39 33 mintaa. Etula (2010) esimerkiksi mainitsee, että kirjanpito on usein siirretty tilitoimistoon ammattilaisten hoidettavaksi eikä yrittäjällä ole halua tai aikaa opetella taloushallintoa. (Minustako yrittäjä? 2010, 54.) Sukupolvien välinen ero on tällä hetkellä aika selkeä. Nuorempi sukupolvi hallitsee tietokoneen käytön jo siten, että esimerkiksi tekstin ja kuvien muokkaaminen ja sisällön tuottaminen internetiin ei vie kauheasti aikaa toteuttaa. Tästä syystä esimerkiksi yrittäjän omasta perheestä tai lähipiiristä usein löytyy henkilö, jolta tekninen osaaminen olisi verkkosivujen sisällöntuottamiseen juuri sopivaa, kunhan muistaa, ettei se pelkkä kirjoitustaito vielä takaa hyvää viestintää. Etula (2010) mainitsee, että usein pienet yritykset lähtevät tekemään yritysmaailmassa ja Internetissä sitä, mitä isot tekevät edellä. Ensin pitäisi kuitenkin lähteä miettimään, mitä ja miksi tehdään. Sitten vasta tulisi toteuttaa ja toimia. Jälkikäteen jokainen voi mitata, miten missäkin toiminnassa onnistuttiin. (Minustako yrittäjä? 2010, 52.) Kuviossa 8 on Kannuksen Kalastustarvike Oy:n nykyisen verkkosivuston layout. KUVIO 8. Kannuksen Kalastustarvike Oy:n kotisivujen layout Kuviosta 8 näkyy, että Kannuksen Kalastustarvike Oy:n nykyiset kotisivut ovat selkeät ja melko värittömät. Tekstin asettelu ja visuaalisuus ovat jääneet vähemmälle huomiolle. Visuaalisuus ja sisältö vaatisivat kehittämistä, jotta verkkosivut vastaisivat nykyajan käyttäjien tarpeita.
Kuten muidenkin polkujen, myös sosiaalisen median strategian ensimmäinen askel on määrittää, minne haluat mennä ja mikä on määränpää. Miksi some-markkinointia tehdään? Halutaanko esimerkiksi parantaa brändin tunnettuutta? Tai kenties kasvattaa verkkosivun liikennettä? Vaikka tavoitteet eivät ole toisiaan poissulkevia, brändin tulisi määritellä yksi tai kaksi tärkeintä tavoitetta. Tavoitteiden puute ja toisaalta liian monta tavoitetta johtavat nimittäin siihen, ettei lopulta oikeastaan saavuteta mitään.

Olemme päivittäneet nettisivujemme alalaidasta löytyvät tietosuojaperiaatteemme sekä käyttöehtomme. Tutustu edellä annettujen linkkien kautta, minkälaista tietoa näissä dokumenteissa tulisi olla! Tarjoamme tietosuojaperiaatteitamme niin nettisivujemme alatunnisteessa, pop-up-ikkunassa nettisivuillemme tultaessa, lomakkeilla, kiitos- ja tervetulosivuilla kuin sähköpostimarkkinoinnin yhteydessä.
Pk-yritysten pitää pystyä rakentamaan kilpailukykyinen markkinointistrategia, jotta heidän tuotteet ja palvelut tulevat ihmisten tietoisuuteen. Pk-yrityksillä on harvoin omaa markkinointiosastoa ja yrittäjä vastaa usein itse markkinoinnista. Tämä pakottaa yrityksiä olemaan erityisen luovia ja ketteriä. Heidän täytyy miettiä tarkasti kohdeyleisöä, brändiä ja viestiä, jonka he haluavat lähettää.
10 1. Johdanto 1.1. Tutkimuksen tausta Tämä tutkimus liittyy Suomen Akatemian rahoittamana aloitettuun tutkimuskokonaisuuteen "Maaseudun pienyritysten syntyminen, menestyvät markkinointistrategiat ja sopeutuminen liiketoiminnan eri vaiheissa". Raportti on kooste proj elctin eri vaiheissa saaduistatutkimustuloksista j a perustuu kirjallisuustutkimukseen ja empiirisiin aineistoihin. Tutkimuksen teoriaosassa käsittellään yrittäjyyden käsitettä ja maaseutuyrittäjyyteen liittyviä tutkimuksia sekä pienyritystutkimukseen soveltuvaa markkinoinnin strategiakirjallisuutta. Tutkimuksen empiirisen osan tarkoituksena on hahmottaa eritavoin menestyneiden maaseudun pienyritysten profiilia integroimalla markkinoinnin tutkimuksissa käytettyjä strategia-ja resurssimuuttuj ia sekä yrittäjän osaamista taloudellisiin tunnuslukuihin. Raportti on syntynyt usean tutkijan työn tuloksena '). Tutkimuksen empiirisen toteutuksen osalta viitataan Heleniuks en (1999) pro gradu tutkielmaan, josta selviävät lähemmin tunnuslukuj en laskentamenetelmä ja käytettyj en empiiristen