Jos taas mietitään erilaisten kuluttajaryhmien tavoittamista, kanavia on hyvin useita. Esimerkiksi Facebookin omistama Instagram on kasvavassa asemassa oleva visuaaliseen sisältöön keskittyvä kanava, joka tavoittaa hyvin varsinkin nuoret naiset (Suomen Digimarkkinointi). Instagram on ollut itselleni valokuvaajana ja bloggaajana hyvin toimiva kanava ja uskon, että se on kasvamassa koko ajan suuremmaksi valtavirran viestintäkanavaksi. Me markkinointitiimin kanssa haluamme varsinkin panostaa Instagramiin ja tutustua sen potentiaaliin markkinoinnissa.

105. Merkit ja markkinoinnin periaatteetArnold 1992 • Merkkien olemassaolo selittyy pitkälti muutamien ostotapoja koskevien perustotuuksien pohjalta • Merkkituotteen menestyksen kriteerit: •Toiminnalliset hyödyt vähintään kilpailijoiden tasolla •Brändin hyötyjen oltava sopusoinnussa keskenään •Brändin muodostettava yhtenäinen luonne •Brändin edustettava arvoja joita kuluttajat haluavat

Tuo mainontasi myös sosiaaliseen mediaan hyödyntämällä videoita. Videomainokset toimivat hyvin esim. Facebookissa ja onkin todettu, että videoita jaetaan ja kommentoidaan aktiivisesti. Facebookissa mainosvideot kannattaa tuoda suoraan timelinelle, tätä kautta saat helposti palautetta ja kommentteja suoraan videosi yhteyteen ja sitä on helppo jakaa eteenpäin. Voit myös pyytää fanejasi valitsemaan parhaan mainosvideonne, ja näin ollen saat arvokasta tietoa siitä, mistä kohderyhmäsi pitää.

Voit järjestää asiakkaillesi keskustelutilaisuuden tai webinaarin mm. Google+:n Hangout-toiminnolla. Pidä tilaisuus verkossa ja keskustele asiakkaidesi kanssa livenä ilman, että kenenkään tarvitsee erikseen lähteä tilaisuuteen. Monet kiireiset asiakkaasi arvostavat sitä, että voivat keskustella kanssasi internetin välityksellä.  Voit järjestää myös kokonaisen seminaarit videon välityksellä ja lähettää kutsun asiakkaillesi sähköpostilla. Videotapaamiset ovat helppo tapa keskustella suoraan asiakkaidesi kanssa ilman tapahtumajärjestelyjä.


Listaa myös kaikki tarjolla olevat uudet ja vielä käyttämättömät sosiaalisen median kanavat. Uusia kanavia tulee jatkuvasti ja ensimmäisten yritysten joukossa oleminen luo toisinaan merkittävää kilpailuetua uudessa kanavassa. Vanhemmat kanavat kannattaa käydä tasaisin väliajoin läpi ja katsoa, olisiko sieltä mahdollisesti löytymässä rakoa, mihin kannattaisi iskeä.
Seuraavien ohjeiden pitäisi auttaa sinua oman kotisivusi löydettävyyden paranemisessa hakukoneissa. Ne ovat yksinkertaisia ja hyväksi koettuja peruskeinoja, mikä riittää siihen, että hakukoneet löytävät sinut ja nostaisivat arvokkaan sisällön etusivulle. Muista, että kotisivun optimointi alkaa sen syntymästä tai jopa jo sivuston suunnitteluvaiheessa.
65 59 Kalastustarvikkeiden tilaaminen internetin kautta Kuviosta 20 näkyy, että vastaajista pieni osa oli tilannut internetin kautta kalastusvälineitä. Halusin selvittää, kuinka yleistä kalastusvälineiden tilaaminen internetin kautta nykyisin on. Ostavatko käyttäjät edelleen perinteisistä kalastusalan kaupoista tarvitsemansa? Vastaajista 11 oli tilannut internetin kautta joitain kalastusvälineitä. 35 vastaajaa ei ollut ostanut tuotteita internetistä, ja neljä ei vastannut ollenkaan. KUVIO 20. Kalastustarvikkeiden tilaaminen internetin kautta Kalastusaiheisilla keskustelufoorumeilla käyminen Kuviosta 21 nähdään, että vastaajista pieni osa oli käynyt kalastusaiheisilla keskustelufoorumeilla. Vastaajista 11 oli käynyt internetin kalastusaiheisilla keskustelufoorumeilla. Vastaajista kukaan ei valinnut vastausvaihtoehdoksi kohtaa ei. 39 vastaajaa jätti vastaamatta.
