52 Yrityksen markkinointi aikaisemmin Känsäkoski painottaa vuonna 1995 yrittämisen alkutaipaleella Vapari-lehden haastattelussa monien käsityöläisammattien tapaan markkinoinnin tärkeyttä. Yrittäjyyden alkuvuosina Känsäkosken aika kului messuja ja kalastusvälineitä myyviä liikkeitä kierrellen. Päävastuu menekinedistämisestä oli alkuvuosina kiertävällä edustajalla. Känsäkoski piti alusta asti tuotteidensa markkinoinnin kannalta huolta siitä, missä ja millä hinnalla hänen vieheitään myytäisiin. Känsäkosken (1995) mukaan kalastuksen harrastajat ovat arvostaan tarkkoja. Mikäli joku valmistaja myy tuotteitaan liian halvalla tai väärissä paikoissa, voi hän tämän vuoksi jopa menettää markkinoita enemmän kuin onnistuu valtaamaan. Hinnoittelun Känsäkoski mainitsee myös tärkeäksi. Käsityölle on osattava antaa tietty hintaluokka, jotta asiakas tuntisi sen arvon. (Koivukoski-Hägg 1995, 32.) Seniorin hinnan kehitys on esitetty graafisesti liitteessä 3. Yritystoiminnan alussa Känsäkoski lähetti kolmisenkymmentä tuotenäytettä valmistamistaan vaapuista Suomeen ja Ruotsiin. Vastaus lähes jokaisesta liikkeestä oli, ettei tämänlaista vaappua ollut kysytty. Tämä luonnollisesti piti paikkansa, sillä kuka osaisi kysyä keksimätöntä tuotetta. Rannikko-Suomessa kauppiaat puolestaan vastailivat, että siellä kaikki kalastivat vain merellä. Siellä ei markkinoita ollut niin pienelle vieheelle. Kauppiaat olivat ammattitaidottomia eivätkä ymmärtäneet, että kalastus ei ole paikkakuntasidonnaista. Ihmiset kulkevat eri paikoissa kalastamassa, eivät vain oman seudun alueella. (Känsäkoski 2010.) Mikael Jaakkola (1998) osuu oikeaan Vetouistelu-lehden kirjoituksessa siinä, kuinka Seniori-vaappu on loistava esimerkki siinä, kuinka luodaan kokonaan uudenlainen kysyntä ja kuinka juuri siihen tarvittiin aikamoista vetoapua valtakunnan kalastuslehdiltä, erityisesti niistä arvovaltaisimmalta. Kukaan tuskin olisi arvannut, että siian uistelu vaapulla voisi olla näin tuloksekasta. (Jaakkola 1998, 11.)
19 3. Markkinoinnin strategiatutkimukset Markkinoinnin tutkimuksissa käytetään yleisesti integroituja viitekehyksiä (mm. Carson ym 1995; Haahti 1987; Möller j a Anttila 1989 ;Ylikortes j a Möller 1997; Hyvönen ym. 1995; Pietikäinen ja Hyvönen 1998). Osa tutkimuksista käsittää useita toimialoja, osa on suunnattu jollekin tietylle alalle esimerkiksi korkean teknologian yrityksiin. Pienyritystutkimuksessa on sovellettu mm. strategisen j ohtamisen ja toimialan kilpailuteorioiden käsitteistöä. Tähän liittyvät läheisesti strategista suuntautumista käsittelevät tutkimukset sekä usein myös yrityksen strategisia resurssej aja osaamista ko s- keva kirjallisuus, j oka käsittää mm. kilpailuetua tuottavat strategiset resurssit, henkiset voimavarat ja taidot (Day 1994). Maaseutututkimuksissa pienyrittäj yyttä tarkastellaan usein yksilötason ongelmana, mutta tarkasteluun voidaan liittää myös osaamista tukevien interventioiden vaikutus (Bridgeym. 