aineistojen alkuperä. Pienyritystutkimusta käsitellään yleensä omana tutkimusalueenaan erillään isojen yritysten liiketoiminnan tutkimuksista, eivätkä pienyrityksiin kohdistetut markkinoinnin tutkimukset eroa tässä suhteessa muista pienyritystutkimuksista. Lisäksi maaseudun pienyrityksiä käsittelevät tutkimukset ovat yleisesti edenneet oletuksesta, että maaseutuyrittäminen poikkeaa myös muusta pienyrittämisestä, koska maaseudun yrityskulttuuri jatoimintaympäristö ovat erilaiset kuin kaupunkimaisessa ympäristössä toimivien yritysten. Toimintaympäristöllä on väljästi määritellen tarkoitettu sekä taloudellista että sosiaalista ympäristöä, joka tarj oaa paikallisesti toimiville yrittäjille erilaisen kilpailu- ja kysyntäympäristön ja sen seurauksena muihin yrityksiin verrattuna myös erilaisen oppimisymp äristön. Ympäristöllä on useissa yhteyksissä todettu olevan merkitystä myös yrittäjäuralle hakeutumiselle. Maaseudun pienyrityksiin kohdistuvan tutkimuksen eriyttäminen omaksi aihepiirikseen on monessa suhteessa tarkoituksenmukaista. Pienyrityksen markkinoinnista ei ole kuitenkaan toistaiseksi omaa teoriaa, jota tutkimuksissa voitaisiin so- I) Terri Kupiainen on kirjoittanut teoriaosan ja täydentänyt tutkimuksen empiirisen osan analyysiä sekä editoinutkäsilcirjoituksen. Teoriaosan aineisto liittyy tutkimukseen "Elintarvikealan pienyritysten markkinointistrategiat" ja sitä seuranneeseen tuticimukseen, jonka käsikirjoituksen työnimenä on "Pienten elintarvikealan yritysten markkinointiosaaminen". MTTL. Juha Helenius on tehnyt verotilinpäätösaineiston käsittelyn ja analysoinut tutkimusaineiston sekä kirjoittanut tutkimustuloksista suuren osan. Heleniuksen työ on jullcaistu Helsingin yliopiston taloustieteen laitoksella pro gradu tutkielmana. Outi Kaihola onsuunnitellut yrittäjille suunnatun kyselylomakkeen ja kerännyt lomakeaineiston. HY, Mikkeli Saara Hyvönen on toiminut tutkimusryhmän johtajana ja tässä roolissa vaikuttanut tutkimuksen ongelman asettelun ja sisällön kehittymiseen eri tutkimuksen vaiheissa. HY, Helsinki. 9
Näin ollen yritys pystyy hallitsemaan vain omia sanomisiaan kanavillaan ja sitä, miten se suhtautuu kritiikkiin. Keskustelua ei täysin voi hallita, mutta negatiiviseen palautteeseen tulee reagoida. Usein negatiiviset tilanteet ovat mahdollisia kääntää edukseen nopealla ja asiallisella reagoinnilla. Lue lisää palautteenannosta Facebookissa aikasemmasta blogikirjoituksestamme.
Koska vietämme yhä enemmän aikaa verkossa, on online-brändin merkitys brändille nykyään usein sen tärkein osa-alue – niinkin tärkeä, ettei siitä tulisi puhua erillisenä asiana. Tästä kertoo esimerkiksi se, että Googlen mukaan keskimäärin 57 prosenttia asiakkaan ostoprosessista on tapahtunut ennen kuin hän tekee ensimmäistäkään yhteydenottoa – niin yritys- kuin kuluttajamarkkinoillakin.
Yksi nousevimmista trendeistä erityisesti nuorempien sukupolvien keskuudessa ovat lyhytaikaisen sisällön kanavat. Näistä varmasti suosituin on Snapchat, johon lisätyt kuvat tai videot ovat näkyvillä maksimissaan vain 10 sekuntia. Erityisesti Z-sukupolven "internetnatiivit" ovat mieltyneet todella nopeaan informaation virtaan, ja tämän takia Snapchatin tyyliset kanavat voivat olla tärkeä osa yrityksen markkinointia. Snapchatissä julkaistavan sisällön ei ole tarkoituskaan olla täydellistä ja siloteltua, kunhan se on kiinnostavaa.
Oletko koskaan pohtinut, mitä tapahtuu niille asiakkaille, jotka käyvät verkkokaupassasi, mutta eivät viimeistele ostosta? Tätä yleisöä ei missään nimessä kannata päästää karkaamaan! Facebook-uudelleenmarkkinoinnin avulla voimme vetää nämä asiakkaat takaisin verkkokauppaan viimeistelemään ostoksen. Uudelleenmarkkinointi on erittäin kustannustehokasta ja kannattavaa käytännössä jokaiselle verkkokauppiaalle. Otathan siis verkkokaupastasi kaikki tehot irti uudelleenmarkkinoinnin avulla!
