Yksinkertaisin ja monesti myös tehokkain tapa yhteenvedon tekemiseen on mikäs muu, kuin perinteinen SWOT-analyysi. Analyysissä mietitään, mitä heikkouksia ja vahvuuksia yritykselläsi on kilpailijoihin nähden ja millaisia uhkia ja mahdollisuuksia yrityksesi toiminta sisältää. Kannattaa ehdottomasti miettiä, miten tulette hyödyntämään vahvuuksia, miten heikkoudet muutetaan vahvuuksiksi ja miten varaudutaan mahdollisiin uhkiin?
12 tasaantuminen ja voimakas kilpailu (HILL 1990). Yritysten väliset erot ovat pieniä ja mahdollisuudet erottua kilpailijoista ovat vähäiset. Tässä yhteydessä saatetaan puhua umpikujaan ajautuneista toimialoista eli yrityksistä, joiden kasvun mahdollisuudet ovat pienet (CALoRt & ARDISSON 1988). Toimialan sisällä voi olla jonkin verran vaihtelua eri yritysten tai tuotteiden kohdalla. Strategioiden yhdenmukaisuus on kuitenkin kypsien toimialoj en suurimpia yksittäisiä haittoja (MILES ym. 1993). Haittojen vähentäminen edellyttäisi innovatiivisuuden huomattavaa lisäämistä. Innovatiivisuutta tulisi tukea myös yhteiskunnan taholta (MILEs ym. 1993). Suomalaisen elintarvikealan piirteistä on tunnistettavissa useita kypsien jopa taantuvien alojen ominaisuuksia. Näitä ovat tuotannon supistuminen (VAITTINEN 1996, s ) sekä suhteellisen vakiintunut kokonaiskysyntä ja laskevat kulutustrendit (LAURILA 1994, s ). Toimialan kilpailu on huomattavalta osalta hintakilpailua, jota käydään sekä tuotannon että vähittäiskaupan tasolla. Kilpailu on ollut kovaa esimerkiksi liha-alan yrityksissä ja osin leipomoteollisuudessa. Yritykset ovat keskittäneet tuotantoaan isompiin ja tehokkaampiin yksiköihin ja pyrkivät vahvistamaan kilpailuasemaansa mm. yritysostoj en ja pitkäkestoisten toimitussopimusten avulla. Keskittyminen on hallitseva piirre mm. mylly- ja leipomoteollisuudessa, maidonjalostuksessa sekä osittain esimerkiksi mehujen ja marjasäilykkeiden valmistuksessa. Nykyisissä kilpailuolosuhteissa hintakilpailukyvyn säilyttäminen kustannustehokkuutta lisäämällä saattaa olla edelleen välttämätöntä (ENRIGHT ref. BLAFIELD 1994). Yrityksen sisäistä tehokkuutta lisäämällä voi hetkellisesti parantaa suhteellista hintakilpailukykyä, mutta se ei edistä markkinalähtöistä uudistumista, minkä voidaan olettaa lisäävän pitkäjänteisemmin yritysten toimintaedellytyksiä. Suhteellisesti muita alhaisempi hintataso voi vähentää toimialan kiinnostavuutta ja kilpailua (ENRIGHT ref. BLÄFIELD 1994). Kuitenkin ne toimialat, joilla on onnistuttu saamaan parempia hintoja, ovat pitkällä välillä kehittyneet muita paremmin, ja niiden kokonaisvaikutukset myös yhteiskunnan tasolla ovat olleet myönteisempiä kuin matalien hintojen toimialojen. Myönteisiä kerrannaisvaikutuksia tulee useita teitä, korkeammat hinnat parantavat mm. yrityksen mahdollisuuksia kehittää tuotteita, osaamista ja teknologiaa (MONROE 1979, s. 5). Elintarvikealan yritykset, makeisteollisuutta lukuunottamatta, ovat olleet ja ovat edelleenkin pääasiassa kotimarkkinayrityksiä. Markkina-alueen valintaan on vaikuttanut myös elintarvikealan säätely. Teknologian ja valmistusmenetelmien uudistuminen on ollut suhteellisesti tasaisempaa ja hitaampaa moniin muihin aloihin verrattuna (vert. VoLR ym. 1996, s ), mikä on yleinen ilmiö hitaasti kehittyvillä aloilla (HILL 1991). Yritystasolla kehitystä pidetään yllä tuotemuunnosten ja mainonnan keinoin. Viime vuosikymmenellä kehitystä on tapahtunut valmisruokamarkkinoilla ja raaka-aineen esikäsittelyssä, jotka ovat kasvaneet sekä kuluttaja- että suurkeittiömarkkinoilla. Myös kaupan rakennemuutos on heijastunut elintarvikkeita valmistavien yritysten toimintaan. Merkkimarkkinointi ja varsinkin pakkausten merkitys on kasvanut, koska kuluttajamarkkinoilla suurin osa tuotteista myydään pakkauksen avulla itsepalvelusta (REmEs ref. RITVOS 1996). 11
[social_sharing style=”style-11″ fb_like_url=”https://digiopisto.com/2016/11/markkinointi-sosiaalisessa-mediassa-mihin-panostaa-vuonna-2017″ fb_color=”light” fb_lang=”fi_FI” fb_text=”like” fb_button_text=”Share” tw_lang=”fi” tw_url=”https://digiopisto.com/2016/11/markkinointi-sosiaalisessa-mediassa-mihin-panostaa-vuonna-2017″ tw_name=”jarijuslen” tw_button_text=”Share” g_url=”https://digiopisto.com/2016/11/markkinointi-sosiaalisessa-mediassa-mihin-panostaa-vuonna-2017″ g_lang=”fi” g_button_text=”Share” alignment=”center”]
