Sisällön laatu tulee jatkossa olemaan entistä tärkeämpää. Oli sisältö sitten tekstiä, kuvia tai videoita, kannattaa aina edetä laatu edellä. Millainen sisältö on kohderyhmälle aidosti tarpeellista ja samaistuttavaa? Mikä herättää keskustelua tavoitellun kohderyhmän kesken? Entä mikä herättää keskustelua julkaisijan ja kohderyhmän välillä? Näistä kysymyksistä on hyvä lähteä liikkeelle julkaisuja suunnitellessa. Facebookin uutisvirran vastaava Adam Mosseri nostaa algoritmin muutosta käsittelevässä julkaisussaan esille vinkkejä keskustelua herättävän sisällön luontiin. Näitä ovat esimerkiksi live-videot ja ryhmät.
As already mentioned, the description under a YouTube video, and especially the first two rows which are always shown, is one of the three main areas where a creator can give information to their audience. The description is shown all through a video and is therefore commonly used to inform the audience if it is a commercial message so that they can see if even if they skip ahead into the video.
Leikit, peli ja muu viihde on erotettava selkeästi mainoksista. Markkinoinnille, jonka kohteena ovat lapsille tarkoitetut tuotteet ja tuotemerkit, ei näin ollen saa antaa pelin, leikin tai puuhasivun muotoa. Tällaista markkinointia ei saa myöskään yhdistää peleihin, leikkeihin tai puuhasivuihin tavalla, joka ei mahdollista tunnistettavuutta. Pelejä yms. ei liioin saa keskeyttää mainosviesteillä. Jos ajanvietesisältöä sponsoroidaan, sponsorin nimi on mainittava mutta sponsorin lapsia kiinnostavaa mainontaa ei tähän saa liittää.
Kuten kaikki kunnon markkinoijat tietävät, niin yllä olevassa listauksessa viitataan legendaariseen 4p malliin tai markkinointimixiin, rakkaalla lapsella on monta nimeä. Markkinointimix on taktista tekemistä, ei strategiaa. Lue markkinointimixistä täällä. Strategia ja taktinen tekeminen ovat kuitenkin vahvasti sidoksissa toisiinsa. Ensin laaditaan markkinointistrategia, jonka jälkeen laaditaan markkinointisuunnitelma ja vasta tämän jälkeen valitaan sopivat markkinointaktiikat, joilla saavutetaan strategiassa asetetut SMART-tavoitteet. Strategian tavoitteena on antaa suuntaviivat markkinoinnille ja myynnille, joita sitten toteutetaan markkinointimixin keinoin. Briiffi toimii siltana näiden välillä, sillä se yhdistää strategian ja taktisen toteutuksen. Lue täältä millainen on hyvä briiffi.
17 11 hyödyllistä, sillä melko todennäköisesti yritys ei tällaisia asiakkuussuhteita saa parannettua taloudelliselta kannalta katsottuna olennaisesti. (Raatikainen 2004, 99.) 2.2 Digitaalinen markkinointi ja viestintä Yksittäistä oikeaa määritelmää digitaaliselle markkinointiviestinnälle, Digital Marketing Communications, ei ole olemassa. Markkinointiviestinnästä puhuttaessa käytetään digitaalisen markkinointiviestinnän yleisien muotojen nimityksiä, kuten internet- ja sähköpostimarkkinointi sekä digitaalinen teknologia tai sähköiset/elektroniset mediat, e-mediat. (Karjaluoto 2010, 13.) Tärkeimmät digitaalisen markkinointiviestinnän muodot tällä hetkellä maailman laajuisesti yritysten käytössä olevista internetin käyttötavoista ovat internetmainonta eli yrityksen omat verkkosivut, sähköinen suoramarkkinointi eli sähköposti ja mobiili, lähinnä tekstiviesti, verkkomainonta ja hakukonemarkkinointi. Lisäksi vähemmän tunnettuja muotoja ovat esimerkiksi viraalimarkkinointi, mainospelit, mobiilimarkkinointi, sosiaalinen media, interaktiivinen televisio ja verkkoseminaarit- ja kilpailut. (Karjaluoto 2010, 14.) Tärkeitä syitä digitaalisen markkinoinnin räjähdysmäiseen kasvamiseen ovat sen helppo kohdentaminen, tulosten mitattavuus ja ennen kaikkea asiakashyödyn kasvattaminen käytännössä palvelujen yksilöllisen personoinnin ja tekniikan helpottaman, kustannustehokkaasti toteutettavan vuorovaikutuksen kautta. Ihmisten tavoittaminen on nykyisin länsimaissa helppoa, koska lähes kaikilla on käytössään tietokone ja laajakaistaverkkoyhteys. Haastavampaa digitaalisessa markkinoinnissa on olla tekemättä ylilyöntejä, jotka tekniikka sallisi. Toisin sanoen pitää osata kunnioittaa viestien vastaanottajaa ja toimia nimenomaan hänen ehdoillaan, ei tyrkyttäen. (Sipilä 2008, 116.) Digitaalisessa markkinoinnissa yrityksen markkinoinnin ja koko muun toiminnan raja hämärtyy tai rajaa ei ole, mikä ei ole tarkoitus. Moderni markkinointi on koko yrityksen asia, ja digitaalisuus on läsnä kaikessa liiketoiminnassa. Yrityksen tulisi löytää digitaalisen markkinoinnin punainen lanka alusta pitäen. Se tarkoittaa sel-