6 Sisällysluettelo PIENTEN ELINTARVIKEALAN YRITYSTEN MARKKINOINTI- STRATEGIAT 1 JOHDANTO Markkinointi menestystekijänä Umpikuj atoimialoj en haasteet Tutkimuksen liittyminen elintarvikealan kehittämiseen Suomessa Tutkimuksen tavoite ja tutkimusmenetelmät Rajaukset Tutkimuksen rakenne 15 2 MARKKINOINTI LIIKETOIMINNAN OSANA Markkinoinnin käsite Markkinoinnin kehittyminen ja nykyinen painopiste Kilpailuympäristön vaikutus strategian valintaan Markkinoiden määrittäminen Kilpailustrategiat j a kilpailutekij ät Kilpailukäyttäytyminen Asiakkaaseen kohdistettu toiminta Tuotekehitys ja markkinointi MarIckinointistrategian osa-alueet Asemointi Asemointi kilpaileviin tuotteisiin nähden Tuotteen ja palvelun yhdistäminen Asiakkaan ostopäätökseen vaikuttavat tekijät Tuotteen laatu-hintasuhde Hintataktiikat Tuotemerkki Kauppakanavan valinta 36 3 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS Haastateltavien valinta Haastattelun toteutus Tutkimusyritysten liiketoiminnan luonne ja koko 42
58 52 tulisi aina olla vähintään 50 tilastoyksikköä. (Heikkilä 2008, 44.) Mielestäni tutkimukseni otoskoko oli tähän kehitystyöhön riittävä, koska vastausten kokonaismäärä oli 50. Koko messujen kävijämäärä oli tuhansia ihmisiä, millä kuitenkaan ei ole suoranaista merkitystä otoskoon suuruuteen. Tutkimukseni luotettavuutta heikentää mielestäni se, että kyselylomakkeiden täyttö tapahtui tilanteen ja ympäristön vuoksi messuosastomme pöydällä. Luulen, että osa kyselyyn vastanneista saattoi kuvitella, että seuraamme vastaajien lomakkeita. Olisi ollut ehkä parempi, jos vastaajat olisivat saaneet siirtyä jonnekin sivummalle täyttämään rauhassa kyselylomaketta. Uskon, että vastaajat olivat yleisesti hyvin totuudenmukaisia. Messuilla paikalla olleena keskustelin asiakkaiden kanssa tuotteesta ja sain sen pohjalta hyvän yleiskuvan tuotetta koskevista mielipiteistä. Samalla sain käsitystä niistä asioista, joita käyttäjät ja kalastuksen harrastajat miettivät. Usean vuoden messukokemuksien pohjalta tiesin, että kysely oli parasta toteuttaa isoilla alan messuilla. Nimettömänä olisi ollut muuten vaikea tavoittaa yksittäisiä asiakkaita. 4.5 Kyselylomake ja tutkimustulokset Kyselylomakkeen pituus oli yksi 4A-kokoinen arkki. Kyselylomakkeessa käytettiin suurimmaksi osaksi asteikkovaihtoehtoisia kysymyksiä, joten vastaajalla oli mahdollisuus valita useasta vaihtoehdosta itselleen sopiva. Kysymyksissä asiakkaalle esitettiin asioita, joissa hänen tuli arvioida asian tärkeyttä sekä Kannuksen Kalastustarvike Oy:n onnistumista väittämää vastaavassa asiassa (liite 1). Numero nolla tarkoittaa kyselylomakkeessa, Asian tärkeys -kohdassa, että asia ei ole asiakkaalle yhtään tärkeä. Numero seitsemän tarkoittaa, että asia on asiakkaalle erittäin tärkeä. Onnistuminen-kohdassa numero nolla tarkoittaa Kannuksen Kalastustarvike Oy:n erittäin huonoa onnistumista, ja numero seitsemän tarkoittaa Kannuksen Kalastustarvike Oy:n erittäin hyvää onnistumista. Lomakkeessa oli yksi taustatietokysymys, jolla selvitettiin vastaajien ikä.
102 96 LIITE 1/2 Kotisivu Asian tärkeys Yrityksen ja Seniori- yleisesti vaapun onnistuminen * yrityksen historiatiedot * ulkoasu ja värit * selkeys * tuotetiedot * ajankohtainen ilmoittelu * hintatiedot * kuvat * tilausmahdollisuus internetin kautta * asiakaspalautteen antaminen * keskustelupalstan lukeminen * keskustelupalstalle kirjoittaminen Tuotteet * vaapun hinta-laatusuhde * vaapun kestävä laatu * laaja värivalikoima * uudet värit * vaapun hyvä kalastavuus * tuotteen mainonta alan lehdissä * tuotemerkin tunnettuus Kiitos vastauksistanne!

42 36 4 DIGITAALISEN MEDIAN HYÖDYNTÄMINEN MARKKINOINNISSA CASE KANNUKSEN KALASTUSTARVIKE OY Opinnäytetyöni toimeksiantajayritys, Kannuksen Kalastustarvike Oy harjoittaa kalastustarvikkeiden valmistusta, ostoa ja myyntiä Keski-Pohjanmaalla, Kannuksessa. Pääasiallinen liiketoiminta perustuu Seniori-vaappujen valmistukseen ja myyntiin. Yrittäjän, Hannu Känsäkosken valmistama rekisteröity tuotemerkki on Seniorivaappu, joka on alun perin kehitetty soutu-, veto- ja heittokalastukseen, mutta sitä käytetään myös pilkkinä. Värikartta Seniori-vaapuista on yrityksen toimintavuosien aikana laajentunut, ja erilaisia värimalleja on jo 50. Känsäkoski on toiminut yrittäjänä yli 18 vuoden ajan. Tästä tekee mainitsemisen arvoisen asian se, että markkinoilla vieheen elinkaari on keskimäärin 4 5 vuotta. Seniori-vaapun kohdalla tämä elinkaari on siis jo kolminkertaistanut kestonsa. (Känsäkoski 2010.) Yrityksen ja Seniori-vaapun menestys perustuu tuotteiden hyvään laatuun, erinomaiseen kalastavuuteen, monipuolisiin käyttötapoihin ja huolelliseen työn jälkeen. Hyvät materiaalit tuotteiden valmistuksessa ovat Känsäkoskelle ehdottoman tärkeitä. Seniori-vaappu on kehitetty helpposäätöiseksi, millä varmistetaan, että ns. sunnuntaikalastajatkin saavat kalaa, kuvailee Känsäkoski (2010). Menestystä on tullut useissa kalastusvälinetesteissä vuosien varrella. Pitkä yrittäjän ura jatkuu edelleen. Syy tähän on se, että kilpailijat eivät ole päässeet lähelle Seniori-vaapun pienimmän mallin ominaisuuksia. Seniori-vaappu hallitsee pienten vieheiden markkinoita. Kalaa saamattomat ja ns. kalamiehet eivät saa muilla, joten Seniori-vaappu on heille varma viehevalinta. (Känsäkoski 2010.) 4.1 Toimeksiantajayrityksen historiaa Känsäkoski jäi työttömäksi 1990-luvun alussa lihanleikkaajan ammatista. Ennen työttömyyttä Känsäkoski oli valmistellut erilaisia vieheitä itselleen ja tutuille kalakavereilleen lähinnä harrastusmielessä. Yritystoiminta oli Känsäkosken (2010) mukaan helppo aloittaa, koska tuote oli valmiiksi keksitty ja sen toimivuus todettu hy-
Jotta yrityksen viestintä sosiaalisessa mediassa tavoittaa asiakkaan, on kanavan valinnan ja kohderyhmän rajaamisen lisäksi suunniteltava tarkka strategia sosiaalisen median käyttöä varten. Strategia on käytännössä katsoen markkinointisuunnitelma, sillä sitähän yritys sosiaalisessa mediassa viestimällä tekee, markkinoi yritystä potentiaalisille asiakkaille. Ilman hyvää markkinointisuunnitelmaa ei mikään markkinointi saavuta haluttuja tuloksia, ei myöskään markkinointi sosiaalisen mediassa. (Siniaalto, 2014, 12-14.)
