61 55 KUVIO 15. Seniori-vaapun tietojen saaminen Kuviossa 15 näkyy, että vastaajista 11 oli saanut tietoja kalastajilta ja tuttavalta oli tietoja Seniori-vaapusta saanut 10. Tämä on mielestäni hyvä esimerkki puskaradiosta ja ihmisten suosittelun merkityksestä tuotteen menestyksen ja tunnettuuden kannalta. Seniori-vaapulla kalastaminen ja Seniori-vaappujen määrä Kuvio 16 osoittaa, että suurin osa vastaajista oli kalastanut Seniori-vaapulla. Vastaajista 35 oli kalastanut Seniori-vaapulla ja 11 ei ollut. Neljä vastaajaa jätti vastaamatta kysymykseen. Seniori-vaappuja käyttäjillä oli vähintään 1 kappale. Vastaajista yksi ilmoitti omistavansa Senioi-vaappuja 35 kappaletta. Keskiarvoksi vastaajien omistamien Seniori-vaappujen määräksi tuli seitsemän kappaletta.
Artiklan 9 mukaan markkinoinnin tulee olla esitystavasta ja markkinointivälineestä riippumatta selvästi tunnistettavissa markkinoinniksi. Jos mainos esitetään mainosvälineessä, joka sisältää uutisia tai muuta toimituksellista aineistoa, mainos tulee esittää siten, että se voidaan tunnistaa mainokseksi. Markkinoinnista tulee selkeästi käydä ilmi, kenen lukuun markkinointi toteutetaan.
Google on maailman suosituin hakukone, mutta tiesitkö, että toisiksi suosituin hakukone maailmassa on itse asiassa YouTube? Se tarkoittaa sitä, että ihmiset hakevat vastauksia ongelmiinsa videoista, ja avainsanojen avulla ihmiset löytävät videoilta vastauksensa. Siksi kannaattaa ensimmäiseksi selvittää suunnitelmasi ja tavoitteidesi kannalta tärkeimmät hakusanat. Tarkista sen jälkeen mitkä näistä yrityksellesi tärkeistä hakusanoista tärppäävät myös Googlessa videotuloksilla, koska tällöin tiedät, että Google listaa myös videosisältöjä kyseisillä hakusanoilla.
Sosiaalinen media vuonna 2018 jatkaa samalla väylällä kuin vuonna 2017. Suunta on visuaalinen ja markkinoinnin huomioiminen päivittäisessä tekemissä nousee entistä tärkeämmäksi. Videot nostivat päätään vahvemmin vuonna 2017 ja lisäksi live-videot ja stoorit tulivat jäädäkseen. Reaaliaikaisen viestinnän, kuten Instagram -tarinoiden, Snapchatin, Facebook -tarinoiden ja live-videoiden käyttö tehostuu yritysten viestinnässä. Niiden avulla voidaan tuoda esille esimerkiksi yrityksen persoonaa kuluttajia kiinnostavalla tavalla tai rakentaa yrityksen tavoitemielikuvaa.
Kun esimerkiksi suomalaisten (ja todennäköisesti myös muunmaalaisten) kaikkitietävien miesten perusluonteeseen kuuluu ensimmäisenä heittää uuden tuotteen ohjekirja roskiin, eikä apua kehdata myöhemmin kysyä, voi videoista löytyä korvaamaton apu. Verkkokaupan tilausvahvistuksen mukaan voisikin liittää esimerkiksi lyhyen videomuotoisen ohjeen, jonka asiakas pystyy katsomaan nykyään käytännössä missä tahansa. Samalla hän saattaa tulla tilanneeksi vaikkapa jonkin lisätarvikkeen, joka tekee uuden tuotteen käytöstä entistäkin helpompaa.
A common way that a commercial collaboration can take place is that a company contacts United Screens with a product they would like to advertise. United Screens then finds one or more creators with a target audience that suits the product and continues to help the parties create the campaign. Because of this, United Screens is often deeply involved in the marketing process.
