohjaaminen omille verkkosivuillesi on helpottunut ja erityisesti Instagramin stories ominaisuus on tehokas liikuttamaan ihmisiä myös palvelusivuille, kun sisältö on vain riittävän mielenkiintoista. Instagram markkinointi toimii Facebookin alustassa, joten kanavia on myös helppo yhdistellä.
181. Lehtimainonnan piirteitä• Suomessa luetaan paljon lehtiä  tavoittaa monia ostajia• Erikoislehdillä tavoitetaan pieniäkin kohderyhmiä• Valtakunnallinen, alueellinen ja paikallinen mainonta mahdollista• Uskottava media, mainontaa seurataan• Sanomalehti on nopea media, mutta vanhenee päivässä• Aikakauslehtimainos vaikuttaa kauemmin• Mainonnassa voi käyttää liitteitä ja näytteitä
Yrityksesi tarvitsee tavoitteita, jotta toiminta ei olisi mututuntumalla vedettyä hakuammuntaa. Tavoitteiden asettaminen on tärkeä osa markkinointistrategiaa. Tässä vaiheessa jokainen markkinoija varmasti kysyy, no millainen on hyvä tavoite? Lisää myyntiä? Kyllä, se on oikea vastaus, sillä markkinoinnin ja myynnin ainut tehtävä on lopulta lisätä myyntiä.

8 1. 2. DIGITAALINEN MARKKINOINTI TIETOISUUDEN HERÄTTÄMINEN JA LIIDIEN GENEROINTI Miten myyntimoottori toimii? 1. Digitaalinen markkinointi: Mihin sinä uskot? Panostatko websivuihin, sosiaaliseen mediaan, blogeihin, websivuihin, kauppapaikkaan, hakusanamainontaan. 3. HOIDA, LUOKITTELE JA HALLINNOI 4. PALVELU JA CLOUSAUS 2. Tietoisuuden herättäminen ja liidien generointi: Yli 95 % websivujen vierailijoista ei ole heti valmis ostamaan. Tarvitaan magneetteja ja lisää mielenkiintoista sisältöä sekä toimivaa jälkimarkkinointia. 3. Liidien profilointi: Yritykset, jotka panostavat profilointiin saavat suuremman konversion ja enemmän myyntivalmiita liidejä. Myynnin tarkkuus kasvaa ja näin myös tulos. Myös myyntiaika lyhenee. 4. Palvelu ja clousaus: Tyypillisesti asiakkaan haluavat olla myyntiin yhteydessä vasta ostopäätöksen viimeisillä hetkillä. Tiedätkö jo etukäteen, ketkä asiakkaat ovat viileitä, lämpimiä tai kuumia? Kuka ottaa yhteyttä ensi viikolla? 5. LISÄMYYNTI 5. Jälkimarkkinointi ja lisämyynti: Myyntimoottorin tavoite on rakentaa asiakassuhteita aina ensikontaktista kanta-asiakkuuteen sekä ostouskollisia kumppaneita.
Twitter on ennen kaikkea informaation jakamiseen paljon käytetty kanava. Monet yritykset pitävätkin Twitteriä tärkeänä kanavana, jossa voi osallistua asiakkaiden kanssa keskusteluun alansa tärkeistä aiheista sekä tiedottaa yrityksen toiminnasta. Keskustelussa täytyy kuitenkin olla aktiivisesti mukana, eikä kanava välttämättä ole paras vaihtoehto nopeita tuloksia haluavalle.
Printtimainonta ei ole kuollut. Käsin kosketeltavassa viestissä on edelleen tunnelmaa, jonka luominen sähköisesti on mahdotonta. Sen nykyaikaiseen toteutukseen on kuitenkin tärkeä panostaa. Perinteiset käyntikortit, esitteet ja flyerit ovat edelleen tärkeä osa yrityksen mainontaa. Printti soveltuu niin suurien kuin pienienkin kohderyhmien tavoittamiseen. Painotuotteissa kannattaa aina panostaa laatuun niin suunnittelun kuin painomateriaalienkin osalta. Myös asianmukainen viimeistely (kuten leikkaus, foliointi, kohokuviot ja laminoinnit) kannattaa valita harkiten ja brändiviestiä ajatellen. Upeasti ja harkiten toteutettu painotyö jättää kokijaansa tunnejäljen, joka sähköisen median hektisyydessä on helposti sivuutettavissa.