#RIPTwitter Blogger Blogimarkkinointi Blogspot Facebook-mainonta Gmail-ohjeet Google AdWords -hakusanamainonta Google Analytics Google Search Console Hakukoneoptimoinnin auditointi Hakukoneoptimointi Hakusanamainonta Ilmaiset kotisivut Klikkausprosentti Konversio-optimointi Mainonta sosiaalisessa mediassa Motivaatio Pinterest Sisällöntuotanto Sisältömarkkinointi Some-markkinointi Sosiaalinen media Tietoturva Tuotearvostelut Tuottavuus Twitter Verkkokauppojen hakukoneoptimointi Väriteoria Wordpress-alkeet WordPress-kotisivut
144. Markkinatilannehinnoittelu • Absoluuttinen hinta (tuotantohinta, kustannushinta): hinta, jonka tuote on tullut markkinoijalle maksamaan • Suhteellinen hinta (markkinahinta): tuotteen hinta suhteessa samoilla markkinoilla oleviin kilpaileviin tuotteisiin  Kustannuksiin perustuva hinta ei välttämättä ole myyvä tai kilpailukyinen!  Tuotteella ei ole vain yhtä oikeaa hintaa: hinta on ajassa, markkinoilla ja asiakkaan silmissä.
6 ESIPUHE Tässä tämä nyt sitten on, valmis opinnäytetyöni, joka sisältyi tradenomiopintoihini. Opintoni aloitin syyskuussa vuonna 2009 ja sain päätökseen huhtikuussa Päätin opinnäytetyöni aloitusvaiheessa, että mikäli se omassa aikataulussani valmistuisi, kirjoittaisin siihen esipuheen kiitoksineen. Ja valmishan tämä nyt on. Omat tavoitteeni toteutuivat, ja opintojeni aikataulu piti, äiti on nyt tradenomi. Halusin tehdä markkinointiin ja digitaaliseen mediaan liittyvän opinnäytetyön. Tähän tarjoutui loistava tilaisuus, kun sain hyödyntää tietojani ja taitojani isäni yritykselle, Kannuksen Kalastustarvike Oy:lle tutkimus ja kehityssuunnitelman muodossa. Kiitos ideasta ja työn toteuttamismahdollisuudesta isälleni, Hannulle. Osana esipuhetta haluan esittää suuret kiitokseni opinnäytetyöni ohjaajalle KTM Ann-Christine Johnssonille. Hänen ajatuksiani herättelevä ohjauksensa auttoi omaan oppimiseeni ja ennen kaikkea johti tähän työhön, joka valmistui juuri niin kuin pitikin. Lämpimät kiitokseni esitän myös viestinnän lehtorille, FM Helvi Pääkköselle kieliasun tarkastamisesta. Kiitokset kuuluvat myös mummuille ja papoille, sillä heidän apunsa ja tukensa koko opiskelujeni aikana on ollut merkittävä. Viimeisenä muttei tietenkään vähäisimpänä kiitokset niille ystävilleni, jotka mainitsemattakin tuntevat olleensa apuna ja tukena tämän projektin etenemisessä ja tekemisessä, sekä Susanna: Kiitos. Tämän opinnäytetyöni omistan omalle perheelleni, aviomiehelleni Janille ja lapsillemme Jonelle, Netalle ja Titalle. Nyt äiti on koulutehtävät tehnyt. Kiitän läheisiäni koko sydämestäni. Kevät 2011 Taina Mäkelä
Monet eivät ole kiinnostuneita monimutkaisesta videotuotannosta, eikä tarvitsekaan olla. Pelkkä kymmenen sekunnin pätkä kuvattuna esimerkiksi kännykkäkameralla, voi toimia loistavasti sosiaalisessa mediassa, kunhan sisältö on hyvä. Twitter ja Facebook ovat hyviä kanavia tällaisten lyhyiden videoiden jakamiseen.  Kymmeneen sekuntiin mahtuu esimerkiksi teaseri uudesta tuotteesta/palvelusta tai tuotteiden/palveluiden parhaiden ominaisuuksien esittely.
Markkinoinnin tehtävänä on herättää kuluttajassa ostohalukkuutta, tuottaa yritykselle lisää myyntituloja ja näin parantaa yrityksen kannattavuutta. Markkinointi käsittää laajalla mittakaavalla kaikki ne toimenpiteet, joilla yritys vaikuttaa niihin tekijöihin, jotka saavat asiakkaan ostamaan. Nämä asiakkaan ostopäätökseen vaikuttavat tekijät on oltava hyvin tiedossa ennen suunnittelun aloittamista.
