Televisiomainonnassa ei saa käyttää lapselle muusta yhteydestä tuttuja hahmoja tavalla, jota ei heti tunnista markkinoinniksi. Mainonnassa ei voi käyttää otteita televisiossa samanaikaisesti esitettävistä lastenohjelmista tai muista lasta kiinnostavista ohjelmista. Niissä esiintyviä hahmoja ei myöskään voi käyttää mainoksissa lapsia ostopäätöksiin suostuttelevana. Piirrettyjen lastenohjelmien yhteydessä ei saa käyttää pelkästään animaatiotekniikalla tehtyjä mainoksia.
Minulla on sopimus United Screensin kanssa tehdä videoita Activisionin pelin lisäosaan “Destiny: The Taken King” liittyen. United Screens palkkasi minut tekemään 3-4 Destiny-aiheista videota, joiden yhteiseksi katsojamääräksi tulisi vähintään 200 000. Videoiden lisäksi minut kutsuttiin pelaamaan peliä “live streamissa” Ruotsiin kahden päivän ajaksi ja edustamaan Suomea pohjoismaiseen “all-star” joukkueeseen, jossa oli pelaajia myös Norjasta ja Ruotsista. Minulle maksettiin ennalta määrätty palkkio, kun kaikki nämä kriteerit olivat täyttyneet. Varsinainen sopimus oli United Screenssin ja Activisionin välillä.
28 22 world more open and connected. Näin lukee Facebookin sivuilla palvelun tehtävän kohdalla. (Facebook 2010.) Facebookin käyttäjämäärä rikkoi 400 miljoonan rajan alkuvuodesta 2010, kirjoittaa Tuomas Linnake it-viikon internetsivuilla (Linnake 2010). Taloussanomat kirjoittavat perustajan ilmoittaneen heinäkuussa 2010 käyttäjämäärän nousseen puoleen miljardiin, joista noin 400 miljoonaa ihmistä on aktiivisia käyttäjiä. Maailmanlaajuinen liike on todellakin luotu, kuten pääjohtaja Mark Zuckerberg videotervehdyksessä ilmoittaa. (Taloussanomat 2010.) Facebook sai alkunsa sosiaalisena verkkoyhteisönä nuorten Harvardin opiskelijoiden keskuudesta. Tärkein syy Facebookiin kirjautumiselle on vuorovaikutus. Yhteisö sumentaa henkilökohtaista ja ammattimaista vuorovaikusta kuten muutkin olemassa olevat verkkoyhteisöt. Henkilökohtaisen vuorovaikutuksen lisäksi Facebook on laajentunut yhä enemmän yritysmaailmaan. E. A Vander Veer luettelee kirjassaan Facebook, the missing manual ammattimaisia käyttökeinoja, joita voi kyseisessä palvelussa käyttää. Facebookissa voi esimerkiksi löytää töitä, työnantajan, pitää ajan tasalla projekteja, tehdä yhteistyötä ja markkinoida itseä, tuotteita ja omaa yritystä useilla tavoilla. (Vander Veer 2008, ) Internetsivustot ovat muuttuneet paljon. Suuret yritykset suurine budjetteineen sijoittavat maksullisiin mainoksiin, mutta Facebook tarjoaa samaa mahdollisuutta kaikille yrityksille ilmaiseksi. Markkinointistrategiat ovat muuttuneet yksinkertaisista mainoksista sosiaalisiin mainoksiin, joilla tavoittaa samalla kertaa jokaisen yhteisön jäsenen lisäksi myös heidän ystäväpiirinsä. (Vander Veer 2008, 165.) Facebookin toiminnot ovat olleet sujuvia aina syksyyn 2010 asti. Silloin uutisoitiin ensimmäisen kerran yhteisöpalvelun kaatumisesta. Palveluun ei päässyt kirjautumaan, ja vian epäiltiin johtuvan ulkopuolisista verkkopalvelun tarjoajista. Palvelun käytön kasvu saattaa näin ollen olla epävakaa käyttäjämäärien tästä vielä kasvaessa. (Colourbox.com 2010.) Eri yhteisöpalveluiden käyttö yrityksen hyödyntämänä on yleistynyt suuresti, ja se on tällä hetkellä muoti-ilmiö maailmanlaajuisesti, ja merkittävin näistä on Face-

Promotions can be held in physical environments at special events such as concerts, festivals, trade shows, and in the field, such as in grocery or department stores. Interactions in the field allow immediate purchases. The purchase of a product can be incentive with discounts (i.e., coupons), free items, or a contest. This method is used to increase the sales of a given product. Interactions between the brand and the customer are performed by a brand ambassador or promotional model who represents the product in physical environments. Brand ambassadors or promotional models are hired by a marketing company, which in turn is booked by the brand to represent the product or service. Person-to-person interaction, as opposed to media-to-person involvement, establishes connections that add another dimension to promotion. Building a community through promoting goods and services can lead to brand loyalty.

127. PLC-ajattelun puutteet• PLC-ajattelu on saanut kritiikkiä muutamista ongelmista: • Määrittelyvaikeus: • Millainen PLC-käyrä on? Missä vaiheessa ollaan? • Mittausvaikeus: • Myynnin ajoittainen heilahtelu ei indikoi käyrän suuntaa. • Useat samanaikaiset käyrät mahdollisia. • Voidaan havaita tasainen kulutus ja muoti-ilmiö yhtä aikaa, esim. Coca-Cola ja Pepsi • Ennustusvaikeus: • Kuinka pitkä tuotteen elinikä oikeasti on?
Onkin hassua, että yritys X käyttää vaikkapa yritysvideon tai videomarkkinoinnin tuottamiseen suhteellisen paljon rahaa, mutta ei kuitenkaan sen markkinointiin valmistumisen jälkeen. Ajatus on hieman sama, kuin tv-mainoksessa, joka rakennettaisiin isolla rahalla ja näytettäisiin tämän jälkeen vain sukulaisille tai kaveripiirille. Tulokset eivät olisi varmaankaan kovin mairittelevia?
Mainonnan käytön painopiste on sosiaalisessa mediassa erilainen kuin esimerkiksi sanomalehdessä. Tuotteiden ja palveluiden mainonnasta on siirrytty ennen kaikkea maksuttoman sisällön mainontaan. Yksi tärkeimmistä mainonnan tehtävistä sosiaalisessa mediassa on on asiakassuhteiden luomiseen tarkoitetun sisällön näkyvyyden luominen oikeissa kohderyhmissä ja myynti tapahtuu muissa kanavissa.
Yrityksen sosiaalisen median viestinnän yksi tärkein tehtävä on luoda hyötyä ja lisäarvoa asiakkaalle. Pelkkien tuotteiden mainostaminen ei pidemmän päälle hyödytä asiakasta niin paljon, että hän jaksaisi seurata sivua ahkerasti. Jos taas yrityksen sosiaalisen median sivu hyödyttää asiakasta esimerkiksi vinkeillä, inspiraatiolla ja tarjouksilla, tulee asiakas olemaan paljon sitoutuneempi yrityksen sosiaaliseen mediaan ja yritykseen itseensä. (Myynnin ja Markkinoinnin Ammattilaiset.)
5 kuvaa maaseudun mahdollisuuksista paitsi omalle alueelle myös väestökeslcuk-sissa. Tutkimuksen ovat tehneet ETM Terri Kupiainen MTTL:ssa, professori Saara Hyvönen ja MMM Juha Helenius Helsingin yliopiston Taloustieteen laitoksessa sekä MMM Outi Kaihola Mikkelin tutkimus-ja koulutuskeskuksessa. Suomen Akatemian lisäksi tutkimusta ovat rahoittaneen Maaseutupolitiikan neuvottelukunta ja MTTL. Juha Heleniuksen osuus raportissa perustuu hänen tekemäänsä maatalouden liiketaloustieteen alan pro gradu -opinnäytetyöhön, jonka on ohjannut professori Matti Ylätalo Helsingin yliopiston Taloustieteen laitoksessa. MTTL ja tutkijat kiittävät kaikkia tutkimuksessa mukana olleita henkilöitä ja tahoja. Samalla haluamme välittää omasta ja tutkijaryhmän puolesta erityiskiitokset Mikkelin tutkimus- ja koulutuskeskuksen johtaja Pirjo Siiskoselle, joka on monin tavoin tukenut tutkimuksen edistymistä. Tutkimuslaitos kiittää myös tutkimukseen osallistuneita yrittäjiä, jotka ovat osaltaan mahdollistaneet tutkimuksen tekemisen. Toivomme, että tutkimuksemme edistää maaseudulla toimivien pienyritysten osaamisen kehittämistä sekä palvelee päätöksentekijöitä sekä muuta alan tutkimusta. Helsingissä helmikuussa 2000 Jouko Sir6n Ylijohtaja Maij a Puurunen Tutkimusjohtaja
138. Vakiohinnoittelu (status quo pricing)Hintataso noudattelee kilpailijoiden hintoja/alan yleistä hintatasoa.Vakiohinnoittelun käyttötilanteita:• hinta ei ole yritykselle keskeisin kilpailutekijä• tavoitellaan vakaata myyntiä ja tuottoja• ostajat ovat hintaherkkiä• viranomaiset säätelevät hintoja (fixed pricing, controlled pricing)  on löydettävä jokin muu erilaistamiskeino/paremmuus!