1998) mm. markkinointiosaamisen edistämisessä. Sovellutusten perusteella pienyrityksiä voidaan tutkia yleisin markkinoinnin käsittein ottamalla huomioon erityiset olosuhteet, joissa yritykset toimivat sekä tavarat j a palvelut, j oita yritykset valmistavat j a tuottavat, mutta tutkimuksista ei tällöin voida tehdä luotettavia yleistyksiä toimialojen yli. Pienyritysten markkinointia käsittelevä kirjallisuus erottaa pienyritysten markkinoinnin ja päätöksenteon omaksi erityisalueekseen lähinnä yritysten niukkojen resurssien ja muihin yrityksiin verrattana epätyypillisiksi luokiteltavien menettelytapoj en perusteella (Carson ym.1996; Brigde ym 1998). Tutkimuksissa esiintyy kuitenkin useita käsitteitä, joiden alkuperä voidaan liittää mm. Ansoffin, Porterin ja Kotlerin esittämiin strategiakäsitteisiin. Seuraavassa tarkastellaan markkinoinnin strategiatutkimuks en käsitteistön muuttumista ja niitä käsitteitä, jotka on omaksuttu pienyritystutkimukseen yleisestä strategiatutkimuksesta. Samalla tarkastellaan sitä, millaisia strategioita maaseutuyrityksiä koskevissa empiirisissä aineistoissa on noussut esille Käsitteistön muuttuminen Markkinoinnin lähestymistavoissa on vuosikymmenien aikana tapahtunut merkittäviä muutoksia, j oilla on vaikutusta myös pienyritystutkimukseen.muo dollinen johtamisen näkökulma on menettänyt merkitystään yrityksen menestymisen selittäjänä (kuvio 3). Erityisen epäsopivaksi muodollisen j ohtamisen näkökulma on osoittautunut pienyrityksen j ohtamisen ja yrittäjyyden tutkimusten lähtökohtana. Kun markkinointi on integroitunut koko organisaatioon, samalla sen rooli on muuttunut strategiseksi. Strategian ydinkohtia on silloin entistä vaikeampi erottaa toisistaan, koska taktinen taso on lähentynyt liiketoiminnan tasoa. Samalla mittaus on vaikeutunut, koska laadulliset ja prosessitekij ät ovat vaikeasti operationalisoitavia ja heikosti yleistettäviä. Tulo sj ohtamisesta ja taloudellisen tuloksen painotuksesta on siirrytty tutkimaan niitä prosesseja, joiden avulla tuotetaanpalveluj aj a tuotteita asiakaslähtöisesti (Slater 1997). 18

Tiedottaminen ei enää vuosiin ole ollut vain lehdistötiedotteiden lähettämistä journalistien sähköposteihin ja suhteiden luomista tapahtumissa: verkolla on jatkuvasti suurempi rooli. Lehdistötiedotteiden tulee olla löydettävissä myös verkosta ja niitä tulee jakaa sosiaalisissa medioissa. Yrityksen ja parhaassa tapauksessa sen henkilöstön tulee profiloitua alan asiantuntijoiksi myös online-kanavissa, ja myös verkostoituminen tapahtuu yhä enenevissä määrin verkossa.
Lisäksi Facebook-mainonnan yhtenä suurimpana etuna on sen mitattavuus. Jos ostat mainostilaa sanomalehdestä, et pysty mitenkään mittaamaan, moniko on oikeasti nähnyt mainoksesi tai reagoinut siihen. Facebookissa pystyt mittaamaan tarkasti esimerkiksi kuinka moni on nähnyt mainoksesi tai kuinka moni on klikannut mainostasi. Facebookin mittareista näet tämän lisäksi, mitä ihmiset tekevät mainostasi klikattuaan; tutkivatko he esimerkiksi yrityksesi yhteystietoja tai tekevätkö he oston verkkokaupassasi.
Strategia ei kuitenkaan vastaa kaikkiin mahdollisiin markkinoinnin ja myynnin yksityiskohtiin, kuten ostetaanko jotain teknologiaa vai ei. Myös sisältömarkkinointi ja markkinoinnin automaatio saavat paikkansa myöhemmin. Kuten ehkä maailman arvostetuin markkinoinnin professori Byron Sharp totesi Lontoossa 2017 Festival of Marketing tapahtumassa: “Strategy used to be the sexy thing, not technology.” 