Videoiden tuottaminen pitäisi olla jo jokaisen verkkokaupan arkea. Heräsin tähän todellisuuteen seuratessani teini-ikäisten lasteni verkon käyttöä. He tekevät itse videoita, kommunikoivat faniensa kanssa (kyllä, heillä on faneja), etsivät tietoa YouTubesta ja katsovat telkkarin sijaan videoita YouTubesta. He fanittavat Herbalistia, Lakkoa, Masteria ja PewDiePieta.
Digitaalisen materiaalin proaktiivinen suunnittelu luo yhtenäistä ilmettä yritykselle ja helpottaa arkea. Saman värimaailman ja tyylin on säilyttävä eri sosiaalisen median kanavissa, yrityksen verkkosivuilla ja kaikessa muussakin digitaalisessa markkinoinnissa. Muista sosiaalisessa mediassa laadukkaat ja yrityksestä kertovat kuvat, sillä esimerkiksi Facebookissa profiilikuva toimii käyntikortin tapaan ja jää herkästi mieleen. Huomioi pienetkin yksityiskohdat, kuten sähköpostin allekirjoitus.
Sosiaalisessa mediassa kaikkein tärkeintä on laadukas ja kohdeyleisöäsi aidosti kiinnostava sisältö. Jos et julkaise aktiivisesti, et voi saada näkyvyyttä. Sosiaalisen median strategiaan kuuluu olennaisesti määritellä, mistä aihepiireistä yrityksen somessa halutaan viestiä. Muista, että sisältö tuotetaan asiakkaita, ei yritystä varten. Mieti siis, mitä asiakkaasi haluaa sosiaalisessa mediassa nähdä. Tarjoa hyötyä, älä vain tyrkytä tuotteitasi. Herätä keskustelua: kysy, älä totea.
90. Harjoitus Miettikää pienryhmissä, millaisia eroja segmentoinnissa, kohdentamisessa ja asemoitumisissa tunnetuilla tuotemerkeillä on seuraavilla tuotealoilla: 1) Ketsupit (Heinz, Felix, Pirkka, Ilona, Rainbow) 2) Autot (Mercedes Benz, BMW, Audi, Volvo) (Toyota Prius vs. Honda Insight) 3) Urheiluvaateteollisuus (Nike, Adidas, Puma, Reebok) 4) Peseytyminen (Old Spice vs. Axe)
"Moi! Hyvä aihe. Eka vinkki voisi olla klassinen 'Suunnittele työsi, työskentele suunnitelmasi' - Eli kasaan ajan kanssa ihan kunnon plääni siitä yleisöstä, arvontuotosta heille (eli palvelevasta sisällöstä), medioista/alustoista, julkaisutiheydestä, tone-of-voicesta, kuvamaailmasta, CTAista jne.jne. JA ENNENKAIKKEA TAVOITTEISTA, jotka kytkeytyvät mahdollisimman lähelle rahavirtoja. Ja sitten vaan vimmaista toteutukseen sitoutumista päivä päivältä, viikko viikolta ja kaikesta tekemisestä oppien ja korjaten. Itse kirjotin Trainers' Housen ekaa puolivuotista monen monta iltaa ja osallistin omaa porukkaa pohtimaan tulevaisuuden tekemistämme useammassa sessiossa ja voin sanoa, että jokainen suunnitteluun käytetty tunti on helpottanut polulla kulkemista ja pysymistä HURRRRRJAN paljon."

Yritys markkinoi suklaapatukoita, joiden pakkaus sisälsi jääkiekkopelaajien keräilykuvia. Tuotteet pakkauksineen sisälsivät lukuisia ostokehotuksia. Kuluttaja-asiamies piti todennäköisenä, että lapset ostavat tuotetta pelkästään keräilykuvien saamiseksi ja piti lasten keräilykiinnostuksen hyväksi käyttämistä markkinoinnissa lainvastaisena. (KA 1992/40/1341)


alihankintamessut arktinen asiakkuudet asiantuntijapalvelut ce-merkintä ELY ERP finpro Gateway Norway AS. Norja henkilöanalyysi Industria innovaatiot johtaminen kansainvälistyminen kasvu kehittäminen kehittämispalvelut Kiina konsultointi koulutus markkinointi markkinointiprosessit markkinointistrategia meriteollisuus messut myynti Norja offshore pk-yritys prosessit rahoitus rakennusala sanktiot some strategia TEKES telakat tietoisku tietojärjestelmät tuottavuus uudistaminen valmennus venäjä Venäjän markkinat vienti

Onkin hassua, että yritys X käyttää vaikkapa yritysvideon tai videomarkkinoinnin tuottamiseen suhteellisen paljon rahaa, mutta ei kuitenkaan sen markkinointiin valmistumisen jälkeen. Ajatus on hieman sama, kuin tv-mainoksessa, joka rakennettaisiin isolla rahalla ja näytettäisiin tämän jälkeen vain sukulaisille tai kaveripiirille. Tulokset eivät olisi varmaankaan kovin mairittelevia?