88 82 Joitakin Seniori-vaappuja yrittäjä valmistaa erikoisväreinä. Kuviossa 42 on yksinkertainen malli Seniori-vaapun verkkokaupan tilaamisen kehittämiseen. KUVIO 42. Vaapun tilauspalvelumalli verkkokauppaan Kuviossa 42 esitetyn väripiirturin avulla tilaaja voisi liittää haluamansa Seniorivaappumallin ohjelmaan. Tämän jälkeen yksinkertaisen ohjelman avulla tilaaja voisi itse värittää vaapun ensin perusvärein ja vielä tarkentaa sävyjen avulla vaapun haluamansa väriseksi. Tämä palvelu välittäisi tilaajan värimallin yrittäjälle, jolle malli näkyisi tietokoneen näytön kautta. Näin yrittäjä voisi valmistaa erikoisvärejä asiakkaan tarpeita tyydyttäen. 5.8 Blogin aktiivinen ylläpitäminen Blogin pelkkä luominen ei riitä siihen, että se houkuttelisi lukijoita ja tätä kautta kotisivuille kävijöitä. Blogissa on oltava riittävän usein uutta sisältöä, joka saa ihmiset käymään uudestaankin sivuilla. Jos blogiin tai kotisivuille ei tuota mitään uutta esimerkiksi kuukauteen, on se usein jo merkki siitä, että tieto on vanhaa. Internetin käyttäjät huomaavat jo ensi silmäyksellä, mikäli sivuston sisältö on edelleen pysynyt samana kuin heidän aikaisemmalla vierailukerrallaan. Jos tämmöinen reagointi toistuu, on suuri vaara, että yritys menettää sivustolla kävijöitään. Yrittäjä
Laadukkaaseen sisältöön investoimisella ei ole väliä, ellei se tavoita oikeaa kohderyhmäänsä. Algoritmin uudistuksen myötä kohderyhmää voi tavoitella tehokkaammin esimerkiksi maksetulla mainonnalla. Mitä luultavimmin maksetun mainonnan käyttö tulee uudistuksen myötä kasvamaan. Kysynnän noustessa, nousee usein myös mainonnan hinta. Tällöin on entistä tärkeämpää kohdistaa mainonta tehokkaaasti juuri omalle kohderyhmälle. Myös perinteisten julkaisujen kohdistuksia voi rajata tarkemmin oman kohderyhmän mukaisiksi, vaikka kohdistusmahdollisuudet ovatkin maksettua mainontaa rajoitetummat. Jos yrityksellä on aktiivinen seuraajakanta, kannattaa heitä kehottaa hyödyntämään myös Facebook-sivujen Näytä ensin –toimintoa, joka takaa kyseisen sivun julkaisujen näkymisen uutisvirrassa. Mosserin mukaan algoritmi ei vaikuta näytä ensin -toimintoon.
Kotitekoiselta näyttävät videot eivät enää iske kuluttajiin, vaan videoilta odotetaan nykyään myös korkeaa tuotantoarvoa. Laadukas videotuotanto alkaa sisällöstä – hyvästä ja harkitusta käsikirjoituksesta, jota suunniteltaessa on otettu huomioon myös videon kohderyhmä. Sosiaalisten medioiden metriikkatyökalujen avulla on helppoa seurata videon katselijakuntaa ja arvioida, onko oikea kohderyhmä löytänyt tiensä videon pariin. On mahdollista tutkia, miten, milloin ja missä videota katsellaan. Ennen mainosvideoille pyrittiin saamaan mahdollisimman laaja katselijakunta, mutta nykyään kohdentamisessa voidaan panostaa ennemminkin laatuun kuin määrään. Mobiililaitteiden suosion kasvun myötä yrityksesi videon on erittäin tärkeää olla skaalautuva laitteelle kuin laitteelle. Videoita katsotaan yhä enemmän erilaisilla mobiililaitteilla, joten videon katselukokemus ei saa olla riippuvainen näytön koosta.