6 3. Videostrategian elementit On monia tapoja tehdä videoita, mutta ainoa oikea tapa aloittaa videomarkkinointi on tehdä videostrategia. Tarkoitus ja tavoitteet Määritä tavoite videomarkkinoinnille. Tavoite voi olla esimerkiksi myynnin lisääminen tai brändin tunnettuuden kasvattaminen. Videoidesi tarkoitus ja tavoitteet ohjaavat mm. videoiden sisältöä ja jakelukanavien valintaa. Kohderyhmä Kenelle teet videoita? Mistä he ovat kiinnostuneita? Kohderyhmä määrittelee videoidesi sisältöä, tyyliä, sävyä ja jakelua. Videostrategiassa tulee määrittää, mikä kohderyhmä halutaan tavoittaa, miten ja miksi. Kanava ja jakelu Sen sijaan, että valittaisiin YouTube siksi, että se on cool, on tärkeämpää selvittää, missä kanavissa kohderyhmäsi viettävät aikaa, miten saat heidät löytämään sisällön ja miten myös katsomaan videon. Asiakassuhde keskiöön Perinteisen myyntitunnelin sijaan kannustamme yrityksiä keskittymään asiakassuhteiden rakentamiseen. Sen sijaan, että aloittaisit myymällä tuotetta, aloita rakentamalla asiakassuhdetta. Myynti korreloi sen kanssa, kuinka moni ihminen puhuu brändisi puolesta ei sen mukaan, kuinka monta viestiä yritys lähettää. Do good shit Älä yritä esittää videolla jotain, mitä et ole. Asiakkaat kyllä huomaavat, mikäli yrität esittää jotain, joten ole rehellinen. Ja lisäksi tuota hyviä videoita, jotka kiinnostavat asiakkaitasi. Olisiko esimerkiksi teidän yrityksellenne parempi tuottaa saippuaoopperasarja YouTubeen? Analysoi Mittaamalla ja analysoimalla videoviestintäsi tuloksia saat arvokasta dataa, joka auttaa varmistamaan, että tuotat oikeanlaista sisältöä ja että levität sitä oikeissa kanavissa. Muista valita oikeat mittarit asetettujen tavoitteiden pohjalta. 6
Mobiililaitteiden käyttö kasvaa jokaisessa ikäryhmässä, niin nuorien kuin vanhempienkin keskuudessa. Lisäksi verkossa tehtävän kaupan suosio kasvaa vuosi vuodelta. Suomalaisista opiskelijoista 87 % on tilannut joskus verkon kautta ja työssä käyvistä 85 %. Luvuissa on nähty selkeää kasvua vuosi vuodelta. Eniten verkko-ostoksia tekevät suomalaiset 25-34 –vuotiaat, joista jopa 93 % on käyttänyt jonkinlaista verkkokauppaa. Korkeasti koulutetut suomalaiset ostavat huomattavasti enemmän verkon kautta, kuin peruskoulutuksen käyneet. Verkkokauppojen suosion kasvy näkyy myös eläkeikäisten joukossa. (Lähde: Tilastokeskus)
FitFarmin videot ovat suureksi osaksi mainoksia, joissa kerrotaan tulevista kursseista, haasteista ja muista myytävistä kokonaisuuksista. Seassa on kuitenkin myös erilaisia vinkkejä ja ohjeita, jotka ovat kiinteästi yhteydessä terveelliseen elämäntapaan, joka taas on tiiviisti yhteydessä myytäviin tuotteisiin. Videoista löytyy esimerkiksi vinkkejä herkkujen vähentämiseen tai smoothien tekemiseen.
7 1 1 JOHDANTO Tässä opinnäytetyössä tarkoituksena oli selvittää, kuinka pk-yritys voisi mahdollisimman kustannustehokkaasti hyödyntää digitaalista mediaa osana markkinointia. Digitaalinen media, e-media, on maailmanlaajuinen ilmiö, jonka käyttö on leviämässä nopeaa vauhtia henkilökohtaisesta käyttäjien vuorovaikutuksesta yritysten käyttöön aina osaksi sähköistä kaupankäyntiä. Asiakkaat kertovat internetissä avoimesti ostamistaan tuotteista, ja tieto tuotteesta tai yrityksestä leviää hetkessä internetin käyttäjien keskuudessa. Nyt alkaa olla otollinen hetki päättää, lähteekö yritys mukaan tähän digiaikaan omalle liiketoiminnalleen parhaaksi katsomallaan tavalla vai jääkö se ratkaisevasti lähtöviivalla muista yrityksistä. Jokaisen yrityksen, pienen tai suuren, kohdalla ratkaisut on kuitenkin tehtävä yrityskohtaisesti, ei matkimalla muita. Opinnäytetyöni toteutin kalastusvälineitä valmistavalle ja myyvälle mikroyritykselle, Kannuksen Kalastustarvike Oy:lle. Yritykselle ei aikaisemmin ole tehty näin laajaa tutkimus- ja kehitystyötä. Yrityksen valinta oli minulle helppo, sillä kyseisen yrityksen perustaja on isäni, Hannu Känsäkoski. Yritys ja sen vaiheet ovat minulle tuttuja, ja olen ollut yrityksen työntekijänä tuotevalmistuksessa, puhelinmyynnissä ja tilaus- ja toimitustyössä. Digitaalinen ja sosiaalinen media ovat nyt ajankohtaisia aiheita, ja kiinnostuimme isäni kanssa niiden kustannustehokkaasta käytöstä. Päätin tehdä tutkimus- ja kehityssuunnitelman internetin vaihtoehdoista ja selvittää sitä, missä yhteisöissä yrityksen pitäisi olla mukana, vai pitäisikö. Digitaalinen media oli minulle aiemmin lähes vieras termi. Kiinnostuin siitä koulutukseni ensimmäisen vuoden markkinointiopintojen, ajankohtaisten uutisointien ja isäni kanssa käymieni keskustelujen kautta. Kotisivut ovat olleet isäni yrityksen lähes ainoa näkyvä osa digitaalisessa mediassa. Kun kuvapalvelu YouTubeen lisättiin videomateriaalia yrityksen tuotteesta, yrityksen kotisivujen kävijämäärä kasvoi välittömästi. Tämä innosti minua tutkimaan aihetta lisää. Innostuin lukemaan keskustelupalstoja ja muita kanavia, joista huomasin löytäväni mitä mielenkiintoisimpia keskusteluketjuja liittyen isäni valmistamaan Seniori-vaappuun. Innostuin keskustelupalstojen sisällöstä, sillä sieltä löytyi se perinteinen puskara-

Kun asiakkaamme haluaa nostaa Facebook-sivunsa profiilia, KWD Digital hakee yrityksen liiketoiminnasta ideoita sovelluksiin. Rakennamme sivuille toiminnallisuuksia, jotka ovat yrityksen asiakkaiden mieleen ja tukevat yrityksen tavoitteita. Hyvä sovellus on loistava keino erottaa oma yritys Facebook-sivujen massasta. Digitoimistomme voi noudattaa sovelluksen tuotannossa yrityksen muuta graafista ilmettä. Siten asiakkaamme brändi vahvistuu entisestään.
