155. Kanavan tehtävät• Omistusoikeuden siirto, kun siirrytään kanavan portaalta toiselle.• Tiedonvälitys kahteen suuntaan: markkinointiviestintä asiakkaille ja palautteiden välitys tuottajalle.• Valmiiden asiakassuhteiden tarjoaminen tuottajan käyttöön.• Tilaamisen, pakkaamisen ja fyysisen jakelun hoitaminen.• Lajitelmien ja valikoimien muodostaminen ostajakunnalle sopiviksi.
Facebookin kattava metriikka mahdollistaa kampanjoiden jatkuvan optimoinnin kohderyhmille viestin, kuvituksen, demografioiden ja ajankohtien osalta. Esimerkiksi osittain onnistuneen kampanjan onnistuneet osa-alueet ja mainokset voidaan ottaa mukaan seuraavalle markkinointikierrokselle, kun taas turhat ja toimimattomat osa-alueet voidaan jättää todisteiden valossa pois kampanjasta.

Huolehdi että videosi on oikein otsikoitu, se löytyy kanavalla oikeasta soittolistasta, sivustollasi relevantin artikkelin alta ja tarjottu ratkaisu annetaan yksiselitteisesti käyttäjälle ja hakukoneelle. Jakele videosi muissa sosiaalisen median kanavissa säännöllisesti ja ohjaa asiakkaasi opastava videomateriaalin pariin. Eri kanavien ristiin linkitys parantaa löydettävyyttä.
Sama putki auttaa myös markkinoinnille asetettujen tavoitteiden mittaamisessa. Jokaisella videolla kannattaa olla selkeä tavoite, sillä vain ja ainoastaan mittaamalla videoista saadaan täysi hyöty irti - muutama kiva kommentti satunnaiselta katsojalta ja kavereilta ei enää riitä. Videoiden osalta tulee määrittää, halutaanko niiden avulla esimerkiksi lisää kävijöitä verkkosivuille, parantaa konversiota vai kasvattaa yksittäisen ostoksen kokoa.
Mitä tarkemmin uskallat kohdentaa markkinoinnin tiettyyn kohderyhmään, sitä helpompi sinun on markkinoida juuri tätä ryhmää puhuttelevalla tavalla. Kohderyhmän kannattavaan laajuuteen vaikuttaa tietysti myymäsi tuote tai palvelu. Kriteereitä kohderyhmän valinnalle voivat olla esimerkiksi maantieteelliset, demograafiset tai käyttäytymiseen liittyvät tekijät. Muista suunnitelmassasi myös ottaa selvää markkinoista ja kilpailijoista positiivisten erottuvuustekijöiden maksimoimiseksi.

35. Peruskäsitteitä Asiakkaan tyytyväisyys –Kuluttajan odotukset tarpeentyydytyksestä verrattuna kuluttajan saamaan tarpeentyydytykseen. Vaihdanta: tietyn tavoitetilan saavuttaminen tarjoamalla jotakin arvoa vastineeksi. Transaktio/liiketoimi : kahden osapuolen välinen arvon vaihdanta. –Raha+tuote/palvelu vaihtaa omistajaa –Voi olla myös vaihtokauppa Markkinat: potentiaalisten ostajien ja myyjien joukkoja, jotka haluavat vaihtaa arvoa keskenään
Mainoksessa noin kymmenenvuotias tyttö kertoi tykkäävänsä Chupa Chups -tikkareista, koska niissä on 0 % rasvaa. Kuluttaja-asiamies piti mainosta lainvastaisena, kun siinä luotiin mielikuva siitä, että kyseessä on terveellinen välipala, koska se ei sisällä rasvaa ja lapsen esittämänä viestitettiin, että jo lasten ja nuorten on syytä tarkkailla tuotteiden rasvapitoisuutta ja kiinnittää huomiota painonhallintaan. (KA 2003/40/3721)