21 15 3 MARKKINOINTIVIESTINTÄ OSANA YRITYKSEN MARKKINOINTIA Markkinoinnin määritelmiä on useita sen mukaan, mistä näkökulmasta asiaa tutkii. Hyvin usein markkinoinnilla ymmärretään vain mainonta yrityksestä kuluttajalle. Käsitteenä markkinointi viittaa toimintaan ja tieteenalaan sekä yritysten että yksilöiden harjoittamana. Nykyisin ihmiset kohtaavat markkinointia päivittäin kotona, töissä, kaupungilla kulkiessa ja tiedotusvälineissä. Tieto- ja viestintäteknologian avulla yritykset voivat luoda yhä tehokkaampia mielikuvia tuotteista ympäri maailman. Markkinointi koko liiketoimintaa koskettavana ja osana yrityksen strategista toimintaa olevana roolina on merkittävä. (Tikkanen ym. 2007, 12.) Viestintä tarkoittaa suomen kielessä kommunikaatiota. Kommunikaatio pohjautuu latinankieliseen sanaan communis, joka tarkoittaa yhteistä. Viestinnällä pyritään siten luomaan jostakin asiasta yhteistä käsitystä. Markkinointiviestinnässä tarkoitus on saada aikaan lähettäjän ja vastaanottajan välille jotain yhteistä, kuten esimerkiksi yhteinen käsitys tuotteesta, yrityksestä tai toimintatavoista. Markkinointiviestinnän avulla tarkoitus on esimerkiksi saada asiakas tietoiseksi yrityksen tuotteesta. (Vuokko 2003, 12.) Kuitenkaan markkinointiviestinnällä ei pyritä siihen, että sidosryhmillä olisi kaikki ne tiedot, jotka organisaatiolla on. Markkinointiviestinnän avulla halutaan vaikuttaa vain niihin tietoihin ja käsityksiin, joilla on merkitystä sille, kuinka sidosryhmä käyttäytyy organisaatiota kohtaan. Yritys viestii asiakkaille tuotteiden ominaisuuksista ja tavarantoimittajille organisaation maksukyvystä. Markkinointiviestinnän suunnittelussa on osattava valita, mistä eri sidosryhmien kanssa on saatava yhteinen käsitys. (Vuokko 2003, 12.) Kalastusvälineiden markkinoinnin ja mainonnan ei tulisi rajoittua pelkästään tuoteluetteloihin ja värikarttoihin. Monilla muilla toimialoilla luodaan markkinoinnin ympärille mielikuvia, joilla tuotteita myydään vaikuttamalla asiakkaiden tunteisiin. Tässä olisi keino markkinoida myös kalastusvälineitä. Tuote-esittelyyn tulisi saada tunnelma rennosta ja hyväntuulisesta fiiliksestä, jossa nautinto ja kalastusmatkan tuoma elämys eivät ole riippuvaisia saalismäärästä. (Sormunen 2010, 26.)
68 62 KUVIO 24. Kotisivujen selkeys Tuotetietojen löytyminen kotisivuilta Kuviosta 25 nähdään, että kotisivuilla olisi tärkeä mainita tuotetiedot. 11 vastaajaa antoi tuotetietojen tärkeydelle arvosanan numero seitsemän ja 12 antoi arvosanan numero 6. Kukaan ei antanut arvosanoja nolla tai yksi. Keskiarvona Kannuksen Kalastustarvikkeen onnistumiselle tuotetietojen löytymisessä kotisivuilla oli 5,1. Asian tärkeyden keskiarvoksi tuli 5,8. KUVIO 25. Tuotetietojen merkitys kotisivuilla
Sosiaalinen media on jatkuvasti kehittyvä kokonaisuus, joka muodostuu useista erilaisista sovelluksista ja väylistä julkaista sisältöä. Suosituin ja ehdottomasti tunnetuin sosiaalisen median kanava on Facebook. Se on yleensä helpoin vaihtoehto yrityksen ensisijaiseksi kanavaksi, sillä Facebook tavoittaa todella suuren osan potentiaalisista asiakkaista. Mekin valitsimme juuri Facebookin yhdeksi Promisian pääkanavaksi sosiaalisessa mediassa.  Facebookissa julkaistua sisältöä voi myös helposti kohdentaa juuri oikealle kohderyhmälle sponsoroiduilla postauksilla. Mutta koska lähes kaikki ovat Facebookissa, myös kilpailu on siellä tänä päivänä suurta ja muista erottuminen haastavaa. Facebookia onkin verrattu turkkilaiseksi ostoskaduksi, jossa mainosvalot vilkkuvat ja sisäänheittäjät yrittävät saada asiakkaat itselleen, kun oikeasti ihmiset haluaisivat vain vaihtaa kuulumisia keskenään (Kurio, 2016). Jo useamman vuoden ajan monet sosiaalisen median ammattilaiset ovat povanneet Facebookin kuolemaa, tällä hetkellä esimerkiksi nuoret ovatkin jo siirtyneet käyttämään enemmän muita sovelluksia. Facebook on kuitenkin vielä tänä päivänä se sosiaalisen median kanava, joka tavoittaa eniten asiakkaita. (Juslén, 2016.) Tulevaisuus saa näyttää, miten kauan Facebook voi säilyttää kärkipaikkansa ja ihmisten mielenkiinnon. Kuitenkin oikean kohderyhmän sitoutuessa yritykseen Facebook on hyvin kannattava ja järkevä sosiaalisen median alusta. Tällä hetkellä esimerkiksi vanhempi väestö on aktiivisin juuri Facebookissa.
