Video ladataan tyypillisesti yrityksen nettisivuille ja YouTubeen. Yritysten kannattaisi miettiä kuitenkin minne kaikkialle videot sopivat. Niitä voidaan nykyisellään käyttää oikeastaan kaikissa somekanavissa nettisivujen lisäksi. Sähköpostimarkkinoinnissa käytettynä video lisää sähköpostin avaamiskertoja sekä B2B- että B2C-sektorilla (Lähde). YouTube on hyvä jakelukanava sen takia, että Google omistaa YouTuben ja Tubehan on maailman toiseksi suurin hakukone. Osa ammattilaisista lataa kuitenkin videonsa hieman laadukkaampaan Vimeoon.
Hyväksyttävää ei ole myöskään se, että markkinoinnissa vedotaan vanhempien kasvatusvastuuseen syyllisyydentuntoa herättämällä. Mainoksessa ei siis pidä antaa mielikuvaa siitä, että tuotteen hankkimalla vanhempi onnistuu lapsen kasvattajana. Mainonta ei saa myöskään luoda alaikäisille mielikuvaa siitä, että ihmisarvoa, elämän laatua ja hyviä sosiaalisia suhteita voi ostaa.

Videojulkaisut sosiaalisessa mediassa ovat alkaneet tulla osaksi yritysten online-markkinointistrategiaa. Online-markkinoinnissa etenkin sosiaalisessa mediassa onkin pääosin kyse sisällöstä, jonka avulla lisätään ihmisten tietoisuutta yrityksestä, pyritään sitouttamaan ihmiset seuraamaan yrityksen sosiaalisen median kanavia, sekä tätä kautta myös levittämään sanaa eteenpäin. Sosiaalisen median voima sanan levityksessä onkin ainutlaatuista. Ihmiset todella levittävät sanaa, kun he kokevat sisällön olevan hyödyllistä, koskettavaa, hauskaa tai opettavaista.

Yhtiö on lehden markkinoinnin yhteydessä järjestänyt kilpailun… Peruskoulun ala-asteen oppilas ei yleensä kykene arvioimaan sattumanvaraisen edun saannin epätodennäköisyyttä.(MT 1981:9) On mahdollista, että esim. pieni lapsi on ensimmäinen, joka joutuu kosketuksiin ….Jos lapsi onnistuu avaamaan pullon…hiustenpesuainetta säilytetään tavallisesti pienten lasten ulottumattomissa…tällainen tilanne aiheuttaa vanhemmissa huolestuneisuutta lasten terveydestä. (MT 1992:15)


Monet markkinoinnin trendit ovat sidoksissa jatkuvaan teknologian kehitykseen ja sen mukana tuleviin trendeihin. Yksi vuonna 2017 odotettavista trendeistä on paljon lähempänä ihmistä. Tarkoitusperäinen markkinointi (Purpose driven marketing) lähestyy ihmisiä sydämen kautta. Brändit, jotka tekevät yhteistyötä voittoa hakemattomien tai hyväntekeväisyyksien kanssa, taikka luovat omia hyväntekeväisyyskampanjoita, luovat vahvan kuvan, koska heidän tarinansa ovat lähellä ihmisten sydämiä.