Jos ostat yrityksellesi seuraajia, ovat he vain haamukäyttäjiä. He eivät koskaan tule tykkäämään julkaisuistasi, kommentoimaan saati ostamaan sinulta jotain. Ostamalla seuraajia vahingoitat yrityksesi sosiaalisen median presenssiä, koska esimerkiksi Facebook näkee asian niin, että koska seuraajasi eivät kommunikoi yrityksesi kanssa, sisältösi ei ole kiinnostavaa. Jos sisältö ei ole kiinnostavaa, Facebook ei näytä sitä muillekaan tykkääjillesi. Unohda siis seuraajien ostaminen ja yritä lähestyä ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita jakamastasi sisällöstä.

Tekniikan kehittyminen avaa jatkuvasti täysin uusia mahdollisuuksia myös videomarkkinoinnin suhteen. Uudet formaatit, kuten VR (Virtual Reality), AR (Augmented Reality), MR (Mixed Reality) ja 360-videot mahdollistavat katsojilleen kokemuksia, joita olisi muuten mahdotonta kokea. Jo useat uutiskanavat, kuten The New York Times, MTV ja Yle ovat ottaneet käyttöönsä VR-muodossa katseltavia 360-videoita, jotka nimensä mukaisesti mahdollistavat kuvatun tilan kokemisen katsojan omasta perspektiivistä. Videon aikana katsojalla on mahdollisuus katsella haluamaansa suuntaan ja olla näin ikään kuin tapahtuman keskipisteessä. Virtuaalilaseilla tämä onnistuu päätä kääntämällä, tietokoneen näytöllä hiiren osoittimella ja matkapuhelimessa kiihtyvyysantureiden avulla puhelinta kääntämällä. 360-videot eivät ole vielä nousseet markkinointikeinojen kärkikastiin, mutta VR-laitteiden yleistyessä näin voidaan uskoa tapahtuvan enenevissä määrin.
8 2 dio, jonka sisältö olisi todella tärkeä apu esimerkiksi yrityksen tuotekehittelyssä ja verkkosivujen kehittämisessä. Keskustelupalstat olisivat myös kanava, jolla saataisiin tuotteelle ja yrityksen kotisivuille näkyvyyttä ja kävijöitä. Tätä kautta yritys tietysti saisi sitten hankittua uusia asiakkaita ja lisättyä tuotteiden tunnettuutta. Asiakkaita yrittäjä itse halusi lähteä tavoittelemaan erityisesti Ruotsin puolelta, mukaan lukien Suomen ruotsinkieliset. Koska kotisivut olivat aina olleet pelkästään suomenkieliset, käänsin ne opintojeni ohessa keväällä 2010 ruotsinkielisiksi. Käännöstyön tehtyäni ja aihealueeseen perehdyttyäni aloin innostua vähitellen myös kotisivujen visuaalisuudesta, layoutista ja sen merkityksestä asiakkaiden käyttäytymiseen. Tässä vaiheessa otin asian puheeksi opettajieni Ann-Christine Johnssonin ja Marko Ovaskaisen kanssa. Heräsi ajatus siitä, että tekisin opinnäytetyöni tästä ajankohtaisesta aiheesta ja niinhän minä tämän projektin sitten käynnistin. Itse en opinnäytetyöni aloitusvaiheessa kuulunut mihinkään sosiaaliseen yhteisöön enkä ollut aktiivinen keskustelupalstoille kirjoittaja, lukija ehkä enemmänkin. Työni kirjoittamisen kautta minulle avautui todella paljon ennakkokäsityksiäni kumoavia asioita, joiden pohjalta innostuin paljon digitaalisen median tarjoamasta hyödystä yritykselle ja brändille. Digiaikaa voi hyödyntää niin pienet kuin suuretkin yritykset. Yritys voi saada paljon hyötyä digitaalisesta mediasta todella kustannustehokkaasti. Hyödyt voivat olla näkyvyyden ja asiakasmäärien lisäksi myös esimerkiksi tuotekehitykseen liittyviä. Kun ajatus alkoi itää, oli seuraava vaihe kyselylomakkeen toteuttaminen. Halusin toteuttaa kyselyn kvantitatiivisella tutkimuksella. Tähän ajankohtaan osuivat kesäkuun 2010 alussa Riihimäellä järjestetyt kansainväliset Erämessut, joihin yritys oli osallistumassa. Päätimme isäni kanssa, että kyselylomakkeet tekisin kyseisille messuille, jotta saisimme mahdollisimman paljon vastauksia messuosastolla kävijöiltä. Kyselylomake oli minulle itselleni tärkeä osa tätä opinnäytetyötä. Halusin saada Seniori-vaapun käyttäjiltä, mutta myös muilta ihmisiltä, vastauksia kysymyksiin, jotka liittyivät digitaaliseen mediaan ja sähköiseen kauppaan. Tärkeintä minusta
71. Markkinoiden segmentointi • Harvat tuotteet voivat tyydyttää kaikkia kuluttajia • Menestyksellisen markkinointistrategian toteuttaminen vaatii eri tyyppisiä tuotteita erilaisille ostajaryhmille (kohdemarkkinoille, target markets) • SEGMENTOINTI on kokonaismarkkinoiden jakamista tietyin perustein erilaisiin alaryhmiin, lohkoihin, joista mikä tahansa voidaan valita erilaisella markkinointimixillä tavoitettavaksi kohdemarkkinoiksi •Esimerkki Vaateteollisuus ja Diesel •Sandin naisten vaatemallisto
Lapsille kohdistetuissa kilpailuissa ja arpajaisissa sääntö on tiukempi. Lapset eivät kykene arvioimaan realistisesti palkinnon saannin epätodennäköisyyttä samoin kuin nuoret ja aikuiset. He tekevät ostopäätöksen helposti pelkästään houkuttelevan palkinnon perusteella. Näistä syistä lapsille ei yleensä saa kohdistaa arpajaisia tai kilpailuja, joihin voi osallistua tuotteen ostamalla. Pakkauksessakaan ei voi esitellä näitä myynninedistämiskeinoja lapsiin vetoavalla tavalla.

[button_1 text=”Lue%20lis%C3%A4%C3%A4%20t%C3%A4st%C3%A4″ text_size=”24″ text_color=”#ffffff” text_font=”Lato;google” text_bold=”Y” text_letter_spacing=”0″ subtext_panel=”N” text_shadow_panel=”Y” text_shadow_vertical=”-1″ text_shadow_horizontal=”0″ text_shadow_color=”#000000″ text_shadow_blur=”0″ styling_width=”40″ styling_height=”15″ styling_border_color=”#000000″ styling_border_size=”1″ styling_border_radius=”6″ styling_border_opacity=”100″ styling_gradient=”Y” styling_gradient_start_color=”#0080ff” drop_shadow_panel=”Y” drop_shadow_vertical=”1″ drop_shadow_horizontal=”0″ drop_shadow_blur=”1″ drop_shadow_spread=”0″ drop_shadow_color=”#000000″ drop_shadow_opacity=”50″ inset_shadow_panel=”Y” inset_shadow_vertical=”0″ inset_shadow_horizontal=”0″ inset_shadow_blur=”0″ inset_shadow_spread=”1″ inset_shadow_color=”#ffffff” inset_shadow_opacity=”25″ align=”center” href=”/facebook-mainostajan-aloituspaketti/”]

Lapsia ei voi kehottaa käyttämään mobiilipalveluita suorilla ostokehotuksilla. Siksi lapsia kiinnostavissa tuotteissa, kuten muropaketeissa ja karkkipusseissa, lasten lehdissä ja ajanvietesivustoilla ei saa kehottaa lapsia tekemään ostoksia matkapuhelimella tai houkutella käyttämään erilaisia mobiilipalveluita. Näin ei voi tehdä myöskään tv-mainoksissa lastenohjelmien yhteydessä.
