Sosiaalisessa mediassa videoita jaetaan tilastollisesti 1200 % enemmän kuin kuvia ja tekstiä. Videoiden sisältö muistetaan 95 % paremmin kuin tekstin. Esimerkiksi näistä syistä videoita käyttävät 87 % verkkomarkkinoijista (Lisää videomarkkinoinnin tilastoja). Videot ovat siis jo itsessään hyvä valinta yritysmarkkinointiin, mutta sisältö on edelleen kokemuksen ja vaikutuksen avain. Interaktiiviset videot herättävät katsojassa mielenkiintoa vuorovaikutusmahdollisuuksillaan. Ne luovat henkilökohtaisen yhteyden katsojaan ja jättävät näin pysyvämmän muistijäljen. Mitä mielenkiintoisempi ja erottuvampi video on, sitä herkemmin sitä myös jaetaan eteenpäin eri kanavissa.
Minulla on sopimus United Screensin kanssa tehdä videoita Activisionin pelin lisäosaan “Destiny: The Taken King” liittyen. United Screens palkkasi minut tekemään 3-4 Destiny-aiheista videota, joiden yhteiseksi katsojamääräksi tulisi vähintään 200 000. Videoiden lisäksi minut kutsuttiin pelaamaan peliä “live streamissa” Ruotsiin kahden päivän ajaksi ja edustamaan Suomea pohjoismaiseen “all-star” joukkueeseen, jossa oli pelaajia myös Norjasta ja Ruotsista. Minulle maksettiin ennalta määrätty palkkio, kun kaikki nämä kriteerit olivat täyttyneet. Varsinainen sopimus oli United Screenssin ja Activisionin välillä.
Koska vietämme yhä enemmän aikaa verkossa, on online-brändin merkitys brändille nykyään usein sen tärkein osa-alue – niinkin tärkeä, ettei siitä tulisi puhua erillisenä asiana. Tästä kertoo esimerkiksi se, että Googlen mukaan keskimäärin 57 prosenttia asiakkaan ostoprosessista on tapahtunut ennen kuin hän tekee ensimmäistäkään yhteydenottoa – niin yritys- kuin kuluttajamarkkinoillakin.
136. Kermankuorinta- tai imagohinnoittelu (skimming pricing)Korkean alkuhinnan käyttötilanteita:• Tuote on uusi/erilainen/haluttu• Ei ole paljoa kilpailijoita• Kohderyhmänä ovat ei-hintaherkät asiakkaat• Kapasiteetti tai myyntierä on rajoitettu  Saadaan nopeasti tuloja  Luo myönteisen laatumielikuvan  Mahdollistaa hinnalla operoinnin ja tarjoukset  Korkea hinta karsii ostajia  Voi luoda tuotteelle/yritykselle kalliin imagon
78. Segmentointi B2B-markkinoilla • MAKROSEGMENTOINTI: • yrityksen koko • Toimiala • Sijainti • demograafiset tekijät • MIKRO: • tuotantoon ja toimintaan liittyvät tekijät –käytössä oleva tekniikka –keskitetty vai hajautettu ostotoimi –Sopimukset • tilannetekijät; kiireellisyys, persoonallisuus (ostajan ja myyjän samankaltaisuus asenne riskeihin, sekä uskollisuus)
Brands must navigate the line between effectively promoting their content to consumers on social media and becoming too invasive in consumers' lives. Vivid Internet ads that include devices such as animation might increase a user's initial attention to the ad. However, this may be seen as a distraction to the user if they are trying to absorb a different part of the site such as reading text.[13] Additionally, when brands make the effort of overtly collecting data about their consumers and then personalizing their ads to them, the consumer's relationship with the advertisements, following this data collection, is frequently positive. However, when data is covertly collected, consumers can quickly feel like the company betrayed their trust.[12] It is important for brands to utilize personalization in their ads, without making the consumer feel vulnerable or that their privacy has been betrayed.
Digitaalisen materiaalin proaktiivinen suunnittelu luo yhtenäistä ilmettä yritykselle ja helpottaa arkea. Saman värimaailman ja tyylin on säilyttävä eri sosiaalisen median kanavissa, yrityksen verkkosivuilla ja kaikessa muussakin digitaalisessa markkinoinnissa. Muista sosiaalisessa mediassa laadukkaat ja yrityksestä kertovat kuvat, sillä esimerkiksi Facebookissa profiilikuva toimii käyntikortin tapaan ja jää herkästi mieleen. Huomioi pienetkin yksityiskohdat, kuten sähköpostin allekirjoitus.