35 Keskustelupalstat ja foorumit Verkkokeskustelun vaikutus brändipäätöksiin on kiistatonta. Tämän vuoksi yrityksen tulee harjoittaa avointa ja rehellistä tiedotuspolitiikkaa ja hyväksyä myös itseensä kohdistuva kritiikki. Kehitystyön kannalta kritiikki on arvokasta yrityksen näkökulmasta. Lauri Sipilä (2008) esittää hyvän esimerkin verkkokeskustelun vaikutuksesta. Internetin keskustelupalstoilla käytiin kiivasta keskustelua, kun Tallink, luvallisesti, valutti jätevetensä mereen. Verkkokeskustelun seurauksena Tallink muutti nopeasti toimintatapansa. (Sipilä 2008, 161.) Google ja hakukoneoptimointi Minä googlaan, sinä googlaat, hän googlaa Ihmiset googlaavat eli hakevat tietoa Googlesta, koska se on helpoin ja nopein tapa saada nykyisin tietoa mistä tahansa. Kaiken lisäksi Googlella on aina vastaus valmiina. Googlen toimintoja on kuitenkin ymmärrettävä, jotta palvelusta saisi yrityksen markkinoinnin ja näkyvyyden kannalta hyötyjä. (Johnston & McGee 2010, 9 12.) Google syntyi Stanfordin yliopistossa Kaliforniassa vuonna 1997 Larry Pagen ja Sergey Brinin toimesta. Googlen tarkoitus on antaa maailman ihmisille vapaa pääsy käsiksi maailman kaikkeen tietoon. Google kehittyy jatkuvasti ja tarjoaa useita erilaisia palveluita käyttäjilleen. Monista palveluistaan huolimatta Googlen webhaku tuottaa valtaosan sen toiminnasta ja tuloista. Muita toimintoja ovat esimerkiksi kuva-, kartta-, blogi-, uutis- ja videohaku (Google Video ja YouTube), Analytics, kotisivujen liikenteen analysointi- ja seurantapalvelu sekä kääntäjä ja hakukoneoptimointi. (Johnston & McGee 2010, 1 8.) Hakukoneoptimointi tarkoittaa verkkosivuston löydettävyyden parantamista hakutulosten luettelossa tiettyjä hakusanoja käytettäessä. Onnistuakseen se vaatii hakukoneiden toimintaperiaatteiden tuntemista. Tavoitteena hakukoneoptimoinnissa on siten parantaa verkkosivuston löydettävyyttä ja sen avulla lisätä sivuston kävijöiden määrää. Hakukoneoptimointi pitäisi yrityksen kannalta käsittää prosessina, joka on koko ajan käynnissä eikä vain silloin, kun yrityksen sivustojen löydettävyy-
Parhaat mediat videomainoksellesi ovat Youtube, Facebook, Twitter ja Vimeo. Ne tukevat hyvin videomainontaa ja omaavat suurimman potentiaalin niin kohdistamiselle kuin leviämisellekin. Instagram nyt tietysti myös. Youtube esimerkiksi on hyvin hakukoneoptimoitu, joten sinne kannattaa ainakin orgaanisesti videot tallentaa ja kohdistaa. Toisaalta Facebookissa saat videon maksettuna hyvin leviämään ja kohdentumaan. Tärkeää on, että videonäyttöjen sijaan saat viestisi oikeille henkilöille oikeaan aikaan.
YouTube arvioi videosi laatua mm. sillä, millainen vuorovaikutussuhde katsojilla on videon kanssa. Kuinka kauan katsojat katsovat videotasi keskimäärin? Kuinka moni kommentoi videota? Kuinka moni tilasi kanavasi videon katsomisen jälkeen? Kuinka monta jakoa sosiaaliseen mediaan videosi sai? Kuinka moni lisäsi videosi suosikikseen? Kuinka monta tykkäystä ja ei tykkäystä videosi keräsi? Jos haluat tietää miten videosi suoriutuvat, voit tutkia katsojadataa YouTube Analytics-sivustolla. Datasta on hyvä ottaa oppia tulevien videoiden varalle. Jos katsojat putoavat pois kyydistä jo ensimmäisen minuutin aikana arvioi YouTube videosi olevan epärelevantti katsojien hakusanoihin verrattuna ja voi rankaista pudottamalla videon sijoitusta hauissa. Tällöin kannattaa panostaa kiinnostavampaan alkuun ja miettiä tarkemmin mitä videosi oikeasti tarkalleen käsittelee. On ärsyttävää tuhlata aikaa videon parissa, joka ei vastannut otsikon herättämiä odotuksia.
Aikaa kuitenkin on vielä ja sivustosta ei missään tapauksessa kannata pakkotilanteessa julkaista puolihuolimattomasti suunniteltua mobiiliversiota. Kuten kaiken markkinoinnin, myös verkkosivustojen uudistamisen kohdalla on oivallinen mahdollisuus tähdentää ja tehostaa yhtiön markkinointiviestiä – huolellinen kartoitus sivuston käytettävyydestä, viestistä ja palvelevuudesta kohderyhmien ehdoilla on paikallaan.