54 48 ja linkki, josta pääsee YouTube-kuvapalveluun. Tällä hetkellä kyseinen video on katsottu yli kertaa. (YouTube 2011.) Vuoden 2010 keväällä kotisivuille lisättiin Seniori-vaapun blogi. Blogin tarkoitus on saada syntymään keskustelua Seniorista ja kalastuksesta. Kysymyksiä, vastauksia ja kommentteja lukijoilta on tullut, mutta pääasiassa Känsäkoski tuottaa Seniori-vaapun blogiin omaa tekstiä. Blogin tarkoitus on myös tiedottaa kaikesta ajankohtaisesta. (Känsäkoski 2010.) 4.4 Tutkimuksen ja kehityssuunnitelman toteutus Pk-yritysten menestys riippuu tulevaisuudessa Sääksjärven (1992) mukaan entistä enemmän siitä, kuinka hyvin ne kykenevät soveltamaan tietotekniikkaa toiminnassaan. Suuryritysten paineessa ne pk-yritykset, jotka epäonnistuvat tietotekniikan strategisessa hyväksikäytössä, joutuvat ahtaalle. Tietotekniikan soveltaminen antaa samat edut niin pien- kuin suuryritykselle. Pk-yrityksen johdon tulee olla tietoinen tietotekniikan merkityksestä ja kustannustehokkaan hyväksikäytön mahdollisuuksista. Tietotekniikan hallinta pk-yrityksissä on tarpeen, koska toimintamuodot verkottuvat yhteiskunnan telepalvelujen ja yhteisten tietojärjestelmien mukana. Näin tietotekniikka tarjoaa pk-yritykselle mahdollisuuden kehittää ja tehostaa toimintaansa. (Sääksjärvi 1992, ) Tutkimusongelmat Opinnäytetyön lähtökohtana ja aiheena oli selvittää Kannuksen Kalastustarvike Oy:n tuotteiden tunnettuutta ja digitaalisen median käyttöä. Mitä parempi on yrityksen näkyvyys, sitä paremmin yritys menestyy. Tutkimuksen tavoitteena oli saada vastaus siihen, kuinka Kannuksen Kalastustarvike Oy hyödyntää digitaalista mediaa ja kuinka hyödyntämistä voi kehittää. Selvitettiin, mitä mieltä kalastajat ovat Kannuksen Kalastustarvike Oy:n kotisivuista ja Seniori-vaapusta ja mitä kehitettävää yrityksellä edelleen olisi internetin käytön suhteen. Yrityksen tulee pysyä kehityksessä mukana, jotta se voisi jatkossakin vastata asiakkaiden tarpeisiin kilpaile-
Suunnitelmallinen some-markkinointi vaatii aikataulutusta. Säännöllisen julkaisutahdin ylläpitämiseen voidaan käyttää erilaisia julkaisukalentereita, joihin merkitään mitä julkaistaan, missä ja milloin. Älä heitä laadukkaaseen sisältöön käyttämääsi aikaa hukkaan jakamalla sisältöä vain kerran. Hyödynnä sisältöä useampaan otteeseen ja jaa sitä eri kanavissa eri aikoina. Suunnittele myös, kuinka usein sisältöä tulee jakaa kussakin some-kanavassa näkyvyyden maksimoimiseksi.
28 22 world more open and connected. Näin lukee Facebookin sivuilla palvelun tehtävän kohdalla. (Facebook 2010.) Facebookin käyttäjämäärä rikkoi 400 miljoonan rajan alkuvuodesta 2010, kirjoittaa Tuomas Linnake it-viikon internetsivuilla (Linnake 2010). Taloussanomat kirjoittavat perustajan ilmoittaneen heinäkuussa 2010 käyttäjämäärän nousseen puoleen miljardiin, joista noin 400 miljoonaa ihmistä on aktiivisia käyttäjiä. Maailmanlaajuinen liike on todellakin luotu, kuten pääjohtaja Mark Zuckerberg videotervehdyksessä ilmoittaa. (Taloussanomat 2010.) Facebook sai alkunsa sosiaalisena verkkoyhteisönä nuorten Harvardin opiskelijoiden keskuudesta. Tärkein syy Facebookiin kirjautumiselle on vuorovaikutus. Yhteisö sumentaa henkilökohtaista ja ammattimaista vuorovaikusta kuten muutkin olemassa olevat verkkoyhteisöt. Henkilökohtaisen vuorovaikutuksen lisäksi Facebook on laajentunut yhä enemmän yritysmaailmaan. E. A Vander Veer luettelee kirjassaan Facebook, the missing manual ammattimaisia käyttökeinoja, joita voi kyseisessä palvelussa käyttää. Facebookissa voi esimerkiksi löytää töitä, työnantajan, pitää ajan tasalla projekteja, tehdä yhteistyötä ja markkinoida itseä, tuotteita ja omaa yritystä useilla tavoilla. (Vander Veer 2008, ) Internetsivustot ovat muuttuneet paljon. Suuret yritykset suurine budjetteineen sijoittavat maksullisiin