Ennen mittavia some- ja sisältötoimenpiteitä yrityksellä tulee olla kirkas näkemys siitä, millainen käyttäytyminen tai kuluttajien toiminta verkossa resonoi positiivisesti liiketoiminnan näkökulmasta. Tämän näkemyksen ympärille rakennetaan tavoitteista, julkaisutoimenpiteistä, kohderyhmistä ja kanavista koostuva kokonaisuus, digitaalinen ekosysteemi.  

Tarkkoja ikärajoja alaikäisryhmän sisällä ei ole kuitenkaan mahdollista asettaa. Selvää on, että kun suunnitellaan alle kouluikäisiin kohdistuvaa mainontaa, kohderyhmän kehitystaso asettaa erilaiset vaatimukset kuin nuorille suunnattu kampanja. Ohjeessa käytetään alaikäisen lisäksi käsitteitä pieni lapsi, lapsi, ala-asteikäinen tai nuori havainnollistamaan alaikäisten eroja, jotka mainostajan on syytä ottaa huomioon.
On ehdottoman tärkeää valita yrityksesi kohderyhmälle juuri oikeat mediavälineet, jotka ohjaavat oikeat ostajat tehokkaasti kohti ostopäätöstä. Vuorovaikutus nousee uusien, sähköisten mediavälineiden myötä yhä keskeisemmäksi osaksi, sillä kuluttajat voivat yhä enemmän vaikuttaa siihen, millaisia viestejä ja mainontaa he haluavat vastaanottaa. Oikeat mediavälineet löytämällä kohderyhmä voidaan tavoittaa hallitusti ja tehokkaasti. Mitä henkilökohtaisemmaksi ja kiinnostavammaksi kohderyhmän henkilö kokee viestinnän, sitä varmemmin hän jaksaa keskittyä siihen. Juuri omiin ravintolamieltymyksiin osuvat mainokset avataan sosiaalisessa mediassa herkemmin, kuin väärin kohdennettu mainos ja omalla nimellä varustettu kirje herättää huomion paremmin kuin massatuotettu roskaposti.
6 ESIPUHE Tässä tämä nyt sitten on, valmis opinnäytetyöni, joka sisältyi tradenomiopintoihini. Opintoni aloitin syyskuussa vuonna 2009 ja sain päätökseen huhtikuussa Päätin opinnäytetyöni aloitusvaiheessa, että mikäli se omassa aikataulussani valmistuisi, kirjoittaisin siihen esipuheen kiitoksineen. Ja valmishan tämä nyt on. Omat tavoitteeni toteutuivat, ja opintojeni aikataulu piti, äiti on nyt tradenomi. Halusin tehdä markkinointiin ja digitaaliseen mediaan liittyvän opinnäytetyön. Tähän tarjoutui loistava tilaisuus, kun sain hyödyntää tietojani ja taitojani isäni yritykselle, Kannuksen Kalastustarvike Oy:lle tutkimus ja kehityssuunnitelman muodossa. Kiitos ideasta ja työn toteuttamismahdollisuudesta isälleni, Hannulle. Osana esipuhetta haluan esittää suuret kiitokseni opinnäytetyöni ohjaajalle KTM Ann-Christine Johnssonille. Hänen ajatuksiani herättelevä ohjauksensa auttoi omaan oppimiseeni ja ennen kaikkea johti tähän työhön, joka valmistui juuri niin kuin pitikin. Lämpimät kiitokseni esitän myös viestinnän lehtorille, FM Helvi Pääkköselle kieliasun tarkastamisesta. Kiitokset kuuluvat myös mummuille ja papoille, sillä heidän apunsa ja tukensa koko opiskelujeni aikana on ollut merkittävä. Viimeisenä muttei tietenkään vähäisimpänä kiitokset niille ystävilleni, jotka mainitsemattakin tuntevat olleensa apuna ja tukena tämän projektin etenemisessä ja tekemisessä, sekä Susanna: Kiitos. Tämän opinnäytetyöni omistan omalle perheelleni, aviomiehelleni Janille ja lapsillemme Jonelle, Netalle ja Titalle. Nyt äiti on koulutehtävät tehnyt. Kiitän läheisiäni koko sydämestäni. Kevät 2011 Taina Mäkelä
Varsinkin sosiaaliseen mediaan ladattava videosisältö on usein melko kertakäyttöistä. Tämän takia somevideot voivat olla jopa itse tehtyjä, eikä aina ammattilaista tarvita. Kun tarvitset videoita nettisivuille tai muuhun markkinointikäyttöön, palkkaa kuitenkin ammattilainen, koska huonolaatuinen video luo pikemminkin huonoa mielikuvaa yrityksestä, kuin vahvistaa sitä.