Yritykset, joilla on videosisältöä nettisivuillaan, saavat myös enemmän verkkoliikennettä osakseen. Tämä ei tapahdu automaattisesti pelkkien videoiden takia, vaan kyseessä on enemmänkin korrelaatiosuhde. Yrityksillä, jotka käyttävät videoita, on useimmiten myöskin jonkinlainen hakukonestrategia ja he ovat muutenkin taipuvaisempia ajattelemaan tuotteitaan asiakaslähtöisesti. Tiedot löytyvät Aberdeenin tutkimuksesta, jonka voit ladata itsellesi täältä.
Ostopolku tulisi voida suorittaa ilman häiriötekijöitä, eksymistä tai epäselvyyksiä. Sisällön skaalautuvuus mobiililaitteisiin, oikein toteutettu ja julkaistu sisältö sekä luonnollinen edistyminen ongelman ratkaisussa herättävät luottamusta. Yksikin epäselvä tai ristiriitainen viesti saa käyttäjän palaamaan alkuun ja etsimään ratkaisua muualta. Asiakas ei todennäköisesti tee ostopäätöstä heti, siksi on tärkeä että kontaktista jää jälki, jonka kautta ratkaisua tai tuotetta voidaan tarjota uudelleen kun käyttäjä palaa verkkoon.
63 57 KUVIO 17. Seniori-vaapun tietojen etsiminen Kuviosta 17 näkyy, että Googlesta tietoja Seniori-vaapusta on hakenut kuusi vastaajaa. Tämä on mielestäni pieni osa vastaajista. Yllättävän pieneksi jäi myös keskustelufoorumien kohta, joissa vastaajia oli vain neljä. Yrityksen kotisivujen merkitys tiedonhaussa Kuviosta 18 näkyy, että yrityksen kotisivuilla eivät läheskään kaikki vastaajat olleet käyneet. Vastaajista 11 oli käynyt Kannuksen Kalastustarvikkeen kotisivuilla ja 39 vastaajaa jätti vastaamatta. 22 prosenttia kyselyyn vastanneista vastasi tähän kysymykseen. Voidaan myös tulkita, että loput eivät olleet käyneet sivustolla. Minimimäärä kotisivuilla käyntejä yhdellä vastaajalla oli kaksi kertaa ja maksimi 20 kertaa. Keskiarvoksi tuli seitsemän käyntikertaa.

138. Vakiohinnoittelu (status quo pricing)Hintataso noudattelee kilpailijoiden hintoja/alan yleistä hintatasoa.Vakiohinnoittelun käyttötilanteita:• hinta ei ole yritykselle keskeisin kilpailutekijä• tavoitellaan vakaata myyntiä ja tuottoja• ostajat ovat hintaherkkiä• viranomaiset säätelevät hintoja (fixed pricing, controlled pricing)  on löydettävä jokin muu erilaistamiskeino/paremmuus!


30. PeruskäsitteitäMarkkinoinnin suunnittelu: tuotteeseen, organisaatioon, paikkaan, ihmiseen tai ajatukseen kohdistuvaa kysynnän tasoa, ajankohtaa ja koostumusta pyritään muuntamaan haluttuun suuntaan.Markkinointijohtaminen: keino analysoida, suunnitella, implementoida ja hallita esim. vaihdantaa organisaation asettamien tavoitteiden saavuttamiseksi.Brändi: yrityksen luoma identiteetti tai imago tuotteelle, joka on suunniteltu kuluttajien välittömästi tunnistettavaksi.