23 17 oltava tavoitteet eli sen miksi markkinointia lähdetään tekemään. Kannuksen Kalastustarvike Oy:n kohdalla markkinointistrategian tavoite on saada Seniori-vaapun tunnettuutta lisättyä. Viestinnän tavoite on panostaa ulkoiseen viestintään. Mediavalinta on digitaalinen media: kotisivut, sähköposti ja verkkokauppa. Budjetti vähäinen tai ei mitään. Mittaaminen tapahtuu Google Analyticsin avulla ja jatkossa jonkinlaisella kyselyllä. 3.1 Sosiaalinen media osana yrityksen internetstrategiaa Kuulin asiakkaan ihmettelevän erään elintarviketuotteen tarjoushintaa pienessä vähittäiskaupassa. Etkö huomannut, kun ilmoitin siitä Facebookissa? kuulin kauppiaan vastauksen. Sosiaalinen media on levinnyt yhä enemmän myös yritysten käyttöön ja kaupankäyntiin. Suomessa sosiaalisen median käyttäminen on vähäisempää kuin esimerkiksi Ruotsissa ja Yhdysvalloissa (Iltalehti 2010). Jos muutama vuosi sitten kyseltiin toisilta, oletko jo Facebookissa, on tämä kysymys yhä useammin nykyisin muuttunut muotoon: etkö vielä ole Facebookissa. Oma kampaajani kyseli, olenko Facebookissa, ja jopa omien vanhempieni ikäluokka on liittynyt osaksi tätä sosiaalista yhteisöä. Sosiaalisen median tyypillinen ominaisuus on matala julkaisukynnys ja mielipiteen ilmaisun helppous. Kaupankäynnin ja sosiaalisen median kietoutumista toisiinsa kuvaa ilmiö sosiaalinen shoppailu. Tähän ilmiöön kuuluu sosiaalisten elementtien mukaan tuominen verkkokauppaan sekä verkkokauppojen ilmestyminen sosiaalisen median sovelluksiin. Yhä laajemmalti leviää ilmiö, jossa internetin keskustelupalstoilla käyttäjät keskustelevat tuotteista ja palveluista ja vertailevat tuotteita ja hintoja. (Paikkala 2010, 9.) Osa viestintäalan ammattilaisista uhkaa pudota kokonaan sosiaalisen median kehityksestä, ja samalla ero alan sisällä kasvaa. Sosiaalisen median taitajat kehittyvät yhä paremmiksi sillä aikaa, kun toiset tippuvat vauhdista. (Iltalehti 2010.) Yritys voi saada ilmaista mainosta ja näkyvyyttä keskustelupalstoista, mikäli sen tuotteesta on kirjoitettu ja viestiin on tullut myös vastauksia. Pitkä keskusteluketju
YouTube on tänä päivänä maailman laajin videosivusto, Googlen jälkeen maailman toiseksi käytetyin hakukone ja samalla Suomen toiseksi käytetyin sivusto. YouTuben suosiosta kertoo myös se, että 79 % kaikista suomalaisista käyttää YouTubea ja 15-20-vuotiaista jopa 94 %. Ennusteiden mukaan vuoteen 2020 mennessä 82 % kaikesta viestinnästä verkossa tulee olemaan videota. Mihin videoiden suosio perustuu ja miksi videot kannattaa ottaa viimeistään nyt osaksi sisältömarkkinointia?

15 suhdetekijät sisältävät yrittäjän koulutuksen, työ- ja yrittäjäkokemuksen sekä yritystoiminnan aloittamiseen vaikuttaneet tekijät. Lisäksi pyrittiin selvittämään niitä näköaloja, joita yrittäjä arvioi markkinoinnilla olevan oman liiketoimintansa kehittämisessä. Yritystoiminnan ja markkinoinnin onnistuneisuutta tarkastellaan suppeasti ilman numeerisia mittareita ja kuvataan yrittäjän motivaatioon liittyvänä tekijänä. Yritystoiminnan ja markkinoinnin nykytilaa käsittelevät teemat ovat seuraavat: kysyntä ja kysynnän kehitys tuotteista saatava hinta ja hintakehitys kannattavuus ja kannattavuuden kehitys liikevaihdon kehitys yrittäjän kokema onnistuneisuus ja kokonaistyytyväisyys yritystoimintaan yrittäjän tyytyväisyys nykyiseen markkinointitoimintaansa suunnitellut muutokset markkinoinnissa (heijastavat