Tärkeää markkinointiin suunnatun budjetin suunnittelussa on tehokkuuden arviointi: kuinka paljon yrityksesi saa myyntiä tietyllä markkinointiin käytetyllä rahamäärällä. Budjetissa otetaan huomioon kaikki suunnitellut toimenpiteet tavoitteiden saavuttamiseksi. Kun markkinointisuunnitelman ajanjakso on päätöksessään, voidaan menneiden kuukauden konversioita tutkimalla luoda seuraavasta ajanjaksosta tehokkaampi sekä huomioarvon että rahallisen panoksen suhteen.
38 32 luun tulisi kiinnittää erityistä huomiota. Käyttäjän näkökulmasta verkkosivujen selkeä ulkoasu ja symbolit kertovat sivujen käytettävyydestä. On tärkeä ottaa huomioon, että käyttäjät ovat tottuneet näkemään www-sivuilla tiettyjä merkkejä ja symboleja, joita olisi hyvä käyttää. Käyttäjät ovat tottuneet internetsivuilla esimerkiksi siihen, että nuoli vasemmalle tarkoittaa sivustolla liikkumista taaksepäin ja päinvastoin nuoli oikealle ohjaa käyttäjän eteenpäin. (Keränen ym. 2005, ) Käyttöliittymän laadukkaaseen toteutukseen tarvitaan sekä ohjelmointiosaamista että visuaalista taitoa. Käyttöliittymän väreillä voidaan viestiä hyvää tunnelmaa ja luoda viihtyisä ympäristö internetissä surffaamiseen. Lähtökohtana käyttöliittymän tekemiselle ja kehittämiselle on jo suunnitteluvaiheessa miettiä asioita käyttäjän näkökulmasta. Kotisivujen sisältö rakentuu tekstistä ja kuvista, joten näiden avulla sivut pitäisi saada mielenkiintoisiksi ja helpoiksi lukea. Pelkkä teksti ei tee sivuista houkuttelevia ja lisää niiden luettavuutta. Tekstin asettelussa on otettava huomioon, että ihmiset haluavat lukea lyhyitä tekstejä. Sami Etulan (2010) mukaan parasta olisi kirjoittaa jostakin asiasta mahdollisimman lyhyesti ja liittää linkki niitä varten, jotka haluavat aiheesta enempi lukea (Minustako yrittäjä? 2010, 52 54). Kuvien käyttäminen tekee sivustosta mielenkiintoisemman ja miellyttävämmän lukea kuin pelkän tekstin täyttämä verkkosivusto. Sivuston ylläpitäjän pitää muistaa, että kaikki valokuvat ovat tekijänoikeuslaissa suojattuja ja oikeus valokuvaan on aina kuvan ottajalla. Jos kuvan tekemiseen osallistuu muita henkilöitä, kuten esimerkiksi lavastajia tai puvustajia, myös heillä on tekijänoikeus kuvaan. Sen sijaan kuvassa esiintyvillä henkilöillä tai kuvan omistajalla ei ole tekijänoikeutta kuvaan. Tärkeää on tietää, että kuvissa esiintyviltä henkilöiltä on kuitenkin aina kysyttävä lupa, jotta kuvan saa julkaista. (Keränen ym. 2005, 20.) Moni yrittäjä käyttää tietokonetta päivittäin ja valitettavan usein luottaa omiin viestintätaitoihinsa. Tosiasia kuitenkin on, että pelkkä kirjoitustaito ei riitä tuottamaan hyvää sisältöä internetiin. Tällä hetkellä eletään vielä aikaa, jona internetin ja teknologian kehitys- ja muutosvauhti on hyvin nopeaa. Pysyäkseen mukana vauhdissa tulisi lähes päivittäin seurata ja reagoida muutoksiin, kertoo Etula (2010). Mikäli yrittäjä haluaa itse pelkästään keskittyä oman ydinliiketoimintansa pyörittämiseen, olisi syytä harkita osaavan henkilön etsimistä toteuttamaan verkkoon liittyvää toi-
Jokaisella alalla asiakkaiden ostokäyttäytyminen on hieman erilaista, joten voit käyttää teorioita viitekehyksenä ostotunnelin rakentamiseen (esim. perinteiden AIDA-malli), mutta sovella ja rakenna ostoputki sellaiseksi mitä se todellisuudessa asiakkaidesi keskuudessa on. Hyvän tavoitteen asettamiseksi tärkeintä on tunnistaa omat heikkoudet kohderyhmän ostoputken varrelta. Mitkä ovat ostotunnelin akilleenkantapäät joissa voisit selvästi parantaa?