Unsplash on yksi omista suosikeistani, koska kuvat ovat laadukkaita ja joukosta löytää usein myös todellisia helmiä. Kuvat ovat Creative Commons 0 -lisensoituja, joten voit käyttää niitä aivan vapaasti. Sivustolle tulee kymmenen uutta kuvaa kymmenen päivän välein. Viime vuonna ladattiin yli 3 kuvaa per sekunti ja valinnanvaraa riittää, sillä kuvia on jo satoja tuhansia.
31 25 KUVIO 4. Mikroblogipalvelu Twitter Kuviossa 4 näkyy mikroblogipalvelu Twitterin etusivu. Siinä lukee, että se on paras keino huomata, mitä uutta maailmassasi on. Käyttämiseen vaaditaan maksuton rekisteröityminen palveluun YouTube ja muut kuvapalvelut Yksi tunnetuimmista sosiaalisista medioista ja ylivoimaisesti suosituin pelkästään sisällön jakamiseen keskittyvä kuvapalvelu tällä hetkellä on YouTube, jonka perustivat Chad Hurley, Steve Chen ja Jawed Karim vuonna YouTuben kuvapalvelu sisältää sekä normaaleja kuvia että liikkuvia videoleikemateriaaleja, joita jokainen voi ladata tai liittää palveluun toisten ihmisten nähtäväksi maailmanlaajuisesti. Videonjakopalvelu on tullut tutuksi lähes kaikille Internetiä käyttäville. Palvelussa on mukana myös ääniominaisuus. (Fahs 2008.) Palvelu ei yksinään ole yritysten käytössä kannattava, mutta sitä voi pitää hyvänä kanavana täydentää yrityksen näkyvyyttä sosiaalisessa mediassa. Palvelussa voi luoda videoita ja jakaa niitä miljoonien ihmisten kesken. Palvelussa voi suunnitella ja järjestää videoita tai liittyä osaksi kyseistä yhteisöä. Yrityksen kannattaa jakaa palvelussa mahdolliset videosisällöt, jotka voivat kiinnostaa käyttäjiä. Joissain tapauksissa kannattaa harkita esimerkiksi video-oppaiden tekemistä, jos ne auttavat
7 1 1 JOHDANTO Tässä opinnäytetyössä tarkoituksena oli selvittää, kuinka pk-yritys voisi mahdollisimman kustannustehokkaasti hyödyntää digitaalista mediaa osana markkinointia. Digitaalinen media, e-media, on maailmanlaajuinen ilmiö, jonka käyttö on leviämässä nopeaa vauhtia henkilökohtaisesta käyttäjien vuorovaikutuksesta yritysten käyttöön aina osaksi sähköistä kaupankäyntiä. Asiakkaat kertovat internetissä avoimesti ostamistaan tuotteista, ja tieto tuotteesta tai yrityksestä leviää hetkessä internetin käyttäjien keskuudessa. Nyt alkaa olla otollinen hetki päättää, lähteekö yritys mukaan tähän digiaikaan omalle liiketoiminnalleen parhaaksi katsomallaan tavalla vai jääkö se ratkaisevasti lähtöviivalla muista yrityksistä. Jokaisen yrityksen, pienen tai suuren, kohdalla ratkaisut on kuitenkin tehtävä yrityskohtaisesti, ei matkimalla muita. Opinnäytetyöni toteutin kalastusvälineitä valmistavalle ja myyvälle mikroyritykselle, Kannuksen Kalastustarvike Oy:lle. Yritykselle ei aikaisemmin ole tehty näin laajaa tutkimus- ja kehitystyötä. Yrityksen valinta oli minulle helppo, sillä kyseisen yrityksen perustaja on isäni, Hannu Känsäkoski. Yritys ja sen vaiheet ovat minulle tuttuja, ja olen ollut yrityksen työntekijänä tuotevalmistuksessa, puhelinmyynnissä ja tilaus- ja toimitustyössä. Digitaalinen ja sosiaalinen media ovat nyt ajankohtaisia aiheita, ja kiinnostuimme isäni kanssa niiden kustannustehokkaasta käytöstä. Päätin tehdä tutkimus- ja kehityssuunnitelman internetin vaihtoehdoista ja selvittää sitä, missä yhteisöissä yrityksen pitäisi olla mukana, vai pitäisikö. Digitaalinen media oli minulle aiemmin lähes vieras termi. Kiinnostuin siitä koulutukseni ensimmäisen vuoden markkinointiopintojen, ajankohtaisten uutisointien ja isäni kanssa käymieni keskustelujen kautta. Kotisivut ovat olleet isäni yrityksen lähes ainoa näkyvä osa digitaalisessa mediassa. Kun kuvapalvelu YouTubeen lisättiin videomateriaalia yrityksen tuotteesta, yrityksen kotisivujen kävijämäärä kasvoi välittömästi. Tämä innosti minua tutkimaan aihetta lisää. Innostuin lukemaan keskustelupalstoja ja muita kanavia, joista huomasin löytäväni mitä mielenkiintoisimpia keskusteluketjuja liittyen isäni valmistamaan Seniori-vaappuun. Innostuin keskustelupalstojen sisällöstä, sillä sieltä löytyi se perinteinen puskara-

Tämä on minusta paras kysymys, joka yrityksille voidaan esittää. Markkinointi on hypännyt viimeisen viiden vuoden aikana aimo loikan eteenpäin. Selkeästi voi huomata, mihin markkinointi on suuntautumassa. Uusia sosiaalisen median palveluita tulee jatkuvasti siitä syystä, että ihmiset haluavat personoitua markkinointiviestintää. Tästä syystä yritystenkin tulisi panostaa enemmän kanaviensa hallintaan ja kehittää niitä määrätietoisesti.