5 Mikkelin pienyritystutkimus- ja koulutuskeskuksen kanssa. Tutkimusprojektin johtajana toimii professori Saara Hyvönen Helsingin yliopiston taloustieteen laitokselta. Hän on toiminut myös tutkimuksen ohjaana. Tutkimuslaitos kiittää tutkimuksen tekemistä edistäneitä henkilöitä ja tahoja hyvästä yhteistyöstä. Erityiskiitos kuuluu kaikille tutkimukseen osallistuneille yrittäjille, jotka myönteisellä suhtautumisellaan tekivät tutkimuksen mahdolliseksi. Samalla toivomme, että tutkimuksen avulla on onnistuttu tavoittamaan ainakin osa niistä pienyrityksen markkinointiedellytyksiin vaikuttavista tekijöistä, joita vahvistamalla ja kehittämällä voidaan edistää pienten elintarvikealan yritysten menestymistä tulevaisuudessa. Maaseudun tuotteiden markkinointiin liittyvä tutkimus jatkuu MTTL:ssa. Seuraavaksi on tarkoitus selvittää, miten pienyritysten valmistamien elintarvikkeiden erilaistaminen tulisi suorittaa, mihin tekijöihin kilpailuväittämät olisi perustettava ja miten informaatio olisi esitettävä, jotta sen avulla voidaan lisätä tuotteen tunnettuisuutta ja menekkiä. Samalla tutkitaan hintainformaation ja hintaan liittyvien myynninedistämistoimenpiteiden vaikutusta maaseutuyrityksissä jalostettujen tuotteiden menelddin ja myynnin katteeseen. Helsingissä syyskuussa 1996 Jouko Sir6n Ilkka P Laurila

90. Harjoitus Miettikää pienryhmissä, millaisia eroja segmentoinnissa, kohdentamisessa ja asemoitumisissa tunnetuilla tuotemerkeillä on seuraavilla tuotealoilla: 1) Ketsupit (Heinz, Felix, Pirkka, Ilona, Rainbow) 2) Autot (Mercedes Benz, BMW, Audi, Volvo) (Toyota Prius vs. Honda Insight) 3) Urheiluvaateteollisuus (Nike, Adidas, Puma, Reebok) 4) Peseytyminen (Old Spice vs. Axe)


Mainoksessa noin kymmenenvuotias tyttö kertoi tykkäävänsä Chupa Chups -tikkareista, koska niissä on 0 % rasvaa. Kuluttaja-asiamies piti mainosta lainvastaisena, kun siinä luotiin mielikuva siitä, että kyseessä on terveellinen välipala, koska se ei sisällä rasvaa ja lapsen esittämänä viestitettiin, että jo lasten ja nuorten on syytä tarkkailla tuotteiden rasvapitoisuutta ja kiinnittää huomiota painonhallintaan. (KA 2003/40/3721)
Sosiaalisen median sisältöä voidaan tuottaa lähes ilmaiseksi. Periaatteessa maksat vain käyttämästäsi ajasta. Orgaanisen sisällön näkee käytännössä maksimissaan kuitenkin ainoastaan se yleisö, joka jo seuraa kanaviasi somessa. Nykyään kaikki sosiaalisen median kanavat ovat niin täynnä sisältöä, että seuraajienkaan on mahdotonta nähdä kaikkia julkaisemiasi viestejä. Maksetuilla mainoksilla tavoitat ihmisiä laajemmin. Voit kohdentaa tarkemmin yleisölle, jonka haluat tavoittaa. Saat lisää näkyvyyttä somekanavan sisällä ja lisää liikennettä yrityksesi kotisivuille.

61 55 KUVIO 15. Seniori-vaapun tietojen saaminen Kuviossa 15 näkyy, että vastaajista 11 oli saanut tietoja kalastajilta ja tuttavalta oli tietoja Seniori-vaapusta saanut 10. Tämä on mielestäni hyvä esimerkki puskaradiosta ja ihmisten suosittelun merkityksestä tuotteen menestyksen ja tunnettuuden kannalta. Seniori-vaapulla kalastaminen ja Seniori-vaappujen määrä Kuvio 16 osoittaa, että suurin osa vastaajista oli kalastanut Seniori-vaapulla. Vastaajista 35 oli kalastanut Seniori-vaapulla ja 11 ei ollut. Neljä vastaajaa jätti vastaamatta kysymykseen. Seniori-vaappuja käyttäjillä oli vähintään 1 kappale. Vastaajista yksi ilmoitti omistavansa Senioi-vaappuja 35 kappaletta. Keskiarvoksi vastaajien omistamien Seniori-vaappujen määräksi tuli seitsemän kappaletta.
5 Mikkelin pienyritystutkimus- ja koulutuskeskuksen kanssa. Tutkimusprojektin johtajana toimii professori Saara Hyvönen Helsingin yliopiston taloustieteen laitokselta. Hän on toiminut myös tutkimuksen ohjaana. Tutkimuslaitos kiittää tutkimuksen tekemistä edistäneitä henkilöitä ja tahoja hyvästä yhteistyöstä. Erityiskiitos kuuluu kaikille tutkimukseen osallistuneille yrittäjille, jotka myönteisellä suhtautumisellaan tekivät tutkimuksen mahdolliseksi. Samalla toivomme, että tutkimuksen avulla on onnistuttu tavoittamaan ainakin osa niistä pienyrityksen markkinointiedellytyksiin vaikuttavista tekijöistä, joita vahvistamalla ja kehittämällä voidaan edistää pienten elintarvikealan yritysten menestymistä tulevaisuudessa. Maaseudun tuotteiden markkinointiin liittyvä tutkimus jatkuu MTTL:ssa. Seuraavaksi on tarkoitus selvittää, miten pienyritysten valmistamien elintarvikkeiden erilaistaminen tulisi suorittaa, mihin tekijöihin kilpailuväittämät olisi perustettava ja miten informaatio olisi esitettävä, jotta sen avulla voidaan lisätä tuotteen tunnettuisuutta ja menekkiä. Samalla tutkitaan hintainformaation ja hintaan liittyvien myynninedistämistoimenpiteiden vaikutusta maaseutuyrityksissä jalostettujen tuotteiden menelddin ja myynnin katteeseen. Helsingissä syyskuussa 1996 Jouko Sir6n Ilkka P Laurila
The use of the term promotion to refer to "advertising or publicity" is very modern and is first recorded in 1925. [4] It may be a contraction of a related term, sales promotion, which is one element in the larger set of tools used in marketing communications. The terms, promotion and marketing communications can be used synonymously, but in practice, the latter is more widely used. [5]
30. PeruskäsitteitäMarkkinoinnin suunnittelu: tuotteeseen, organisaatioon, paikkaan, ihmiseen tai ajatukseen kohdistuvaa kysynnän tasoa, ajankohtaa ja koostumusta pyritään muuntamaan haluttuun suuntaan.Markkinointijohtaminen: keino analysoida, suunnitella, implementoida ja hallita esim. vaihdantaa organisaation asettamien tavoitteiden saavuttamiseksi.Brändi: yrityksen luoma identiteetti tai imago tuotteelle, joka on suunniteltu kuluttajien välittömästi tunnistettavaksi.