Kuluttaja etsii verkosta ratkaisua ongelmaan tai kartoittaa mahdollisuuksia parantaa omaa arkeaan. Rakenna sisältösi vastaamaan asiakkaan ongelmiin, älä tyrkytä tuotettasi ja palveluasi heti, vaan tunnista ongelma ja vakuuta että olet oikea tahoa ratkaisemaan sen. Näin asiantuntemuksesi voidaan tuoda vahvistamaan myös omaa verkkosivustoasi ja videosi palvelee oikeaa yleisöä.

Kansainvälisen kauppakamarin (ICC:n) markkinoinnin perussääntöjen 1 artiklan mukaan markkinoinnin on oltava lain ja hyvän tavan mukaista. Markkinoinnissa on otettava huomioon yhteiskunnallinen ja ammatillinen vastuu asianmukaisella tavalla ja siinä on noudatettava elinkeinoelämässä yleisesti hyväksyttyjä menettelytapoja. Markkinointi ei saa heikentää yleisön luottamusta markkinointiin.
17 2 Markkinointi liiketoiminnan osana 2.1 Markkinoinnin käsite Seuraavassa tarkastellaan lähemmin niitä markkinoinnin teemoja, joita haastattelututkimuksessa käsitellään. Ensiksi tarkastellaan markkinoinnin käsitettä ja käsitteen kehittymistä liiketoiminnassa. Toinen aihepiiri koskee kilpailua ja kilpailutekij öitä sekä markkinointistrategian valintaa ja siihen vaikuttavia tekijöitä. Markkinointistrategian osa-alueista käsitellään asemointia sekä markkinointikanavan valintaa ja kanavaan liittyviä tekijöitä. Teoreettisesti markkinointi on laaja ja epätarkka käsite. Se koostuu monista eritasoisista ja erilaisista käsitteistä, joista suurin osa on jollakin tavalla toisistaan riippuvia (MooRilry 1993). HEDEN (1992) mukaan markkinointi käsitteenä on melko uusi ja kehittynyt vasta 1900-luvulla. KOTLERIN (1994, s ) mukaan markkinoinnin tulisi olla asiakkaiden tarpeista lähtevää, tiettyyn markkinatavoitteeseen kohdennettua, koordinoitua ja yritykselle kannattavaa. Pienyritystutkimuksessa markkinointi on määritelty prosessina, joka keskittyy siihen, että yrityksen resurssit ja toimintaympäristön tarjoamat mahdollisuudet sovitetaan yhteen yrityksessä (COLLERAN 1985). 2.2 Markkinoinnin kehittyminen ja nykyinen painopiste Yrityksen liiketoiminnan kehitysvaiheella on suuri merkitys markkinointiaktiivisuuteen. Pienessä yrityksessä markkinointi on todennäköisemmin vähemmän suunniteltua kuin isoissa yrityksissä. Pienet yritykset markkinoivat vähemmän kuin isot yritykset, ja niiden markkinointitavat ovat erilaisia kuin isojen yritysten. CARsoNin (1993) mukaan tämä johtuu pääasiassa resurssien vähyydestä. Resurssien puute voi liittyä sekä taloudellisiin voimavaroihin että usein myös yrityksen osaamiseen. Pienet yritykset ovat herkempiä markkinoiden vaikutuksille ja reagoivat herkemmin kilpailuun, koska ne eivät voi vaikuttaa markkinoihin. Tästä johtuen pienet yritykset ovat mieluummin reaktiivisia kilpailijoiden markkinointitoimintoihin nähden. Pienillä yrityksillä voi myös olla enemmän opportunistisia piirteitä eli ne aistivat herkemmin markkinoiden ominaisuuksia ja käyttävät niitä hyväkseen. GORIGLIANO (1994 s. 15) on jakanut markkinoinnin kehitysvaiheet kysyntätarj ontatasapainon mukaan (taulukko 1). Vastaavan tapaisia tarkasteluja on suorittanut myös esimerkiksi HEDE (1992). Pioneerivaihe ajoittuu teollistumisen alkuaikoihin. Silloin vallitsivat myyjän markkinat ja kysyntä oli suurempi kuin tarjonta. Heden mukaan tuotteet myytiin puolustuskyvyttömille kuluttajille voimakkaan mai- 16