Käyttämällä videoissa oikeita ihmisiä annat yleisöllesi keinon yhdistää sivustollasi olevat sisällöt kasvoihin, annat inhimillisemmän kuvan yrityksestäsi ja autat ihmisiä sitoutumaan brändiisi. Jos haluat yleisösi näkevän persoonasi, ovat videot siihen yksi parhaista keinoista. Jos brändisi on tuntematon tai sivustosi uusi, tulee siellä vierailijoille helposti tunne, että he seilaavat tuntemattomilla vesillä. Videot auttavat ihmisiä tuntemaan olonsa kotoisaksi ja luomaan uskottavuutta.
62 56 KUVIO 16. Seniori-vaapulla kalastaminen Seniori-vaapun tietojen etsiminen yrityksen kotisivuilta, Googlesta, kalastusliikkeestä tai keskustelufoorumilta Kuvio 17 osoittaa, että kalastusvälineliikkeet ovat edelleen tärkeä kanava, josta käyttäjät hakevat Seniori-vaapusta tietoa. Jälkikäteen olisin liittänyt tähän kysymykseen myös vastausvaihtoehdot blogi ja Youtube. Tässä yhteydessä ne ovat osa internetvaihtoehtoa, joka kuitenkin on varsin laaja käsite. Vastaajista mielestäni yllättävän moni, 20 vastaajaa, ilmoitti hakeneensa Seniori-vaapusta tietoa perinteisistä kalastusvälineliikkeistä. Seitsemän vastaajaa oli hakenut tietoa Kannuksen Kalastustarvikkeen kotisivuilta.
Teknologian kehitys viime vuosien aikana on avannut videomainonnalle täysin uusia ovia. Ennen videomainoksia nähtiin yksinoikeudella televisiossa, mutta internetin ja sosiaalisen median kasvun ansiosta videomainonta on tuonut yrityksille lukemattomia uusia mahdollisuuksia. Video on kovassa huudossa erityisesti nuorten keskuudessa. Maailman suosituimpia sosiaalisen median kanavia (ja maailman kolmanneksi käytetyin hakukone) on videonjakopalvelu YouTube, jossa mainokset keskittyvät käytännössä täysin videoihin. YouTubessa mainosten lisäksi myös sisältömarkkinointi on todella tehokas markkinoinnin keino – vlogeja (videoblogeja) seurataan nykyään ahkerasti kohderyhmästä riippumatta. YouTubea selkeästi nuorekkaampi sovellus, Snapchat on myös alkanut panostaa mainontaan yhä enemmän näyttämällä käyttäjän seuraamien videoiden välissä lyhyitä mainosvideo-osuuksia. Snapchat onkin oivallinen viestintäväline, kun tavoitellaan nuorempaa sukupolvea.
Koska vietämme yhä enemmän aikaa verkossa, on online-brändin merkitys brändille nykyään usein sen tärkein osa-alue – niinkin tärkeä, ettei siitä tulisi puhua erillisenä asiana. Tästä kertoo esimerkiksi se, että Googlen mukaan keskimäärin 57 prosenttia asiakkaan ostoprosessista on tapahtunut ennen kuin hän tekee ensimmäistäkään yhteydenottoa – niin yritys- kuin kuluttajamarkkinoillakin.
4 Esipuhe Maatalouden toimintaedellytysten muutoksen myötä haasteet maaseudun asutuksen säilymisestä ja maaseudun väestön toimeentulomahdollisuuksien turvaamisesta kohdistuvat lisääntyvässä määrin pienyritystoimintaan. Maatalouden harjoittaminen on polarisoitumassa osa-aikaisesti hoidetuille keskikokoisille tiloille ja toisaalta päätoimisille yrityskokoaan voimakkaasti laajentaville tiloille. Näin ollen pienillä ja keskikokoisilla tiloilla tarvitaan muuta yritystoimintaa, joka sitten voisi muodostua jopa päätoimeentulon lähteeksi. Maaseudun pienyritysten verkko muodostuu kuitenkin lähes kokonaan maatilatalouden ulkopuolisista yrittäjistä. Elävä maaseutu on tavoitteena niin EU:n aluepolitiikassa kuin myös kansallisessa maaseutupolitiikassa, joiden tarkoituksena on luoda edellytyksiä yritysten syntymiselle ja maaseudun pienyritysten toiminnalle. Maaseutuyrityksiin kohdistuneissa tutkimuksissa on viime vuosina panostettu yritysten lukuisten ongelmien selvittämiseen. MTTL on yhdessä sidosryhmiensä kanssa selvittänyt mm. maaseudun pienyritysten tilastointia, joka tulee jatkossa helpottamaan pienyritystutkimuksia aineistojen hankinnassa. Maaseutuyritysten tutkimus on nähty MTTL:ssa keskeisenä tutkimuskohteena, jota tutkimuslaitos haluaa harjoittaa yhteistyössä muiden alaa tutkivien tahojen kanssa. Tästä myös oheinen maaseudun pienyritysten menestymistä selvittävä julkaisu on osoituksena. Käsillä oleva raportti liittyy Suomen Akatemian rahoittamana jo vuonna 1995 aloitettuun pitkäaikaiseen tutkimuskokonaisuuteen "Maaseudun pienyritysten syntyminen, menestyvät markkinointistrategiat ja sopeutuminen liiketoiminnan eri vaiheessa", joka jatkuu edelleen. Tutkimusyhteistyöhön ovat osallistuneet MTTL, Helsingin yliopiston Taloustieteen laitos ja Mikkelin tutkimus- ja koulutuskeskus. MTTL.n tutkimusta on jatkossa tarkoitus suunnata erityisesti maaseutuyrittäjyyteen ja markkinointiin. Maaseutuyrittäjyyttä koskevaa tutkimusta voidaankin tietyin osin pitää omana tutkimusalueenaan, joka osaltaan liittyy yritystutkimuksen laajaan kenttään. Tutkimus käsittelee maaseutuyritysten menestymistä, yrittäjyyttä ja liiketoimintaa. Tutkimusaineisto käsittää majoitus- ja ravitsemusalan sekä puunjalostusalan yrityksiä. Maaseutualueiden elinvoimaisuuteen liittyvien erilaisten yrittäjyyteen vaikuttavien kysymysten lisäksi useat tutkimukset ovat käsitelleet myös pienyritysten markkinointia Markkinoinnin tutkimus on kuitenkin edelleen pioneefivaiheessa, koska tutkimukset ovat varsin hajanaisia, eikä pienyritysten markkinoinnista ole omaa teoriaa, johon tutkimuksissa voitaisiin tukeutua. Tästä huolimatta tutkimusalue on selvästi edistynyt viime vuosina. Uutta tietoa tarvitaan edelleen, jotta kannattavuuteen ja rahoitukseen liittyvien nk. kovien arvojen lisäksi myös maaseutuyritysten pehmeät arvot saadaan hyödyttämään asiakkaita. Ei riitä, että yritys on joillakin edellytyksin kannattava; sen tulisi samalla edistää niin yrittäjäperheen kuin myös muiden sidosryhmien viihtyvyyttä maaseudulla ja luoda laadukkailla tuotteilla mieli-

93 87 Opinnäytetyöni teoriaosuuteen olen hyvin tyytyväinen. Teoriaosuus opinnäytetyössäni antaa tietoa siitä, mistä asioista yrityksen markkinointi koostuu. Tarkoitukseni oli käyttää lähteitä monipuolisesti ja laajasti, missä mielestäni onnistuinkin. Oli vaikea valita mielestäni parhaita lähteitä omaan työhöni, koska käsittelemistäni aiheista löytyi todella paljon hyvää materiaalia. Isäni yrityksestä ja Seniorivaapusta on vuosien aikana julkaistu kymmeniä artikkeleita. Varsinkin näistä kirjoituksista oli hyvin vaikea jättää monia mielenkiintoisia kirjoituksia käyttämättä työssäni. Onnistuin kuitenkin kokoamaan mielestäni hyvin yritykseen liittyvää materiaalia selkeäksi kokonaisuudeksi. Tätä opinnäytetyötä tehdessäni opin paljon markkinoinnista, internetistä ja siitä, kuinka digitaalisesta mediasta voi kustannustehokkaasti hyötyä yritysmaailmassa huolimatta yrityksen fyysisestä kokoluokasta. Luulen, että minulle on tulevaisuudessa erittäin paljon hyötyä näistä tiedoista. Uskon, että tulen jossain vaiheessa työllistymään markkinointialalle ja hyödyntämään oppimaani yrityksen liiketoiminnan kehittämisen