Sosiaalisessa mediassa mainostamisen yhtenä suurimpana etuna on ehdottomasti sen kohdennettavuus. Voit määritellä tarkasti, ketkä näkevät viestisi ja milloin. On kuitenkin tärkeää miettiä, missä sosiaalisen median kanavissa yrityksesi kannattaa mainostaa. Tässäkään tapauksessa määrä ei korvaa laatua, ja toimet kannattaakin keskittää sinne, missä tärkeimmät kohderyhmäsi sijaitsevat ja markkinoinnilla on siten eniten momenttia. Sosiaalisen median markkinoinnissa henkilökohtaiseksi muotoiltu ja kohderyhmää puhutteleva viesti on selkeästi keskiössä. Siksi viestit kannattaa harkita ja muotoilla todella tarkkaan ennen kampanjoiden lanseeraamista. Vaikka sosiaalisen median markkinointi on kontaktimääräänsä nähden (vielä toistaiseksi) todella edullista, on se myös strategisesti haastavin markkinointikeino.
Maksimaalisen näkyvyyden saavuttamiseksi rytmitä julkaisut eri some-kanavissa ja hyödynnä myös maksullista sisältöä. Somemarkkinoinnin käynnistyttyä on tärkeää, että seuraat ja mittaat saatuja tuloksia. Näin voit tehdä markkinointiisi tarvittavat korjausliikkeet tai lisätä pökköä pesään taaten menestyksekkään sosiaalisen median markkinoinnin myös jatkossa.
Jos ostat yrityksellesi seuraajia, ovat he vain haamukäyttäjiä. He eivät koskaan tule tykkäämään julkaisuistasi, kommentoimaan saati ostamaan sinulta jotain. Ostamalla seuraajia vahingoitat yrityksesi sosiaalisen median presenssiä, koska esimerkiksi Facebook näkee asian niin, että koska seuraajasi eivät kommunikoi yrityksesi kanssa, sisältösi ei ole kiinnostavaa. Jos sisältö ei ole kiinnostavaa, Facebook ei näytä sitä muillekaan tykkääjillesi. Unohda siis seuraajien ostaminen ja yritä lähestyä ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita jakamastasi sisällöstä.
Aiemmat teemavalmennukset ovat käsitelleet niin asiakkuuksien johtamista, UX:ää, lisäarvotyökaluja, konversio-optimointia, asiakashankintaa, kansainvälistymistä kuin analytiikkaa ja rahoitusta. Seuraava teemavalmennus järjestetään lokakuussa. Seuraa uutisia kotisivuillamme sekä Twitterissä, niin saat ensimmäisenä tiedon uusien valmennusten tallenteista.
Kuluttaja-asiamies kiinnitti Kaupan Keskusliiton ja Suomen Bensiinikauppiaitten liiton huomiota pornografisten lehtien sijoitteluun myymälöissä ja huoltoasemilla. Pelkästään aikuisille tarkoitettu aineisto on pidettävä erillään aineistosta, jota tarjotaan myös lapsille ja sijoiteltava niin, ettei markkinointi tavoita lapsia. (KA 2002/80/6592, 2003/80/0699)
YouTube on maailman toiseksi suosituin hakukone, joten luonnollisesti myös toimittajat käyttävät sitä. Varmista, että he löytävät hyvää, ajankohtaista sisältöä olennaisista asioista. Tarjoudu esimerkiksi aktiivisesti haastateltavaksi. Kun verkosta löytyy hauilla helposti edustavia ja asiantuntevia haastatteluja, uskaltavat toimittajat kysyä jatkossakin kommentteja.
73. Miksi segmentoida? • Yrityksen peruskysymykset: – mitä tarpeita aiotaan tyydyttää? – kenen tarpeita aiotaan tyydyttää? – Markkinat vaihtelevat heterogeenisuusasteeltaan: – kaikilla samat tarpeet ↔ kaikilla erilaiset tarpeet – Heterogeenisien markkinoiden vaihtoehdot: • kaikille sama tuote • segmenttien etsintä ja ihanteellisen tuotteen kehittäminen tälle segmentille • monien eri tuotevaihtoehtojen kehittäminen eri segmenteille – Muistettava edellytykset ja hyödyt!
Sisällöntuotannon merkitys kasvaa jatkuvasti markkinoinnissa. Omaperäisyys ja joukosta erottuminen ovat myös tärkeitä piirteitä. Pelkät kuvat eivät enää riitä, vaan seuraajat haluavat kuulla kiinnostavan, omakohtaisen tarinan brändistä. Usein vaikuttajayhteistyössä yritys luo raamit, joiden rajoissa vaikuttaja pääsee luomaan omaa sisältöään. Tällä tavalla yrityksen viesti menee perille kohderyhmää kiinnostavalla tavalla. 
Otetaanpa esimerkki. B2B brändin markkinoinnin tavoitteena on kasvattaa myyntiä. Some-markkinoinnilla halutaan tukea tätä tavoitetta ja kasvattaa liidimääriä. Some-markkinoinilla tuetaan siis suoraan markkinointistrategiaa. Tämän jälkeen tulee miettiä, miten tätä tavoitetta pystytään mittaamaan. On löydettävät oikeat työkalut, joiden avulla pystytään seuraamaan ja analysoimaan some-markkinoinnin tuloksia. Tämän esimerkin tavoitteen seuraamisessa voitaisiin esimerkiksi mitata, kuinka moni sosiaalisen median kautta verkkosivustolle tiensä löytäneistä kävijöistä jättää yhteystietonsa ja konvertoituu liideiksi yhden kuukauden aikana. Tämä olisi spesifi, helposti mitattavissa oleva, aikaan sidottu, relevantti sekä helposti saavutettavissa oleva tavoite.