Kylkiäisten markkinointiin lasta kiinnostavien tuotteiden yhteydessä on suhtauduttava eri perustein kuin muuten. Lapset eivät kykene arvioimaan kylkiäisen arvoa samoin kuin aikuiset. Raha-arvoltaan vähäinen kylkiäinen voi olla lapselle houkuttelevampi kuin itse päätuote, jolloin ostopäätökseen on helppo vaikuttaa kylkiäisen avulla. Siksi lasta kiinnostavien tuotteiden markkinoinnissa on erityisesti varmistauduttava siitä, ettei kylkiäisen esittely muodostu lasta kiinnostavaksi pääasiaksi mainoksessa tai pakkauksessa.
37 31 160). Liitteessä 2 on osa Kannuksen Kalastustarvike Oy:n Google Analytics - palvelun kautta hakukoneoptimoinnissa hyödynnettävissä olevista sanoista. Näistä sanoista mahdollisimman monia hyödyntämällä hakukoneoptimointi tuottaisi entisestään enempi hakutuloksia yrityksen näkyvyyden parantamiseksi Www-sivut On tärkeä huomioida suunniteltaessa yrityksen verkkosivuja, että internetissä fyysisesti pieni yritys voi näyttää valtavan suurelta. Internetissä kerran luotua ja hyvin rakennettua mainekuvaa on äärettömän vaikea tuhota, kertoo Softalent Oy:n Internet-strategisti Sami Etula Minustako yrittäjä? -lehden tekemässä internetstrategiaa koskevassa haastattelussa. Se on hyvin tärkeä asia, joka yrittäjän kuuluisi pitää mielessä miettiessään, millaiset verkkosivut yritykselleen toteuttaa. Pienenkin yrityksen ja vaatimattoman yrittäjäluonteen on vain lähdettävä valloittamaan maailmaa, Etula (2010) kannustaa. (Minustako yrittäjä? 2010.) Pelkästään www-sivujen olemassaolo ei enää riitä asiakkuuksista kilpailtaessa. Yrityksen on panostettava www-sivuihin, jotta se voisi kilpailla käyttöliittymän laadulla. Kymmenen vuotta sitten yrityksellä tuli olla omat internetsivut erottuakseen muista yrityksistä, ja usein se riitti. Nykyisin tilanne on muuttunut, sillä internetin laajentuneen käytön myötä yritysten kotisivujen määrä on noussut rajusti. Verkkosivujen toimivuuden ja erottumisen vuoksi on Etulan (2010) mukaan tehtävä nykyisin enemmän töitä. Yrityksen tulisi lähtökohtaisesti miettiä kotisivujen merkitys omalle liiketoiminnalleen. Yrityksen jokaisen toiminnan taustalla tulee olla ajatus siitä, miksi se jotakin ylipäätänsä tekee. Tämä koskee myös yrityksen kotisivujen tekemistä. (Minustako yrittäjä? 2010, ) Käyttöliittymän käytettävyyden laatua mitataan käyttäjän näkökulmasta, ei yrityksen. Eri käyttäjien tulisi testata käyttöliittymää useaan kertaan, jotta saataisiin pienimmät yksityiskohdat toimimaan ennen sivujen käyttöönottoa ja julkistamista. Mikäli käyttöliittymään jää pienikin virhe, on se nähtävissä maailmanlaajuisesti välittömästi. (Keränen, Lamberg & Penttinen 2005, ) Käyttöliittymää suunniteltaessa käytettävyyden lisäksi suuri merkitys on visuaalisuudella, jonka suunnitte-
Mainonnan ihmiskuva ei useinkaan vastaa arkitodellisuutta. Mainoksissa luodaan ja ihannoidaan usein tiettyjä ulkonäkömalleja ja luodaan ulkonäköpaineita nuorille ja jo lapsillekin. Raja tavallisen ihmisen sekä mainoksissa esiintyvän mallin välillä voi helposti hämärtyä, kun on kyse kohderyhmästä, jonka ihmiskuva on vasta muotoutumassa. Mainostajilta voidaan edellyttää yhteiskunnallista vastuunottoa sen suhteen, minkälaisia roolimalleja ja asenteita mainoksilla luodaan alaikäisille.