kannalta. Tutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa Kannuksen Kalastustarvike Oy:n tuotteiden tunnettuutta ja selvittää yrityksen markkinointiviestintää. Samalla tarkoitus oli löytää ne digitaalisen median kanavat, joilla yritys voisi kustannustehokkaasti parantaa tunnettuutta ja näkyvyyttä internetissä. Markkinointistrategia on operatiivinen toimintaohjelma, joka toteuttaa strategisen markkinoinnin visioita käytännössä. Yrityksen markkinointistrategian sisältö perustuu yrityksen liiketoimintastrategian sisältöön ja liiketoimintamallin kehittämiselle asetettuihin tavoitteisiin. Määriteltäessä markkinointistrategiaa on siis muodostettava yrityksen visio, mikä merkitsee käytännössä markkinoinnin johtamisen tehtävien määrittelyä osana yrityksen liiketoimintastrategiaa. Esimerkiksi ulkoisessa kilpailuympäristössä markkinoinnin käytännön toteuttaminen merkitsee sitä, että yritys pyrkii toteuttamaan omaa visiota käytännössä. (Tikkanen, Aspara & Parvinen 2007, ) Tutkimuksesta kävi ilmi, että Kannuksen Kalastustarvike Oy:n tuotekehitys ja liiketoiminnan kannattavuus ovat hyvällä pohjalla. Yrityksen on helppo lähteä kehittämään markkinointia internetissä. Teoriaosuutta tehdessä mieleeni tuli monia asioita, joita Kannuksen Kalastustarvike Oy voisi kustannustehokkaasti hyödyntää liiketoiminnassaan. Toisaalta resurssien kannalta yhden henkilön työllistävään pkyritykseen löytyi paljon sellaisiakin digitaalisen median kanavia, joita sen ei kanna-


24 yritykset todella käyttävät segmentointia ja miten ne segmentoivat käytännössä (Laurent ja Pras 1998, ). Segmentointi voidaan kuitenkin erottaa yleisestä kuluttajatutkimuksesta, koska pelkkä kuluttajien tyypittely ei riitä strategian lähtökohdaksi. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kunkin segmentin tulisi vastata jotain yritykselle realistista asiakastyyppiä, laatu-hintayhdistelmää, jakelukanavaa, viestintätapaa, kilpailutilannetta, resurssiyhdistelmää jne. Segmentointitutkimus tarkastelee tietyn segmentin valintoja pääasiassa tuotemerkin näkökulmasta, ei niinkään yleisesti mahdollisia kuluttamisen muotoja. Esimerkkinä hyvin segmentoiduilla markkinoilla toimivasta yrityksestä on yritys, jolla on erilaiset tuotteet ja palvelut erilaisille asiakkaille. Asemointi käsitetään prosessiksi, jonka avulla valitaan ne asiakkaat, segmentit ja väittämät, joita yritys korostaa viestinnässä ja tuotesuunnittelussa ja joiden avulla se suunnitelmallisesti erottuu kilpailijoista omalla liiketoiminta-alueellaan (Hills ja La-Forge 1992). Asemoinnin käsitettä ei tulisi tulkita yksinomaan tekniseksi menettelytavaksi, vaan sen tulisi integroitua yrityksen pitkän aikavälin kehittämiseen. Porter (1996) on pyrkinyt täsmentämään operationaalisen tehokkuuden ja strategisen kilpailuetua tuottavan asemoinnin välistä eroa. Porterin mukaan operationaalinen tehokkuus merkitsee sitä, että yritys suorittaa samanlaisia toimintoja paremmin kuin kilpailijat. Strateginen asemointi sitä vastoin tarkoittaa, että yritys tekee asioita eri tavalla kuin kilpailijat. Jotkut yrityksistä saavat samoista panoksista enemmän irti kuin kilpailijat, koska ne kykenevät eliminoimaan hukkatoimintoja, käyttävät kehittyneempää tekniikkaa, motivoivat työntekijöitä paremmin tai ovat paremmin sisällä tietyissä liiketoiminnan alueissa ja toimintatavoissa. Porterin mukaan yrityksen menestyminen ei riipu niinkään sisäisestä tehokkuudesta kuin ulkoisten tekijöiden ymmärtämisestä, vaikka kannattavuutta voidaan parantaa useilla dimensioilla. Asemointistrategia nojaa ainutlaatuisiin aktiviteetteihin. Jos yritys ei kykene todella osoittamaan ainutlaatuisuutta toiminnassa, erilaistaminen jää iskulauseiden tasolle. Vahvan strategian luominen ei kuitenkaan aina edellytä varsinaista segmentointioperaatiota. Porterin (1996) mukaan yritys voi vahvistaa strategista asemaansa 1) panostamalla tuotteiden ja palvelujen monipuolisuuteen (variety-based positioning), 2) huomioimalla kuluttajan erilaisia tarpeita (need-based positioning) tai 3) valitsemalla helposti saavutettavia asiakasryhmiä (acces-based positioning). Ensimmäinen asemoitumistyyppi perustuu enemmän valikoimaan kuin segmentteihin. Asiakkaiden tarpeisiin perustuvan kilpailuaseman saavuttaminen edellyttää asiakkaiden todellisten tarpeiden tuntemista ja ennen kaikkea tietoa siitä, millä tavalla tarpeet poikkeavat toisistaan. Erityisen keskeistä on ymmärtää, että samoilla asiakkailla on eri tilanteissa erilaisia tarpeita. Maaseudun pienyrityksille on suositeltu erilaistamisstrategioita, jotka perustuvat asiakkaiden tarpeiden huomioon ottamiseen (mm. Forsman ja Aro 1998; Forsman 1999). Tuote-erilaistamisen tuottamaa kilpailuetua on kuitenkin usein vaikea osoittaa, koska menestymiseen vaikuttavat myös muut tekijät. Käytännössä monet, mm. 23
Loistava yritysvideosi on hyödytön, jos kukaan ei näe sitä. Hyväkään video ei lähde leviämään viraalisti, jos siinä ei ole jotain poikkeuksellisen erityistä, tai hauskaa. Hauskuus ei välttämättä ole videosi päätarkoitus, vaan tuotteiden ja palveluiden myynnin edistäminen. Et varmaankaan halua, että tuhansia euroja maksaneella videollasi on 6 kk jälkeen muutamia kymmeniä tai satoja katselukertoja.
64. Yrityksen makroympäristö: Demografinen ympäristö: • Ihmispopulaation jakautuminen markkinoijia kiinnostaviin osiin –populaation koko ja kasvutrendit –Ikärakenteen muutokset: » babyboomers / suuret ikäluokat (1946-64 syntyneet) » Generation-X 1965-1976 syntyneet » Echo-boomers 1977-1994 syntyneet » yleensä seurataan ylempituloisia paremmin koulutettuja » DINKY (douple income no kids yet) » jupit (young urban professionals) » YUMMIES (young mobile no kids) » Uudet ryhmät: Sloppies (slightly older urban professionals) ja DEWKs (dual –earners with kids) • Muutos perheissä • koulutustason kasvu • Monimuotoisuuden kasvu: omien kulttuurillisten tekijöiden korostuminen globalisaation myötä

Kuluttajat kaipaavat aina vain helpompia ja nopeampia ostokokemuksia. Mikä onkaan helpompaa, kuin selailla lempikauppojensa valikoimaa helposti vaikka bussimatkan aikana mobiililaitteen avulla. Verkkokaupat avaavat kuluttajalle maailmanlaajuisen valikoiman niin tuotteisiin kuin palveluihinkin. Mobiililaitteiden avulla tämä kaikki onnistuu missä tahansa, milloin tahansa.

77 71 KUVIO 36. Vaappujen uutuusvärien merkitys Vaapun hyvä kalastavuus Kuviosta 37 nähdään, että kalastavuus oli tärkeä tekijä vieheen ominaisuuksissa. Vastaajista 22 antoi arvosanan numero seitsemän asian tärkeydelle. Seniorivaapun hyvän kalastavuuden onnistumisen kohdalla vastaajista 11 antoi arvosanan numero kuusi. Vaapun hyvän kalastavuuden tärkeyden keskiarvo oli korkea, 6,2. Seniori-vaapun hyvän kalastavuuden onnistumisen keskiarvo oli myös todella hyvä, 5,9.