Facebookissa katsotaan 8 miljardia videota päivittäin ja Twitterissa katsotuista videoista 90 % katsotaan mobiililaitteilla. Mobiilivideoiden aika on nyt. Mobiilivideoiden odotetaan lisääntyvän 11-kertaisesti vuoteen 2020 mennessä, jolloin 75 % mobiilidatasta on videoita. Monet suosivat minkä tahansa muun sisällön sijaan videoita. Videoiden hyödyntäminen markkinoinnissa on erittäin kannattavaa. Markkinoija, joka käyttää videoita, saa 41 % enemmän verkkoliikennettä hakukoneista. Videoiden julkaisussa tulee kuitenkin muistaa laatu. 62 % kuluttajista sanoo saavansa negatiivisen kuvan brändistä, jos videon laatu on huono. (https://www.izideo.com/blog/accurate-video-statistics-according-studies/)
6 Mitä muuttuisi jos rakennettaisiin myyntimoottori? 4 Yksi järjestelmä, jossa tieto muista järjestelmistä asteen kokonaiskuva, jota voi pilkkoa osiin 4 Yksi menu, useita kokkeja ja apulaisia 4 Valitun strategian mukaiset markkinointiohjelmat 4 Markkinoinnin ja myynnin läpinäkyvyys 4 Yrityksen organisaation ja roolien mukaiset vastuut 4 Selkeät mittarit ja kehityspolku
Suojatun ja tietoturvallisen yhteyden takaamiseen on ilmiselvien syiden lisäksi myös muita syitä. Verkkokauppojen kävijäliikennettä ja -käyttäytymistä on tutkittu laajalti ja tutkimuksissa on osoitettu selkeitä korrelaatioita suojaustason ja verkkokaupan luotettavuuskuvan välillä – vaikka ostaja ei tuntisikaan tekniikkaa, tieto turvatusta yhteydestä luo huolettomuutta ostopäätöksen tueksi. Tietoturvastaan huolestuneet kävijät voidaan asianmukaisella suojauksella rauhoittaa antamaan henkilökohtaisia tietojaan verkkopalvelun ylläpitäjälle.
139. Markkinahinnoittelu (market pricing) Hinta määräytyy kysynnän ja tarjonnan suhteen perusteella: • kysyntä > tarjonta  hinnat korkeat • kysyntä < tarjonta  hinnat alhaiset • yleistä esim. raaka-ainekaupassa ja energiamarkkinoilla  hinnat muuttuvat nopeasti  yllättävät laskut ja nousut, joihin vaikeaa varautua  osattava operoida hinnalla oikeaan aikaan  tuotteen ainutlaatuisuus/erityisominaisuus nostaa hintaa
[button_1 text=”Lue%20lis%C3%A4%C3%A4%20t%C3%A4st%C3%A4″ text_size=”24″ text_color=”#ffffff” text_font=”Lato;google” text_bold=”Y” text_letter_spacing=”0″ subtext_panel=”N” text_shadow_panel=”Y” text_shadow_vertical=”-1″ text_shadow_horizontal=”0″ text_shadow_color=”#000000″ text_shadow_blur=”0″ styling_width=”40″ styling_height=”15″ styling_border_color=”#000000″ styling_border_size=”1″ styling_border_radius=”6″ styling_border_opacity=”100″ styling_gradient=”Y” styling_gradient_start_color=”#0080ff” drop_shadow_panel=”Y” drop_shadow_vertical=”1″ drop_shadow_horizontal=”0″ drop_shadow_blur=”1″ drop_shadow_spread=”0″ drop_shadow_color=”#000000″ drop_shadow_opacity=”50″ inset_shadow_panel=”Y” inset_shadow_vertical=”0″ inset_shadow_horizontal=”0″ inset_shadow_blur=”0″ inset_shadow_spread=”1″ inset_shadow_color=”#ffffff” inset_shadow_opacity=”25″ align=”center” href=”/facebook-mainostajan-aloituspaketti/”]
Mitä tarkemmin uskallat kohdentaa markkinoinnin tiettyyn kohderyhmään, sitä helpompi sinun on markkinoida juuri tätä ryhmää puhuttelevalla tavalla. Kohderyhmän kannattavaan laajuuteen vaikuttaa tietysti myymäsi tuote tai palvelu. Kriteereitä kohderyhmän valinnalle voivat olla esimerkiksi maantieteelliset, demograafiset tai käyttäytymiseen liittyvät tekijät. Muista suunnitelmassasi myös ottaa selvää markkinoista ja kilpailijoista positiivisten erottuvuustekijöiden maksimoimiseksi.

Tuo mainontasi myös sosiaaliseen mediaan hyödyntämällä videoita. Videomainokset toimivat hyvin esim. Facebookissa ja onkin todettu, että videoita jaetaan ja kommentoidaan aktiivisesti. Facebookissa mainosvideot kannattaa tuoda suoraan timelinelle, tätä kautta saat helposti palautetta ja kommentteja suoraan videosi yhteyteen ja sitä on helppo jakaa eteenpäin. Voit myös pyytää fanejasi valitsemaan parhaan mainosvideonne, ja näin ollen saat arvokasta tietoa siitä, mistä kohderyhmäsi pitää.