95 89 Yleisesti Kannuksen Kalastustarvike Oy:n valmistamaan Seniori-vaappuun oltiin tyytyväisiä, ja asiakkaiden kokemukset Kannuksen Kalastustarvike Oy:n kotisivuista olivat vähäiset. Tämä kertoo mielestäni vähäisestä näkyvyydestä digitaalisessa mediassa. Tutkimuksesta kävi hyvin ilmi, että tuotekehitys on vahvalla pohjalla, ja tästä on helppoa lähteä kehittämään internettoimintaa laajemmaksi. Yrityksen tulee kehittää verkkokaupan osalta tilauspalvelua niin, että tilaaminen olisi asiakkaalle helppoa ja vaivatonta. Verkkokaupan lisäksi yrityksen verkkosivuston visuaalisuutta tulisi kehittää. Asiakaslähtöinen ajattelu tulisi ottaa huomioon esimerkiksi sivuston sisältöä suunniteltaessa. Kun lähtökohtana ovat uudet Seniori-vaapun käyttäjät, on annettava tietoa tuotteesta: mikä Seniori-vaappu on ja miksi se on alun perin kehitelty. Tämä ei nykyisiltä kotisivuilta käy selvästi ilmi. Seniori-vaappu on tehty täyttämään asiakkaan toiveet hyvästä vieheestä. Myös verkkomarkkinointi on lähdettävä toteuttamaan käyttäjän näkökulmasta. Keskustelupalstoilta ja Google Analyticsin avulla yritys voi hyödyntää hakusanoja, joilla Seniori-vaapusta haetaan tietoja. Näiden avulla Seniori-vaapun ja yrityksen näkyvyyttä voisi parantaa. Samalla vastaukset antavat tietoa siitä, mistä käyttäjät hakevat tuotetietoja ja mitä he haluavat tuotteesta tietää. Hakusanoina (liite 2) esiintyvät esimerkiksi Seniorin uintisyvyys, Seniorilla kalastaminen, Seniorin heittäminen, oikea koko siialle ja siian uistelu Seniorilla. Näitä sanoja voisi käyttää pohjana sille, mitä tietoja kotisivuilla tulisi mainita. Yrityksen tulisi keskittyä hakukoneoptimointiin. Keskustelupalstojen ja foorumien kirjoituksista löytyy kysymyksiä, joiden pohjalta on helppo tehdä johtopäätöksiä siitä, ettei moni käyttäjä tiedä Seniori-vaapusta. Moni ei tiedä, mikä Seniori-vaappu on ja kuinka sitä voi käyttää monenlaisessa kalastuksessa. Käyttäjän näkökulmasta verkkosivujen sisällöstä tulisi löytyä vastaukset näihin kysymyksiin. Hakukoneoptimointi on mielestäni kotisivujen visuaalisuuden parantamisen ohella tärkeä keino vaikuttaa näkyvyyteen. Vaikka Seniori-vaappu- hakusanoilla yritys listautuu hakutulosten kärkeen, tulisi käyttää hyväksi Google Analyticsin palvelua ja syöttää HTML-koodauksella useita muita erilaisia hakusanoja sivustolle. Seniorivaapun ilmestyminen hakutuloksien kärkeen esimerkiksi hakusoilla paras vaappu, siikavaappu tai UL-viehe toisi paljon näkyvyyttä yritykselle. Tämän kaiken edelly-
Sosiaalinen media otettiin yrityksissä käyttöön edelläkuvatulla pilotointimetodilla. Yksi ihminen saattoi/saattaa vastata useasta kanavasta, keskustella, jakaa kiinnostavia linkkejä ja rakentaa näin ollen yrityksen sosiaalista presenssiä. Sosiaalisen median parhaat käytännöt löytyvätkin usein kokeilemalla, oppimalla ja olemalla vuorovaikutuksessa. 
Sosiaalisen median viestintä on yksi markkinoinnin muoto ja siihen täytyy paneutua tänä päivänä yhtä ammattimaisesti, kuin mihin tahansa muuhunkin markkinoinnin kanavaan. Tänä päivänä yritys ei voi mennä vain kokeilemaan ja ”fiilistelemään” sosiaaliseen mediaan. Sosiaalisen median viestintään on suhtauduttava ammattimaisuudella ja yrityksen imagoon sopivalla tyylillä huolellisen strategian avulla. Sosiaalinen media on tänä päivänä yksi yritysten tärkeimmistä markkinointikanavista sekä väylistä asiakkaiden sydämiin ja aion pitää huolen siitä, että Promisia pääsee suoraan asiakkaidemme sydämiin onnistuneet markkinoinnin avulla.

Markkinoinnista on aina käytävä selkeästi ilmi sen kaupallinen tarkoitus, olipa kohderyhmänä aikuiset tai alaikäiset. Pienet lapset eivät ylipäätään pysty erottamaan markkinointia muusta informaatiosta. Vasta noin 8-vuotiaana lapset ymmärtävät mainonnan myyntitarkoituksen. Kun otetaan huomioon lapsen puutteellinen kyky ymmärtää mainontaa, vaatimukset markkinoinnin tunnistettavuudelle ovat yleistä tiukemmat. Kohderyhmän ikä otetaan huomioon tunnistettavuutta yksittäistapauksessa arvioitaessa.
Käyttäjäkokemusta parannetaan koetun todellisuuden ja virtuaalisen todellisuuden avulla – 360-videot on jo viety toiselle tasolle ja käyttäjää osallistetaan sitoutumaan paljon monipuolisemmin keinoin kuin aikaisemmin.  Teknologisen kehityksen vyöryessä yhä eteenpäin lähestyvät eri muodoissa muun muassa. viestinnän automatisointi, AR (Augmented Reality), tekoäly ja muut teknologiainnovaatiot askeleen lähemmäs jokapäiväistä arkeamme.

Videomarkkinointi on oiva tapa kommunikoida moniulotteisesti asiakkaidesi kanssa. He ymmärtävät erilaisia viestejä. Pukeutumista, käyttäytymistä, kielenkäyttöä, tavaroita tai muuta, joka juuri sinun kohderyhmässäsi on arvossaan. Siksi videomarkkinoinnissa voidaan keskustella juuri kohderyhmän haluamalla tavalla. Videomainos toimii, mutta vain jos se on aito. Siispä ole aito ja kommunikoi ymmärrettävästi. Käytä kieltä ja keskustelutyyliä niin kuin kohderyhmäsi sitä toivoo. Vielä tärkeämpää on viestiä vain asioista, jotka ovat heille tärkeitä. Muut voit unohtaa. Heille Youtube tarjoaa kissavideoita.