Eräs lapsille ja nuorille suunnattu kaupallisista viesteistä koostuva julkaisu oli kokonaisuudessaan laadittu muistuttamaan toimituksellisia julkaisuja. Markkinatuomioistuin piti markkinointia lainvastaisena, kun julkaisu oli kohdistettu ensisijaisesti lapsille ja nuorille ja vaara siitä, että kohderyhmä ei ollut tunnistanut kirjoituksia mainoksiksi, oli tavallista suurempi. (MT 2000:12)
47 41 KUVIO 11. Seniori-vaappu Kuviosta 11 näkee Seniori-vaapun useita kehitysvaiheita. Runsaista värisävyistä suosittuja ovat esimerkiksi viininpunainen, musta hile, viininpuna/musta hile, kupari ja oranssiperä (Jussila 2002, 48). Otsikolla Seniori pitää pintansa, kirjoittaa Jussila (2006) Erä-lehdessä, että siian soutu-uistelu yleistyi kirjoituksen mukaan reilut kymmenen vuotta sitten pikkuruisten Seniori-vaappujen myötä. Sen jälkeen on mikrovaappuja tullut markkinoille muitakin. Vuosittaiset Seniori-vaapun haastajat ovat järjestään olleet kuitenkin liian suuria kelvatakseen siioille. Jussila (2006) mainitsee kirjoituksessaan, että monella vieheensuunnittelijalla ei ilmeisesti ole ollut balsaa vuolemaan ruvetessaan riittävää kokemusta ja tietoa siitä, millainen viehe siikoja houkuttaa. Jussila (2006) jatkaa Seniori-vaapun olleen jo toistakymmentä vuotta siikavaappujen ensimmäinen lyhdynkantaja. Hän päätti vuonna 2006 ottaa selvää, kuinka vanha mestari pärjää uusien haastajien rinnalla. Lopputuloksena kesän koekalastuksista oli, ettei mitään uutta auringon alla sillä rintamalla ollut. Seniori-vaappu loistaa siikavaapputaivaalla edelleen aurinkona, jota uudetkin jäljittelijät seuraavat. Kunkun taika kestää. (Jussila 2006, )

Markkinatuomioistuin piti lainvastaisena lapsiin kohdistuvaa hampurilaisaterian markkinointia, jossa keskeisellä sijalla oli leikkilaivan muotoinen pakkaus. Tuotepakkaukset saattavat vedota voimakkaasti lapsiin. Voidaan olettaa, että lapsia on suhteellisen helppo houkutella tuotepakkausten avulla ostamaan varsinainen tuote. Tuotepakkausten näkyvä esilläolo mainoksessa on omiaan johtamaan lasten huomion pois itse markkinoidusta tuotteesta (MT 1987:13)
28. Peruskäsitteitä • Tarve on tila, jossa yksilö tuntee puutosta ollakin elämän alueella • Halu on jokin yksilöity, tapa jolla pyritään tyydyttämään tarvetta • Tuote: jotakin, jota voidaan tarjota markkinoille havaittavaksi,hankittavaksi, käytettäväksi tai kulutettavaksi, mikä tyydyttää tarpeen tai halun • Kysyntä: Halu yksittäiseen tuotteeseen, jonka haluaa ja joka on mahdollista hankkia
YouTube arvioi videosi laatua mm. sillä, millainen vuorovaikutussuhde katsojilla on videon kanssa. Kuinka kauan katsojat katsovat videotasi keskimäärin? Kuinka moni kommentoi videota? Kuinka moni tilasi kanavasi videon katsomisen jälkeen? Kuinka monta jakoa sosiaaliseen mediaan videosi sai? Kuinka moni lisäsi videosi suosikikseen? Kuinka monta tykkäystä ja ei tykkäystä videosi keräsi? Jos haluat tietää miten videosi suoriutuvat, voit tutkia katsojadataa YouTube Analytics-sivustolla. Datasta on hyvä ottaa oppia tulevien videoiden varalle. Jos katsojat putoavat pois kyydistä jo ensimmäisen minuutin aikana arvioi YouTube videosi olevan epärelevantti katsojien hakusanoihin verrattuna ja voi rankaista pudottamalla videon sijoitusta hauissa. Tällöin kannattaa panostaa kiinnostavampaan alkuun ja miettiä tarkemmin mitä videosi oikeasti tarkalleen käsittelee. On ärsyttävää tuhlata aikaa videon parissa, joka ei vastannut otsikon herättämiä odotuksia.

Sosiaalinen media otettiin yrityksissä käyttöön edelläkuvatulla pilotointimetodilla. Yksi ihminen saattoi/saattaa vastata useasta kanavasta, keskustella, jakaa kiinnostavia linkkejä ja rakentaa näin ollen yrityksen sosiaalista presenssiä. Sosiaalisen median parhaat käytännöt löytyvätkin usein kokeilemalla, oppimalla ja olemalla vuorovaikutuksessa. 
Social media, as a modern marketing tool, offers opportunities to reach larger audiences in an interactive way. These interactions allow for conversation rather than simply educating the customer. Facebook, Snapchat, Instagram, Twitter, Pinterest, Google Plus, Tumblr, as well as alternate audio and media sites like SoundCloud and Mixcloud allow users to interact and promote music online with little to no cost. You can purchase and buy ad space as well as potential customer interactions stores as Likes, Followers, and clicks to your page with the use of third parties. As a participatory media culture, social media platforms or social networking sites are forms of mass communication that, through media technologies, allow large amounts of product and distribution of content to reach the largest audience possible.[2] However, there are downsides to virtual promotions as servers, systems, and websites may crash, fail, or become overloaded with information. You also can stand risk of losing uploaded information and storage and at a use can also be effected by a number of outside variables.
8 2 dio, jonka sisältö olisi todella tärkeä apu esimerkiksi yrityksen tuotekehittelyssä ja verkkosivujen kehittämisessä. Keskustelupalstat olisivat myös kanava, jolla saataisiin tuotteelle ja yrityksen kotisivuille näkyvyyttä ja kävijöitä. Tätä kautta yritys tietysti saisi sitten hankittua uusia asiakkaita ja lisättyä tuotteiden tunnettuutta. Asiakkaita yrittäjä itse halusi lähteä tavoittelemaan erityisesti Ruotsin puolelta, mukaan lukien Suomen ruotsinkieliset. Koska kotisivut olivat aina olleet pelkästään suomenkieliset, käänsin ne opintojeni ohessa keväällä 2010 ruotsinkielisiksi. Käännöstyön tehtyäni ja aihealueeseen perehdyttyäni aloin innostua vähitellen myös kotisivujen visuaalisuudesta, layoutista ja sen merkityksestä asiakkaiden käyttäytymiseen. Tässä vaiheessa otin asian puheeksi opettajieni Ann-Christine Johnssonin ja Marko Ovaskaisen kanssa. Heräsi ajatus siitä, että tekisin opinnäytetyöni tästä ajankohtaisesta aiheesta ja niinhän minä tämän projektin sitten käynnistin. Itse en opinnäytetyöni aloitusvaiheessa kuulunut mihinkään sosiaaliseen yhteisöön enkä ollut aktiivinen keskustelupalstoille kirjoittaja, lukija ehkä enemmänkin. Työni kirjoittamisen kautta minulle avautui todella paljon ennakkokäsityksiäni kumoavia asioita, joiden pohjalta innostuin paljon digitaalisen median tarjoamasta hyödystä yritykselle ja brändille. Digiaikaa voi hyödyntää niin pienet kuin suuretkin yritykset. Yritys voi saada paljon hyötyä digitaalisesta mediasta todella kustannustehokkaasti. Hyödyt voivat olla näkyvyyden ja asiakasmäärien lisäksi myös esimerkiksi tuotekehitykseen liittyviä. Kun ajatus alkoi itää, oli seuraava vaihe kyselylomakkeen toteuttaminen. Halusin toteuttaa kyselyn kvantitatiivisella tutkimuksella. Tähän ajankohtaan osuivat kesäkuun 2010 alussa Riihimäellä järjestetyt kansainväliset Erämessut, joihin yritys oli osallistumassa. Päätimme isäni kanssa, että kyselylomakkeet tekisin kyseisille messuille, jotta saisimme mahdollisimman paljon vastauksia messuosastolla kävijöiltä. Kyselylomake oli minulle itselleni tärkeä osa tätä opinnäytetyötä. Halusin saada Seniori-vaapun käyttäjiltä, mutta myös muilta ihmisiltä, vastauksia kysymyksiin, jotka liittyivät digitaaliseen mediaan ja sähköiseen kauppaan. Tärkeintä minusta