Markkinointisuunnitelman tekemiseen ei ole yhtä oikeaa tapaa, sillä jokainen yritys on erilainen tuotteineen ja asiakkaineen. Työn pitäisi kuitenkin alkaa yrityksesi omaan liiketoimintaan, strategiaan ja tavoitteisiin perehtymisellä. Vuosikello on suosittu tapa, mutta suunnitelman on elettävä ajassa mukana ja siinä täytyy olla joustovaraa. Markkinointitoimenpiteisiin saa lisää tehoa pilkkomalla markkinointisuunnitelma pienempiin osiin niin, että siinä on useita eri kulmakiviä. Sekä hallinta että seuranta helpottuvat pienempien kokonaisuuksien parissa.
61 55 KUVIO 15. Seniori-vaapun tietojen saaminen Kuviossa 15 näkyy, että vastaajista 11 oli saanut tietoja kalastajilta ja tuttavalta oli tietoja Seniori-vaapusta saanut 10. Tämä on mielestäni hyvä esimerkki puskaradiosta ja ihmisten suosittelun merkityksestä tuotteen menestyksen ja tunnettuuden kannalta. Seniori-vaapulla kalastaminen ja Seniori-vaappujen määrä Kuvio 16 osoittaa, että suurin osa vastaajista oli kalastanut Seniori-vaapulla. Vastaajista 35 oli kalastanut Seniori-vaapulla ja 11 ei ollut. Neljä vastaajaa jätti vastaamatta kysymykseen. Seniori-vaappuja käyttäjillä oli vähintään 1 kappale. Vastaajista yksi ilmoitti omistavansa Senioi-vaappuja 35 kappaletta. Keskiarvoksi vastaajien omistamien Seniori-vaappujen määräksi tuli seitsemän kappaletta.
On tärkeää ottaa käyttöön jonkinlainen analytiikka yrityksesi verkkosivuilla, jos haluat mitata kävijämäärien lisäksi konversioita eli esimerkiksi uusia yhteydenottoja tai sivujesi kautta tehtyjä tilauksia. Myös sosiaalisen median markkinointityökalut tarjoavat kattavaa dataa toimenpiteiden onnistumisesta. Mittaamalla tuloksia pitkällä aikavälillä näet tarkasti, ovatko toimenpiteesi olleet tehokkaita ja kannattavia. Tulosten pohjalta markkinointisuunnitelmaa hiotaan ja päivitetään aina tehokkaammaksi.

11 Taloudellisissa vertailuissa pienyritykset häviävät usein isoille yrityksille, koska ne toimivat ns. marginaalisilla liiketoiminta-alueilla, joilla kasvu- ja ansaintamahdollisuudet ovat vähäiset (SMALLBONE 1990). Erityisryhmiin, lähinnä avustuksia tai työllistämistukea saaneisiin yrityksiin, kohdistuneiden tutkimusten tulokset voivat vääristää käsitystä pienyrittämisestä yleensä, koska toimintansa lopettaneiden määrä on usein suuri (SMALLBONE 1990). Erilaisten arviointiperusteiden vuoksi myös yritykselle itselleen saattaa toisinaan tuottaa vaikeuksia mitata omaa menestymistään tarkasti, puolueettomasti ja luotettavasti (LEHTOMAA 1995, s , ). Vaikka menestyvien ja vähemmän menestyneiden elintarvikealan yritysten strategiarakenteesta on löydetty eroja, niin pitkällä aikavälillä ja muuttuvissa kilpailuolosuhteissa kilpailuperusteet saattavat muuttua (HYVÖNEN 1993, s ). Markkinoinnin käsitteeseen voidaan sisällyttää kulutusnäkökulman lisäksi laajempia näkökohtia, jotka koskevat pitkän aikavälin yhteiskunnallista ja sosiaalista hyvinvointia (KoTLER 1994, s. 28). Yritykselle voi olla hyödyllistä määrittää oma arvomaailmansa ja ne periaatteet, joihin perustuen se harjoittaa yritystoimintaansa. Tästä tulisi myös viestiä asiakkaille rohkeasti ja selkeästi. Ruoka ja elintarvikkeet vaativat markkinoij alta monipuolista osaamista, koska ruokaan liittyy sekä arvoja ja voimakkaita tunne-elämyksiä että taloudellisia ja terveyteen liittyviä näkökohtia. Markkinoinnin ammattilaisen työvälineisiin eivät kuulu kielteiset väittämät ja ristiriitaisia mielleyhtymiä herättävä informaatio, joka vaikuttaa ehkä piristävästi menekkiin lyhyellä aikavälillä, mutta voi haitata pitemmällä välillä. Yritysten arvokeskustelua on käyty mm. ympäristökysymysten yhteydessä. KJELLBERGIN (1987, s. 85) mukaan yritysten arvokulttuurin köyhtyminen on selvästi havaittavissa. Arvomaailmansa köyhtymisestä johtuen nykyaikaiset yritykset ovat irroittautumassa roolistaan yhteiskunnan sosiaalisen tason nostajana ja keskittyvät liiketoiminnassa haitallisessa määrin lyhyen aikavälin kaupallisiin tavoitteisiin. Viime vuosina yrityksissä on kuitenkin alettu entistä paremmin ymmärtää myös sosiaalisten ja ekologisten tekijöiden merkitystä markkinoinnin pitkän aikavälin tavoitteiden asettelussa (ZINRHAm & PEREIRA 1994). 