Interaktiivisilla videoilla voi olla myös vaihtoehtoinen loppu. Tällaisissa videoissa katsojalle esitetään vaihtoehtoja, joista valitsemalla narratiivia voidaan vaihtaa kesken videon. Näin katsoja saa mahdollisuuden vaikuttaa videon loppuratkaisuun. Vaihtoehtoiset loput myös kannustavat katsojaa katsomaan videon uudelleen nähdäkseen, miten video muuttuu eri valintojen seurauksena.

64. Yrityksen makroympäristö: Demografinen ympäristö: • Ihmispopulaation jakautuminen markkinoijia kiinnostaviin osiin –populaation koko ja kasvutrendit –Ikärakenteen muutokset: » babyboomers / suuret ikäluokat (1946-64 syntyneet) » Generation-X 1965-1976 syntyneet » Echo-boomers 1977-1994 syntyneet » yleensä seurataan ylempituloisia paremmin koulutettuja » DINKY (douple income no kids yet) » jupit (young urban professionals) » YUMMIES (young mobile no kids) » Uudet ryhmät: Sloppies (slightly older urban professionals) ja DEWKs (dual –earners with kids) • Muutos perheissä • koulutustason kasvu • Monimuotoisuuden kasvu: omien kulttuurillisten tekijöiden korostuminen globalisaation myötä
13 nossa vallitsevien strategian ulottuvuuksien avulla. Tosin mm. Haahti ym. (1987) ovat selittäneet palvelualoilla toimivien maaseutuyritysten menestymistä eri tekijöillä kuin teollisten toimialoj en. Strategian ulottuvuuksia ei tässä yhteydessä kuitenkaan käsitellä erillisinä, mutta johtopäätöksiä tehtäessä on otettava huomioon, että osaamisen ja toiminnan sisältö on erilainen palvelujen kuin tavaroiden tuotannossa. Vaikka tutkimuksessa painopiste on liiketalouden ja markkinoinnin alueilla, on selvä, että aluepoliittiset tavoitteet ja maaseutuyritysten menestyminen liittyvät toisiinsa. Siten markkinoinnin näkökulma ei rajaa pois maaseudun kehittämisen aluepoliittisia tavoitteita, joihin tulokset on mahdollista projisoida esimerkiksi arvioitaessa yritysten kehittymiseen vaikuttavia tekijöitä, työllistävyyttä ja tulevaa kehitystä sekä kehitystä suuntaavia välineitä ja niitä yritystoiminnan välillisiä vaikutuksia, joita eri tavoin menestyvät yritykset tuottavat ympäristöönsä Tatkimusstrategia Empiirisen tutkimusosion strategiaksi on valittu tapaustutkimus. Tapaustutkimuksen tulisi vastata kysymyksiin mitä ja miksi. Tapausten valinta on hyvin keskeinen validiteettikysymys. Tutkimuksen empiirisen aineiston valinta tulisi perustella tutkimuskohteen teoreettisen kiinnostavuuden kannalta (Yin 1987). Tässä yhteydessä kysymys liittyy siihen, miten hyvin empiirisen tutkimuksen kohteena olevat pienyritykset kuvaavat maaseudulla toimivia pieniä majoitus-ja ravitsemusalan yrityksiä tai puualanyrityksiä, missä suhteessa valitut yritykset ovat erityisen kiinnostavia ja kuinka hyvin havaintoj en perusteella pystytään tekemään johtopäätöksiä eri kokoisten ja eri tavoin kannattavien yritysten liiketoiminnasta. Tilastollisen otannan perusteella valitut tai sattumanvaraisesti valikoituneet yritykset eivät usein edusta mitään teoreettisesti valikoitua käsitettä. Tämän vuoksi analyysissä ei käsitellä yksittäisiä havaintoja, vaan liiketoiminnan koon ja kannattavuuden perusteella muodostettuja ryhmiä, jotka muodostavat tutkittavat tapaukset.havainnot luokitellaan yritysten koon ja kahden kannattavuuden tunnusluvun perusteella kolmeen luokkaan, josta muodostuu yhteensä yhdeksän tapausta. Näitä luokkia kutsutaan jatkossa tapauksiksi, luokiksi tai ryhmiksi. Kutakin tapausta tarkastellaan verotustilinpäätösaineistosta laskettuj en taloudellisten tunnuslukujen avulla sekä maaseutuyrityksiä ja pienyrityksiä käsitelleiden tutkimusten käyttämillä strategiatuticimuksen käsitteillä (kuvio 1). 12
Alaikäisiin kohdistuva kaupallinen vaikuttaminen on lisääntynyt merkittävästi. Markkinoinnin kohteena ovat yhä nuoremmat ikäryhmät. Uutena markkinointikanavana on internet, ostoväylänä myös matkapuhelimet. Markkinointiin liittyy usein myös kysymys alaikäisen mahdollisuudesta tehdä oikeustoimia eli ostoksia ilman vanhempien suostumusta. Lasten vanhemmilla pitää kuitenkin edelleen olla ensisijainen oikeus päättää perheen kulutuspäätöksistä ilman, että heidän päätösvaltansa ja oikeus lastensa kasvattamiseen sivuutetaan.