29. Peruskäsitteitä Markkinoinnin perusta: –Yritysten on määriteltävä asiakkaiden tarpeet ja (mieli)halut voidakseen viestiä niistä hyödyistä ja arvoista, joita se asiakkailleen tarjoaa. Yritykset konkretisoivat nämä odotukset arvosta tuotteillaan/tarjoamillaan. Markkinat muodostuvat ihmisistä/asiakkaista/ kuluttajista, jotka haluavat tyydyttää samankaltaiset tarpeensa → kohdemarkkinat Tarjoama: tuotteet, palvelut, tieto, ja kokemukset joiden kautta aineettomat odotukset konkretisoidaan. •Hampurilaisketjun tarjoama: Tuotteet ( hampurilaiset virvoitusjuoma ranskalaiset) Palvelut (Ruokailutila, WC, musiikki, siivoaminen, kantaasiakkuus)ja tieto/odotus (säästää aikaa)
Kun esimerkiksi suomalaisten (ja todennäköisesti myös muunmaalaisten) kaikkitietävien miesten perusluonteeseen kuuluu ensimmäisenä heittää uuden tuotteen ohjekirja roskiin, eikä apua kehdata myöhemmin kysyä, voi videoista löytyä korvaamaton apu. Verkkokaupan tilausvahvistuksen mukaan voisikin liittää esimerkiksi lyhyen videomuotoisen ohjeen, jonka asiakas pystyy katsomaan nykyään käytännössä missä tahansa. Samalla hän saattaa tulla tilanneeksi vaikkapa jonkin lisätarvikkeen, joka tekee uuden tuotteen käytöstä entistäkin helpompaa.

Sosiaalinen media toimii parhaimmillaan monipuolisena ja vuorovaikuttavana palvelu- ja jakelukanavana – ei niinkään brändätyn sisällön kotipesänä. On yrityksen kannalta pitkällä aikavälillä kannattavampaa rakentaa presenssiä omistettujen kanavien ja niissä asuvien sisältöjen ympärille. Kaikki tietävät millaista on toimia nimeltämainitsemattomien pörssiyritysten omistamien algoritmien varassa.
Yritys mainosti vaatekuvastoaan tv:ssä ”Suurena kateusnumerona”. Mainoksessa kuvattiin koulupukuihin pukeutuneiden lasten kateuden tunnetta muodikkaasti pukeutuneita lapsia kohtaan. Kuluttaja-asiamies piti mainosta lainvastaisena, kun siinä luotiin vaikutelma siitä, että tietynlaiset vaatteet tekevät lapsen onnelliseksi ja vedottiin näin sekä lapsiin että vanhempien kasvatusvastuuseen. (KA 2003/40/3810)
45 39 vaappua. Silmässä oleva piste liikkuu pallukan sisällä. Seniori-vaapun uinti on kuvattuna voimakaspotkuista, ja viehe toimii myös paksussa siimassa. (Jussila 2002, 48.) Asiakkaiden kysynnän vuoksi vuosien varrella valmistukseen ovat tulleet 40- ja 50- millimetriset seniori-vaaput ja muut erikoismallit. Kilpailutilanne on jo vuosia ollut sellainen, että Känsäkosken ei kannata investoida isompien kokoluokkien kehittelyyn, koska vastaavanlaisia on markkinoilla jo niin paljon. Toisin on kuitenkin päätuotteen, noin kolmesenttisen Seniori-vaapun kohdalla: toista vastaavanlaista ja yhtä kalastavaa ei ole onnistuttu valmistamaan. (Känsäkoski 2010.) Seniorivaappu on Jussilan (2002) mukaan tunnetuin siikavaappu, joka on kehitetty alun perin kirjolohen pyyntiin lämpimille keskikesän vesille ja soutu-uisteluun. Känsäkoski suunnitteli ja valmisti jo 1980-luvun loppupuolella erimallisia vaappuja, joilla saalista tulisi myös kesähelteillä, mikä sinänsä oli jo haaste itsessään. Kokeilut ja kokemukset johtivat vähitellen siihen, että Känsäkosken kaverit olivat Valkeisella siiman päästä ostamassa hänen vaappujaan, kun kalaa ei muille tullut kuin Hannulle. (Lestinjoki 1993.) Koska kalamatkat usein päättyivät kotiinpaluuseen ilman saalista, innosti se tulevaa yrittäjää kehittelemään kaloille sellaista viehettä, josta kalat eivät voisi kieltäytyä. Känsäkoski (2010) kertoi olleensa kalamatkalla muistelmiensa mukaan 1980-luvun lopulla, eikä saalista tullut. Vesi oli tuona päivänä hyvin lämmintä. Ajatus vieheiden valmistuksesta lähti siitä, että tuohon aikaan markkinoilla olevat vieheet olivat isokokoisia. Markkinoilla ei ollut näin pientä vaappua. (Känsäkoski 2010.) Suomen uistelumuodoista siianuistelu on iältään nuorin. Kalastuslaji säilyi tuntemattomana pääosin sen vuoksi, että markkinoilla ei ollut riittävän pieniä, kelluvia vaappuja. Tämä muuttui, kun Känsäkoski valmisti markkinoille ensimmäiset Seniori-vaaput. (Jussila 2002, 16.) Siianuistelu Jussilan (2002) kirjoituksen mukaan oli aluksi pienen piirin touhua, mutta Erän siikaviehetestin myötä vuonna 1996 kalastusmuoto ponnahti päivänvaloon (Jussila 2002, 48). Seniori-vaappu on Suomen johtava pikkuvaappu kalastavuutensa vuoksi. Pieniä vaappuja voi tehdä, mutta kalastavuutta niillä ei välttämättä saavuteta (Känsäkoski
Syy on se, että Google rakastaa linkkejä ja erityisesti avainsanapohjaisia linkkejä. Mitä enemmän jokin avainsana viittaa johonkin konkreettiseen sivuun, sitä useammin Google olettaa, että juuri sen avainsanan takia on tietty sivu nostettava korkeammalle, sillä monet sivut viittaavat siihen ja viitattava sivu on tämän avainsanan osalta tärkeämpi kuin muut.