Tarvitsetko apua tai haluatko kehittyä markkinointistrategian laatimisessa? Jos kaipaat apua, autamme mielellämme sinua laatimaan tuottavan strategian, lisää täältä. Jos kaipaat ammattimaista tekijää suunnittelemaan, johtamaan ja toteuttamaan yrityksesi markkinointistrategiaa, Vuokramarkkinointipäällikkö-palvelumme voi olla sinulle sopiva vaihtoehto. Tai tule Ammattimarkkinoijakurssille oppimaan strategian laatimista. Moni on tullut ja ollut erittäin tyytyväinen saavutettuihin tuloksiin.
On tärkeää ottaa käyttöön jonkinlainen analytiikka yrityksesi verkkosivuilla, jos haluat mitata kävijämäärien lisäksi konversioita eli esimerkiksi uusia yhteydenottoja tai sivujesi kautta tehtyjä tilauksia. Myös sosiaalisen median markkinointityökalut tarjoavat kattavaa dataa toimenpiteiden onnistumisesta. Mittaamalla tuloksia pitkällä aikavälillä näet tarkasti, ovatko toimenpiteesi olleet tehokkaita ja kannattavia. Tulosten pohjalta markkinointisuunnitelmaa hiotaan ja päivitetään aina tehokkaammaksi.

Mainokset, joissa esiintyy lapsia, ovat omiaan vetoamaan erityisesti lapsiin. (MT 1995:016) Lapsi esitti matkapuhelinmainoksessa joululahjatoivomuksiaan sanomalla ”Rakas joulupukki, tuo minulle matkapuhelin…”. Kuluttaja-asiamies piti epäasiallisena mainosta, kun lapsi esitti siinä suoran ostokehotuksen, jonka avulla vedottiin sekä lasten että vanhempien tunteisiin.(KA 99/41/2989)
Markkinointia tilaavana tai suorittavana elinkeinonharjoittajana voidaan pitää myös muuta sellaista elinkeinonharjoittajaa, jonka lukuun markkinointi tapahtuu. Markkinoinnin suorittajia voivat olla esim. markkinointitointa suunnitteleva elinkeinonharjoittaja tai markkinointitoimen julkistaja, esim. mainostoimistoliikkeen harjoittaja tai tiedotusvälineen kustantaja tai muu omistaja. (MT 1996:9)

Markkinointia tilaavana tai suorittavana elinkeinonharjoittajana voidaan pitää myös muuta sellaista elinkeinonharjoittajaa, jonka lukuun markkinointi tapahtuu. Markkinoinnin suorittajia voivat olla esim. markkinointitointa suunnitteleva elinkeinonharjoittaja tai markkinointitoimen julkistaja, esim. mainostoimistoliikkeen harjoittaja tai tiedotusvälineen kustantaja tai muu omistaja. (MT 1996:9)
Yritys jakoi lastenlehden liitteenä sarjakuvaa, jossa oli tyhjät puhekuplat, joihin sai tekstit limonadipullojen irrotettavista etiketeistä. Lapselle puhekuplan sisältävä etiketti saattaa olla merkitykseltään arvokkaampi kuin itse juoma. Kuluttaja-asiamies piti suoraan lapsiin kohdistettua, lasten keräilyharrastuksen vetoavaa markkinointi lainvastaisena.(KA 1104/41/79)
Hyväksyttävää ei ole myöskään se, että markkinoinnissa vedotaan vanhempien kasvatusvastuuseen syyllisyydentuntoa herättämällä. Mainoksessa ei siis pidä antaa mielikuvaa siitä, että tuotteen hankkimalla vanhempi onnistuu lapsen kasvattajana. Mainonta ei saa myöskään luoda alaikäisille mielikuvaa siitä, että ihmisarvoa, elämän laatua ja hyviä sosiaalisia suhteita voi ostaa.