2 SISÄLLYS TIIVISTELMÄ ABSTRACT ESIPUHE 1 JOHDANTO 1 2 MARKKINOINTISTRATEGIA Markkinoinnin tavoitteet Digitaalinen markkinointi ja viestintä Markkinoinnin tulevaisuuden näkymät 13 3 MARKKINOINTIVIESTINTÄ OSANA YRITYKSEN MARKKINOINTIA Sosiaalinen media osana yrityksen internetstrategiaa Markkinoinnin kohdistaminen asiakkaalle Mielikuvamarkkinointi Markkinointiviestintä ja brändin rakentaminen Internetpalveluiden tarjoajat ja sosiaalinen media Facebook Twitter YouTube ja muut kuvapalvelut Blogit ja bloggaaminen Keskustelupalstat ja foorumit Google ja hakukoneoptimointi Www-sivut Sähköpostimarkkinointi Sosiaalisen median tulevaisuus 35 4 DIGITAALISEN MEDIAN HYÖDYNTÄMINEN MARKKINOINNISSA CASE KANNUKSEN KALASTUSTARVIKE OY Toimeksiantajayrityksen historiaa Seniori-vaappu Seniori-vaapun testimenestyksiä ja muita saavutuksia Yrityksen markkinointi aikaisemmin Internetin nykyinen hyödyntäminen yrityksen markkinoinnissa Tutkimuksen ja kehityssuunnitelman toteutus Tutkimusongelmat Tutkimuksen kohdejoukko ja kyselyn toteutus Tutkimuksen luotettavuus Kyselylomake ja tutkimustulokset 52
45 39 vaappua. Silmässä oleva piste liikkuu pallukan sisällä. Seniori-vaapun uinti on kuvattuna voimakaspotkuista, ja viehe toimii myös paksussa siimassa. (Jussila 2002, 48.) Asiakkaiden kysynnän vuoksi vuosien varrella valmistukseen ovat tulleet 40- ja 50- millimetriset seniori-vaaput ja muut erikoismallit. Kilpailutilanne on jo vuosia ollut sellainen, että Känsäkosken ei kannata investoida isompien kokoluokkien kehittelyyn, koska vastaavanlaisia on markkinoilla jo niin paljon. Toisin on kuitenkin päätuotteen, noin kolmesenttisen Seniori-vaapun kohdalla: toista vastaavanlaista ja yhtä kalastavaa ei ole onnistuttu valmistamaan. (Känsäkoski 2010.) Seniorivaappu on Jussilan (2002) mukaan tunnetuin siikavaappu, joka on kehitetty alun perin kirjolohen pyyntiin lämpimille keskikesän vesille ja soutu-uisteluun. Känsäkoski suunnitteli ja valmisti jo 1980-luvun loppupuolella erimallisia vaappuja, joilla saalista tulisi myös kesähelteillä, mikä sinänsä oli jo haaste itsessään. Kokeilut ja kokemukset johtivat vähitellen siihen, että Känsäkosken kaverit olivat Valkeisella siiman päästä ostamassa hänen vaappujaan, kun kalaa ei muille tullut kuin Hannulle. (Lestinjoki 1993.) Koska kalamatkat usein päättyivät kotiinpaluuseen ilman saalista, innosti se tulevaa yrittäjää kehittelemään kaloille sellaista viehettä, josta kalat eivät voisi kieltäytyä. Känsäkoski (2010) kertoi olleensa kalamatkalla muistelmiensa mukaan 1980-luvun lopulla, eikä saalista tullut. Vesi oli tuona päivänä hyvin lämmintä. Ajatus vieheiden valmistuksesta lähti siitä, että tuohon aikaan markkinoilla olevat vieheet olivat isokokoisia. Markkinoilla ei ollut näin pientä vaappua. (Känsäkoski 2010.) Suomen uistelumuodoista siianuistelu on iältään nuorin. Kalastuslaji säilyi tuntemattomana pääosin sen vuoksi, että markkinoilla ei ollut riittävän pieniä, kelluvia vaappuja. Tämä muuttui, kun Känsäkoski valmisti markkinoille ensimmäiset Seniori-vaaput. (Jussila 2002, 16.) Siianuistelu Jussilan (2002) kirjoituksen mukaan oli aluksi pienen piirin touhua, mutta Erän siikaviehetestin myötä vuonna 1996 kalastusmuoto ponnahti päivänvaloon (Jussila 2002, 48). Seniori-vaappu on Suomen johtava pikkuvaappu kalastavuutensa vuoksi. Pieniä vaappuja voi tehdä, mutta kalastavuutta niillä ei välttämättä saavuteta (Känsäkoski
119. Harjoitus• Valitkaa itseänne kiinnostava brändi ja suunnitelkaa sille kampanja.• Muistakaa, että ideaalissa kampanjassa: 1. Oikea kuluttaja näkee oikean sanoman oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa. 2. Kuluttaja havaitsee ja ymmärtää sanoman oikein. 3. Mainos antaa kuluttajalle oikean kuvan tuotteesta ja merkistä. 4. Kuluttaja asemoi tuotteen oikein ja myönteisesti. 5. Mainos motivoi kuluttajaa hankkimaan tuotteen. 6. Mainos luo vahvoja ja oikeanlaisia merkkiassosiaatioita ja parantaa asiakasuskollisuutta.
Aikaisemmin Facebookissa julkaistut videot saivat jo sisältömuotona itsessään paremmin näkyvyyttä uutisvirrassa. Tämä ei ole enää itsestäänselvää. Tilastollisesti videot ja erityisesti live-videot herättävät kuitenkin enemmän keskustelua ja vuorovaikutusta julkaisun nähneiden kesken, mikä parantaa niiden näkyvyyttä jatkossakin. Mosserin mukaan live-videot saavat jopa kuusinkertaisesti enemmän kommentteja ja reagointeja kuin tavalliset videot. Tämä ei silti tarkoita sitä, että jokainen julkaisu kannattaisi tehdä live-videona. Suosi aina julkaisusi sanomaa parhaiten tukevaa julkaisutapaa.
Aikatauluun kannattaa varata myös oma osuutensa vuorovaikutukseen seuraajien kanssa. Yksi sosiaalisen median suurista hyödyistä on asiakkaan kanssa vuorovaikutuksessa oleminen, yritykset ovat tänä päivänä paljon enemmän läsnä asiakkaiden elämässä sosiaalisen median ansiosta. Asiakkaan kommentteihin vastaaminen on sosiaalisessa mediassa pakollista, jos seuraajan haluaa pitää uskollisena. Myös asiakkaan takaisinseuraaminen esimerkiksi Instagramissa ja asiakkaan kuvista tykkäily lisää sitoutuneisuutta. Asiakkaita voidaan myös osallistuttaa yrityksen somesisällön tuottamiseen erilaisilla hashtag -kilpailuilla ja muilla vastaavilla. Toinen suuri etu sosiaalisessa mediassa on markkinoinnin tuloksien analysointi. Yritys näkee heti, minkälaiset päivitykset keräävät eniten tykkäyksiä ja klikkauksia ja näitä tietoja analysoimalla ja hyödyntämällä yritys pystyy räätälöimään viestinnän sisällön juuri omaa kohderyhmäänsä miellyttäväksi ja hyödyttäväksi.
127. PLC-ajattelun puutteet• PLC-ajattelu on saanut kritiikkiä muutamista ongelmista: • Määrittelyvaikeus: • Millainen PLC-käyrä on? Missä vaiheessa ollaan? • Mittausvaikeus: • Myynnin ajoittainen heilahtelu ei indikoi käyrän suuntaa. • Useat samanaikaiset käyrät mahdollisia. • Voidaan havaita tasainen kulutus ja muoti-ilmiö yhtä aikaa, esim. Coca-Cola ja Pepsi • Ennustusvaikeus: • Kuinka pitkä tuotteen elinikä oikeasti on?