Kaupallisuus ja mainonta ympäröi nykyajan lapsia taaperoiästä lähtien. Mainonta hakee uusia muotoja myös alaikäisiin vaikuttamisessa ja sen tunnistettavuus kaupalliseksi viestinnäksi on monesti hankaloitunut. Sponsorointi on yleistynyt, samoin nk. product placement on jo vakiintunut mutta vaikeasti havaittava mainonnan muoto. Ajanvietteen ja markkinoinnin yhdistäminen (adver-games) internetissä on jo todellisuutta suomalaisessa lapsiin kohdistuvassa markkinoinnissa.
Jos peliin tai kilpailuun osallistuminen vaatii useiden tekstiviestien lähettämistä, lapsi helposti huomaamattaan innostuu pelin pelaamisesta eikä osaa arvioida kertyvien kustannusten määrää. Siksi markkinoinnissa on yksittäisen tekstiviestin lisäksi ilmoitettava esimerkiksi kokonaisen kilpailukierroksen tai pelin tyypillinen hinta valmiiksi laskettuna. Jos palkinnon saamiseksi on joka tapauksessa lähetettävä useampi kuin yksi viesti, tämä pienin mahdollinen palkinnon saavuttamiseksi tarvittava viestien määrä pitää ilmoittaa. Lasta ei pidä houkutella useiden tekstiviestien lähettämiseen. Jos viestien tarkkaa määrää ei voida pelin luonteen vuoksi ilmoittaa, on määrästä ilmoitettava arvio.
Mitä enemmän panostat sisältöihin, sitä enemmän saat niistä irti. Sinun ei sinänsä tarvitse stressata videoiden tuotannon suhteen, ainakaan aluksi, kunhan tavoitteesi on selvillä. Laadulla on kuitenkin väliä nykypäivänä, koska katsojien sitoutuminen videon katseluun on tärkein signaali esimerkiksi YouTubelle siitä, onko videosi laadukas vai ei. Pidemmän päälle ei siis kannata kuvata perunan tasoisella kameralla sotkuisessa varastossa ja puhua mitä sylki suuhun tuo. Jos video on huono, se ei sijoitu hauissa vaikka kuinka hakukoneoptimoisit, eikä kukaan tällöin löydä sitä.
Muutokset tulevat vaikuttamaan ennen kaikkea organisaatioihin, joiden sivusto on jo vanhentunutta teknologiaa eikä käytettävyysasioista ole huolehdittu asianmukaisesti. Elämme aikakautta, jossa mobiililaitteet edustavat verkkoselaamisen ehdotonta valtaosaa – meidän tulee sopeutua uuteen aikakauteen myös käytettävyyden, ei ainoastaan hakutulosten optimoinnin vuoksi.

24. Markkinoinnin historiallinen kehittyminen 1900-luku• 1900s: discovery of basic concepts and their exploration.• 1910s: conceptualization, classification and definition of terms.• 1920s: integration on the basis of principles.• 1930s: development of specialization and variation in theory.• 1940s: reappraisal in the light of new demands and a more scientific approach.• 1950s: re-conceptualization in the light of managerialism, social development and quantitative approaches.• 1960s: differentiation on bases such as managerialism, holism, environmentalism, systems, and internationalism.• 1970s: socialization; the adaptation of marketing to social change.

Facebookin kattava metriikka mahdollistaa kampanjoiden jatkuvan optimoinnin kohderyhmille viestin, kuvituksen, demografioiden ja ajankohtien osalta. Esimerkiksi osittain onnistuneen kampanjan onnistuneet osa-alueet ja mainokset voidaan ottaa mukaan seuraavalle markkinointikierrokselle, kun taas turhat ja toimimattomat osa-alueet voidaan jättää todisteiden valossa pois kampanjasta.
199. Verkkomainonnan tavoitteita• Uuden tuotteen tunnetuksi tekeminen• Kävijöiden houkuttelu yrityksen kotisivuille• Mainonnan testaus ja koemarkkinointi• Brändin tukeminen ja ylläpito• Tuotteesta tai yrityksestä muistuttaminen• Lisäinformaation antaminen ostaneille asiakkaille• Tuotteiden myynti omassa verkkokaupassa• Kuluttajatutkimus• Asiakaspalautteen ja uusien tuotekehitysideoiden saaminen

Viimeisimmät sosiaalisen median muutokset ovat aiheuttaneet paljon puhetta ja puhinaa sosiaalisen median käyttäjissä. Vuoden 2018 sosiaalisen median muutokset painottuvat algoritmeihin Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa. Esimerkiksi Facebookin tekemät algoritmimuutokset vaikuttavat erityisesti yritysten orgaaniseen, eli luonnolliseen näkyvyyteen, sillä Facebookin uutisvirran algoritmimuutoksella pyritään korostamaan Facebook-kavereiden ja tuttujen julkaisemia päivityksiä organisaatioiden viestinnän sijaan. Facebook maailman suurimpana sosiaalisen median kanavana tahtoo edelleen ottaa huomioon kaikkien käyttäjiensä tarpeet. Digitaalinen maailma kehittyy hetki hetkeltä ja muutoksia sosiaaliseen mediaan tulee aina aika-ajoin, näistä ei kannata kuitenkaan olla huolissaan. Muutokset ovat helppo sovittaa arkeen,
30 Twitter Suomessa sosiaalisen median käyttäminen keskittyy lähinnä erilaisiin blogeihin, LinkedIniin ja Facebookiin, kun esimerkiksi mikroblogipalvelu Twitter on jäänyt toistaiseksi vähemmälle huomiolle. Twitter uudisti sivustonsa uuden käyttöliittymän sekä esitteli sen uusia ominaisuuksia syyskuussa Uusi käyttöliittymä on yhtiön omien sanojen mukaan nopeampi sekä helpompi, ja Twitterin uudistus toi haluttuja päivityksiä ja ominaisuuksia palveluun. (Laakso 2010.) Twitter on tällä hetkellä suosituin mikroblogipalvelu. Mikroblogi on yhdistelmä verkostoitumista ja perinteistä bloggaamista. Twitterin tarkoitus on tarjota käyttäjälle mahdollisuus julkaista rajoitettuja, 140 merkkiä pitkiä viestejä. Se on nopeampaa, välittömämpää ja helpompaa kuin perinteisen blogin kirjoittaminen. Jokaisen käyttäjän tuottama sisältö on luettavissa käyttäjän omasta profiilista. Twitter kerää myös käyttäjän kavereiden tuottaman sisällön yhdelle sivulle luettavaksi. Twitter on ensimmäinen sosiaalisen median palvelu, joka toimii kaikilla alustoilla aina matkapuhelimista pelikonsoleihin. Tämän takia siitä on tullut tehokas väline viestimiseen reaaliajassa, juuri nyt (Abbott 2009.) Suomessa Twitter ei ole vielä saavuttanut suurta läpimurtoa yritysmaailmassa. Ne, joilla palvelu on käytössä, eivät hyödynnä sen koko potentiaalia. Palvelu on kuitenkin yleistynyt siinä määrin, että sen käytöstä järjestetään kursseja yrityksille. Twitter tarjoaa hyvän mahdollisuuden asiakaspalveluun ja keskusteluun kuluttajien kanssa, mutta vaatii yritykseltä sitoutumista ja uskallusta. Twitterissä yrityksellä on mahdollisuus ottaa palautetta vastaan julkisesti ja reaaliaikaisesti. Palvelu mahdollistaa myös negatiivisten vastausten kääntämisen positiivisiksi käyttäjäkokemuksiksi ja osaksi yrityksen tuotekehitystä. Twitterin käytön tuloksia yritys näkee kuitenkin vasta kuukausien aktiivisen käytön kuluttua. (Abbott 2009.) Kuviossa 4 on Twitterin etusivu. Etusivun kautta yrittäjä voi omilla tunnuksillaan rekisteröityä Twitterin ilmaisen yhteisöpalvelun käyttäjäksi.