1.2 Umpikujatoimialoj en haasteet Toimialan kilpailu- ja kehitysvaihe ovat keskeisiä yritysten toimintaan ja kehitykseen vaikuttavia tekijöitä (PORTER 1985, MILES ym. 1993). Kullakin toimialalla on sille tyypillinen kilpailu, strategiset ryhmät ja strategioiden vaihtelu toimialan sisällä. Koko toimialaan vaikuttaa lisäksi kuinka monet yrityksistä toimivat kansainvälisesti tai vastaavasti kotimarkkinoilla. Toimialan menestymistä selittää myös toimialan elinkaari. Elinkaariajattelua seuraten MILES ym. (1993) ovat jakaneet toimialat markkinoiden kehitysvaiheen mukaan kasvaviin, kypsiin ja laskeviin aloihin. Elintarvikeala luetaan usein ns. lcypsiin toimialoihin, joille on yhteistä kysynnän 10
Aikakausilehteä mainostettiin televisiossa kuvitteellisen lehden avulla. Ruudussa isorintainen nainen kertoi uudesta ”täyteläisille naisille” suunnatusta lehdestä. Mainoksessa kuvattiin korostuneesti naisten rintoja ja mittailtiin rinnanympärystä todeten, että kuppikoko ei riitä. Kuluttaja-asiamies totesi, että naiset esitettiin halventavalla tavalla pelkkinä seksiobjekteina. Mainos korosti vanhaa stereotypiaa vaaleista isorintaisista naisista vihjailemalla, että tällaiset naiset eivät ole lukutaitoisia. Mainoksen teki tavanomaista epäasiallisemmaksi se, että mainosta esitettiin myös lasten katseluaikaan. (KA 2003/40/1107)
Kuuluisa markkinoinnin professori Philip Kotler kutsuu markkinointisuunnitelmaa taistelusuunnitelmaksi. Suunnitelman tulisi antaa luottamusta sodan voittamiseen vaikka yhtään taistelua ei oltaisi vielä käyty. Taistelun edetessä suunnitelmaa tulee jatkuvasti päivittää, mutta sen laatimiseen ei saa käyttää enempää aikaa kuin tulosten tekemiseen (Kotler, Principles of Marketing).
Brands must navigate the line between effectively promoting their content to consumers on social media and becoming too invasive in consumers' lives. Vivid Internet ads that include devices such as animation might increase a user's initial attention to the ad. However, this may be seen as a distraction to the user if they are trying to absorb a different part of the site such as reading text.[13] Additionally, when brands make the effort of overtly collecting data about their consumers and then personalizing their ads to them, the consumer's relationship with the advertisements, following this data collection, is frequently positive. However, when data is covertly collected, consumers can quickly feel like the company betrayed their trust.[12] It is important for brands to utilize personalization in their ads, without making the consumer feel vulnerable or that their privacy has been betrayed.

This specific campaign was part of a bigger release of the expansion for Activision’s game Destiny, called The Taken King. The idea was to host a live event streamed on Twitch.tv, where chosen creators would meet up in Stockholm to play the game. The campaign was targeted towards the Nordics and was supposed to get the word out about the game by engaging the audience in the live event. United Screens therefore put together a team of three youtubers – one from Sweden, one from Norway and one from Finland.