24 18 viestii lukijalle myös luottamusta tuotetta tai yritystä kohtaan. Voisi luulla, että mitä useampia vastauksia ketjun aloittaja kerää, sitä parempaa mainontaa tuote tai yritys myös saa. Näin asia ei kuitenkaan ole verkkokaupan asiantuntijan, Kari Nykäsen (2010) mukaan. Hän kertoo Keskipohjanmaa -lehden julkaisemassa haastattelussa, että optimaalinen kommenttien lukumäärä on neljästä seitsemään. Keskustelupalstojen lukijat eivät jaksa lukea ketjua, mikäli kommentteja kertyy liian paljon. (Paikkala 2010, 9.) Yrityksen kannalta asiakkaalta asiakkaalle leviävä tieto on usein merkittävä apu mainonnan kannalta. Aikaisemmin ennen sosiaalisia medioita tieto kulki melko hitaasti eteenpäin. Nykyisin jonkun henkilön kirjoittama kommentti jostain tuotteesta on välittömästi julkaisun jälkeen kaikkien internetin käyttäjien nähtävillä. Tätä kautta yrityksen kannattaisi osata hyödyntää mainontaansa. Kuten Kannuksen Kalastustarvike Oy:n omistaja Hannu Känsäkoski toteaa, yritys on saavuttanut nykyisen asemansa hyvien kalasaaliiden ja tyytyväisten käyttäjien kautta leviävien hyvien tietojen kautta (Känsäkoski 2010). Tällaiset tiedot tulee saada sosiaalisen median avulla leviämään. Pitääkö sitten yrityksen välttämättä mennä mukaan sosiaaliseen mediaan? Päätöksenteko voi olla vaikeaa. Yrityksen kannalta on aina lähdettävä liikkeelle omista toiminnalleen asettamistaan tavoitteista, jotka yritys haluaa saavuttaa. Halutaanko kasvattaa myyntiä, parantaa käyttäjätukea vai saada enemmän ideoita omaan tuotekehitykseen. Kun tällaiset tavoitteet ovat selvillä, voidaan alkaa miettiä, millä tavalla ne voidaan parhaiten saavuttaa. Jos yrittäjän mielestä sosiaalisesta mediasta voisi olla apua esimerkiksi myynnin kasvattamisessa tai uusien ideoiden saamisessa, kannattaa alkaa miettiä, miten sosiaalista mediaa aletaan hyödyntää. (Pöysti 2010.) 3.2 Markkinoinnin kohdistaminen asiakkaalle Markkinointikäsitys on muuttunut. Markkinointi pk-yrittäjän näkökulmasta voi olla sitä, että yrityksen paras markkinointi on hyvin tehty työ. Tämä Lahtisen (1992) tekemä määritelmä viittaa siihen, että yrityksen markkinamenestystä eivät ratkaise
Yrityksillä ei ole lupaa henkilötietojen ikuiseen säilyttämiseen. Tiedot tulee poistaa tai anonymisoida, mikäli niiden säilyttämiseen ei ole enää oikeutettua tarvetta. Poista säännöllisesti henkilöt, jotka eivät enää halua markkinointiasi (opt-out). Luo siksi säännöt henkilötietojen säilyttämiseen ja niiden poistamiseen, ja muista myös noudattaa niitä.
6 Agricultural Economics Research Institute P.O. Box 3, FIN HELSINKI, Finland Research reports 239, p. Maaseudun pienyrityksen menestyminen Terri Kupiainen, Juha Helenius, Outi Kaihola & Saara Hyvönen Performance of Small Rural Enterprise Abstract. The study focuses on the dimensions and issues of performance, entrepreneurship, and marketing. We provide a short comprehensive outlook conceming frameworks on key strategic and marketing concepts, and their potential to explain the performance of small rural firms. 1n the empirical analysis profitability measures are related to strategic variables such as entrepreneur's goals, perceived, environmental opportunities and threats, the strengts and weaknesses of firms, financial assets, marketing strategies, and entrepreneur's competence (e.g. experience and education), and an identity of the owner manager. Particularly, in small rural enterprises the competitive position is proposed to relate to niche strategies and differentiation, depending entrepreneur's competence and skills, which are specific and costly to copy. This conception may correspond the views outlined in general strategy literature of best performers. However, the performance of rural firm is not easily explained that way, because of differing goals and meanings of business, and overall setting of variables, such as regional, social, educational, and the like. Much of efforts on small business research are focused on start-ups, while our interest is on the later stages of business development too. The empirical data consist of 35 small firms. These firms are operating in two different industries. One group of enterprises consists of 16 wood processing firms, and another group contains 19 rural firms, which were operating in hospitality business, like bed-and-breakfast, small restaurants or similar. The results of study show, that only 30 percent of firms had positive netincome (before extraordinary items). These rural firms had no particular orientation to grow or to greate new jobs. On the other hand, the growth orientation of firm is associated with the highest sales turnover, medium level profitability, computer facilities, and entrepreneur's perceived ability to take risks. Moreover, entrepreneurs who have positive but also self-reflective attitude on their own competence are among the best performers. It should be noted, that the most profitable firms were those with the medium levels of sales tumover, i.e. medium sized units in our data set. And the smallest of firms were associated with the poorest level of profitability rates in this data. Index words: performance, entrepreneurship, profitability, rural hospitality firms, rural tourism, small scale wood processing
Facebook-sivusto on Facebookiin luotava yrityksen oma profiili. Se eroaa normaalikäyttäjien profiileista siten, että kuka tahansa käyttäjä voi alkaa sivun ”jäseneksi”. Jäsenet saavat sivulle tuotavat tiedotteet ilmoituksina ”seinälleen” oman Facebook-tilinsä etusivulla. Yrityksen Facebook-sivu toimii siis eräänlaisena sosiaalisen median vastineena perinteiselle uutiskirjeelle.

Sosiaalinen media on jatkuvasti kehittyvä kokonaisuus, joka muodostuu useista erilaisista sovelluksista ja väylistä julkaista sisältöä. Suosituin ja ehdottomasti tunnetuin sosiaalisen median kanava on Facebook. Se on yleensä helpoin vaihtoehto yrityksen ensisijaiseksi kanavaksi, sillä Facebook tavoittaa todella suuren osan potentiaalisista asiakkaista. Mekin valitsimme juuri Facebookin yhdeksi Promisian pääkanavaksi sosiaalisessa mediassa.  Facebookissa julkaistua sisältöä voi myös helposti kohdentaa juuri oikealle kohderyhmälle sponsoroiduilla postauksilla. Mutta koska lähes kaikki ovat Facebookissa, myös kilpailu on siellä tänä päivänä suurta ja muista erottuminen haastavaa. Facebookia onkin verrattu turkkilaiseksi ostoskaduksi, jossa mainosvalot vilkkuvat ja sisäänheittäjät yrittävät saada asiakkaat itselleen, kun oikeasti ihmiset haluaisivat vain vaihtaa kuulumisia keskenään (Kurio, 2016). Jo useamman vuoden ajan monet sosiaalisen median ammattilaiset ovat povanneet Facebookin kuolemaa, tällä hetkellä esimerkiksi nuoret ovatkin jo siirtyneet käyttämään enemmän muita sovelluksia. Facebook on kuitenkin vielä tänä päivänä se sosiaalisen median kanava, joka tavoittaa eniten asiakkaita. (Juslén, 2016.) Tulevaisuus saa näyttää, miten kauan Facebook voi säilyttää kärkipaikkansa ja ihmisten mielenkiinnon. Kuitenkin oikean kohderyhmän sitoutuessa yritykseen Facebook on hyvin kannattava ja järkevä sosiaalisen median alusta. Tällä hetkellä esimerkiksi vanhempi väestö on aktiivisin juuri Facebookissa.
Logon tarkoituksena on luoda mielikuva yrityksestäsi vain yhdellä silmäyksellä. Sen on hyvä tuoda esille yrityksesi arvoja ja persoonallisuutta esimerkiksi värimaailman ja muotojen kautta. Tunnetuimpien brändien logot tunnistetaan ympäri maailmaa; Coca Colan perinteikäs kaunokirjoituslogo, McDonaldsin ranskanperunaa muistuttava, kaareva ja keltainen M-kirjain, joka tunnistetaan moottoritien varrelta jo kilometrien päästä ja Applen pelkistetty omenalogo, joka edustaa onnistuneen markkinoinnin vaikutuksia monien mielestä jopa järkisyiden yli. Eri värit herättävät ihmisissä tunteita ja reaktioita. Sininen väri yhdistetään helposti luottamukseen, rauhallisuuteen ja vakauteen. Oranssin värin on taas huomattu kasvattavan ruokahalua. Monen pankki- ja vakuutusalan yrityksen logoissa toistuvat sinisen sävyt, kun taas pikaruokaketjut käyttävät paljon oranssin vivahteita. Logon suunnittelussa on kiinnitettävä huomiota laatuun, sillä hyväkin idea menettää tehonsa huonolla toteutuksella. Logoon on mahdollista yhdistää myös yrityksen slogan tai palvelulupaus.