Sosiaalisessa mediassa mainostamisen yhtenä suurimpana etuna on ehdottomasti sen kohdennettavuus. Voit määritellä tarkasti, ketkä näkevät viestisi ja milloin. On kuitenkin tärkeää miettiä, missä sosiaalisen median kanavissa yrityksesi kannattaa mainostaa. Tässäkään tapauksessa määrä ei korvaa laatua, ja toimet kannattaakin keskittää sinne, missä tärkeimmät kohderyhmäsi sijaitsevat ja markkinoinnilla on siten eniten momenttia. Sosiaalisen median markkinoinnissa henkilökohtaiseksi muotoiltu ja kohderyhmää puhutteleva viesti on selkeästi keskiössä. Siksi viestit kannattaa harkita ja muotoilla todella tarkkaan ennen kampanjoiden lanseeraamista. Vaikka sosiaalisen median markkinointi on kontaktimääräänsä nähden (vielä toistaiseksi) todella edullista, on se myös strategisesti haastavin markkinointikeino.

67 61 Kotisivujen ulkoasu ja värit Kuvio 23 osoittaa, että kotisivujen visuaalisuudella on suuri merkitys käyttäjien ja kotisivujen sisällöntuottamisen näkökulmasta. Visuaalisuudella tarkoitetaan sekä layoutin luomista että kuvien merkitystä. Vastaajista kahdeksan antoi Kannuksen Kalastustarvike Oy:n kotisivujen ulkoasun ja värien onnistumisen arvosanaksi seitsemän ja yrityksen onnistumisen keskiarvo kotisivujen ulkoasussa ja väreissä oli 5,1. Tämä tarkoittaa, että verkkosivusto on näiltä osin onnistunut hyvin. Kotisivujen ulkoasun ja värien tärkeyden keskiarvo oli 5,1. KUVIO 23. Kotisivujen ulkoasu ja värit Kotisivujen selkeys Kuviosta 24 nähdään, että Kannuksen Kalastustarvike Oy:n kotisivut olivat vastaajien mielestä selkeät. Käyttäjän näkökulmasta verkkosivujen tulee olla helpot ja selkeät käyttää. Verkkosivujen sekava ulkoasu voi saada kävijän poistumaan sivustolta välittömästi. Yllättävää vastauksissa oli mielestäni se, että keskimääräisesti kotisivujen selkeyden tärkeys ei kuitenkaan ollut korkeampi kuin 5,8. Kannuksen Kalastustarvike Oy:n onnistumisen keskiarvo kotisivujen selkeydessä oli 5,3. Yrityksen keskiarvo jäi tärkeyden keskiarvoa hiukan alemmaksi.

Alibaba Amazon Chicago copywriting data ecomgrowth ecommerce ecommercegrowth Emeet Emeet Nordic EU finpro Google Day – teemavalmennus haku alkaa Instagram IRCE Japani kansainvälistyminen kasvu Kauppiasosaaminen I -teemavalmennus Kauppiasosaaminen II -teemavalmennus Kiina kv-verkkokauppa Leevi Parsama logistiikka mahdollisuudet markkinapaikat markkinointi messuraportti myynti Nosto posti rahoitus Rakuten sisällöntuotanto tapahtumat Teemavalmennus valmennus verkkokaupan kansainvälistyminen verkkokaupan kasvuohjelma verkkokauppa verkkokauppiaat verkkokauppiasklubi video Walmart
Riski salassa pidettävän tiedon, tulevien julkaisujen tai muiden yrityksen sisäpiiritietojen paljastumiselle sosiaalisessa mediassa on kuitenkin olemassa. Yrityksen sisällä kannattaa asiat ottaa avoimesti kaikkien työntekijöiden kesken esille ja sopia yhteisistä pelisäännöistä. Työntekijät ovat myös velvoitettuja toimimaan lojaalisti työnantajaansa kohtaan.
Muista, että eri sosiaalisen median kanavilla on eri käyttötarkoitukset ja kuluttajilla on eri motiivit käyttää jokaista some-kanavaa. Siksi on tärkeää valita ne kanavat, jotka ovat relevantteja brändille ja jotka tukevat ennalta määriteltyjä tavoitteitasi. Esimerkiksi LinkedIn on hyvä kanava tavoitella B2B-päättäjiä, kun taas Pinterest voi olla parempi valinta muotibrändeille.
×