Kun asiakkaamme haluaa nostaa Facebook-sivunsa profiilia, KWD Digital hakee yrityksen liiketoiminnasta ideoita sovelluksiin. Rakennamme sivuille toiminnallisuuksia, jotka ovat yrityksen asiakkaiden mieleen ja tukevat yrityksen tavoitteita. Hyvä sovellus on loistava keino erottaa oma yritys Facebook-sivujen massasta. Digitoimistomme voi noudattaa sovelluksen tuotannossa yrityksen muuta graafista ilmettä. Siten asiakkaamme brändi vahvistuu entisestään.

Koulutuksen aikana käydään läpi videosisältöjen kanssa työskentelyä monesta kulmasta. Tavoitteena on antaa osallistujalle hyvä ymmärrys toimia videoiden konseptoijana ja tilaajana, sekä vetää suuntaviivoja organisaation viestintästrategiaan. Koulutuspäivän lomaan on sijoitettu ryhmätyötehtäviä, jotka auttavat avaamaan omaa ajattelua ja verkostoitumaan muiden samojen asioiden parissa työskentelevien kanssa. Koulutuksen päätteeksi osaat suunnitella organisaatiollesi videosisältöjä kokonaisvaltaiseksi osaksi viestintää ja markkinointia, sekä toimia videoiden tilaajana ja videoasiantuntijana.

62. Yrityksen mikroympäristö Sidosryhmät: –Rahoittajat • osakkeen omistajat, institutionaaliset sijoittajat, analyytikot, rahastoyhtiöt, ja pankit –Media: • Internet, lehdistö, radio, ja televisio –Julkinen hallinto –Paikallinen yleisö ja nk. suuri yleisö –Henkilöstö –Kansalaisjärjestöt: kuluttajajärjestöt, ympäristöjärjestöt, vähemmistöryhmät tai muut

Erottautuminen sosiaalisen median informaatiotulvasta voi olla ensiajattelemalta vaikeaa. Siinä kuitenkin onnistuu parhaiten esittämällä viestinsä lyhyesti ja ytimekkäästi. Videon pituudeksi suositellaan maksimissaan minuuttia, sillä kiireisen ihmisen aika ei usein riitä pidempään keskittymiseen ja videon ydinviesti saattaa kadota. Erityisen paljon tunteita herättävät videot saavat paljon huomiota sosiaalisessa mediassa katsojien jakaessa niitä omille ystävä- tai seuraajaryhmilleen. Tutkimusten mukaan kuluttaja löytää videon parhaiten hakukoneen kautta, sosiaalisesta mediasta tai jonkun muun käyttäjän jakamana. YouTube-optimoinnin avulla voit kohdentaa videosi näkymään juuri oikealle kohderyhmälle. Näin saat oman videosi näkymään muiden saman aihepiirin videoiden joukossa ja video löytää oman kohderyhmänsä paremmin. Videoita katsotaan ja jaetaan paljon YouTuben ja Facebookin kautta, mutta nykyään myös käyttäjämäärissään nouseva pikaviestipalvelu Snapchat tarjoaa mahdollisuuden videomarkkinointiin.

Yleisestikin videoiden jakaminen on yleistynyt monien eri kanavien kautta, esimerkiksi Facebook, Snapchat, Instagram ja Periscope. Perinteisen videomainonnan vierelle on tänä vuonna noussut reaaliaikainen video, josta Google ja YouTube on julkaissut Real- Time Ad -formaatin. Reaaliaikasta videota käytetään paljon myös Facebookissa. Esimerkiksi Yhdysvaltojen presidentin vaalien alla Facebook oli täynnä reaaliaikaisia videoita, joihin päivittyi tykkäyksien perusteella kannattajien mielipiteet. Reaaliaikainen video vetoaa katsojaan aitoudellaan ja yllätyksellisyydellään, sekä tarjoaa mahdollisuuden helppoon vuorovaikutukseen katsojan ja videon lähettäjän välillä.

Sosiaalinen media on madaltanut kynnystä kommentoida asioita sanavalinnoilla, joita ei välttämättä kasvokkain edes koskaan sanoisi. Yrityksen ei kuitenkaan kannata lähteä rajoittamaan muuta kuin täysin asiattomien kommenttien julkaisua sosiaalisen median kanavissaan, sillä avoimuus ja mielipiteiden jakaminen kuuluvat olennaisena osana sosiaaliseen mediaan.