36 30 dessä esiintyy ongelmia. Hyötyjä hakukoneoptimoinnista on useita. Näkyminen on ilmaista, käyttäjät luottavat enemmän hakutuloksiin kuin maksettuihin linkkeihin, ja sivuston optimointi auttaa hakusijoituksen parantamisessa kaikilla hakukoneilla samanaikaisesti, koska toimintaperiaatteet ovat samanlaiset kaikissa. (Karjaluoto 2010, 134.) Hakukoneoptimointi on yrityksen kotisivuja suunniteltaessa ja tehtäessä tärkeää, jotta yrityksen tiedot listautuisivat asiakkaiden hakutulosten kymmenen kärkeen. Tämän hakukonepalvelun periaate perustuu tiettyjen hakusanojen syöttämiseen sivustolle siten, että hakukone ymmärtää, tunnistaa ja löytää tietojen perusteella hakuvastauksen. Hakusanojen syöttäminen on osa sisällön tuottamista verkkosivuille. Sisältöä verkkoon tuotetaan tietokonekielellä, the HyperText Markup Language, HTML. Tämä on kieli, jonka sanoja kaikki hakukoneet noutavat verkosta. (Johnston & McGee 2010, ) Kuviossa 7 on Googlen hakutulos Seniorivaappu-sanan mukaan. KUVIO 7. Googlen hakupalvelu Kuviosta 7 nähdään, että hakukonepalvelu Google poimii Seniori-vaapun ensimmäiseksi hakutulokseksi. Tämä osoittaa, että yrityksen hakukoneoptimointi on onnistunut. Sitä on kuitenkin jatkuvasti seurattava ja pidettävä yllä, jotta hyvä hakutulos pysyisi tulevaisuudessakin yllä. Yrityksen tulisi omia verkkosivuja rakentaessa tai uudistaessa miettiä, millä hakusanoilla käyttäjät sinne tulevat (Sipilä 2008,
Aloittelijan ei tule keskittyä videokameroilla leveilyyn. Olennaista on, että teet kalustolla, jota osaat käyttää. Sveitsiläinen uutistoimisto päätti heittää kaikki hienot kamerat nurkkaan ja tehdä raportointia vain iPhonella ja selfiestickillä. Nerokas keksintö, joka muutti videoiden teon helpoksi ja raporttiin vaadittiin enää raportoija. iPhonen videojälki riittää erinomaisesti ja sillä on jo tehty elokuviakin. Toisin sanoen keskity vähemmän kalustoon, mutta huoledi, että videosi on hyvin valaistu. Muuten viestisi menee suttuiseen kotivideoon ärtyessä ohi. Viimeiseksi muista videomarkkinoinnin perussääntö. Suttuisen kuvankin saa anteeksi, mutta huonoa ääntä ei. Valitse siis erinomainen mikrofoni, vaikka Roden Pro mikki, jolloin ääni on puhdas ja hyvä.
12. Markkinoinnin perusta: ihmiskunnan vuorovaikutusverkostot • Ihmisten verkosto ollut aina olemassa, mutta muuttanut luonnettaan ja merkitystään: •ihmiskunta on säilynyt yhtenä lajina. •hyödylliset teknologiat levisivät kaikille mantereille. •12 000 vuotta sitten alkoi maanviljely  syntyi uusia tiheämpiä verkostoja. •6 000 vuotta sitten alkoi syntyä ensimmäisiä kaupunkikeskusten verkkoja. •2 000 vuotta sitten syntyi ‖vanhan maailman verkko‖ Euraasian ja Pohjois-Afrikkaan. •viimeiset 500 vuotta meriliikenne yhdisti maailman yleismaailmalliseksi verkostoksi. •Lennätin muutti verkostoa 160 vuotta sitten sähköisemmäksi.
5 Mikkelin pienyritystutkimus- ja koulutuskeskuksen kanssa. Tutkimusprojektin johtajana toimii professori Saara Hyvönen Helsingin yliopiston taloustieteen laitokselta. Hän on toiminut myös tutkimuksen ohjaana. Tutkimuslaitos kiittää tutkimuksen tekemistä edistäneitä henkilöitä ja tahoja hyvästä yhteistyöstä. Erityiskiitos kuuluu kaikille tutkimukseen osallistuneille yrittäjille, jotka myönteisellä suhtautumisellaan tekivät tutkimuksen mahdolliseksi. Samalla toivomme, että tutkimuksen avulla on onnistuttu tavoittamaan ainakin osa niistä pienyrityksen markkinointiedellytyksiin vaikuttavista tekijöistä, joita vahvistamalla ja kehittämällä voidaan edistää pienten elintarvikealan yritysten menestymistä tulevaisuudessa. Maaseudun tuotteiden markkinointiin liittyvä tutkimus jatkuu MTTL:ssa. Seuraavaksi on tarkoitus selvittää, miten pienyritysten valmistamien elintarvikkeiden erilaistaminen tulisi suorittaa, mihin tekijöihin kilpailuväittämät olisi perustettava ja miten informaatio olisi esitettävä, jotta sen avulla voidaan lisätä tuotteen tunnettuisuutta ja menekkiä. Samalla tutkitaan hintainformaation ja hintaan liittyvien myynninedistämistoimenpiteiden vaikutusta maaseutuyrityksissä jalostettujen tuotteiden menelddin ja myynnin katteeseen. Helsingissä syyskuussa 1996 Jouko Sir6n Ilkka P Laurila
Jotkut internetmarkkinoinnin gurut sanovat, että riittää, jos avainsana esiintyy sivulla 1-2 %, toiset, että 3-5 % sivun sisällöstä. Henkilökohtaisesti suosittelen ensimmäistä vaihtoehtoa, sillä avainsanojen liikakäyttö voi tuoda ns. rangaistuksen Googlelta. Se tarkoittaa, että sivuasi ei näytetä ehkä edes ensimmäisten 10 sivun joukossa Googlen haussa.