tyytyväisyyttä). Koska tutkimuksen tavoitteena on suorittaa tavallista syvällisempi perus selvitys yritysten marlddnointistrategioiden osatekij öistä ja strategian syntymiseen vaikuttavista tekijöistä, niin aineiston rikastamiseksi haastateltavia otettiin yrityksistä, jotka valmistavat erilaisia tuotteita ja palvelevat erilaisia asiakkaita. Tutkimukseen valittiin lisäksi yrittäjiä, joilla on erilainen koulutus-ja kokemustausta. Tutkimuksen tarkoituksena on myös selvittää maatiloilla toimivien elintarvikealan yritysten ja muiden samoilla toimialoilla toimivien yritysten eroja ja yhtäläisyyksiä. Näiden valintojen jälkeen on ymmärrettävää, että tuloksien yleistettävyys ei voi olla tutkimuksen tavoitteena. Aineiston kerääminen pyrittiin toteuttamaan laadullisen tutkimuksen lähtökohdasta, jonka pyrkimyksenä on tuottaa mahdollisimman uutta tietoa tutkimuskohteesta, josta on, ALASUUTARIA (1994, s. 207) lainaten, ennestään paljon -asioita, jotka ovat yleisessä tiedossa mutta huonosti tiedostettuja". 1.5 Rajaukset Tutkimuksessa tarkastellaan elintarvikkeita jalostavia pienyrityksiä taloudellisen toiminnan harjoittajana. Taloudellisella toiminnalla tarkoitetaan liiketoimintaa, johon voi kuulua raaka-aineen hankinta, valmistus ja kauppa. Pienyritystutkimusten yhteydessä on keskusteltu siitä, mikä on yritys ja erityisesti pienyritys, miten yritys pitäisi määritellä ja mitkä toiminnat tulisi rajata yritystutkimuksen ulkopuolelle (HAAHT11989; LEHTOMAA 1995, s ). Tutkimuskohde katsotaan kuitenkin tässä yhteydessä riittävän hyvin määritellyksi silloin, kun kuvataan tietolähteet ja olosuhteet mahdollisimman tarkasti. Liikevaihto ja henkilöstön lukumäärä mittaavat 14


Sisällön tulee olla sellaista, ettei se haittaa yrityksen julkisuuskuvaa tai ole esteenä asiakassuhteille. Mielipiteitään voi esimerkiksi yrityksen blogissa esittää, mutta paljon mielipiteitä jakavissa asioissa se ei yleensä ole yrityksen eduksi. Uskonto ja politiikka ovat esimerkkejä aiheista, jotka kannattaa suosiolla jättää pois yrityksen sosiaalisen median kanavista.
89 83 voisi ulkoistaa blogin pitämisen, mikäli oma aika ei sen aktiiviseen ylläpitämiseen varsinaisen liiketoiminnan ohella riitä. 5.9 Sähköpostimarkkinointi Yrittäjän kannalta sähköpostin käyttäminen on päivittäistä, sillä esimerkiksi verkkokaupan kautta tilaukset tulevat suoraan yrittäjän sähköpostiin. Asiakkaat lähettävät myös sähköpostilla saaliskuvia ja esimerkiksi kertomuksia kalastusmatkoista. Ihmisten sähköpostin käyttö yleensäkin on lisääntynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana. Yrityksen markkinoinnin näkökulmasta sähköpostin helppo, edullinen ja vaivaton käyttö voisi olla nykyistä laajempaa ja näyttävämpää. Yrittäjä voisi kerätä asiakkaiden sähköpostiosoitteita ja ilmoitella esimerkiksi valmistuneista erikoisväreistä, lähestyvistä messuista tai jostain kalastustapahtumasta. Myös verkkosivujen sisältöön liittyvistä asioista voisi ilmoitella sähköpostin kautta. Yrittäjän sähköpostin käyttämisen kannalta voisi sähköpostiasetuksiin määritellä valmiin allekirjoituksen logon kanssa, kuten esimerkkinä kuviossa 43 olen esittänyt. Automaattisesti lähtevään sähköpostiin liittyisi näin aina mainos yrityksestä. Tämän voisi helposti poistaa, mikäli allekirjoitusta ei haluasi käyttää kaikissa lähtevissä viesteissä. Allekirjoitus olisi tyylikäs ja persoonallinen tapa näkyvyyden ja mainonnan kannalta.