Monet yritykset hyödyntävät tehokkaasti yleisön ääntä brändin levittämisesssä eri kanavissa. Tavoitteeena on rohkaista yleisöä viemään yrityksen viestiä eteenpäin. Ihmiset haluavat tuntea, että he ovat osa jotain isoa ja kasvavaa tarinaa. Ihmiset kertovat mielellään yrityksestä tai tuotteista eteenpäin, jos he todella pitävät niistä. Kuitenkin yleisön pitää ensiksi luottaa ja uskoa yritykseen ennen kuin he alkavat puhua siitä eteenpäin posiitivisesti. Digimarkkinoinnin toimivuutta pitää mitata ja tehdä jatkuvasti tarvittavia muutoksia, mikäli yleisö ei ole kiinnostunut viestistäsi. Parhaassa tapauksessa saat yleisöltäsi näkyvyyden lisäksi myös arvokasta palautetta ja kehitysideoita, joiden avulla vahvistat brändiä entisestään.

98 92 Koivukoski-Hägg, J Vaapun tekijälle työ ja vapaa ovat yhtä. Vapari, 32. Lahtinen, J Pienyrityksen asiakassuuntainen markkinointi. Teoksessa Uudistuva pienyritys. toim. Jahnukainen Iiro. Jyväskylä: Gummerus Kirjapaino Oy, Minustako yrittäjä? Alkavan yrittäjän tiedotuslehti Alkavan yrittäjän markkinointi Internetissä Kotisivuista internetstrategiaan, Paataja, A Kesän 1998 myydyimmät vaaput. Metsästys & Kalastus 7, Paikkala, M Kuluttajat ovat valistuneempia nettiaikana sosiaalinen shoppailu lisääntyy. Keskipohjanmaa , 9. Raatikainen, L Tavoitteellinen markkinointi. Helsinki: Edita Prima Oy. Riihimäki-lehti Ihmeviehe täyttää kalastajan toiveet nro 88, 3. Rope, T. & Vahvaselkä, I Nykyaikainen markkinointi painos. Helsinki: WSOY. Selén, R Kymmenen kärjessä Suomi kalastaa kotimaisilla lusikoilla. Metsästys & Kalastus 9, Sipilä, L Käytännön markkinointi. Nyt. Helsinki: Infor Oy. Sormunen, T Koukuttavaa kalastusbisnestä. Ekonomi, Sääksjärvi, M Tietotekniikka pienyrityksen tukena. Teoksessa Uudistuva pienyritys. toim. Jahnukainen Iiro. Jyväskylä: Gummerus Kirjapaino Oy. Tainio, R Pienyritysten moni-ilmeinen luonne. Uudistuva pienyritys. toim. Jahnukainen Iiro. Jyväskylä: Gummerus Kirjapaino Oy, Tikkanen, H., Aspara, J. & Parvinen P Strategisen markkinoinnin perusteet. Helsinki: Talentum. Tuiskunen, J Vieheiden höyhensarja. Erä 9, Tuiskunen J Kauden 1995 uittotalkoot. Erä 12, Tuiskunen, J Uuden kauden tarjokkaat. Erä 5 6, Vander Veer, E.A Facebook, the missing manual. The book that should have been in the box. Canada: O Reilly Media. Vuokko, P Markkinointiviestintä. Merkitys, vaikutus & keinot. Porvoo: WS Bookwell Oy.