mainoksiin, mutta Facebook tarjoaa samaa mahdollisuutta kaikille yrityksille ilmaiseksi. Markkinointistrategiat ovat muuttuneet yksinkertaisista mainoksista sosiaalisiin mainoksiin, joilla tavoittaa samalla kertaa jokaisen yhteisön jäsenen lisäksi myös heidän ystäväpiirinsä. (Vander Veer 2008, 165.) Facebookin toiminnot ovat olleet sujuvia aina syksyyn 2010 asti. Silloin uutisoitiin ensimmäisen kerran yhteisöpalvelun kaatumisesta. Palveluun ei päässyt kirjautumaan, ja vian epäiltiin johtuvan ulkopuolisista verkkopalvelun tarjoajista. Palvelun käytön kasvu saattaa näin ollen olla epävakaa käyttäjämäärien tästä vielä kasvaessa. (Colourbox.com 2010.) Eri yhteisöpalveluiden käyttö yrityksen hyödyntämänä on yleistynyt suuresti, ja se on tällä hetkellä muoti-ilmiö maailmanlaajuisesti, ja merkittävin näistä on Face-
23 17 oltava tavoitteet eli sen miksi markkinointia lähdetään tekemään. Kannuksen Kalastustarvike Oy:n kohdalla markkinointistrategian tavoite on saada Seniori-vaapun tunnettuutta lisättyä. Viestinnän tavoite on panostaa ulkoiseen viestintään. Mediavalinta on digitaalinen media: kotisivut, sähköposti ja verkkokauppa. Budjetti vähäinen tai ei mitään. Mittaaminen tapahtuu Google Analyticsin avulla ja jatkossa jonkinlaisella kyselyllä. 3.1 Sosiaalinen media osana yrityksen internetstrategiaa Kuulin asiakkaan ihmettelevän erään elintarviketuotteen tarjoushintaa pienessä vähittäiskaupassa. Etkö huomannut, kun ilmoitin siitä Facebookissa? kuulin kauppiaan vastauksen. Sosiaalinen media on levinnyt yhä enemmän myös yritysten käyttöön ja kaupankäyntiin. Suomessa sosiaalisen median käyttäminen on vähäisempää kuin esimerkiksi Ruotsissa ja Yhdysvalloissa (Iltalehti 2010). Jos muutama vuosi sitten kyseltiin toisilta, oletko jo Facebookissa, on tämä kysymys yhä useammin nykyisin muuttunut muotoon: etkö vielä ole Facebookissa. Oma kampaajani kyseli, olenko Facebookissa, ja jopa omien vanhempieni ikäluokka on liittynyt osaksi tätä sosiaalista yhteisöä. Sosiaalisen median tyypillinen ominaisuus on matala julkaisukynnys ja mielipiteen ilmaisun helppous. Kaupankäynnin ja sosiaalisen median kietoutumista toisiinsa kuvaa ilmiö sosiaalinen shoppailu. Tähän ilmiöön kuuluu sosiaalisten elementtien mukaan tuominen verkkokauppaan sekä verkkokauppojen ilmestyminen sosiaalisen median sovelluksiin. Yhä laajemmalti leviää ilmiö, jossa internetin keskustelupalstoilla käyttäjät keskustelevat tuotteista ja palveluista ja vertailevat tuotteita ja hintoja. (Paikkala 2010, 9.) Osa viestintäalan ammattilaisista uhkaa pudota kokonaan sosiaalisen median kehityksestä, ja samalla ero alan sisällä kasvaa. Sosiaalisen median taitajat kehittyvät yhä paremmiksi sillä aikaa, kun toiset tippuvat vauhdista. (Iltalehti 2010.) Yritys voi saada ilmaista mainosta ja näkyvyyttä keskustelupalstoista, mikäli sen tuotteesta on kirjoitettu ja viestiin on tullut myös vastauksia. Pitkä keskusteluketju
United Screens (US) kertoo lausumassaan, että sillä on sopimus peliä markkinoivan Activisionin kanssa. US on etsinyt Activisionille sen tarpeita vastaavan tubettajan. US:n mukaan kaupallista yhteistyötä tehdään yleensä siten, että yritys, joka haluaa mainostaa tuotettaan, ottaa yhteyttä US:iin. US etsii mainostajalle tubettajan, jolla on oikea kohdeyleisö, ja auttaa sopimusosapuolia kampanjan luomisessa. Tästä syystä US on usein voimakkaasti mukana markkinointiprosessissa.