Tarkat kohdennusmahdollisuudet ja kasvava määrä mainosmuotoja tekevät videomarkkinoinnista sekä suorituskykyisen että kustannustehokkaan sijoituksen markkinoijille. Asiantuntijoidemme rakentamassa videosuunnitelmassa määritellään videoviestinnän tavoitteet, kohderyhmät, käytettävät kanavat ja niiden roolitus, sekä tulosten mittarit. Jakelukanavan näkökulmasta hyvä videosuunnitelma on monikanavainen ja tavoittaa kohderyhmän kustannustehokkaasti usealla alustalla ja laitteella läpi päivän. On tärkeää ymmärtää minkälaisessa toimintaympäristössä kuluttaja näkee videon.  Kuluttajien mobiiliajajankäytön jatkuvasti kasvaessa on huomioitava esimerkiksi, että suurin osa Facebookin videoista katsotaan älypuhelimissa äänettömällä.

152. Jakelu • Jakelukanavan valinta • Jakelukanava: tie asiakkaan luo: • vähittäismyymälät; hyvä asiakkaiden tavoitettavuus • ulkopuoliset agentit; suhteellisen kalliita • franchising; nopea kasvu ja tehokas markkinointi • tukkuliikkeet; hyvät yhteydet vähittäisliikkeisiin • oma myyntipiste; suurilla liikkeillä etu (KESKO, S-ryhmä jne.) • omat myyntiedustajat; monimutkaiset tuotteet (B-B) • puhelin/postipalvelu; esim. HobbyHall, Ellos, etc. • Nettiportaalit: Pankkipalvelut, Amazon.com, Dell, play.com jne.
98 92 Koivukoski-Hägg, J Vaapun tekijälle työ ja vapaa ovat yhtä. Vapari, 32. Lahtinen, J Pienyrityksen asiakassuuntainen markkinointi. Teoksessa Uudistuva pienyritys. toim. Jahnukainen Iiro. Jyväskylä: Gummerus Kirjapaino Oy, Minustako yrittäjä? Alkavan yrittäjän tiedotuslehti Alkavan yrittäjän markkinointi Internetissä Kotisivuista internetstrategiaan, Paataja, A Kesän 1998 myydyimmät vaaput. Metsästys & Kalastus 7, Paikkala, M Kuluttajat ovat valistuneempia nettiaikana sosiaalinen shoppailu lisääntyy. Keskipohjanmaa , 9. Raatikainen, L Tavoitteellinen markkinointi. Helsinki: Edita Prima Oy. Riihimäki-lehti Ihmeviehe täyttää kalastajan toiveet nro 88, 3. Rope, T. & Vahvaselkä, I Nykyaikainen markkinointi painos. Helsinki: WSOY. Selén, R Kymmenen kärjessä Suomi kalastaa kotimaisilla lusikoilla. Metsästys & Kalastus 9, Sipilä, L Käytännön markkinointi. Nyt. Helsinki: Infor Oy. Sormunen, T Koukuttavaa kalastusbisnestä. Ekonomi, Sääksjärvi, M Tietotekniikka pienyrityksen tukena. Teoksessa Uudistuva pienyritys. toim. Jahnukainen Iiro. Jyväskylä: Gummerus Kirjapaino Oy. Tainio, R Pienyritysten moni-ilmeinen luonne. Uudistuva pienyritys. toim. Jahnukainen Iiro. Jyväskylä: Gummerus Kirjapaino Oy, Tikkanen, H., Aspara, J. & Parvinen P Strategisen markkinoinnin perusteet. Helsinki: Talentum. Tuiskunen, J Vieheiden höyhensarja. Erä 9, Tuiskunen J Kauden 1995 uittotalkoot. Erä 12, Tuiskunen, J Uuden kauden tarjokkaat. Erä 5 6, Vander Veer, E.A Facebook, the missing manual. The book that should have been in the box. Canada: O Reilly Media. Vuokko, P Markkinointiviestintä. Merkitys, vaikutus & keinot. Porvoo: WS Bookwell Oy.