7 Sisällysluettelo Johdanto Tutkimuksen tausta Tutkimuksen tavoitteet j a näkökulma Tutkimusstrategia 12 Pienyritystutkimuksen vaihtoehtoisia viitekehyksiä Yrittäjyyden määritelmä Yrittäj yyden tutkimuksen viitekehyksiä 15 Markkinoinnin strategiatutkimukset Käsitteistön muuttuminen Strategisen johtamisen teoriat Porterin toimialateoria ja kilpailuedun käsitteet Erilaistaminen Kilpailuaseman säilyttäminen Niche-strategiat Markkinointistrategiat Palvelustrategiat Maaseutuyritysten strategiatypologiat 29 Yrittäjäosaaminen Strateginen suuntautuminen Markkinointiosaaminen Muutos ja vaikuttaminen 34 Liiketoimintaympäristö ja kehitysprosessit Toimialoj en erot Maaseutu yritysympäristönä Yrityksen kehityskaaret Liiketoiminnan polku ja kehittyvä liikeidea Yrittäj äosaamis en vaiheteoria Kannattavuuskuilu Kasvustrategia Yrittäjän ikä ja kokemus oppimisen näkökulmasta 45 Tutkimusmenetelmät Menestymisen käsite ja menestymisen mittaaminen Menestymisen mittarit ja tunnusluvut 49
204. Mihin sosiaalista mediaa voi käyttää markkinoinnissa? • Tuotekehitysideoiden saaminen • Uutuustuotteen lanseeraus • Yrityksen, tuotteiden tai brändin tunnettuuden lisääminen ja mielikuvien vahvistaminen • Asiakaspalautteen ja asiakkaiden kokemusten kuuntelu • Asiakkaiden ostokäyttäytymisen tutkiminen • Kanta-asiakkaiden saaminen • Asiakasuskollisuuden ylläpito, suositteluun kannustaminen • Lisäarvon tuottaminen nykyisille asiakkaille, asiakassuhteen syventäminen • Tuoteinformaation jakaminen ja ostajien opastaminen

Lounaan nähtiin kaksi esitystä Facebookilta. Anna Klaile (Partner Manager, Facebook) kertoi ensin Facebookin luovien sisältöjen parhaista käytännöistä ja näytti loistavia vinkkejä ja esimerkkejä omien videoiden tuotantoon. Annan esityksen jälkeen Sanni Ahokas (Account Strategist, Facebook) jatkoi Full Funnel -markkinoinnilla, eli siitä miten eri sisältöjä ja kampanjoita tulisi optimoida ja mitata parhaan tehon saavuttamiseksi.
Nuoret ovat hiljalleen siirtyneet Facebookista tuoreempiin somekanaviin, joista merkittävin lienee tällä hetkellä Instagram. Suosittelemme Instagram-markkinointia ennen kaikkea nuorten yleisöjen tavoittamiseen, brändikuvan vahvistamiseen ja tunnettuuden kasvattamiseen. Instagramin etuihin kuuluvat Facebook-markkinoinnin tavoin erinomainen kohdennettavuus ja vuorovaikutuksellisuus.

91 85 paikkakunta. Yrittäjän on syytä perehtyä tekijänoikeuslakiin, jossa on määritelty valokuvien käyttöön liittyvät säännökset. Hankaluuksilta välttyy, kun muistaa aina ilmoittaa kuvan käyttötarkoituksen ja saa siihen kuvan omistajalta suostumuksen Markkinointistrategian tavoitteet, niiden seuraaminen ja tuloksiin reagointi Yrityksen tavoitteet tulee asettaa siten, että ne olisivat toteutettavissa. Google Analytics -palvelun avulla yritys voi ottaa käyttöönsä kävijämäärä seurannan ja siitä erityisesti kävijämäärän sekä uusien kävijöiden ja palaavien kävijöiden määrät. Toisaalta yrityksen tulisi seurata myös sivustoja, joiden kautta verkkosivuille päädytään, sekä sitä, kuinka moni jatkaa etusivun jälkeen muille sivuille yrityksen verkkosivujen sisällä. Tavoitteet tulee asettaa esimerkiksi muutaman kuukauden tai puolen vuoden jaksoille. Internetissä tavoitteiden saavuttamiseen on varattava aikaa, sillä tavoitteet saavutetaan pitkällä ja sinnikkäällä työllä. Karjaluodon (2010) sanoin tavoitteena hakukoneoptimoinnissa on parantaa verkkosivuston löydettävyyttä ja sen avulla lisätä sivuston kävijöiden määrää. Hakukoneoptimointi pitäisi yrityksen kannalta käsittää prosessina, joka on koko ajan käynnissä eikä vain silloin, kun yrityksen sivustojen löydettävyydessä esiintyy ongelmia. Näkyminen on ilmaista, käyttäjät luottavat enemmän hakutuloksiin kuin maksettuihin linkkeihin, ja sivuston optimointi auttaa hakusijoituksen parantamisessa kaikilla hakukoneilla samanaikaisesti, koska toimintaperiaatteet ovat samanlaiset kaikissa. (Karjaluoto 2010, 134.) Maksulliset mainokset eivät ole edellytys hakukoneoptimoinnin onnistumiselle. Tämä on hyvä asia pk-yrityksen näkökulmasta. Yritys voi ilmaiseksi saavuttaa näkyvyyttä ja tavoittaa internetissä uusia asiakkaita jatkuvan hakukoneoptimointiprosessinsa avulla.