35 Keskustelupalstat ja foorumit Verkkokeskustelun vaikutus brändipäätöksiin on kiistatonta. Tämän vuoksi yrityksen tulee harjoittaa avointa ja rehellistä tiedotuspolitiikkaa ja hyväksyä myös itseensä kohdistuva kritiikki. Kehitystyön kannalta kritiikki on arvokasta yrityksen näkökulmasta. Lauri Sipilä (2008) esittää hyvän esimerkin verkkokeskustelun vaikutuksesta. Internetin keskustelupalstoilla käytiin kiivasta keskustelua, kun Tallink, luvallisesti, valutti jätevetensä mereen. Verkkokeskustelun seurauksena Tallink muutti nopeasti toimintatapansa. (Sipilä 2008, 161.) Google ja hakukoneoptimointi Minä googlaan, sinä googlaat, hän googlaa Ihmiset googlaavat eli hakevat tietoa Googlesta, koska se on helpoin ja nopein tapa saada nykyisin tietoa mistä tahansa. Kaiken lisäksi Googlella on aina vastaus valmiina. Googlen toimintoja on kuitenkin ymmärrettävä, jotta palvelusta saisi yrityksen markkinoinnin ja näkyvyyden kannalta hyötyjä. (Johnston & McGee 2010, 9 12.) Google syntyi Stanfordin yliopistossa Kaliforniassa vuonna 1997 Larry Pagen ja Sergey Brinin toimesta. Googlen tarkoitus on antaa maailman ihmisille vapaa pääsy käsiksi maailman kaikkeen tietoon. Google kehittyy jatkuvasti ja tarjoaa useita erilaisia palveluita käyttäjilleen. Monista palveluistaan huolimatta Googlen webhaku tuottaa valtaosan sen toiminnasta ja tuloista. Muita toimintoja ovat esimerkiksi kuva-, kartta-, blogi-, uutis- ja videohaku (Google Video ja YouTube), Analytics, kotisivujen liikenteen analysointi- ja seurantapalvelu sekä kääntäjä ja hakukoneoptimointi. (Johnston & McGee 2010, 1 8.) Hakukoneoptimointi tarkoittaa verkkosivuston löydettävyyden parantamista hakutulosten luettelossa tiettyjä hakusanoja käytettäessä. Onnistuakseen se vaatii hakukoneiden toimintaperiaatteiden tuntemista. Tavoitteena hakukoneoptimoinnissa on siten parantaa verkkosivuston löydettävyyttä ja sen avulla lisätä sivuston kävijöiden määrää. Hakukoneoptimointi pitäisi yrityksen kannalta käsittää prosessina, joka on koko ajan käynnissä eikä vain silloin, kun yrityksen sivustojen löydettävyy-
98 92 Koivukoski-Hägg, J Vaapun tekijälle työ ja vapaa ovat yhtä. Vapari, 32. Lahtinen, J Pienyrityksen asiakassuuntainen markkinointi. Teoksessa Uudistuva pienyritys. toim. Jahnukainen Iiro. Jyväskylä: Gummerus Kirjapaino Oy, Minustako yrittäjä? Alkavan yrittäjän tiedotuslehti Alkavan yrittäjän markkinointi Internetissä Kotisivuista internetstrategiaan, Paataja, A Kesän 1998 myydyimmät vaaput. Metsästys & Kalastus 7, Paikkala, M Kuluttajat ovat valistuneempia nettiaikana sosiaalinen shoppailu lisääntyy. Keskipohjanmaa , 9. Raatikainen, L Tavoitteellinen markkinointi. Helsinki: Edita Prima Oy. Riihimäki-lehti Ihmeviehe täyttää kalastajan toiveet nro 88, 3. Rope, T. & Vahvaselkä, I Nykyaikainen markkinointi painos. Helsinki: WSOY. Selén, R Kymmenen kärjessä Suomi kalastaa kotimaisilla lusikoilla. Metsästys & Kalastus 9, Sipilä, L Käytännön markkinointi. Nyt. Helsinki: Infor Oy. Sormunen, T Koukuttavaa kalastusbisnestä. Ekonomi, Sääksjärvi, M Tietotekniikka pienyrityksen tukena. Teoksessa Uudistuva pienyritys. toim. Jahnukainen Iiro. Jyväskylä: Gummerus Kirjapaino Oy. Tainio, R Pienyritysten moni-ilmeinen luonne. Uudistuva pienyritys. toim. Jahnukainen Iiro. Jyväskylä: Gummerus Kirjapaino Oy, Tikkanen, H., Aspara, J. & Parvinen P Strategisen markkinoinnin perusteet. Helsinki: Talentum. Tuiskunen, J Vieheiden höyhensarja. Erä 9, Tuiskunen J Kauden 1995 uittotalkoot. Erä 12, Tuiskunen, J Uuden kauden tarjokkaat. Erä 5 6, Vander Veer, E.A Facebook, the missing manual. The book that should have been in the box. Canada: O Reilly Media. Vuokko, P Markkinointiviestintä. Merkitys, vaikutus & keinot. Porvoo: WS Bookwell Oy.
Uudistuksen tarkoitus on helpottaa ihmisten yhteydenpitoa ystäviensä ja perheenjäsentensä kanssa ja vähentää tähän mennessä liiaksi korostuneiden institutionaalisten toimijoiden – kuten yritysten – julkaisujen näkyvyyttä. Mitä tämä tarkoittaa käytännössä? Miten tämä vaikuttaa yritysten käyttäytymiseen Facebookissa ja kanavan hyödyntämiseen markkinoinnissa?