Videomarkkinoinnissa – kuten missä tahansa markkinointisisällössä – kannattaa lähteä liikkeelle tavoitteiden asettamisesta. Hyvä ohjenuora on se, että yksittäiselle sisällölle tulisi aina asettaa vain yksi primääri tavoite. Tavoite voi liittyä esimerkiksi tunnettuuden kasvattamiseen, myynnin lisäämiseen tai asiakaskokemuksen kehittämiseen. Olennaista on myös miettiä, missä kohtaa potentiaalisen asiakkaan tiedonhaku-/ostoprosessia sisältöä aiotaan hyödyntää ja mihin sisältöön tai tekemiseen katsoja halutaan videon katsomisen jälkeen ohjata.
Sponsorointi on yksi markkinoinnin muoto. Sponsoroinnilla tarkoitetaan sellaista taloudellista tukea, jonka tarkoituksena on tuen antajan tuotteiden myynnin tai tunnettuuden edistäminen. Sponsorointi ei kuitenkaan ole mainontaa.  Sponsoroinnin ja mainonnan välisen rajan vetämiseen voidaan saada johtoa tietoyhteiskuntakaaren 218 §:n 3 momentista, joka koskee audiovisuaalisten ohjelmien sponsorointia. Säännöksen mukaan sponsoroiduissa audiovisuaalisissa ohjelmissa tai radio-ohjelmissa ei saa rohkaista ostamaan tai vuokraamaan sponsorin tai kolmannen osapuolen tuotteita tai palveluja viittaamalla erityisesti ja mainosluonteisesti kyseisiin tuotteisiin tai palveluihin taikka muulla tavalla.

Vuodet ovat kuitenkin tehneet tehtävänsä. Facebook on Googlen jälkeen maailman toiseksi suurin mainosmedia. Facebookin mainosjärjestelmä on kehittynyt ja sen käyttöön tarkoitettu itsepalvelukäyttöliittymä samalla muuttunut monimutkaisemmaksi. Tuloksellisten mainoskampanjoiden luomiseen on tällä hetkellä täysin erilaiset mahdollisuudet kuin vuonna 2007, mutta mainoskäyttöliittymän asetuksia on todella osattava myös käyttää. Taitamattomissa käsissä Facebook-mainosjärjestelmä on vain pettymyksiä tuottava rahakaivo.

What the customs are on YouTube is still very debated. In Sweden, there are no clear official guidelines on what should be sufficient communication or what measures must be used to fulfill the requirements. As for now, our view is that it is a case by case issue. I should be noted that United Screens has since a while back been in contact with the Swedish Reklamombudsmannen in order to try and find a good standard for how the identification rule should be interpreted on YouTube. The discussions are still ongoing, and a conference, with debate, in the matter was held as late as May 25th.
Tässä vaiheessa jokainen markkinoija varmasti kysyy, “no millainen on hyvä tavoite?” Lisää myyntiä? Kyllä, se on oikea vastaus, sillä markkinoinnin ja myynnin ainut tehtävä on lopulta lisätä myyntiä. Kokonainen ostoputki, esim. Purasen malli (kts. video) tai AIDA-malli auttavat hahmottamaan kokonaisuutta. Jos tavoite asetetaan väärään kohtaan ostoprosessia, ei panostuksista huolimatta myyntiä saada lisättyä juuri yhtään. Siksi on äärettömän tärkeää tunnistaa ne asiat, joissa voidaan parantaa tai menetetään rahaa, jotta markkinointiresurssit voidaan suunnata oikein. Väärin suunnatut resurssit eivät lisää myyntiä. Mietitään iso kuvaa, kokonaisuutta, ei suomessa tyypillistä osaoptimointa.