Esimerkki: Genero kerää henkilötietoja markkinointia ja myyntiä varten nettisivuilta löytyvillä oppailla. Oppaidemme lomakkeilta löytyy kysymys: ”Tilaan lisäksi muita Generon vinkkejä sähköpostiini”. Henkilön tulee itse rastittaa ruutu, mikäli hän haluaa markkinointia meiltä (opt-in). Kysymme aina suullisesti lupaa markkinoinnillemme, mikäli lisäämme potentiaalisen uuden asiakkaan eli niin kutsutun liidin HubSpotiin manuaalisesti, oman myyntityömme tuloksena. Kirjaamme tällöin markkinointiluvan manuaalisesti HubSpotiin. 
Huonekalun kokoamisvideota katsellessani ajattelin, että onpa kivaa, että yritys on tehnyt tällaisen opastusvideon. Mutta yrityksethän eivät tee videoita tai viestintää vain siksi, että se on kivaa. Videoita tehdään, koska hyvin suunniteltuna ja toteutettuna, ne saavat aikaan hemmetin hyviä tuloksia yrityksen markkinoinnissa. Tarkemmin sanottuna: myynti kasvaa.
58 52 tulisi aina olla vähintään 50 tilastoyksikköä. (Heikkilä 2008, 44.) Mielestäni tutkimukseni otoskoko oli tähän kehitystyöhön riittävä, koska vastausten kokonaismäärä oli 50. Koko messujen kävijämäärä oli tuhansia ihmisiä, millä kuitenkaan ei ole suoranaista merkitystä otoskoon suuruuteen. Tutkimukseni luotettavuutta heikentää mielestäni se, että kyselylomakkeiden täyttö tapahtui tilanteen ja ympäristön vuoksi messuosastomme pöydällä. Luulen, että osa kyselyyn vastanneista saattoi kuvitella, että seuraamme vastaajien lomakkeita. Olisi ollut ehkä parempi, jos vastaajat olisivat saaneet siirtyä jonnekin sivummalle täyttämään rauhassa kyselylomaketta. Uskon, että vastaajat olivat yleisesti hyvin totuudenmukaisia. Messuilla paikalla olleena keskustelin asiakkaiden kanssa tuotteesta ja sain sen pohjalta hyvän yleiskuvan tuotetta koskevista mielipiteistä. Samalla sain käsitystä niistä asioista, joita käyttäjät ja kalastuksen harrastajat miettivät. Usean vuoden messukokemuksien pohjalta tiesin, että kysely oli parasta toteuttaa isoilla alan messuilla. Nimettömänä olisi ollut muuten vaikea tavoittaa yksittäisiä asiakkaita. 4.5 Kyselylomake ja tutkimustulokset Kyselylomakkeen pituus oli yksi 4A-kokoinen arkki. Kyselylomakkeessa käytettiin suurimmaksi osaksi asteikkovaihtoehtoisia kysymyksiä, joten vastaajalla oli mahdollisuus valita useasta vaihtoehdosta itselleen sopiva. Kysymyksissä asiakkaalle esitettiin asioita, joissa hänen tuli arvioida asian tärkeyttä sekä Kannuksen Kalastustarvike Oy:n onnistumista väittämää vastaavassa asiassa (liite 1). Numero nolla tarkoittaa kyselylomakkeessa, Asian tärkeys -kohdassa, että asia ei ole asiakkaalle yhtään tärkeä. Numero seitsemän tarkoittaa, että asia on asiakkaalle erittäin tärkeä. Onnistuminen-kohdassa numero nolla tarkoittaa Kannuksen Kalastustarvike Oy:n erittäin huonoa onnistumista, ja numero seitsemän tarkoittaa Kannuksen Kalastustarvike Oy:n erittäin hyvää onnistumista. Lomakkeessa oli yksi taustatietokysymys, jolla selvitettiin vastaajien ikä.
18 12 keää visiota siitä, mitä halutaan saada aikaan. Tärkein tekijä on todellinen asiakaslähtöisyys. Tämä ei digitaalisessa ympäristössä voi olla vain sana, vaan sen tulee toteutua, koska negatiivinen palaute on välitöntä. Esimerkiksi asiakkaan kysymykseen on vastattava heti, ei huomenna. Ihmiset ovat tottuneet saamaan vastaukset välittömästi. Yrityksille internetsivujen kautta esitetyistä kysymyksistä ja muista viesteistä yllättävän suuri osa jää edelleen huomiotta. Tämä tarkoittaa, että asiakkaasta ei välitetä, koska hänelle ei vastata, ja näin annetaan hänen mennä kilpailijan asiakkaaksi. (Sipilä 2008, ) Suomessa pk-yrityksissä on huomattu digitaalisen markkinointiviestinnän merkitys liiketoiminnassa. Ylivoimaisesti tärkeimpänä kehityskohteena pk-yritysten keskuudessa nähdään digitaalisuus. Pk-yritykset eivät koe tarvitsevansa mainostoimistoja, koska osaavat tehdä markkinointinsa itse. Toimivan digitaalisen markkinointiviestinnän edellytykset ja vaatimukset ovat kuitenkin perinteisiä markkinointiviestimiä kovempia. Tekemällä markkinointiin liittyvät asiat kunnolla pk-yritykset voivat saavuttaa konkreettista kilpailuetua. Yritysten tulisi kääntää katseensa sisältä ulospäin ja lopettaa eläminen kuten ennenkin on tehty -tyylillä. (Sipilä 2008, ) Digibarometri tutkimuksen mukaan Suomessa digitaalisen markkinoinnin tärkeimmät keinot ovat yrityksen omat verkkosivut, hakukone- ja sähköpostimarkkinointi sekä verkkomainonta. Näistä internetin mahdollistavista markkinointikeinoista viime vuosina suosiota ovat kasvattaneet erityisesti hakukone- ja sähköpostimarkkinointi. (Karjaluoto 2010, 129.) Kuten yrityksen markkinoinnin ja markkinointiviestinnän strategiassa, niin myös digitaalisen markkinointiviestinnän strategiassa käytön tehokkuus saavutetaan sillä, että luodaan yrityksen internetin käytölle markkinoinnin kannalta tavoitteita. Digitaalisen markkinointiviestinnän tavoitteita ovat esimerkiksi yrityksen bränditietoisuuden lisääminen, brändi-imagon ja brändiasenteiden muuttaminen, kokeilun aikaansaaminen ja uskollisuuden kasvattaminen sekä asiakkuusmarkkinointi. Usein yritykset mittaavat verkkomainonnassa pelkästään yrityksen sivustojen kävijämääriä. Digitaalisen markkinoinnin tavoite ei varsinaisesti ole markkinointiviestinnän kannalta lisätä pelkästään kävijämääriä. Yrityksen tulisi valita tavoitteiksi
Facebook ryhmät on perustettu yleensä määrätyn aihealueen ympärille ja niissä käydään aiheesta aktiivista keskustelua. Näin ollen myös ryhmien keskustelut nousevat uuden algoritmin kriteereiden mukaisesti uutisvirtaan. Mark Zuckerberg mainitsee aihetta käsittelevässä julkaisussaan: ”You can expect to see more from your friends, family and groups.” Nyt yritysten olisi siis hyvä hetki harkita oman ryhmän luontia. Facebook on mahdollistanut yrityssivujen omien ryhmien luonnin jo viime vuoden puolivälistä lähtien. Ryhmissä voi keskustella niin henkilökohtaisesti kuin yrityksenäkin. Älä kuitenkaan täytä ryhmää turhilla julkaisuilla, vaan pyri keskustelua herättäviin aiheisiin ja ole myös itse aktiivisesti mukana keskusteluissa.
Youtube on maailman suosituin videoiden toistopalvelu, ja jos sinulle on hyvää markkinointiin sopivaan videomateriaalia, kannattaa vakavasti harkita palvelun käyttöönottoa. Lisäksi Youtube-videot löytyvät hyvin hakukoneista. Useissa maissa Youtube on suosituin sosiaalinen media ja nuorten 16-29 vuotiaiden sekmentissä ylivoimainen. Youtubessa sisältöjen taso on nousussut vauhdilla joten huonoilla sisällöilla en lähtisi omaa kanavaa perustamaan. Tällöin käyttäisin ennemmin InStream-mainontaa ohjaamaan liikennettä verkkosivuille. Hyvään sisältöön kannattaa kuitenkin panostaa ja hyväksi havaittua apua löydät esimerkiksi Rulla Median-palveluista.
×