Intagram-markkinointi voi olla sinulle juuri oikea kanava, jos kohderyhmäsi koostuu nuorista ihmisistä. Naiset ovat enemmän edustettuina Instagramin käyttäjäkunnassa joten heidät tavoittaa sieltä tehokkaimmin. Instagramista liikenteen ohjaaminen omille verkkosivuillesi on helpottunut ja erityisesti Instagramin stories ominaisuus on tehokas liikuttamaan ihmisiä myös palvelusivuille, kun sisältö on vain riittävän mielenkiintoista. Instagram markkinointi toimii Facebookin alustassa, joten kanavia on myös helppo yhdistellä.
Videomainos on myös siitä hyvä markkinoinnin osa-alue, että voit mitata sen toimivuutta. Ensimmäisenä tietysti kuinka laajalle se on levinnyt ja kuinka moni on sen nähnyt. Toisaalta voit myös tutkia kuinka moni on katsonut sen alusta loppuun ja jos haluat testata eri versioita niin sekin onnistuu. Videomarkkinointi ja videomainos ovat siinä mielessä eri asioita, että videomainos usein on yksi pyräys kun videomarkkinointi jatkuvaa toimintaa. Erityisesti videomarkkinoinnissa on tärkeää hioa materiaalia ja esitystapaa koko ajan. Siksi mittaaminen ja oikeiden mittareiden kehittäminen on kriittistä. Niistä kirjoitamme tuonnempana. On kuitenkin äärimmäisen tärkeää, että valitset pari tärkeintä mittaria ja seuraat niitä, Muuten videomarkkinointisi kuihtuu epäonnistumisiin ja ymmärtämättömyyteen. Niin kuin kaikki häröily ilman päätä ja häntää. Onnistuminen ilman suunnitelmaa on tässäkin aiheessa vain onnenkantamoinen.
Maksimaalisen näkyvyyden saavuttamiseksi rytmitä julkaisut eri some-kanavissa ja hyödynnä myös maksullista sisältöä. Somemarkkinoinnin käynnistyttyä on tärkeää, että seuraat ja mittaat saatuja tuloksia. Näin voit tehdä markkinointiisi tarvittavat korjausliikkeet tai lisätä pökköä pesään taaten menestyksekkään sosiaalisen median markkinoinnin myös jatkossa.
97 91 LÄHTEET Kirjallisuus Fahs, C How to Do Everything with YouTube. New York: the McGraw-Hill Companies. Hannu Känsäkoski starttasi starttirahalla, omasta harrastuksesta bisnes Lestinjoki Heikkilä, T Tilastollinen tutkimus. 7. uudistettu painos. Helsinki: Edita Prima Oy. Isohookana, H Yrityksen markkinointiviestintä. Helsinki : WSOYpro. Jaakkola, M Vaaputtaen maailmamaineeseen millä eväillä ja kuinka kauas? Vetouistelu-uistelun erikoislehti nro 3, 10. vuosikerta, Johnston, S. & McGee, L Ways to Make Google Love Your Website. Lontoo: Random House Business Books. Jormanainen J parasta uistinta kautta aikojen. Jyväskylä: Gummerus Kirjapaino Oy. Jue A.L., Marr, J.A & Kassotakis, M.E Social media at work, How Networking Tools Propel Organizational Performance. San Francisco: A Wiley Imprint. Jussila R Siikavieheet syynissä, Erä 7, Jussila, R Antoisimmat ahvenvaaput. Erä 12, Jussila, R Seniorin haastajat. Erä 7, Jussila, R Siika on kalastajan päiväuni. Seura nro 27, Jussila, R Siikavaaput. Erä 7, Jussila, R Seniori pitää pintansa. Erä 14, Jyräs, J Uistelua ohuella siimalla ja grammaisella vaapulla Ihanaa! Vetouistelun erikoislehti, Karjaluoto, H Digitaalinen markkinointiviestintä. Esimerkkejä parhaista käytännöistä yritys- ja kuluttajamarkkinointiin. Jyväskylä: Docendo. Keränen, V., Lamberg, N. & Penttinen, J Digitaalinen media. Jyväskylä : Docendo Kilpi, T Blogit ja bloggaaminen. Jyväskylä: Gummerus kirjapaino Oy.