Lopussa tubettaja sanoo: ”Kiitos sulle tosi paljon, että katsoit tän videon. Toivottavasti se oli viihdyttävä ja sai sutkin edes vähän kiinnostumaan Destinystä. Haluaisinkin nyt teitä, arvoisat katsojat, jakamaan mielipiteenne nimenomaan tästä videosta sekä Destinystä – aiotteko te hommata The Taken King -lisäosan. Kertokaa kommenteissa. Jos te haluatte auttaa meikäläistä vielä enemmän, niin sen lisäks että te jaatte mielipiteenne, niin jakakaa tätä videota vielä eteenpäin. Se auttaisi mua todella paljon, ystävät. Kiitos! Mulla on tähän peliin liittyen yks projekti meneillään tällä hetkellä. Mä en aio kertoo siitä vielä hirveesti, mutta tietäkää se, että se tarkoittaa teille lisää sisältöö ja mulle jotain tekemistä. Kiitos teille hyvät ihmiset ja ystävät. Te olette mahtavia, pysykää sellaisina. Iso käsi, syvä kumarrus. Rauski lähtee nyt metsästämään pimeyttä.”
48 Seniori-vaapun testimenestyksiä ja muita saavutuksia Seniori-vaapuista on vuosien aikana kirjoitettu useita lehtiartikkeleita. Näiden kirjoitusten kautta tuotenimi ja yritys ovat saaneet näkyvyyttä. Kalastusalan tunnetuimpiin lehtiin kuuluva Erä-lehti on uutisoinut vuosien aikana usein hyvinkin näyttävästi Seniori-vaapun menestyksestä. Muutaman vuoden kuluttua yrityksen toiminnan aloittamisesta Erä-lehti järjesti ensimmäisen vieheiden suurtestin, jossa Seniori-vaappu otti murskavoiton. Seniorivaapun kirjoitettiin olevan siikaviehe vailla vertaa. (Jussila 1996, 7.) Seniorivaapusta kirjoitettiin useita kymmeniä lehtijuttuja, joista eräs oli Riihimäki-lehdessä vuonna Kirjoituksessa harrastuksekseen kalastavan on aina kerrottu toivoneen sellaista viehettä, joka pyydystäisi kaikenlaisia kaloja vuorokauden ajasta riippumatta. Pitkin kesää kalavesiltä oli kiirinyt huhuja, että lähes sellainen viehe oli nyt valmistettu. Kertomukset tavallisesti mato-ongella tai perholla saatavista saaliskaloista petokalojen lisäksi ja se, että viehe toimii myös keskellä helteistä kesäpäivää, kuulostivat uskomattomilta. Kyse oli Hannu Känsäkosken, uistinmestarin, valmistamista Seniori-vaapuista, jotka räjäyttivät pankin valtakunnallisen erikoislehden testatessa ne ylivoimaisiksi vieheiksi siian ja muiden kalojen pyynnissä. (Riihimäki-lehti 1996, 3.) Kuviossa 12 oleva Seniori-vaappu on väri numero 15. Yrityksen myyntipakkauksissa näkyy saaliskalalajit, Seniori-vaapun värinumero sekä vaapun koko. KUVIO 12. Seniori-vaappu myyntipakkauksessa
Perinteiseen TV- ja lehtimainontaan käytetään edelleen suunnattomia markkinointibudjetteja, vaikka ihmisten huomio on jo siirtynyt sosiaaliseen mediaan. Satoja tuhansia tai jopa miljoonia maksaneet TV-mainokset jäävät usein täysin vaille huomiotasi, kun taas sosiaalisen median käyttöön saattaa kulua useampikin tunti päivässä. Tällä hetkellä Facebook-mainonnan voidaan ajatella olevan halpaa verrattuna perinteisiin medioihin ja kilpailun olevan Suomessa melko vähäistä. Mutta mitä tapahtuu sitten, kun suuret monikansalliset yritykset valjastavat sosiaalisen median kanavat käyttöönsä ja siirtävät suuren osan markkinointibudjettiaan Facebook-mainontaan? Hinnat tulevat nousemaan huomattavasti.