Internetin käyttö siirtyy jatkuvasti enemmän mobiiliin – liikkuviin laitteisiin, kuten puhelimiin ja tablettitietokoneisiin. Jopa 96 % 16-24 –vuotiaista käyttää internetiä matkapuhelimellaan muualla kuin kotona, ja 45-54 –vuotiaistakin 70 %. Mobiililaitteiden kautta tehtävien ostojen määrä on myös nopeassa kasvussa. (Lähde: Tilastokeskus.fi). Useille eri laitteille optimoidut (responsiiviset) verkkosivustot varmistavat, ettei asiakkaasi ostopäätös jää puolitiehen. Responsiivisuus mukauttaa verkkosivuston sisällön eri laitteille sopivaksi, eikä mobiililaiteella avattu verkkosivusto näyttäydy vierailijalleen epäselvänä ja hankalakäyttöisenä.
Paras tapa oppia ymmärtämään kohderyhmää on luoda ostajapersoonia – ja tähän on syytä käyttää hetki aikaa. Luo profiili jokaisesta potentiaalisesta asiakkaasta aina nimestä lähtien. Kuinka vanhoja he ovat? Mitä he tekevät ammatikseen? Minkälainen perhetilanne heillä on? Mistä he pitävät? Ja niin edelleen. Profiili on hyvä luoda jokaiselle eri kohderyhmälle, koska siten pystyy helpommin määrittelemään, mitä kohderyhmää some-markkinoinnilla oikeastaan tavoitellaan. Ei nimittäin ole järkevää tehdä some-markkinointia sekä 16-vuotiaille lukiolaistytöille ja 35-vuotiaille, työssäkäyville miehille.
Artiklan 9 mukaan markkinoinnin tulee olla esitystavasta ja markkinointivälineestä riippumatta selvästi tunnistettavissa markkinoinniksi. Jos mainos esitetään mainosvälineessä, joka sisältää uutisia tai muuta toimituksellista aineistoa, mainos tulee esittää siten, että se voidaan tunnistaa mainokseksi. Markkinoinnista tulee selkeästi käydä ilmi, kenen lukuun markkinointi toteutetaan.

Jos taas mietitään erilaisten kuluttajaryhmien tavoittamista, kanavia on hyvin useita. Esimerkiksi Facebookin omistama Instagram on kasvavassa asemassa oleva visuaaliseen sisältöön keskittyvä kanava, joka tavoittaa hyvin varsinkin nuoret naiset (Suomen Digimarkkinointi). Instagram on ollut itselleni valokuvaajana ja bloggaajana hyvin toimiva kanava ja uskon, että se on kasvamassa koko ajan suuremmaksi valtavirran viestintäkanavaksi. Me markkinointitiimin kanssa haluamme varsinkin panostaa Instagramiin ja tutustua sen potentiaaliin markkinoinnissa.
8 1. 2. DIGITAALINEN MARKKINOINTI TIETOISUUDEN HERÄTTÄMINEN JA LIIDIEN GENEROINTI Miten myyntimoottori toimii? 1. Digitaalinen markkinointi: Mihin sinä uskot? Panostatko websivuihin, sosiaaliseen mediaan, blogeihin, websivuihin, kauppapaikkaan, hakusanamainontaan. 3. HOIDA, LUOKITTELE JA HALLINNOI 4. PALVELU JA CLOUSAUS 2. Tietoisuuden herättäminen ja liidien generointi: Yli 95 % websivujen vierailijoista ei ole heti valmis ostamaan. Tarvitaan magneetteja ja lisää mielenkiintoista sisältöä sekä toimivaa jälkimarkkinointia. 3. Liidien profilointi: Yritykset, jotka panostavat profilointiin saavat suuremman konversion ja enemmän myyntivalmiita liidejä. Myynnin tarkkuus kasvaa ja näin myös tulos. Myös myyntiaika lyhenee. 4. Palvelu ja clousaus: Tyypillisesti asiakkaan haluavat olla myyntiin yhteydessä vasta ostopäätöksen viimeisillä hetkillä. Tiedätkö jo etukäteen, ketkä asiakkaat ovat viileitä, lämpimiä tai kuumia? Kuka ottaa yhteyttä ensi viikolla? 5. LISÄMYYNTI 5. Jälkimarkkinointi ja lisämyynti: Myyntimoottorin tavoite on rakentaa asiakassuhteita aina ensikontaktista kanta-asiakkuuteen sekä ostouskollisia kumppaneita.

48. Markkinointikeskeisen filosofiaAsiakkaan tarpeet: määrittelyn jälkeen ne on ymmärrettävä ja huomattava asiakkaan näkökulmasta. •Tarpeita usealla tasolla: –Asetettu tarve: haluaa asua edullisesti (Stated need) –Todellinen tarve: asunnon hallinta ja käyttökustannukset merkitsevät enemmän kuin itse hankintahinta (Real need) –Asettamaton tarve: asiakas olettaa saavansa hyvää ja turvallista palvelua (Unstated need) –Ilahduttaminen: asiakas kokee jotakin odotuksiansa enemmän, saa taloudellisen asujan oppaan (Delight need) –Piilotettu tarve: asiakas haluaa tulla nähdyksi taloudellisena asujana.(Secret need)Kannattavuus –”We are in the Business of making money, not cars…”

Someco on toimisto, jossa sisältöstrategia ja sosiaalinen media elävät symbioosissa. Autamme teitä suunnittelemaan verkko- ja sosiaalisen median sisältönne siten, että ne tukevat liiketoiminnallisia tavoitteita ja saavuttavat kohderyhmänsä. Jos tarpeenanne on sisältö- tai sosiaalisen median strategia, käytännön toteutus tai omien osaajienne koulutus, on varsin mahdollista, että olemme toivomasi kumppani.