Lisäksi Facebook-mainonnan yhtenä suurimpana etuna on sen mitattavuus. Jos ostat mainostilaa sanomalehdestä, et pysty mitenkään mittaamaan, moniko on oikeasti nähnyt mainoksesi tai reagoinut siihen. Facebookissa pystyt mittaamaan tarkasti esimerkiksi kuinka moni on nähnyt mainoksesi tai kuinka moni on klikannut mainostasi. Facebookin mittareista näet tämän lisäksi, mitä ihmiset tekevät mainostasi klikattuaan; tutkivatko he esimerkiksi yrityksesi yhteystietoja tai tekevätkö he oston verkkokaupassasi.
Käyttäjäkokemusta parannetaan koetun todellisuuden ja virtuaalisen todellisuuden avulla – 360-videot on jo viety toiselle tasolle ja käyttäjää osallistetaan sitoutumaan paljon monipuolisemmin keinoin kuin aikaisemmin.  Teknologisen kehityksen vyöryessä yhä eteenpäin lähestyvät eri muodoissa muun muassa. viestinnän automatisointi, AR (Augmented Reality), tekoäly ja muut teknologiainnovaatiot askeleen lähemmäs jokapäiväistä arkeamme.
Peliä markkinoitaessa on kerrottava olennaiset kohdat pelin säännöistä, koska pelin sisältö ja syntyvät kustannukset määräytyvät niiden perusteella. Nämä tiedot pitää olla helposti saatavilla ennen pelaamisen aloittamista. Tiedot pitää ilmoittaa välineelle sopivalla tavalla. Esimerkiksi televisiossa pelkkä viittaus www-sivuille tai teksti-tv:n sivuille ei riitä. Pelaajilla on oltava tosiasialliset mahdollisuudet saada tiedot vaivattomasti käyttöönsä.
Miten sitten voit saada katsojia videollesi? Tee muita parempia videoita ja jaa niitä eteenpäin. Laita uusin videosi vaikka sähköpostisi allekirjoitukseen, tai etsi suosituilta hakusivuilta ihmisten jättämiä kysymyksiä, mihin videosi tarjoaa ratkaisua ja liitä se vastaukseksi. Loppu jääkin sitten sinusta riippumattomien voimien varaan. Samoin kuin elokuvabusineksessakin, loppupeleissä katsojat päättävät mikä elokuva floppaa ja mikä tarina taas nousee vuoden kassamagneetiksi. Lue myös, kuinka saat videot konvertoimaan liidejä! 

Someco on toimisto, jossa sisältöstrategia ja sosiaalinen media elävät symbioosissa. Autamme teitä suunnittelemaan verkko- ja sosiaalisen median sisältönne siten, että ne tukevat liiketoiminnallisia tavoitteita ja saavuttavat kohderyhmänsä. Jos tarpeenanne on sisältö- tai sosiaalisen median strategia, käytännön toteutus tai omien osaajienne koulutus, on varsin mahdollista, että olemme toivomasi kumppani.