50 44 Kuviossa 13 on Seniori-vaappu, joka pysyi markkinoiden kärkisijoilla, ja vuonna 2000 se nousi maamme myydyimmäksi vaapuksi. Muutamassa vuodessa tämä markkinoiden pienin mikrovaappu valtasi Suomen viehemarkkinat. Seniori-vaappu on kalastajien keskuudessa vakiinnuttanut paikkansa, ja sitä voikin hyvin kutsua kiintotähdeksi vaappumaailman taivaalla. (Jormanainen 2009, 94.) Erä-lehti julkaisi vuonna 1999 Seniori-vaapun haastajat. Testiryhmä pani siikavaappujen ykkösen, Seniori-vaapun testikisaan haastajien kanssa. Testi tehtiin siten, että vedessä oli yhtä aikaa yksi Seniori-vaappu ja yksi haastaja. Testivesistöinä oli useita järviä ympäri Suomen. Kilpailijoita Seniori-vaapulle oli muutamassa vuodessa tullut, mutta ykköspaikan Seniori-vaappu piti edelleen. Seniori-vaappu on varma valinta siianuistelijalla ja ottiviehe -99. (Jussila 1999, ) Moni alkoi pohtia, mikä teki Seniori-vaapusta niin ylivoimaisen muihin vieheisiin verrattuna. Seniori-vaappu on loistavista loistavin esimerkki siitä, kuinka luodaan kokonaan uudenlainen kysyntä. Uistinten maailmassa ei useinkaan nähdä uutuuksia, mutta tässäkin tapauksessa poikkeus on vahvistanut säännön, ja Seniorivaappu on poikkeussääntö positiivisessa mielessä, kirjoittaa Juha Jormanainen (2009) Seniori-vaapusta kirjassaan 50 parasta uistinta kautta aikojen. (Jormanainen 2009, 94.) Hyvän vieheen ominaisuuksia on useita, ja näitä ominaisuuksia menestyneellä Seniori-vaapulla on. Kriteerit hyvälle uistimelle Tuiskusen (1995) mukaan ovat taulukossa 2.

57 51 kaan, ostivatko he osastolta tuotteita vai eivät. Kyselyjä tarjosin niille, joilla näytti olevan aikaa sitä täyttää ja joilla oli mielenkiintoa osastoamme kohtaan. Yleisesti mielestäni ihmisillä oli aikaa, sillä vain harva osastolla käyneistä kieltäytyi vastaamasta kyselyyn. Ainoa kyselyyn vastaamista heikentävä tekijä oli toisena päivänä iskenyt raju sade, sillä olimme ulko-osasto. En halunnut vaivata ihmisiä sateessa täyttämään kyselyä, koska ei ollut mahdollista järjestää suojaisaa ja kuivaa tilaa lomakkeen täyttämiseen. Ikäjakauma oli mielestäni vastauksissa onnistunut hyvin, sillä sain sekä nuoria että vanhempia henkilöitä täyttämään kyselyjä. Kyselyn toteutin kvantitatiivisella, määrällisellä tutkimuksella. Halusin nimenomaan kyselyn perusteella saada numeerisia tietoja vastauksista ja mahdollisuuden toteuttaa tuloksista kuvioita ja taulukoita, joiden tulkinta, vertailu ja mahdollinen hyödyntäminen jatkossa on helpompaa. Sitä voisi käyttää sellaisenaan vertaillakseen tuloksia tai tarvittaessa muokata. Mahdollista kehitystä tutkimusongelman tiimoilta voisi yrittäjä näin halutessaan seurata. En halunnut tehdä sähköistä kyselyä, koska mielestäni yrityksen verkkosivujen kävijämäärä ei olisi välttämättä ollut riittävä eikä toisaalta vastaajien joukkoon olisi tullut riittävän erilaisia vastaajia Tutkimuksen luotettavuus Kvantitatiivisessa tutkimuksessa mittarin tärkeimmät ominaisuudet ovat reliabiliteetti ja validiteetti. Reliabiliteetti osoittaa tutkimuksessa sen, missä määrin mittari mittaa tutkittavaa ominaisuutta, kuinka luotettava ja pysyvä mittari on sekä miten pysyviä ja