Matkanjärjestäjän mainoksessa kuvattiin perhettä lomailemassa hiekkarannalla. Mainoslauseessa todettiin: ”Koskaan ei ole liian myöhäistä hankkia onnellista lapsuutta.” Kuluttaja-asiamies totesi ratkaisussaan, että mainoksessa luodaan mielikuva siitä, että hyvät ja läheiset ihmissuhteet sekä onnellinen lapsuus on saavutettavissa vastiketta vastaan. Lisäksi mainoksessa pyritään käyttämään hyväksi vanhempien halua tarjota lapsilleen hyvää sekä vanhempien huonoa omaa tuntoa lasten kasvatuksesta. (KA 1997/41/2017)
Ostopolun harkintavaiheessa kuluttaja on herkkä hakemaan toista mielipidettä, joten opasta häntä eteenpäin. Kerro selkeästi mitä seuraavaksi tulee tehdä, anna yksiselitteinen ohjeistus, tarjoa syventävää sisältöä ongelman ratkaisuun. Kannusta jättämään yhteystiedot, ottamaan yhteyttä, lataamaan materiaaleja tai ainakin siirtymään relevantille verkkosivulle, jolla varmennat asiakkaan tarpeen ja saatat hänet uudelleen markkinoinnin piiriin.
Suojaamalla sivustosi SSL-yhteydellä ajanmukaistat verkkopalveluasi, oli kyseessä sitten verkkokauppa tai muu sivusto. Mikäli haluat apua SSL-yhteyksiin liittyvissä asioissa, ota yhteyttä hosting-palveluntarjoajaasi. SSL-sertifikaatti asennetaan yhteistyössä palvelintalon kanssa ja vuotuiset hinnat liikkuvat sertifikaatista ja palveluntarjoajasta riippuen n. 100,00 € – 300,00 € välimaastossa.
93 87 Opinnäytetyöni teoriaosuuteen olen hyvin tyytyväinen. Teoriaosuus opinnäytetyössäni antaa tietoa siitä, mistä asioista yrityksen markkinointi koostuu. Tarkoitukseni oli käyttää lähteitä monipuolisesti ja laajasti, missä mielestäni onnistuinkin. Oli vaikea valita mielestäni parhaita lähteitä omaan työhöni, koska käsittelemistäni aiheista löytyi todella paljon hyvää materiaalia. Isäni yrityksestä ja Seniorivaapusta on vuosien aikana julkaistu kymmeniä artikkeleita. Varsinkin näistä kirjoituksista oli hyvin vaikea jättää monia mielenkiintoisia kirjoituksia käyttämättä työssäni. Onnistuin kuitenkin kokoamaan mielestäni hyvin yritykseen liittyvää materiaalia selkeäksi kokonaisuudeksi. Tätä opinnäytetyötä tehdessäni opin paljon markkinoinnista, internetistä ja siitä, kuinka digitaalisesta mediasta voi kustannustehokkaasti hyötyä yritysmaailmassa huolimatta yrityksen fyysisestä kokoluokasta. Luulen, että minulle on tulevaisuudessa erittäin paljon hyötyä näistä tiedoista. Uskon, että tulen jossain vaiheessa työllistymään markkinointialalle ja hyödyntämään oppimaani yrityksen liiketoiminnan kehittämisen kannalta. Tutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa Kannuksen Kalastustarvike Oy:n tuotteiden tunnettuutta ja selvittää yrityksen markkinointiviestintää. Samalla tarkoitus oli löytää ne digitaalisen median kanavat, joilla yritys voisi kustannustehokkaasti parantaa tunnettuutta ja näkyvyyttä internetissä. Markkinointistrategia on operatiivinen toimintaohjelma, joka toteuttaa strategisen markkinoinnin visioita käytännössä. Yrityksen markkinointistrategian sisältö perustuu yrityksen liiketoimintastrategian sisältöön ja liiketoimintamallin kehittämiselle asetettuihin tavoitteisiin. Määriteltäessä markkinointistrategiaa on siis muodostettava yrityksen visio, mikä merkitsee käytännössä markkinoinnin johtamisen tehtävien määrittelyä osana yrityksen liiketoimintastrategiaa. Esimerkiksi ulkoisessa kilpailuympäristössä markkinoinnin käytännön toteuttaminen merkitsee sitä, että yritys pyrkii toteuttamaan omaa visiota käytännössä. (Tikkanen, Aspara & Parvinen 2007, ) Tutkimuksesta kävi ilmi, että Kannuksen Kalastustarvike Oy:n tuotekehitys ja liiketoiminnan kannattavuus ovat hyvällä pohjalla. Yrityksen on helppo lähteä kehittämään markkinointia internetissä. Teoriaosuutta tehdessä mieleeni tuli monia asioita, joita Kannuksen Kalastustarvike Oy voisi kustannustehokkaasti hyödyntää liiketoiminnassaan. Toisaalta resurssien kannalta yhden henkilön työllistävään pkyritykseen löytyi paljon sellaisiakin digitaalisen median kanavia, joita sen ei kanna-
Segmentoinnin avulla luodaan koko markkinoista markkinakartta numeroineen, josta näet yhdellä silmäyksellä markkinan kaikki segmentit (koko, tuottopotentiaali euroissa, oma osuus markkinoista). Tämän jälkeen seuraa yksi tärkeimmistä strategisista päätöksistä, eli kohderyhmän/-ryhmien valinta. Mitä pienemmäksi uskallat kohderyhmän rajata, sitä helpompaa markkinointi on toteuttaa kohderyhmää puhuttelevalla tavalla. Tavoitteena on tunnistaa samoja valintakriteerejä käyttävät tai samalla tavalla käyttäytyvät asiakkaat. Valitun segmentin tarpeiden ja toiveiden selvittäminen auttaa sinua suunnittelemaan ja tekemään tuottavaa markkinointiviestintää. Lue tarkemmat ohjeet segmentoinnista täältä.