Kuvauksen pitäisi tiivistää sivusi sisältöä kiinnostavasti, houkuttelevasti tai lupaavasti. Sillä annat itsellesi mahdollisuuden päihittää kilpailijoiden tylsät kuvaukset ja voittaa itsellesi potentiaalisia asiakkaita. Jos jätät kuvauksen lisäämättä, kuvauksen sisällöstä päättää puolestasi Google. Joku voi ajatella, että niin onkin parempi, mutta en ole samaa mieltä.
61 55 KUVIO 15. Seniori-vaapun tietojen saaminen Kuviossa 15 näkyy, että vastaajista 11 oli saanut tietoja kalastajilta ja tuttavalta oli tietoja Seniori-vaapusta saanut 10. Tämä on mielestäni hyvä esimerkki puskaradiosta ja ihmisten suosittelun merkityksestä tuotteen menestyksen ja tunnettuuden kannalta. Seniori-vaapulla kalastaminen ja Seniori-vaappujen määrä Kuvio 16 osoittaa, että suurin osa vastaajista oli kalastanut Seniori-vaapulla. Vastaajista 35 oli kalastanut Seniori-vaapulla ja 11 ei ollut. Neljä vastaajaa jätti vastaamatta kysymykseen. Seniori-vaappuja käyttäjillä oli vähintään 1 kappale. Vastaajista yksi ilmoitti omistavansa Senioi-vaappuja 35 kappaletta. Keskiarvoksi vastaajien omistamien Seniori-vaappujen määräksi tuli seitsemän kappaletta.
Vaikuttajamarkkinointia voi toteuttaa eri tavoin: vierailemalla blogin kirjoittajana, haastattelemalla mielipidevaikuttajaa, tuotesijoittelulla taikka pyytämällä mielipidevaikuttajaa arvostelemaan tuote. Ensimmäiseksi on kuitenkin valittava tavoitellulle kohderyhmälle sopiva mielipidevaikuttaja ja päätettävä, mikä on vaikuttajamarkkinoinnin tavoite.
Sosiaalista mediaa voidaan pitää ikään kuin yrityksen käyntikorttina. Väylänä, joka herättää asiakkaan mielenkiinnon yritystä kohtaan ja johdattaa asiakkaan yrityksen nettisivuille tutustumaan palveluun tarkemmin. Ehkä jopa ostamaan yrityksen tarjoamaa tuotetta tai palvelua. Siksi yritysten kannattaa panostaa sosiaalisen median viestintään ja hioa somestrategia vastaamaan oman kohderyhmänsä tarpeita. Minut valittiin Promisian markkinointipäälliköksi ja olen päättänyt tarttua Promisian markkinoinnin kiemuroihin suurella intohimolla ja saada meidän yrityksemme loistamaan sosiaalisessa mediassa.
Sosiaalisessa mediassa videoita jaetaan tilastollisesti 1200 % enemmän kuin kuvia ja tekstiä. Videoiden sisältö muistetaan 95 % paremmin kuin tekstin. Esimerkiksi näistä syistä videoita käyttävät 87 % verkkomarkkinoijista (Lisää videomarkkinoinnin tilastoja). Videot ovat siis jo itsessään hyvä valinta yritysmarkkinointiin, mutta sisältö on edelleen kokemuksen ja vaikutuksen avain. Interaktiiviset videot herättävät katsojassa mielenkiintoa vuorovaikutusmahdollisuuksillaan. Ne luovat henkilökohtaisen yhteyden katsojaan ja jättävät näin pysyvämmän muistijäljen. Mitä mielenkiintoisempi ja erottuvampi video on, sitä herkemmin sitä myös jaetaan eteenpäin eri kanavissa.

Positiointi on oiva työkalu, kun halutaan saada asiakkaat muistamaan brändisi halutulla tavalla. Positioinnin tärkein tehtävä on erilaistaa yrityksesi kilpailijoista. Nimensä mukaisesti positiointi on brändin asemointia kuluttajien mieliin niin, että he ajattelevat tuotteesta tai palvelustasi halutulla tavalla. Toisin sanoen sinun tulee vastata yhteen yksinkertaiseen kysymykseen: Mikä tekee brändistäsi ainutkertaisen?