"Moi! Hyvä aihe. Eka vinkki voisi olla klassinen 'Suunnittele työsi, työskentele suunnitelmasi' - Eli kasaan ajan kanssa ihan kunnon plääni siitä yleisöstä, arvontuotosta heille (eli palvelevasta sisällöstä), medioista/alustoista, julkaisutiheydestä, tone-of-voicesta, kuvamaailmasta, CTAista jne.jne. JA ENNENKAIKKEA TAVOITTEISTA, jotka kytkeytyvät mahdollisimman lähelle rahavirtoja. Ja sitten vaan vimmaista toteutukseen sitoutumista päivä päivältä, viikko viikolta ja kaikesta tekemisestä oppien ja korjaten. Itse kirjotin Trainers' Housen ekaa puolivuotista monen monta iltaa ja osallistin omaa porukkaa pohtimaan tulevaisuuden tekemistämme useammassa sessiossa ja voin sanoa, että jokainen suunnitteluun käytetty tunti on helpottanut polulla kulkemista ja pysymistä HURRRRRJAN paljon."
Brands can explore different strategies to keep consumers engaged. One popular tool is branded entertainment, or creating some sort of social game for the user. The benefits of such a platform include submersing the user in the brand's content. Users will be more likely to absorb and not grow tired of advertisements if they are, for example, embedded in the game as opposed to a bothersome pop-up ad.[11]

Käyttäjäkokemusta parannetaan koetun todellisuuden ja virtuaalisen todellisuuden avulla – 360-videot on jo viety toiselle tasolle ja käyttäjää osallistetaan sitoutumaan paljon monipuolisemmin keinoin kuin aikaisemmin.  Teknologisen kehityksen vyöryessä yhä eteenpäin lähestyvät eri muodoissa muun muassa. viestinnän automatisointi, AR (Augmented Reality), tekoäly ja muut teknologiainnovaatiot askeleen lähemmäs jokapäiväistä arkeamme.
40 34 Kotisivut yritykselle toteutettiin alun perin, jotta tietoa Seniori-vaapusta saataisiin levitettyä uusille käyttäjille. Kalastusalan lehtien jakelu ei luonnollisesti riitä tavoittamaan kaikki kohderyhmän ihmisiä Suomessa. Kotisivuilla oli referoituja lehtikirjoituksia lähinnä testimenestyksistä, Seniori-vaappujen värikartta ja yrityksen yhteystiedot. Yritysten on todella helppoa kehittää jo olemassa olevia kotisivujaan toimivammiksi ottamalla käyttöönsä helppokäyttöisiä seurantapalveluja, joiden avulla pystyy näkemään esimerkiksi sen mistä ja millä hakusanoilla ihmiset tulevat Wwwsivuille. Kehittämällä sanavalintoja ja parantamalla kotisivujen rakennetta voidaan saada hakukoneosumien määrää nostettua huomattavasti. Yleensä edellä mainitun kaltaiset palvelut sisältyvät kotisivujen tilan tarjoajien peruspalveluihin. Tärkeää on myös tieto siitä, mille sivulle ihmiset siirtyvät etusivun jälkeen. Tämän avulla voidaan kehittää sivustoa myyvemmäksi ja asiakasystävällisemmäksi. (Sipilä 2008, 160.) Lauri Sipilä (2008) listaa asioita, joita yrityksen omilla Www-sivuilla tulisi olla: tuotetietous, hintatiedot, yhteystiedot, yrityksen perustiedot, jälleenmyyjät, ajanvaraus, tuotetilaukset, toimitusaikatiedot, keskustelut, kommentit ja maksaminen (Sipilä 2008, ) Tämän lisäksi yritys voi itse päättää, mitä tietoja haluaa jakaa avoimesti ihmisten käyttöön internetin kautta Sähköpostimarkkinointi Digitaalisesta suoramarkkinoinnista yleisin muoto on sähköpostimarkkinointi, joka kuuluu olennaisena osana yritysten suoramarkkinointitoimenpiteisiin. Parhaiten tämä markkinoinnin muoto toimii osana asiakkuusmarkkinointia. Lähestyttäessä uusia asiakkaita, sähköpostia ei kuitenkaan lain mukaan saa käyttää. Erityisesti verkkokaupoilla sähköposti on olennainen osa markkinointiviestintää, ja sen avulla saadaan aikaan myyntiä muun digitaalisen markkinointiviestinnän ohella. Sähköpostisuoramarkkinoinnin toteuttaminen on edullisempaa kuin esimerkiksi kirjepostin, ja hyötynä on myös viestinnän helppo personointi, joka hyvin toteutettuna koetaan hyödylliseksi osaksi markkinointiviestinnässä. (Karjaluoto 2010, 73.)