Aiemmat teemavalmennukset ovat käsitelleet niin asiakkuuksien johtamista, UX:ää, lisäarvotyökaluja, konversio-optimointia, asiakashankintaa, kansainvälistymistä kuin analytiikkaa ja rahoitusta. Seuraava teemavalmennus järjestetään lokakuussa. Seuraa uutisia kotisivuillamme sekä Twitterissä, niin saat ensimmäisenä tiedon uusien valmennusten tallenteista.
54 48 ja linkki, josta pääsee YouTube-kuvapalveluun. Tällä hetkellä kyseinen video on katsottu yli kertaa. (YouTube 2011.) Vuoden 2010 keväällä kotisivuille lisättiin Seniori-vaapun blogi. Blogin tarkoitus on saada syntymään keskustelua Seniorista ja kalastuksesta. Kysymyksiä, vastauksia ja kommentteja lukijoilta on tullut, mutta pääasiassa Känsäkoski tuottaa Seniori-vaapun blogiin omaa tekstiä. Blogin tarkoitus on myös tiedottaa kaikesta ajankohtaisesta. (Känsäkoski 2010.) 4.4 Tutkimuksen ja kehityssuunnitelman toteutus Pk-yritysten menestys riippuu tulevaisuudessa Sääksjärven (1992) mukaan entistä enemmän siitä, kuinka hyvin ne kykenevät soveltamaan tietotekniikkaa toiminnassaan. Suuryritysten paineessa ne pk-yritykset, jotka epäonnistuvat tietotekniikan strategisessa hyväksikäytössä, joutuvat ahtaalle. Tietotekniikan soveltaminen antaa samat edut niin pien- kuin suuryritykselle. Pk-yrityksen johdon tulee olla tietoinen tietotekniikan merkityksestä ja kustannustehokkaan hyväksikäytön mahdollisuuksista. Tietotekniikan hallinta pk-yrityksissä on tarpeen, koska toimintamuodot verkottuvat yhteiskunnan telepalvelujen ja yhteisten tietojärjestelmien mukana. Näin tietotekniikka tarjoaa pk-yritykselle mahdollisuuden kehittää ja tehostaa toimintaansa. (Sääksjärvi 1992, ) Tutkimusongelmat Opinnäytetyön lähtökohtana ja aiheena oli selvittää Kannuksen Kalastustarvike Oy:n tuotteiden tunnettuutta ja digitaalisen median käyttöä. Mitä parempi on yrityksen näkyvyys, sitä paremmin yritys menestyy. Tutkimuksen tavoitteena oli saada vastaus siihen, kuinka Kannuksen Kalastustarvike Oy hyödyntää digitaalista mediaa ja kuinka hyödyntämistä voi kehittää. Selvitettiin, mitä mieltä kalastajat ovat Kannuksen Kalastustarvike Oy:n kotisivuista ja Seniori-vaapusta ja mitä kehitettävää yrityksellä edelleen olisi internetin käytön suhteen. Yrityksen tulee pysyä kehityksessä mukana, jotta se voisi jatkossakin vastata asiakkaiden tarpeisiin kilpaile-
Suomi elää sisältömarkkinoinnin hurmosaikaa. Monessa yrityksessä testataan ensimmäisiä sisältömarkkinoinnin toimenpiteitä. Pilotointeihin ja kokeiluihin sisältyy jo ennalta oletus siitä, että työn lopputuloksesta ei voida olla varmoja. Ei tarvitse olla visionääri ennustaakseen, että vuonna 2015 maailmaan tulee paljon yritysten tuottamaa sisältöä, jonka tehokkuudesta voidaan olla montaa mieltä.  