Listaa myös kaikki tarjolla olevat uudet ja vielä käyttämättömät sosiaalisen median kanavat. Uusia kanavia tulee jatkuvasti ja ensimmäisten yritysten joukossa oleminen luo toisinaan merkittävää kilpailuetua uudessa kanavassa. Vanhemmat kanavat kannattaa käydä tasaisin väliajoin läpi ja katsoa, olisiko sieltä mahdollisesti löytymässä rakoa, mihin kannattaisi iskeä.

Alaikäisten merkittävyys kuluttajina on havaittu ja alaikäisiin kohdistuvalla markkinoinnilla on todettu olevan suora yhteys lapsiperheiden kulutuskäyttäytymiseen. Alaikäisistä on tärkeä saada merkkiuskollisia aikuisia kuluttajia. Brändimarkkinoinnin uusi ilmiö on se, että myös aikuisten arkeen liittyviä tuotteita mainostetaan niin että ne kiinnostavat alaikäisiä.
Tule kuulemaan, miten sosiaalinen media toimii digitaalisen markkinoinnin osana ja asiakaspalvelukanavana. Koulutuksessa saat kokonaiskuvan sosiaalisesta mediasta ja sen roolista asiakassuhteiden luomisessa ja rakentamisessa. Koulutuksen näkökulmia ovat mm. työntekijälähettilyys ja sosiaalisen median mittaaminen. Kuulet myös mielenkiintoisia käytännön case-esityksiä ja saat vinkkejä omaan työhösi.

Seteli myönnetään yritykselle, jolla liiketoiminta on vakiintunutta ja joka tarvitsee ulkopuolista apua toimintansa kehittämiseen. Lisäksi ehtona on, että yrityksellä on kansainvälistymiseen liittyviä suunnitelmia ja hakee innovaatiorahoitusta ensimmäistä kertaa. Innovaatiosetelin on voimassa 6 kuukautta ja vaikka se jäisi käyttämättä, ei siitä tule sanktioita.


Tarkat kohdennusmahdollisuudet ja kasvava määrä mainosmuotoja tekevät videomarkkinoinnista sekä suorituskykyisen että kustannustehokkaan sijoituksen markkinoijille. Asiantuntijoidemme rakentamassa videosuunnitelmassa määritellään videoviestinnän tavoitteet, kohderyhmät, käytettävät kanavat ja niiden roolitus, sekä tulosten mittarit. Jakelukanavan näkökulmasta hyvä videosuunnitelma on monikanavainen ja tavoittaa kohderyhmän kustannustehokkaasti usealla alustalla ja laitteella läpi päivän. On tärkeää ymmärtää minkälaisessa toimintaympäristössä kuluttaja näkee videon.  Kuluttajien mobiiliajajankäytön jatkuvasti kasvaessa on huomioitava esimerkiksi, että suurin osa Facebookin videoista katsotaan älypuhelimissa äänettömällä.
68 62 KUVIO 24. Kotisivujen selkeys Tuotetietojen löytyminen kotisivuilta Kuviosta 25 nähdään, että kotisivuilla olisi tärkeä mainita tuotetiedot. 11 vastaajaa antoi tuotetietojen tärkeydelle arvosanan numero seitsemän ja 12 antoi arvosanan numero 6. Kukaan ei antanut arvosanoja nolla tai yksi. Keskiarvona Kannuksen Kalastustarvikkeen onnistumiselle tuotetietojen löytymisessä kotisivuilla oli 5,1. Asian tärkeyden keskiarvoksi tuli 5,8. KUVIO 25. Tuotetietojen merkitys kotisivuilla
Silloin kun huoltajan suostumusta tarvitaan, esimerkiksi verkkokaupassa pelkkä rasti ruutuun -menetelmä ei ole riittävä keino turvamaan huoltajan oikeusasemaa. Toisaalta sähköinen allekirjoitus ei ole vielä vakiintunut tapa varmistaa henkilöllisyys. Merkityksellistä on, miten huoltajan ja lapsen oikeusasemasta on palvelussa kokonaisuudessaan huolehdittu.