48 Seniori-vaapun testimenestyksiä ja muita saavutuksia Seniori-vaapuista on vuosien aikana kirjoitettu useita lehtiartikkeleita. Näiden kirjoitusten kautta tuotenimi ja yritys ovat saaneet näkyvyyttä. Kalastusalan tunnetuimpiin lehtiin kuuluva Erä-lehti on uutisoinut vuosien aikana usein hyvinkin näyttävästi Seniori-vaapun menestyksestä. Muutaman vuoden kuluttua yrityksen toiminnan aloittamisesta Erä-lehti järjesti ensimmäisen vieheiden suurtestin, jossa Seniori-vaappu otti murskavoiton. Seniorivaapun kirjoitettiin olevan siikaviehe vailla vertaa. (Jussila 1996, 7.) Seniorivaapusta kirjoitettiin useita kymmeniä lehtijuttuja, joista eräs oli Riihimäki-lehdessä vuonna Kirjoituksessa harrastuksekseen kalastavan on aina kerrottu toivoneen sellaista viehettä, joka pyydystäisi kaikenlaisia kaloja vuorokauden ajasta riippumatta. Pitkin kesää kalavesiltä oli kiirinyt huhuja, että lähes sellainen viehe oli nyt valmistettu. Kertomukset tavallisesti mato-ongella tai perholla saatavista saaliskaloista petokalojen lisäksi ja se, että viehe toimii myös keskellä helteistä kesäpäivää, kuulostivat uskomattomilta. Kyse oli Hannu Känsäkosken, uistinmestarin, valmistamista Seniori-vaapuista, jotka räjäyttivät pankin valtakunnallisen erikoislehden testatessa ne ylivoimaisiksi vieheiksi siian ja muiden kalojen pyynnissä. (Riihimäki-lehti 1996, 3.) Kuviossa 12 oleva Seniori-vaappu on väri numero 15. Yrityksen myyntipakkauksissa näkyy saaliskalalajit, Seniori-vaapun värinumero sekä vaapun koko. KUVIO 12. Seniori-vaappu myyntipakkauksessa
Eräs lapsille ja nuorille suunnattu kaupallisista viesteistä koostuva julkaisu oli kokonaisuudessaan laadittu muistuttamaan toimituksellisia julkaisuja. Markkinatuomioistuin piti markkinointia lainvastaisena, kun julkaisu oli kohdistettu ensisijaisesti lapsille ja nuorille ja vaara siitä, että kohderyhmä ei ollut tunnistanut kirjoituksia mainoksiksi, oli tavallista suurempi. (MT 2000:12)
Video on luonnollinen ja helppo tapa vastaanottaa opastavaa sisältöä. Moni kohderyhmä vastaanottaa viestin äänen ja kuvan kautta tekstiä paremmin, etenkin jos asiointi tapahtuu verkossa. Uudelleenmarkkinoinnilla videota katsoneet henkilöt tai tietyn verkkosivun kävijät saavat muistutuksia tai ostokehotteita. Näin heidät sitoutetaan yritykseen ja etsitään uusia tarpeita joihin tarjota kohdennettuja ratkaisuja.