Mainoksessa lapsi pomppi vieterikengillä törmäillen muihin ihmisiin ja kaataen myyntipöytiä. Vaikka aikuinen kuluttaja piti tapahtumia liioiteltuina ja kuvitteellisina, lapsi saattoi kokea mainoksen tapahtumat todellisempina. Markkinatuomioistuin piti mainosta lainvastaisena, kun siinä esitettiin hyväksyttävänä käyttäytymisenä välinpitämättömyys ja piittaamattomuus toisten ihmisten turvallisuudesta ja omaisuudesta. (MT 1995:16)
Alaikäisiin kohdistuva kaupallinen vaikuttaminen on lisääntynyt merkittävästi. Markkinoinnin kohteena ovat yhä nuoremmat ikäryhmät. Uutena markkinointikanavana on internet, ostoväylänä myös matkapuhelimet. Markkinointiin liittyy usein myös kysymys alaikäisen mahdollisuudesta tehdä oikeustoimia eli ostoksia ilman vanhempien suostumusta. Lasten vanhemmilla pitää kuitenkin edelleen olla ensisijainen oikeus päättää perheen kulutuspäätöksistä ilman, että heidän päätösvaltansa ja oikeus lastensa kasvattamiseen sivuutetaan.

Alibaba Amazon Chicago copywriting data ecomgrowth ecommerce ecommercegrowth Emeet Emeet Nordic EU finpro Google Day – teemavalmennus haku alkaa Instagram IRCE Japani kansainvälistyminen kasvu Kauppiasosaaminen I -teemavalmennus Kauppiasosaaminen II -teemavalmennus Kiina kv-verkkokauppa Leevi Parsama logistiikka mahdollisuudet markkinapaikat markkinointi messuraportti myynti Nosto posti rahoitus Rakuten sisällöntuotanto tapahtumat Teemavalmennus valmennus verkkokaupan kansainvälistyminen verkkokaupan kasvuohjelma verkkokauppa verkkokauppiaat verkkokauppiasklubi video Walmart


Muista aina tehdä kuitenkin jonkinlainen versio Facebookiin, miksipä ei myös Instagramiin, Twitteriin ja muihin olemassa oleviin kanaviin. Facebookin erillinen versio on suositeltava ihan siitä syystä, että Facebookiin ei lähtökohtaisesti mennä videoita katselemaan ja näin ollen ihmiset eivät jaksa kovin kauaa videoihin siellä keskittyä. YouTubessa sen sijaan pitkät videot ovat menestyksekkäitä. Facebookin ja YouTuben keskinäisestä kilpailusta johtuen, on kuitenkin syytä ladata videot aina suoraan Facebookiin sen sijaan että lataisi videon ensin YouTubeen ja jakaisi sen sitten linkkinä Facebookiin. Jos molempia tapoja on kokeillut, huomaa kyllä eron. Oma lukunsa on sitten Facebookin livenä lähetetyt videot, joiden kattavuus on aivan omassa luokassaan! Huom, älä menetä hermojasi, jos hyvälaatuinen videosi näyttää puurolta Facebookissa. FB pakkaa videot ja kuvat niin pieneen kokoon, että lähes kaikki videot näyttävät huonolaatuisilta.
76 70 KUVIO 35. Vaappujen laaja värivalikoima Uutuusvärien merkitys Kuviosta 36 nähdään uutuusvärien merkityksen tärkeys asiakkaille. Vastaajista 13 antoi arvosanan numero viisi. Seniori-vaapun onnistumisen kohdalla suurin vastausmäärä, kymmenen kappaletta, annettiin arvosanalle viisi. Seniori-vaapun uutuusvärien merkitys on menestyksen kannalta tärkeää. Uusien värien tärkeyden keskiarvo oli 5,3. Seniori-vaapun uusien värien onnistumisen keskiarvo oli todella hyvä, 5,5.
Aikaa kuitenkin on vielä ja sivustosta ei missään tapauksessa kannata pakkotilanteessa julkaista puolihuolimattomasti suunniteltua mobiiliversiota. Kuten kaiken markkinoinnin, myös verkkosivustojen uudistamisen kohdalla on oivallinen mahdollisuus tähdentää ja tehostaa yhtiön markkinointiviestiä – huolellinen kartoitus sivuston käytettävyydestä, viestistä ja palvelevuudesta kohderyhmien ehdoilla on paikallaan.
Laadukkaaseen sisältöön investoimisella ei ole väliä, ellei se tavoita oikeaa kohderyhmäänsä. Algoritmin uudistuksen myötä kohderyhmää voi tavoitella tehokkaammin esimerkiksi maksetulla mainonnalla. Mitä luultavimmin maksetun mainonnan käyttö tulee uudistuksen myötä kasvamaan. Kysynnän noustessa, nousee usein myös mainonnan hinta. Tällöin on entistä tärkeämpää kohdistaa mainonta tehokkaaasti juuri omalle kohderyhmälle. Myös perinteisten julkaisujen kohdistuksia voi rajata tarkemmin oman kohderyhmän mukaisiksi, vaikka kohdistusmahdollisuudet ovatkin maksettua mainontaa rajoitetummat. Jos yrityksellä on aktiivinen seuraajakanta, kannattaa heitä kehottaa hyödyntämään myös Facebook-sivujen Näytä ensin –toimintoa, joka takaa kyseisen sivun julkaisujen näkymisen uutisvirrassa. Mosserin mukaan algoritmi ei vaikuta näytä ensin -toimintoon.