Sisällön laatu tulee jatkossa olemaan entistä tärkeämpää. Oli sisältö sitten tekstiä, kuvia tai videoita, kannattaa aina edetä laatu edellä. Millainen sisältö on kohderyhmälle aidosti tarpeellista ja samaistuttavaa? Mikä herättää keskustelua tavoitellun kohderyhmän kesken? Entä mikä herättää keskustelua julkaisijan ja kohderyhmän välillä? Näistä kysymyksistä on hyvä lähteä liikkeelle julkaisuja suunnitellessa. Facebookin uutisvirran vastaava Adam Mosseri nostaa algoritmin muutosta käsittelevässä julkaisussaan esille vinkkejä keskustelua herättävän sisällön luontiin. Näitä ovat esimerkiksi live-videot ja ryhmät.

Promotions can be held in physical environments at special events such as concerts, festivals, trade shows, and in the field, such as in grocery or department stores. Interactions in the field allow immediate purchases. The purchase of a product can be incentive with discounts (i.e., coupons), free items, or a contest. This method is used to increase the sales of a given product. Interactions between the brand and the customer are performed by a brand ambassador or promotional model who represents the product in physical environments. Brand ambassadors or promotional models are hired by a marketing company, which in turn is booked by the brand to represent the product or service. Person-to-person interaction, as opposed to media-to-person involvement, establishes connections that add another dimension to promotion. Building a community through promoting goods and services can lead to brand loyalty.
19 3. Markkinoinnin strategiatutkimukset Markkinoinnin tutkimuksissa käytetään yleisesti integroituja viitekehyksiä (mm. Carson ym 1995; Haahti 1987; Möller j a Anttila 1989 ;Ylikortes j a Möller 1997; Hyvönen ym. 1995; Pietikäinen ja Hyvönen 1998). Osa tutkimuksista käsittää useita toimialoja, osa on suunnattu jollekin tietylle alalle esimerkiksi korkean teknologian yrityksiin. Pienyritystutkimuksessa on sovellettu mm. strategisen j ohtamisen ja toimialan kilpailuteorioiden käsitteistöä. Tähän liittyvät läheisesti strategista suuntautumista käsittelevät tutkimukset sekä usein myös yrityksen strategisia resurssej aja osaamista ko s- keva kirjallisuus, j oka käsittää mm. kilpailuetua tuottavat strategiset resurssit, henkiset voimavarat ja taidot (Day 1994). Maaseutututkimuksissa pienyrittäj yyttä tarkastellaan usein yksilötason ongelmana, mutta tarkasteluun voidaan liittää myös osaamista tukevien interventioiden vaikutus (Bridgeym. 1998) mm. markkinointiosaamisen edistämisessä. Sovellutusten perusteella pienyrityksiä voidaan tutkia yleisin markkinoinnin käsittein ottamalla huomioon erityiset olosuhteet, joissa yritykset toimivat sekä tavarat j a palvelut, j oita yritykset valmistavat j a tuottavat, mutta tutkimuksista ei tällöin voida tehdä luotettavia yleistyksiä toimialojen yli. Pienyritysten markkinointia käsittelevä kirjallisuus erottaa pienyritysten markkinoinnin ja päätöksenteon omaksi erityisalueekseen lähinnä yritysten niukkojen resurssien ja muihin yrityksiin verrattana epätyypillisiksi luokiteltavien menettelytapoj en perusteella (Carson ym.1996; Brigde ym 1998). Tutkimuksissa esiintyy kuitenkin useita käsitteitä, joiden alkuperä voidaan liittää mm. Ansoffin, Porterin ja Kotlerin esittämiin strategiakäsitteisiin. Seuraavassa tarkastellaan markkinoinnin