53 Internetin nykyinen hyödyntäminen yrityksen markkinoinnissa Pk-yrityksillä on yhä tärkeämpi tehtävä työllisyyden ylläpitäjinä ja taloudellisen kasvun tekijöinä. Kasvu ei kuitenkaan ole mahdollista ilman merkittävää teknologista kehittämistä. Myös pk-yritysten on perustettava toimintansa kehittyneen tuotantotekniikan ja tietotekniikan hyväksikäytön varaan. Tuotannon ja markkinoinnin sekä yrityksen johtamisen ja hallinnollisten rutiinien avuksi on käytettävä tietotekniikan kehitystä apuna. Yrityksen kilpailukyvyn ylläpito ja maailmankauppaan osallistuminen edellyttävät tietotekniikan hallintaa nykyään myös pk-yrityksiltä. Enää menestys ei muuten ole mahdollista. (Sääksjärvi 1992, 348.) Kannuksen Kalastustarvike Oy:n kotisivut ovat olleet toiminnassa vuodesta 1999 lähtien. Verkkosivut ovat ulkopuolisen henkilön tekemät, joten sisältö on referointia ja suoria lainauksia lehtikirjoituksista. Pääasiallinen tehtävä kotisivuilla on testimenestyksien ja värikartan esille tuominen. Kotisivujen visuaalisuuteen ja layoutiin ei ole kiinnitetty huomiota, mikä oli 1990-luvun verkkosivuille tyypillistä. Päivityksiä ja sisältöä verkkosivuille on tuotettu vuosien aikana vähän. Tutkimukseni aikana pohdin, kuinka Kannuksen Kalastustarvike Oy:n kotisivuille saataisiin kävijämäärää lisättyä. Yksi keino saada näkyvyyttä yritykselle on saada johonkin lehteen juttua yrityksestä, tuotteesta ja nimenomaan kotisivuista. Hyvä jutunaihe löytyy tekemästäni opinnäytetyöstä, josta päätin tiedottaa kahteen Keski- Pohjanmaan alueella julkaistavaan sanomalehteen maalis huhtikuun aikana. Verkkosivuille lisättiin vuonna 2003 tilauslomake. Tämän palvelun tarkoituksena Känsäkoski (2010) kertoi olevan saatavuuden. Yritys pyrki saavuttamaan nekin asiakkaat, joilla ei ollut mahdollisuutta saada vaappuja kalastusvälineliikkeestä esimerkiksi pitkän välimatkan vuoksi. Tilausten toimitukset tapahtuvat postin kautta, ja maksutapavaihtoehdot ovat ennakkomaksu tilille tai postiennakko. Alkuvuodesta 2010 Seniori-vaapusta kuvattiin liikkuva mainosvideo. Videossa kerrotaan Seniori-vaapun monista eri käyttötavoista, joista monet olemassa olevat käyttäjätkään eivät ole tietoisia. Video laitettiin YouTube-kuvapalveluun helmikuun 27. päivä ja kotisivujen etusivulle lisättiin suoraan ladattavaksi kyseinen videolinkki
51 45 TAULUKKO 2. Hyvän vieheen ominaisuuksia (Tuiskunen 1995, 29 41) Hyvän vieheen ominaisuuksia Helppoheittoinen Hyväuintinen Kestävä Hyvännäköinen Laaja uintisyvyys Moniin kalastustapoihin soveltuvuus Laadukkaat ja oikean kokoiset koukut Viehettä tulee voida heittää myös tuulessa. Mitä pidemmälle viehe lentää, sitä laajemmalta alueelta se kalastaa. Tarkoittaa ilmeikkyyttä, monipuolisuutta ja eri vetonopeuksien sietoa. Hyväuintinen viehe toimii niin koskessa kuin seisovassa vedessä sekä moottoriuistelussa käytettäessä nopeassakin vauhdissa. Vieheessä heikkoja kohtia ovat mm. nokkalevy ja lenkit. Hyvän vieheen tulisi kestää käytössä pitkään. Vaikka kala ei ajattele vieheen ulkonäöstä kuten kalastaja, lisää kaunis ulkoasu kuitenkin luottamusta vieheeseen. Mitä laajemman syvyyssektorin viehe kalastaa, sitä parempi. Varsinkin kun kalat välttävät pintavesiä, ovat syvälle vajoavat vieheet arvokkaita. Hyvä viehe toimii niin heitto- ja vetouistelussa syvällä ja pinnassa, hidasvauhtisessa kuin soutelussa ja koskikalastuksessa. Hyvässä vieheessä on lujat ja terävät koukut. Taulukosta 2 nähdään, että hyvällä vieheellä on oltava useita erilaisia ominaisuuksia, jotka liittyvät liikkeeseen, väriominaisuuksiin ja materiaaleihin. Valmistajan on kehittäessään viehettä kyettävä kiinnittämään huomiota moniin eri ominaisuuksiin, jotta viehe menestyisi.
Työnantajaa valitessa arvioidaan paljon muutakin kuin työpaikkailmoitusta. Vaikuttaako yritys luotettavalta, tarjoaako se haasteita, onko se ajan hermolla, millainen sen yrityskulttuuri on? Potentiaaliset työntekijät muodostavat kokonaismielikuvan esimerkiksi Twitter-tilin, LinkedIn-läsnäolon, verkkosivujen työnantajaosion ja hakukoneista esiin tulevien verkkokeskusteluiden muodostaman kokonaisuuden kautta.
Suunnitellun ja suunnitelmallisen johtamistyön puutteen aiheuttaa osaamattomuus ja tietämättömyys. Eikä ihme, sillä näiden omaksuminen opiskelemalla ilman käytännön kokemusta ei ole helppoa. Tietämyksen lisääminen on paljon helpompaa kun voi peilata sitä päivittäiseen työhönsä ja testata asioita oman yrityksensä toiminnassa. Ajanpuutteen vuoksi opiskelu ei välttämättä ole mahdollista, joten vaihtoehto olisi ulkopuolisen asiantuntija-avun hankkiminen.
×