22 Ansoffja McDonnell ovat esittäneet kuusi teoriaa, joita he kutsuvat strategian avainkäsitteiksi. Näitä ovat vaihtoteoria, ympäristön vaikutusteoria, muuttuvuuden teoria; strategian-kykyjen-suorituskyvyn teoria, moninaisten kykyjen teoria ja tasapainoisten kykyjen teoria (taulukko 1). Taulukko 1. Strategisen johtamisen avainkäsitteet Ansoffin ja McDonnellin (1989) mukaan. Teoria Vaihtoteoria Ympäristön vaikutusteoria Muuttuvuuden teoria Strategian-kykyjen-suorituskyvyn teoriaa Moninaisten kykyjen teoria Tasapainoisten kykyjen teoria Teorian sisältämä väite Ei ole yhtä optimitapaa johtaa yritystä, jokainen yritys on ainutkertainen. Yrityksen pitää löytää oma totuutensa Ympäristöstä tulevat haasteet määrittelevät yrityksen optimaalisen toimintatavan Yritys oppii kun strategia vastaa ympäristön vaihtelevuutta Yrityksen suorituskyky on optimissaan, kun strateginen toiminta vastaa ympäristön vaihtelevuutta ja kyvyt strategista toimintaa Mikään johdon yksittäinen ominaisuus tai strategia ei ole yksinään menestyksen avain. Yrityksen taidot ovat useiden avaintekijöiden symbioosi, vaikka_ tietyissä olosuhteissa jotkin tekijät tulevat muita tärkeämmiksi Jokaista ympäristön vaihtelevuuden tasoa vastaa tietty ominaisuuksien yhdistelmä (vektori), joka optimoi yrityksen menestymisen mahdollisuudet Pienyritysten strategioita on tarpeen verrata normatiiviseen markkinoinnin peruskäsitteistöön, joka yleisesti kehystää myös maaseutuyrittäjän valintaympäristöä sekä rajaa toimintaa ja valirmanmahdollisuuksia, joita yrityksillä on liiketoiminnassaan. Strategian valinnan tekee vaikeaksi vaihtoehtojen moninaisuus, ympäristön muutokset sekä kykyjen, strategian ja suorituskyvyn mittaamiseen liittyvät tekijät sekä vaikuttajien moninaisuus ja muuttujien keskinäinen riippuvuus. Samat syyt aiheuttavat ongelmia myös tutkimuksessa. Elintarvikealan pienyrityksiin suunnatun tutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että yritykset yleisesti maksimoivat marlddnoinnissa taloudellista vaihtosuhdettaan lyhyellä aikavälillä sen sijan, että toimisivat strategisesti (Kupiainen, 1995, 52-54). 21
Ostopolun harkintavaiheessa kuluttaja on herkkä hakemaan toista mielipidettä, joten opasta häntä eteenpäin. Kerro selkeästi mitä seuraavaksi tulee tehdä, anna yksiselitteinen ohjeistus, tarjoa syventävää sisältöä ongelman ratkaisuun. Kannusta jättämään yhteystiedot, ottamaan yhteyttä, lataamaan materiaaleja tai ainakin siirtymään relevantille verkkosivulle, jolla varmennat asiakkaan tarpeen ja saatat hänet uudelleen markkinoinnin piiriin.
41. Marketing Mix/4P ajattelu Neil Bordenin (1950 -luvun markkinointi mix) –Tuotesuunnittelu, hinnoittelu, Brändays, jakelu, henkilökohtainen myyntityö, ilmoittelu, promotointi, pakkaus, esillepano, palvelu, fyysinen käsittely, tietojen hankinta ja analyysi McCarthy, 1960, 4P:tä: –Tuote (product) –Hinta (price) –Jakelu (placement) –Markkinointiviestintä (promotion) Marketing management ajattelun mukaisesti yritys luo strategiansa näiden neljän osa-alueen suhdetta varioimalla. –ajatus markkinointijohtajasta osa-alueiden sekoittajana. 4P:n eri osa-alueista muodostuu yrityksen markkinointimix
×