strategiatutkimuks en käsitteistön muuttumista ja niitä käsitteitä, jotka on omaksuttu pienyritystutkimukseen yleisestä strategiatutkimuksesta. Samalla tarkastellaan sitä, millaisia strategioita maaseutuyrityksiä koskevissa empiirisissä aineistoissa on noussut esille Käsitteistön muuttuminen Markkinoinnin lähestymistavoissa on vuosikymmenien aikana tapahtunut merkittäviä muutoksia, j oilla on vaikutusta myös pienyritystutkimukseen.muo dollinen johtamisen näkökulma on menettänyt merkitystään yrityksen menestymisen selittäjänä (kuvio 3). Erityisen epäsopivaksi muodollisen j ohtamisen näkökulma on osoittautunut pienyrityksen j ohtamisen ja yrittäjyyden tutkimusten lähtökohtana. Kun markkinointi on integroitunut koko organisaatioon, samalla sen rooli on muuttunut strategiseksi. Strategian ydinkohtia on silloin entistä vaikeampi erottaa toisistaan, koska taktinen taso on lähentynyt liiketoiminnan tasoa. Samalla mittaus on vaikeutunut, koska laadulliset ja prosessitekij ät ovat vaikeasti operationalisoitavia ja heikosti yleistettäviä. Tulo sj ohtamisesta ja taloudellisen tuloksen painotuksesta on siirrytty tutkimaan niitä prosesseja, joiden avulla tuotetaanpalveluj aj a tuotteita asiakaslähtöisesti (Slater 1997). 18
93. Tuotteiden luokittelu TUOTEPÄÄTÖKSET: –Markkinoija myy tuotteen sisältämää palvelua – ei välttämättä itse tuotetta. –Tuoteorientoitunutta lähestymistapaa yritystoiminnassa pidetään usein vaarallisena. –TUOTETTA on kaikki se, jota voidaan tarjota markkinoilla huomattavaksi, ostettavaksi, käytettäväksi tai kulutettavaksi ja se sisältää fyysiset esineet, palvelut, henkilöt, paikat, organisaatiot ja aatteet. • Opetuskin on tuote (värikalvot, luentosali, videotykki, luentorunko, jne.)
6 ESIPUHE Tässä tämä nyt sitten on, valmis opinnäytetyöni, joka sisältyi tradenomiopintoihini. Opintoni aloitin syyskuussa vuonna 2009 ja sain päätökseen huhtikuussa Päätin opinnäytetyöni aloitusvaiheessa, että mikäli se omassa aikataulussani valmistuisi, kirjoittaisin siihen esipuheen kiitoksineen. Ja valmishan tämä nyt on. Omat tavoitteeni toteutuivat, ja opintojeni aikataulu piti, äiti on nyt tradenomi. Halusin tehdä markkinointiin ja digitaaliseen mediaan liittyvän opinnäytetyön. Tähän tarjoutui loistava tilaisuus, kun sain hyödyntää tietojani ja taitojani isäni yritykselle, Kannuksen Kalastustarvike Oy:lle tutkimus ja kehityssuunnitelman muodossa. Kiitos ideasta ja työn toteuttamismahdollisuudesta isälleni, Hannulle. Osana esipuhetta haluan esittää suuret kiitokseni opinnäytetyöni ohjaajalle KTM Ann-Christine Johnssonille. Hänen ajatuksiani herättelevä ohjauksensa auttoi omaan oppimiseeni ja ennen kaikkea johti tähän työhön, joka valmistui juuri niin kuin pitikin. Lämpimät kiitokseni esitän myös viestinnän lehtorille, FM Helvi Pääkköselle kieliasun tarkastamisesta. Kiitokset kuuluvat myös mummuille ja papoille, sillä heidän apunsa ja tukensa koko opiskelujeni aikana on ollut merkittävä. Viimeisenä muttei tietenkään vähäisimpänä kiitokset niille ystävilleni, jotka mainitsemattakin tuntevat olleensa apuna ja tukena tämän projektin etenemisessä ja tekemisessä, sekä Susanna: Kiitos. Tämän opinnäytetyöni omistan omalle perheelleni, aviomiehelleni Janille ja lapsillemme Jonelle, Netalle ja Titalle. Nyt äiti on koulutehtävät tehnyt. Kiitän läheisiäni koko sydämestäni. Kevät 2011 Taina Mäkelä
×