85 79 Uudistetuilla verkkosivuilla sisältö on näytön keskiosassa. Sivustoa käytettäessä tausta pysyy koko ajan muuttumattomana. Verkkosivuston tarkoitus on väreiltään ja asultaan herättää käyttäjän mielenkiinto, jotta sivustolle palattaisiin myöhemmin uudestaan. Tavoitteena on lisäksi lukijan mielenkiinnon herättäminen, jotta kävijä siirtyisi sivuston muihin valikko-osiin. Yrittäjä voi seurata Google Analytics-palvelua hyödyntämällä kävijöiden kulkemista ja poistumista sivustolla. Kotisivujen kautta tulisi antaa käyttäjille helppo ja nopea kanava antaa palautetta sekä tuotteesta että yrityksen palvelusta, kuten esimerkiksi tilaus- ja toimitusprosessista. Tämä loisi luottamusta uusien tilaajien keskuuteen ja toisi uusia asiakkaita yritykseen. Asiakaspalvelu olisi mahdollista tämän päivän tietotekniikan avulla toteuttaa myös ruotsiksi, vaikka suuri osa yrityksistä palvelee internetissä suomeksi. Ruotsinkielinen asiakaspalvelu Internetissä on niukkaa, joten hyvän ruotsinkielisen asiakaspalvelun keinoin yritys erottuisi verkkokauppatoiminnassaan monista suurista yrityksistä (Björklund 2011). 5.5 Kuva- ja videopalvelujen hyödyntäminen markkinoinnissa Kuvapalvelu YouTube tarjoaa hyvän mahdollisuuden esittelyvideoiden luomiseen. Tätä palvelua Kannuksen Kalastustarvike Oy:n tulisi hyödyntää. Messuilla käynti osoittaa, kuinka asiakkaat haluavat nähdä vieheen liikkeen vedessä eri vetonopeuksilla, ja yrittäjällä on sen vuoksi uittoallas aina mukana. Tämä kertoo sen, että sanoin tuotetta ja sen toimivuutta ei voi kuvailla. Kuviossa 41 on Känsäkosken kehittelemän ja valmistaman Seniori-soutupainon ohjeistus. Se on painettu perinteisenä paperiversiona soutupainon myyntipakkaukseen lisättäväksi.
Markkinointistrategia on PK-yrityksen tärkein ja hyvin usein myös ainut kirjoitettu strategia. Mutta sillä pääsee jo todella pitkälle. Strategia antaa päivittäiselle johtamiselle ja tekemiselle selkänojan tai rännin reunat, ja ennen kaikkea kohdistaa niukat resurssit sinne missä on paras tuotto. Strategian avulla sinä tiedät, miten teet rahaa enemmän ja nopeammin. Bonuksena markkinointistrategia sisältää myös myyntibudjetin, joka on useissa tapauksissa kaikkien budjettien äiti. Lähes aina kaikki budjetointi lähtee siitä.

6 ESIPUHE Tässä tämä nyt sitten on, valmis opinnäytetyöni, joka sisältyi tradenomiopintoihini. Opintoni aloitin syyskuussa vuonna 2009 ja sain päätökseen huhtikuussa Päätin opinnäytetyöni aloitusvaiheessa, että mikäli se omassa aikataulussani valmistuisi, kirjoittaisin siihen esipuheen kiitoksineen. Ja valmishan tämä nyt on. Omat tavoitteeni toteutuivat, ja opintojeni aikataulu piti, äiti on nyt tradenomi. Halusin tehdä markkinointiin ja digitaaliseen mediaan liittyvän opinnäytetyön. Tähän tarjoutui loistava tilaisuus, kun sain hyödyntää tietojani ja taitojani isäni yritykselle, Kannuksen Kalastustarvike Oy:lle tutkimus ja kehityssuunnitelman muodossa. Kiitos ideasta ja työn toteuttamismahdollisuudesta isälleni, Hannulle. Osana esipuhetta haluan esittää suuret kiitokseni opinnäytetyöni ohjaajalle KTM Ann-Christine Johnssonille. Hänen ajatuksiani herättelevä ohjauksensa auttoi omaan oppimiseeni ja ennen kaikkea johti tähän työhön, joka valmistui juuri niin kuin pitikin. Lämpimät kiitokseni esitän myös viestinnän lehtorille, FM Helvi Pääkköselle kieliasun tarkastamisesta. Kiitokset kuuluvat myös mummuille ja papoille, sillä heidän apunsa ja tukensa koko opiskelujeni aikana on ollut merkittävä. Viimeisenä muttei tietenkään vähäisimpänä kiitokset niille ystävilleni, jotka mainitsemattakin tuntevat olleensa apuna ja tukena tämän projektin etenemisessä ja tekemisessä, sekä Susanna: Kiitos. Tämän opinnäytetyöni omistan omalle perheelleni, aviomiehelleni Janille ja lapsillemme Jonelle, Netalle ja Titalle. Nyt äiti on koulutehtävät tehnyt. Kiitän läheisiäni koko sydämestäni. Kevät 2011 Taina Mäkelä
×