What the customs are on YouTube is still very debated. In Sweden, there are no clear official guidelines on what should be sufficient communication or what measures must be used to fulfill the requirements. As for now, our view is that it is a case by case issue. I should be noted that United Screens has since a while back been in contact with the Swedish Reklamombudsmannen in order to try and find a good standard for how the identification rule should be interpreted on YouTube. The discussions are still ongoing, and a conference, with debate, in the matter was held as late as May 25th.
Osaava tuotantoyhtiö tietää minkälainen ja minkä mittainen sisältö toimii missäkin kanavassa ja tavoitteessa ja pystyy auttamaan asiakastaan niin videon levityksessä kuin sen suunnittelussa. Lisäksi tuotantoyhtiö pitää huolen, että niin videon käsikirjoituksesta kuin teknisestä tuotannosta tulee laadukasta. Vaihtoehtona on tietysti tehdä kaikki itse, mutta kannattaa muistaa sen olevan pois muista päivittäisistä työtehtävistä.
203. Suomalaiset sosiaalisen median käyttäjinä? Viisi segmenttiä: •Mainosmyönteiset facebookkaajat (21 %) • Mielipiteitä jakavat viestijät (12 %) • Elämää ja ystäviä verkko-yhteisössä (27 %) • Nettikielteiset uhkakuvien näkijät (27 %) • Facebookin kautta mukana roikkuvat (13 %)  mihin ryhmään voisit itse kuulua? Dagmar Insight & Implementation -tutkimus 2008
Sosiaalisessa mediassa videoita jaetaan tilastollisesti 1200 % enemmän kuin kuvia ja tekstiä. Videoiden sisältö muistetaan 95 % paremmin kuin tekstin. Esimerkiksi näistä syistä videoita käyttävät 87 % verkkomarkkinoijista (Lisää videomarkkinoinnin tilastoja). Videot ovat siis jo itsessään hyvä valinta yritysmarkkinointiin, mutta sisältö on edelleen kokemuksen ja vaikutuksen avain. Interaktiiviset videot herättävät katsojassa mielenkiintoa vuorovaikutusmahdollisuuksillaan. Ne luovat henkilökohtaisen yhteyden katsojaan ja jättävät näin pysyvämmän muistijäljen. Mitä mielenkiintoisempi ja erottuvampi video on, sitä herkemmin sitä myös jaetaan eteenpäin eri kanavissa.
Intagram-markkinointi voi olla sinulle juuri oikea kanava, jos kohderyhmäsi koostuu nuorista ihmisistä. Naiset ovat enemmän edustettuina Instagramin käyttäjäkunnassa joten heidät tavoittaa sieltä tehokkaimmin. Instagramista liikenteen ohjaaminen omille verkkosivuillesi on helpottunut ja erityisesti Instagramin stories ominaisuus on tehokas liikuttamaan ihmisiä myös palvelusivuille, kun sisältö on vain riittävän mielenkiintoista. Instagram markkinointi toimii Facebookin alustassa, joten kanavia on myös helppo yhdistellä.
×