6 ESIPUHE Tässä tämä nyt sitten on, valmis opinnäytetyöni, joka sisältyi tradenomiopintoihini. Opintoni aloitin syyskuussa vuonna 2009 ja sain päätökseen huhtikuussa Päätin opinnäytetyöni aloitusvaiheessa, että mikäli se omassa aikataulussani valmistuisi, kirjoittaisin siihen esipuheen kiitoksineen. Ja valmishan tämä nyt on. Omat tavoitteeni toteutuivat, ja opintojeni aikataulu piti, äiti on nyt tradenomi. Halusin tehdä markkinointiin ja digitaaliseen mediaan liittyvän opinnäytetyön. Tähän tarjoutui loistava tilaisuus, kun sain hyödyntää tietojani ja taitojani isäni yritykselle, Kannuksen Kalastustarvike Oy:lle tutkimus ja kehityssuunnitelman muodossa. Kiitos ideasta ja työn toteuttamismahdollisuudesta isälleni, Hannulle. Osana esipuhetta haluan esittää suuret kiitokseni opinnäytetyöni ohjaajalle KTM Ann-Christine Johnssonille. Hänen ajatuksiani herättelevä ohjauksensa auttoi omaan oppimiseeni ja ennen kaikkea johti tähän työhön, joka valmistui juuri niin kuin pitikin. Lämpimät kiitokseni esitän myös viestinnän lehtorille, FM Helvi Pääkköselle kieliasun tarkastamisesta. Kiitokset kuuluvat myös mummuille ja papoille, sillä heidän apunsa ja tukensa koko opiskelujeni aikana on ollut merkittävä. Viimeisenä muttei tietenkään vähäisimpänä kiitokset niille ystävilleni, jotka mainitsemattakin tuntevat olleensa apuna ja tukena tämän projektin etenemisessä ja tekemisessä, sekä Susanna: Kiitos. Tämän opinnäytetyöni omistan omalle perheelleni, aviomiehelleni Janille ja lapsillemme Jonelle, Netalle ja Titalle. Nyt äiti on koulutehtävät tehnyt. Kiitän läheisiäni koko sydämestäni. Kevät 2011 Taina Mäkelä
57 51 kaan, ostivatko he osastolta tuotteita vai eivät. Kyselyjä tarjosin niille, joilla näytti olevan aikaa sitä täyttää ja joilla oli mielenkiintoa osastoamme kohtaan. Yleisesti mielestäni ihmisillä oli aikaa, sillä vain harva osastolla käyneistä kieltäytyi vastaamasta kyselyyn. Ainoa kyselyyn vastaamista heikentävä tekijä oli toisena päivänä iskenyt raju sade, sillä olimme ulko-osasto. En halunnut vaivata ihmisiä sateessa täyttämään kyselyä, koska ei ollut mahdollista järjestää suojaisaa ja kuivaa tilaa lomakkeen täyttämiseen. Ikäjakauma oli mielestäni vastauksissa onnistunut hyvin, sillä sain sekä nuoria että vanhempia henkilöitä täyttämään kyselyjä. Kyselyn toteutin kvantitatiivisella, määrällisellä tutkimuksella. Halusin nimenomaan kyselyn perusteella saada numeerisia tietoja vastauksista ja mahdollisuuden toteuttaa tuloksista kuvioita ja taulukoita, joiden tulkinta, vertailu ja mahdollinen hyödyntäminen jatkossa on helpompaa. Sitä voisi käyttää sellaisenaan vertaillakseen tuloksia tai tarvittaessa muokata. Mahdollista kehitystä tutkimusongelman tiimoilta voisi yrittäjä näin halutessaan seurata. En halunnut tehdä sähköistä kyselyä, koska mielestäni yrityksen verkkosivujen kävijämäärä ei olisi välttämättä ollut riittävä eikä toisaalta vastaajien joukkoon olisi tullut riittävän erilaisia vastaajia Tutkimuksen luotettavuus Kvantitatiivisessa tutkimuksessa mittarin tärkeimmät ominaisuudet ovat reliabiliteetti ja validiteetti. Reliabiliteetti osoittaa tutkimuksessa sen, missä määrin mittari mittaa tutkittavaa ominaisuutta, kuinka luotettava ja pysyvä mittari on sekä miten pysyviä ja johdonmukaisia mittaustulokset ovat. Validiteetilla tutkimuksessa tarkoitetaan mittarin pätevyyttä. Se tarkoittaa sitä, mittaako se tarkoitettua asiaa. Validiteetti kertoo siitä, miten hyvin kyseinen valittu kohderyhmä on valittu sekä miten hyvin on osattu valita kysymykset kohderyhmälle. (Kvanti-MOTV 2010.) Tarja Heikkilän (2008) mukaan perusjoukon suuruudella ei ole ratkaisevaa vaikutusta otoskokoa määrättäessä. Lähinnä perusjoukon koko vaikuttaa siihen, tehdäänkö kokonaistutkimus vai otantatutkimus. Suoranaisesti tällä ei ole merkitystä otoskoon suuruuteen, varsinkin jos perusjoukko on useita tuhansia. Otoskoossa
Sosiaalinen media on viime vuosina tullut pysyvästi osaksi elämäämme. Se on merkittävä osa nykyihmisen arkea ­­– ennen ihmiset käyttivät aikansa toreilla ja turuilla palveluiden etsimiseen ja kuulumisten vaihtamiseen, kun taas nykyään se tehdään sosiaalisessa mediassa. Siksi onkin hyvin tärkeää, että myös yritykset ovat tavoitettavissa sosiaalisessa mediassa. Tänä päivänä sosiaalista mediaa käyttää hyvin suuri osa potentiaalisista asiakkaista. Esimerkiksi Facebookin käyttäjiä on Suomessa jo yli 2,5 miljoonaa, eli lähes puolet koko Suomen väkiluvusta. (Viira, 2017.) Ihmiset myös käyttävät sosiaalista mediaa päivittäin useiden tuntien ajan, joten ihmisten tavoitettavuus sosiaalisessa mediassa on erittäin hyvä. Se, miten yritys tavoittaa asiakkaansa sosiaalisen median tarjoamassa informaatiotulvassa, onkin hieman haastavampi temppu.