5 ABSTRACT CENTRAL OSTROBOTHNIA UNI- VERSITY OF APPLIED SCIENCES, Technology and Business, Kokkola Date March 2011 Author Taina Mäkelä Degree programme Business Administration Name of thesis Using digital media in the marketing strategy of an SME Case Kannuksen Kalastustarvike Oy Instructor Ann-Christine Johnsson MSc(Econ) FM Helvi Pääkkönen Pages Supervisor Hannu Känsäkoski The aim of this bachelor s thesis was to determine how Kannuksen Kalastustarvike Oy can take advantage of digital media as part of its marketing strategy. The theoretical part deals with marketing strategy and what marketing and communications are composed and how they are measured. The aim was to study how well-known seniori-wobbler is, and to study the company's marketing communications. On this basis, development ideas for marketing improvement have been designed for the enterprise. The aim was to increase the recognition of the company's products and increase the number of customers, to write a high quality thesis and carry out a good customer survey, which would be useful in developing the cost-effective use of digital media in the future. The study was ordered by Kannuksen Kalastustarvike Oy, a fishing equipment manufacturer, seller and buyer. The research method was quantitative research. The target group of the survey was the company s customers in Riihimäki Erämessut Fair on 11 to 12 June The research was carried out using a customer questionnaire. The results were analyzed by SPSS- and Excel programs. Kannuksen Kalastustarvike Oy s customers gave high marks both for the company and the product. The company and the product were high quality and had a good color palette. Key words communications, digital media, Internet, marketing, social media,
8 6.2. Monitavoitteinen maaseutuyritys ja tavoitteiden mittaaminen SWOT-analyysi menestymisen tutkimisessa Aineelliset resurssit ja työvoima Markkinointistrategiat Yrittäjäosaaminen Aineisto Analyysimenetelmät Verotusaineiston käsittely Tapaustenvälisten erojen tutkiminen Tutkimuksen reliabiliteetti ja validiteetti Lomaketutkimus Tunnuslukuj en reliabiliteetti ja validiteetti 59 Aineiston kuvaus Yrittäjät Yritys Työllistävyys Markkinointikanavat ja yhteistyö 67 Tutkimustulokset Tutkimusyritysten menestyminen toimialoittain Yritysten subjektiivinen kannattavuus Menestymisen luokittelu ja tapausten väliset menestymiserot Tunnuslukuj en graafinen kuvaus Yrittäjän tavoitteiden ja menestymisen välinen yhteys Toimialoj en väliset erot Menestymisluokkien väliset erot tavoitteissa Uhat ja mahdollisuudet Toimialoj en välinen ero Menestymisluokkien välinen ero Vahvuudet ja heikkoudet Toimialoj en välinen ero Vahvuuksien ja heikkouksien yhteys menestymiseen Aineelliset resurssit ja työllistäminen Marldeinointistrategiat Toimialoittain Menestymisuokkien väliset profiilit Yrittäjäosaaminen Koulutus ja kokemus Yrittäjäidentiteetti 90
119. Harjoitus• Valitkaa itseänne kiinnostava brändi ja suunnitelkaa sille kampanja.• Muistakaa, että ideaalissa kampanjassa: 1. Oikea kuluttaja näkee oikean sanoman oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa. 2. Kuluttaja havaitsee ja ymmärtää sanoman oikein. 3. Mainos antaa kuluttajalle oikean kuvan tuotteesta ja merkistä. 4. Kuluttaja asemoi tuotteen oikein ja myönteisesti. 5. Mainos motivoi kuluttajaa hankkimaan tuotteen. 6. Mainos luo vahvoja ja oikeanlaisia merkkiassosiaatioita ja parantaa asiakasuskollisuutta.
×