105. Merkit ja markkinoinnin periaatteetArnold 1992 • Merkkien olemassaolo selittyy pitkälti muutamien ostotapoja koskevien perustotuuksien pohjalta • Merkkituotteen menestyksen kriteerit: •Toiminnalliset hyödyt vähintään kilpailijoiden tasolla •Brändin hyötyjen oltava sopusoinnussa keskenään •Brändin muodostettava yhtenäinen luonne •Brändin edustettava arvoja joita kuluttajat haluavat
Instagram on vahvasti visuaalinen kanava – jopa suuremmassa määrin kuin Facebook. Tässä kanavassa pärjäävät ne, jotka tarjoavat kuluttajille ainutlaatuista kuvallista sisältöä. Siksi panostammekin Instagram-markkinoinnissa ennen kaikkea visuaalisuuteen. Lisäksi huolehdimme siitä, että sisällöt löytyvät tehokkaasti aihetunnisteilla eli hastageilla. Myös kilpailut ja muu kuluttajien aktivointi toimivat Instagramissa hyvin, ja siksi toteutammekin Instagramiin nimenomaan kuluttajia aktivoivia sisältöjä.
28. Peruskäsitteitä • Tarve on tila, jossa yksilö tuntee puutosta ollakin elämän alueella • Halu on jokin yksilöity, tapa jolla pyritään tyydyttämään tarvetta • Tuote: jotakin, jota voidaan tarjota markkinoille havaittavaksi,hankittavaksi, käytettäväksi tai kulutettavaksi, mikä tyydyttää tarpeen tai halun • Kysyntä: Halu yksittäiseen tuotteeseen, jonka haluaa ja joka on mahdollista hankkia

7 Sisällysluettelo Johdanto Tutkimuksen tausta Tutkimuksen tavoitteet j a näkökulma Tutkimusstrategia 12 Pienyritystutkimuksen vaihtoehtoisia viitekehyksiä Yrittäjyyden määritelmä Yrittäj yyden tutkimuksen viitekehyksiä 15 Markkinoinnin strategiatutkimukset Käsitteistön muuttuminen Strategisen johtamisen teoriat Porterin toimialateoria ja kilpailuedun käsitteet Erilaistaminen Kilpailuaseman säilyttäminen Niche-strategiat Markkinointistrategiat Palvelustrategiat Maaseutuyritysten strategiatypologiat 29 Yrittäjäosaaminen Strateginen suuntautuminen Markkinointiosaaminen Muutos ja vaikuttaminen 34 Liiketoimintaympäristö ja kehitysprosessit Toimialoj en erot Maaseutu yritysympäristönä Yrityksen kehityskaaret Liiketoiminnan polku ja kehittyvä liikeidea Yrittäj äosaamis en vaiheteoria Kannattavuuskuilu Kasvustrategia Yrittäjän ikä ja kokemus oppimisen näkökulmasta 45 Tutkimusmenetelmät Menestymisen käsite ja menestymisen mittaaminen Menestymisen mittarit ja tunnusluvut 49

11 Taloudellisissa vertailuissa pienyritykset häviävät usein isoille yrityksille, koska ne toimivat ns. marginaalisilla liiketoiminta-alueilla, joilla kasvu- ja ansaintamahdollisuudet ovat vähäiset (SMALLBONE 1990). Erityisryhmiin, lähinnä avustuksia tai työllistämistukea saaneisiin yrityksiin, kohdistuneiden tutkimusten tulokset voivat vääristää käsitystä pienyrittämisestä yleensä, koska toimintansa lopettaneiden määrä on usein suuri (SMALLBONE 1990). Erilaisten arviointiperusteiden vuoksi myös yritykselle itselleen saattaa toisinaan tuottaa vaikeuksia mitata omaa menestymistään tarkasti, puolueettomasti ja luotettavasti (LEHTOMAA 1995, s , ). Vaikka menestyvien ja vähemmän menestyneiden elintarvikealan yritysten strategiarakenteesta on löydetty eroja, niin pitkällä aikavälillä ja muuttuvissa kilpailuolosuhteissa kilpailuperusteet saattavat muuttua (HYVÖNEN 1993, s ). Markkinoinnin käsitteeseen voidaan sisällyttää kulutusnäkökulman lisäksi laajempia näkökohtia, jotka koskevat pitkän aikavälin yhteiskunnallista ja sosiaalista hyvinvointia (KoTLER 1994, s. 28). Yritykselle voi olla hyödyllistä määrittää oma arvomaailmansa ja ne periaatteet, joihin perustuen se harjoittaa yritystoimintaansa. Tästä tulisi myös viestiä asiakkaille rohkeasti ja selkeästi. Ruoka ja elintarvikkeet vaativat markkinoij alta monipuolista osaamista, koska ruokaan liittyy sekä arvoja ja voimakkaita tunne-elämyksiä että taloudellisia ja terveyteen liittyviä näkökohtia. Markkinoinnin ammattilaisen työvälineisiin eivät kuulu kielteiset väittämät ja ristiriitaisia mielleyhtymiä herättävä informaatio, joka vaikuttaa ehkä piristävästi menekkiin lyhyellä aikavälillä, mutta voi haitata pitemmällä välillä. Yritysten arvokeskustelua on käyty mm. ympäristökysymysten yhteydessä. KJELLBERGIN (1987, s. 85) mukaan yritysten arvokulttuurin köyhtyminen on selvästi havaittavissa. Arvomaailmansa köyhtymisestä johtuen nykyaikaiset yritykset ovat irroittautumassa roolistaan yhteiskunnan sosiaalisen tason nostajana ja keskittyvät liiketoiminnassa haitallisessa määrin lyhyen aikavälin kaupallisiin tavoitteisiin. Viime vuosina yrityksissä on kuitenkin alettu entistä paremmin ymmärtää myös sosiaalisten ja ekologisten tekijöiden merkitystä markkinoinnin pitkän aikavälin tavoitteiden asettelussa (ZINRHAm & PEREIRA 1994). 1.2 Umpikujatoimialoj en haasteet Toimialan kilpailu- ja kehitysvaihe ovat keskeisiä yritysten toimintaan ja kehitykseen vaikuttavia tekijöitä (PORTER 1985, MILES ym. 1993). Kullakin toimialalla on sille tyypillinen kilpailu, strategiset ryhmät ja strategioiden vaihtelu toimialan sisällä. Koko toimialaan vaikuttaa lisäksi kuinka monet yrityksistä toimivat kansainvälisesti tai vastaavasti kotimarkkinoilla. Toimialan menestymistä selittää myös toimialan elinkaari. Elinkaariajattelua seuraten MILES ym. (1993) ovat jakaneet toimialat markkinoiden kehitysvaiheen mukaan kasvaviin, kypsiin ja laskeviin aloihin. Elintarvikeala luetaan usein ns. lcypsiin toimialoihin, joille on yhteistä kysynnän 10
61. Yrityksen mikroympäristö Asiakkaat: –Markkinoiden tuntemus: • Kuluttajamarkkinat • yritysten väliset markkinat • Tukkumarkkinat • hallinnolliset ja institutionaaliset markkinat –Valtio, kunnat, seurakunnat, kuntayhteisöt, jne. • kansainväliset markkinat Kilpailijat: –Pyrkimys kilpailijoita parempaan tarpeentyydytykseen • Kilpailijoiden tuntemus merkityksellistä
12. Markkinoinnin perusta: ihmiskunnan vuorovaikutusverkostot • Ihmisten verkosto ollut aina olemassa, mutta muuttanut luonnettaan ja merkitystään: •ihmiskunta on säilynyt yhtenä lajina. •hyödylliset teknologiat levisivät kaikille mantereille. •12 000 vuotta sitten alkoi maanviljely  syntyi uusia tiheämpiä verkostoja. •6 000 vuotta sitten alkoi syntyä ensimmäisiä kaupunkikeskusten verkkoja. •2 000 vuotta sitten syntyi ‖vanhan maailman verkko‖ Euraasian ja Pohjois-Afrikkaan. •viimeiset 500 vuotta meriliikenne yhdisti maailman yleismaailmalliseksi verkostoksi. •Lennätin muutti verkostoa 160 vuotta sitten sähköisemmäksi.