Huoltajalle lähetetyssä perintäkirjeessä oli teksti: ”Huoltaja! Lapsellanne on maksamaton velka!” Koska alaikäinen ei voi pätevästi velkaantua, perintätoimet jotka kohdistetaan alaikäiseen ovat lainvastaisia. Kuluttaja-asiamies totesi ratkaisussaan, että teksti antaa virheellisen käsityksen velasta vastuussa olevasta tahosta ja tekstin käyttäminen on näin hyvän perintätavan vastaista. (KA 2002/41/4761)
Yrityksillä ei ole tunteita, mutta ihmisillä on. Vaikka toimisit B2B-markkinoilla, niin mieti toista “B” kirjainta ryhmänä ihmisiä aivan kuten omassa yrityksessäsi. Tässä ryhmässä jokainen yksilö on ainutlaatuinen ja jokaisella on oma persoonallisuus, tunteet, toiveet ym. Saadaksesi heidät kiinnostumaan tuotteistasi ja palveluistasi pitää sinun vedota heidän tunteisiin. Mieti mitä inhimillistä tuotteisiinne ja palveluihinne liittyy ja hyödynnä niitä markkinointiviestinnässäsi. Luo markkinoinviestinnästäsi tarina, joka on henkilökohtainen, keskusteleva, empaattinen, inspiroiva ja hauska.
195. Ulkomainonnan suunnittelu • Lyhyt ja kiteytetty mainossanoma, vain yksi asia • Helppolukuinen tekstityyppi ja pienaakkoset • Kirkkaat, voimakkaat värit, suuret kuvat • Kuka myy ja mitä myydään selvästi esille • Huomioidaan maisema, ympäristö ja vuodenaika • Huomioidaan katseluaika ja katseluetäisyys  mainoksen koko, tekstin koko • Toistetaan samaa sanomaa
Internetin käyttö siirtyy jatkuvasti enemmän mobiiliin – liikkuviin laitteisiin, kuten puhelimiin ja tablettitietokoneisiin. Jopa 96 % 16-24 –vuotiaista käyttää internetiä matkapuhelimellaan muualla kuin kotona, ja 45-54 –vuotiaistakin 70 %. Mobiililaitteiden kautta tehtävien ostojen määrä on myös nopeassa kasvussa. (Lähde: Tilastokeskus.fi). Useille eri laitteille optimoidut (responsiiviset) verkkosivustot varmistavat, ettei asiakkaasi ostopäätös jää puolitiehen. Responsiivisuus mukauttaa verkkosivuston sisällön eri laitteille sopivaksi, eikä mobiililaiteella avattu verkkosivusto näyttäydy vierailijalleen epäselvänä ja hankalakäyttöisenä.
Jos olet kiinnostunut sisältömarkkinoinnista videon keinoin, voit kokeilla lyhyttä, mutta informatiivista tai humoristista lähestymistapaa. Hauskat ja ajatuksia herättävät videot leviävät sosiaalisessa mediassa kulovalkean tavoin. Lyhyet videot soveltuvat kiireisenkin ihmisen kahvitaukoviihteeksi ja katsojan on helppo jakaa niitä edelleen omassa sosiaalisen median profiilissaan – lisäten yrityksesi näkyvyyttä täysin ilmaiseksi. Videot herättävät tutkitusti enemmän tunteita, kuin valokuva tai pelkkä teksti. Ja kuten tiedetään, suurin osa ostopäätöksistä tehdään tunteella, ei järjellä.
Yhtiö on lehden markkinoinnin yhteydessä järjestänyt kilpailun… Peruskoulun ala-asteen oppilas ei yleensä kykene arvioimaan sattumanvaraisen edun saannin epätodennäköisyyttä.(MT 1981:9) On mahdollista, että esim. pieni lapsi on ensimmäinen, joka joutuu kosketuksiin ….Jos lapsi onnistuu avaamaan pullon…hiustenpesuainetta säilytetään tavallisesti pienten lasten ulottumattomissa…tällainen tilanne aiheuttaa vanhemmissa huolestuneisuutta lasten terveydestä. (MT 1992:15)
×