28 22 world more open and connected. Näin lukee Facebookin sivuilla palvelun tehtävän kohdalla. (Facebook 2010.) Facebookin käyttäjämäärä rikkoi 400 miljoonan rajan alkuvuodesta 2010, kirjoittaa Tuomas Linnake it-viikon internetsivuilla (Linnake 2010). Taloussanomat kirjoittavat perustajan ilmoittaneen heinäkuussa 2010 käyttäjämäärän nousseen puoleen miljardiin, joista noin 400 miljoonaa ihmistä on aktiivisia käyttäjiä. Maailmanlaajuinen liike on todellakin luotu, kuten pääjohtaja Mark Zuckerberg videotervehdyksessä ilmoittaa. (Taloussanomat 2010.) Facebook sai alkunsa sosiaalisena verkkoyhteisönä nuorten Harvardin opiskelijoiden keskuudesta. Tärkein syy Facebookiin kirjautumiselle on vuorovaikutus. Yhteisö sumentaa henkilökohtaista ja ammattimaista vuorovaikusta kuten muutkin olemassa olevat verkkoyhteisöt. Henkilökohtaisen vuorovaikutuksen lisäksi Facebook on laajentunut yhä enemmän yritysmaailmaan. E. A Vander Veer luettelee kirjassaan Facebook, the missing manual ammattimaisia käyttökeinoja, joita voi kyseisessä palvelussa käyttää. Facebookissa voi esimerkiksi löytää töitä, työnantajan, pitää ajan tasalla projekteja, tehdä yhteistyötä ja markkinoida itseä, tuotteita ja omaa yritystä useilla tavoilla. (Vander Veer 2008, ) Internetsivustot ovat muuttuneet paljon. Suuret yritykset suurine budjetteineen sijoittavat maksullisiin mainoksiin, mutta Facebook tarjoaa samaa mahdollisuutta kaikille yrityksille ilmaiseksi. Markkinointistrategiat ovat muuttuneet yksinkertaisista mainoksista sosiaalisiin mainoksiin, joilla tavoittaa samalla kertaa jokaisen yhteisön jäsenen lisäksi myös heidän ystäväpiirinsä. (Vander Veer 2008, 165.) Facebookin toiminnot ovat olleet sujuvia aina syksyyn 2010 asti. Silloin uutisoitiin ensimmäisen kerran yhteisöpalvelun kaatumisesta. Palveluun ei päässyt kirjautumaan, ja vian epäiltiin johtuvan ulkopuolisista verkkopalvelun tarjoajista. Palvelun käytön kasvu saattaa näin ollen olla epävakaa käyttäjämäärien tästä vielä kasvaessa. (Colourbox.com 2010.) Eri yhteisöpalveluiden käyttö yrityksen hyödyntämänä on yleistynyt suuresti, ja se on tällä hetkellä muoti-ilmiö maailmanlaajuisesti, ja merkittävin näistä on Face-
Yritys markkinoi suklaapatukoita, joiden pakkaus sisälsi jääkiekkopelaajien keräilykuvia. Tuotteet pakkauksineen sisälsivät lukuisia ostokehotuksia. Kuluttaja-asiamies piti todennäköisenä, että lapset ostavat tuotetta pelkästään keräilykuvien saamiseksi ja piti lasten keräilykiinnostuksen hyväksi käyttämistä markkinoinnissa lainvastaisena. (KA 1992/40/1341)

Suunnitellun ja suunnitelmallisen johtamistyön puutteen aiheuttaa osaamattomuus ja tietämättömyys. Eikä ihme, sillä näiden omaksuminen opiskelemalla ilman käytännön kokemusta ei ole helppoa. Tietämyksen lisääminen on paljon helpompaa kun voi peilata sitä päivittäiseen työhönsä ja testata asioita oman yrityksensä toiminnassa. Ajanpuutteen vuoksi opiskelu ei välttämättä ole mahdollista, joten vaihtoehto olisi ulkopuolisen asiantuntija-avun hankkiminen.
×