Huom! Kun käyttäjä hakee “miten parannan verkkonäkyvyyttä”, kannattaa tarjota tietoa aiheesta eikä mainostoimiston mainosta. Opastavasta videosta kannattaa ohjata seuraavaan sisältöön, joka voi olla esimerkiksi “parhaat työkalut verkkonäkyvyyden parantamiseen”. Tämän videon katsojalle tarjotaan ratkaisua, kuten “varaa heti ilmainen konsultointi” ja lähdetään muistuttamaan häntä mainoksilla.

16. Tutkimusten tuloksia ‖tuotantoaikakaudelta‖Massatuotannon aikakausi: –unohtaa monien toimialojen historialliset tosiasiat •intensiivisen kilpailun •ylituotannon •kysynnän epävarmuuden •yritysten monenlaiset markkinointitoimenpiteet •markkinoinnin instituutioiden synnyn ja kehityksen •aikansa markkinointikoulutuksen •aikansa markkinointitutkimukset massatuotannon aikakautta ei ollut olemassa


70 64 KUVIO 27. Hintatietojen merkitys kotisivuilla Kotisivuilla olevien kuvien tärkeys Kuviosta 28 nähdään kotisivuilla olevien kuvien suuri tärkeys. Vastaajista 13 antoi arvosanan numero seitsemän ja 12 arvosanan numero 6. Kotisivuilla olevien kuvien tärkeyden keskiarvo oli 6. Kannuksen Kalastustarvikkeen asian onnistumisen keskiarvo oli 5,6. Kahdeksan vastaajaa antoi yrityksen onnistumiselle arvosanan numero viisi. KUVIO 28. Kotisivujen kuvien merkitys
SWOT-analyysi. Kun edellä mainitut analyysit on tehty ja tiedot kerätty, niin johtopäätösten mahdollistamiseksi tulee lähtökohta-analyysit koota yhdeksi kokonaisanalyysiksi. Näin näet yhdellä silmäyksellä ison kokonaiskuvan, mikä saattaa kadota pienempiä osa-analyysejä vääntäessä. Ja mikä tärkeintä, pystyt tekemään johtopäätöksiä nykytilanteesta ja mitä näin ollen seuraavan vuoden aikana tulisi tehdä.
Yritykset, joilla on videosisältöä nettisivuillaan, saavat myös enemmän verkkoliikennettä osakseen. Tämä ei tapahdu automaattisesti pelkkien videoiden takia, vaan kyseessä on enemmänkin korrelaatiosuhde. Yrityksillä, jotka käyttävät videoita, on useimmiten myöskin jonkinlainen hakukonestrategia ja he ovat muutenkin taipuvaisempia ajattelemaan tuotteitaan asiakaslähtöisesti. Tiedot löytyvät Aberdeenin tutkimuksesta, jonka voit ladata itsellesi täältä.
Lisäksi Facebook-mainonnan yhtenä suurimpana etuna on sen mitattavuus. Jos ostat mainostilaa sanomalehdestä, et pysty mitenkään mittaamaan, moniko on oikeasti nähnyt mainoksesi tai reagoinut siihen. Facebookissa pystyt mittaamaan tarkasti esimerkiksi kuinka moni on nähnyt mainoksesi tai kuinka moni on klikannut mainostasi. Facebookin mittareista näet tämän lisäksi, mitä ihmiset tekevät mainostasi klikattuaan; tutkivatko he esimerkiksi yrityksesi yhteystietoja tai tekevätkö he oston verkkokaupassasi.
68 62 KUVIO 24. Kotisivujen selkeys Tuotetietojen löytyminen kotisivuilta Kuviosta 25 nähdään, että kotisivuilla olisi tärkeä mainita tuotetiedot. 11 vastaajaa antoi tuotetietojen tärkeydelle arvosanan numero seitsemän ja 12 antoi arvosanan numero 6. Kukaan ei antanut arvosanoja nolla tai yksi. Keskiarvona Kannuksen Kalastustarvikkeen onnistumiselle tuotetietojen löytymisessä kotisivuilla oli 5,1. Asian tärkeyden keskiarvoksi tuli 5,8. KUVIO 25. Tuotetietojen merkitys kotisivuilla
Videolle tubettaja kertoo: ”Mä muistan kun tää peli julkaistiin 2014 syksyllä niin mä pelasin tätä peliä aivan nonstoppina varmaan usean viikon putkeen. Ihmisillä oli vaikeuksia saada mua irti mun kotisohvasta. – – Mä olen nyt kuitenkin löytänyt uuden innostuksen tälle pelille. En ainoastaan sen mahtavien lisäosien, the house of wolvesin ja the dark belown ansiosta, vaan koska mä olen kuullut, että tähän on tulossa uusi mullistava year kaksi lisäosa nimeltä The Taken King.” Tämän jälkeen näytetään peliä ja sen tapahtumia.