johdonmukaisia mittaustulokset ovat. Validiteetilla tutkimuksessa tarkoitetaan mittarin pätevyyttä. Se tarkoittaa sitä, mittaako se tarkoitettua asiaa. Validiteetti kertoo siitä, miten hyvin kyseinen valittu kohderyhmä on valittu sekä miten hyvin on osattu valita kysymykset kohderyhmälle. (Kvanti-MOTV 2010.) Tarja Heikkilän (2008) mukaan perusjoukon suuruudella ei ole ratkaisevaa vaikutusta otoskokoa määrättäessä. Lähinnä perusjoukon koko vaikuttaa siihen, tehdäänkö kokonaistutkimus vai otantatutkimus. Suoranaisesti tällä ei ole merkitystä otoskoon suuruuteen, varsinkin jos perusjoukko on useita tuhansia. Otoskoossa


16 10 Viestintätavoitteet Mainonta, myyntityö, myynninedistäminen sekä suhde- ja tiedotustoiminta liittyvät yrityksen markkinointiviestinnän tavoitteisiin. Mainonnan tavoite on myynnin lisääminen, tuotteen tai yrityksen tunnetuksi tekeminen ja yrityskuvan parantaminen. Myyntityön tavoitteet voivat olla esimerkiksi päiväkohtaisesti määritellyt asiakaskäynnit, puhelinkontaktit tai tilausten määrä yhtä asiakaskäyntiä tai puhelinkontaktia kohden. Myynninedistämisen, Sales Promotionin, tarkoitus on vahvistaa markkinointia ja kannustaa myyjiä myymään ja asiakkaita ostamaan tietyn yrityksen tuotteita. Yrityksen suhde- ja tiedotustoiminta on tärkeää yhteydenpitoa eri sidosryhmien välillä. Tämän toiminnan avulla yritys pyrkii saamaan arvostusta toiminnalleen. Tavoitteena on myös hyvän yritys- ja tuotekuvan synnyttäminen ja sen menestyksekäs ylläpitäminen (Raatikainen 2004, ) Asiakastavoitteet Asiakastavoitteet osana markkinointitavoitteita liittyvät siihen, millaisia asiakkaita ja asiakasryhmiä yritys markkinoilta tavoittelee ja kuinka se haluaa kehittää omia asiakassuhteitaan. Eri asiakastyyppien mukaan yrityksen asiakastavoitteita voidaan tarkastella neljän eri tyypin mukaan: kehitettävät asiakkuudet, uusasiakashankinta, säilytettävät asiakkuudet ja muutettavat tai poistettavat asiakkuudet. Yritys voi pyrkiä lisäämään myyntiään hankkimalla uusia asiakkaita tai pyrkimällä lisäämään myyntiä olemassa oleville asiakkailleen. Nykyiset asiakkaat ovat viesti yrityksen toiminnasta, sillä myös he myyvät yritystä ja sen tuotteita jakamalla omia mielipiteitään yrityksestä ja tuotteista. Uusien asiakkaiden hankkimiseen verrattuna myynnin lisääminen olemassa oleville asiakkaille on helpompaa, mutta menetettyjen asiakkaiden tilalle uusia on kuitenkin toiminnan jatkumisen kannalta hankittava. (Raatikainen 2004, 99.) Yrityksen on myös kehitettävä asiakkuuksia eli saatava tuotteita ostanut henkilö ostamaan tuotteitaan uudelleen ja uudelleen. Samoin on tärkeää säilyttää sellaiset asiakkuudet, jotka ovat kannattavia ja arvokkaita yritykselle. On olemassa kuitenkin myös kannattamattomia asiakkuussuhteita, joiden lopettaminen voi joskus olla
Videoiden hyödyntäminen verkkosivustolla lisää varmasti kiinnostusta yritystäsi ja tuotteitasi kohtaan. Vaikka lisääntynyt kiinnostus onkin mukavaa, loppupeleissä tärkein tavoitteesi on konvertoida liikennettä kaupaksi tai yhteydenotoiksi. Vaikkei sinulla olisikaan verkkokauppaa, videon lisääminen laskeutumissivulle voi lisätä konversiota jopa 80 %.
×