Mobiililaitteiden käyttö kasvaa jokaisessa ikäryhmässä, niin nuorien kuin vanhempienkin keskuudessa. Lisäksi verkossa tehtävän kaupan suosio kasvaa vuosi vuodelta. Suomalaisista opiskelijoista 87 % on tilannut joskus verkon kautta ja työssä käyvistä 85 %. Luvuissa on nähty selkeää kasvua vuosi vuodelta. Eniten verkko-ostoksia tekevät suomalaiset 25-34 –vuotiaat, joista jopa 93 % on käyttänyt jonkinlaista verkkokauppaa. Korkeasti koulutetut suomalaiset ostavat huomattavasti enemmän verkon kautta, kuin peruskoulutuksen käyneet. Verkkokauppojen suosion kasvy näkyy myös eläkeikäisten joukossa. (Lähde: Tilastokeskus)
199. Verkkomainonnan tavoitteita• Uuden tuotteen tunnetuksi tekeminen• Kävijöiden houkuttelu yrityksen kotisivuille• Mainonnan testaus ja koemarkkinointi• Brändin tukeminen ja ylläpito• Tuotteesta tai yrityksestä muistuttaminen• Lisäinformaation antaminen ostaneille asiakkaille• Tuotteiden myynti omassa verkkokaupassa• Kuluttajatutkimus• Asiakaspalautteen ja uusien tuotekehitysideoiden saaminen
Me KWD Digitalilla otamme huomioon kaikki sosiaalisen median tarjoamat markkinoinnilliset mahdollisuudet, kun suunnittelemme yrityksille sopivia digitaalisen markkinoinnin kokonaisratkaisuja. Yritysten erityistarpeet ja kohderyhmä linjaavat sosiaalisen median käyttöä. Suosittelemme niiden perusteella parhaat ja sopivimmat kanavat asiakaskohtaisesti.

Twitter on ennen kaikkea informaation jakamiseen paljon käytetty kanava. Monet yritykset pitävätkin Twitteriä tärkeänä kanavana, jossa voi osallistua asiakkaiden kanssa keskusteluun alansa tärkeistä aiheista sekä tiedottaa yrityksen toiminnasta. Keskustelussa täytyy kuitenkin olla aktiivisesti mukana, eikä kanava välttämättä ole paras vaihtoehto nopeita tuloksia haluavalle.


Erilaisia vaihtoehtoja videomarkkinoinnista ovat esimerkiksi tuote-esittelyt, yritysesittelyt, tapahtumavideot ja testimonial-videot, joissa yrityksen asiakkaat kertovat omista kokemuksistaan. Yritykset käyttävät videomainontaan enemmän rahaa kuin koskaan ennen. Laatuun panostaminen erottuvuustekijänä kannattaa niin suunnittelu- kuin tuotantovaiheessakin, sillä tutkimusten mukaan 92 % kuluttajista katsoo videoita päivittäin. Jopa 80 % yrityksistä kertoo kasvattavansa videomainontaan käytettävää budjettia vuoden 2017 aikana.

119. Harjoitus• Valitkaa itseänne kiinnostava brändi ja suunnitelkaa sille kampanja.• Muistakaa, että ideaalissa kampanjassa: 1. Oikea kuluttaja näkee oikean sanoman oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa. 2. Kuluttaja havaitsee ja ymmärtää sanoman oikein. 3. Mainos antaa kuluttajalle oikean kuvan tuotteesta ja merkistä. 4. Kuluttaja asemoi tuotteen oikein ja myönteisesti. 5. Mainos motivoi kuluttajaa hankkimaan tuotteen. 6. Mainos luo vahvoja ja oikeanlaisia merkkiassosiaatioita ja parantaa asiakasuskollisuutta.
×