50 44 Kuviossa 13 on Seniori-vaappu, joka pysyi markkinoiden kärkisijoilla, ja vuonna 2000 se nousi maamme myydyimmäksi vaapuksi. Muutamassa vuodessa tämä markkinoiden pienin mikrovaappu valtasi Suomen viehemarkkinat. Seniori-vaappu on kalastajien keskuudessa vakiinnuttanut paikkansa, ja sitä voikin hyvin kutsua kiintotähdeksi vaappumaailman taivaalla. (Jormanainen 2009, 94.) Erä-lehti julkaisi vuonna 1999 Seniori-vaapun haastajat. Testiryhmä pani siikavaappujen ykkösen, Seniori-vaapun testikisaan haastajien kanssa. Testi tehtiin siten, että vedessä oli yhtä aikaa yksi Seniori-vaappu ja yksi haastaja. Testivesistöinä oli useita järviä ympäri Suomen. Kilpailijoita Seniori-vaapulle oli muutamassa vuodessa tullut, mutta ykköspaikan Seniori-vaappu piti edelleen. Seniori-vaappu on varma valinta siianuistelijalla ja ottiviehe -99. (Jussila 1999, ) Moni alkoi pohtia, mikä teki Seniori-vaapusta niin ylivoimaisen muihin vieheisiin verrattuna. Seniori-vaappu on loistavista loistavin esimerkki siitä, kuinka luodaan kokonaan uudenlainen kysyntä. Uistinten maailmassa ei useinkaan nähdä uutuuksia, mutta tässäkin tapauksessa poikkeus on vahvistanut säännön, ja Seniorivaappu on poikkeussääntö positiivisessa mielessä, kirjoittaa Juha Jormanainen (2009) Seniori-vaapusta kirjassaan 50 parasta uistinta kautta aikojen. (Jormanainen 2009, 94.) Hyvän vieheen ominaisuuksia on useita, ja näitä ominaisuuksia menestyneellä Seniori-vaapulla on. Kriteerit hyvälle uistimelle Tuiskusen (1995) mukaan ovat taulukossa 2.
A common way that a commercial collaboration can take place is that a company contacts United Screens with a product they would like to advertise. United Screens then finds one or more creators with a target audience that suits the product and continues to help the parties create the campaign. Because of this, United Screens is often deeply involved in the marketing process.

Sosiaalinen media toimii parhaimmillaan monipuolisena ja vuorovaikuttavana palvelu- ja jakelukanavana – ei niinkään brändätyn sisällön kotipesänä. On yrityksen kannalta pitkällä aikavälillä kannattavampaa rakentaa presenssiä omistettujen kanavien ja niissä asuvien sisältöjen ympärille. Kaikki tietävät millaista on toimia nimeltämainitsemattomien pörssiyritysten omistamien algoritmien varassa.


6 ESIPUHE Tässä tämä nyt sitten on, valmis opinnäytetyöni, joka sisältyi tradenomiopintoihini. Opintoni aloitin syyskuussa vuonna 2009 ja sain päätökseen huhtikuussa Päätin opinnäytetyöni aloitusvaiheessa, että mikäli se omassa aikataulussani valmistuisi, kirjoittaisin siihen esipuheen kiitoksineen. Ja valmishan tämä nyt on. Omat tavoitteeni toteutuivat, ja opintojeni aikataulu piti, äiti on nyt tradenomi. Halusin tehdä markkinointiin ja digitaaliseen mediaan liittyvän opinnäytetyön. Tähän tarjoutui loistava tilaisuus, kun sain hyödyntää tietojani ja taitojani isäni yritykselle, Kannuksen Kalastustarvike Oy:lle tutkimus ja kehityssuunnitelman muodossa. Kiitos ideasta ja työn toteuttamismahdollisuudesta isälleni, Hannulle. Osana esipuhetta haluan esittää suuret kiitokseni opinnäytetyöni ohjaajalle KTM Ann-Christine Johnssonille. Hänen ajatuksiani herättelevä ohjauksensa auttoi omaan oppimiseeni ja ennen kaikkea johti tähän työhön, joka valmistui juuri niin kuin pitikin. Lämpimät kiitokseni esitän myös viestinnän lehtorille, FM Helvi Pääkköselle kieliasun tarkastamisesta. Kiitokset kuuluvat myös mummuille ja papoille, sillä heidän apunsa ja tukensa koko opiskelujeni aikana on ollut merkittävä. Viimeisenä muttei tietenkään vähäisimpänä kiitokset niille ystävilleni, jotka mainitsemattakin tuntevat olleensa apuna ja tukena tämän projektin etenemisessä ja tekemisessä, sekä Susanna: Kiitos. Tämän opinnäytetyöni omistan omalle perheelleni, aviomiehelleni Janille ja lapsillemme Jonelle, Netalle ja Titalle. Nyt äiti on koulutehtävät tehnyt. Kiitän läheisiäni koko sydämestäni. Kevät 2011 Taina Mäkelä
Videosisältöjen hyödyntäminen markkinointiviestinnässä jatkaa hurjaa kasvuaan vuosi vuodelta. Markkinoijan suurimmat haasteet liittyvät usein siihen, miten ottaa videot strategiseksi osaksi yrityksen markkinointia, millainen videosisältö sopii mihinkin tavoitteeseen, miten kanavavalinnat vaikuttavat sisällön suunnitteluun ja miten onnistumista tulisi mitata.
Sama putki auttaa myös markkinoinnille asetettujen tavoitteiden mittaamisessa. Jokaisella videolla kannattaa olla selkeä tavoite, sillä vain ja ainoastaan mittaamalla videoista saadaan täysi hyöty irti - muutama kiva kommentti satunnaiselta katsojalta ja kavereilta ei enää riitä. Videoiden osalta tulee määrittää, halutaanko niiden avulla esimerkiksi lisää kävijöitä verkkosivuille, parantaa konversiota vai kasvattaa yksittäisen ostoksen kokoa.
Instagram on vahvasti visuaalinen kanava – jopa suuremmassa määrin kuin Facebook. Tässä kanavassa pärjäävät ne, jotka tarjoavat kuluttajille ainutlaatuista kuvallista sisältöä. Siksi panostammekin Instagram-markkinoinnissa ennen kaikkea visuaalisuuteen. Lisäksi huolehdimme siitä, että sisällöt löytyvät tehokkaasti aihetunnisteilla eli hastageilla. Myös kilpailut ja muu kuluttajien aktivointi toimivat Instagramissa hyvin, ja siksi toteutammekin Instagramiin nimenomaan kuluttajia aktivoivia sisältöjä.
Promotions can be held in physical environments at special events such as concerts, festivals, trade shows, and in the field, such as in grocery or department stores. Interactions in the field allow immediate purchases. The purchase of a product can be incentive with discounts (i.e., coupons), free items, or a contest. This method is used to increase the sales of a given product. Interactions between the brand and the customer are performed by a brand ambassador or promotional model who represents the product in physical environments. Brand ambassadors or promotional models are hired by a marketing company, which in turn is booked by the brand to represent the product or service. Person-to-person interaction, as opposed to media-to-person involvement, establishes connections that add another dimension to promotion. Building a community through promoting goods and services can lead to brand loyalty.
Oikean kohderyhmän voi tavoittaa kohdennetulla mainonnalla verkkokäyttäytymisen, ikäryhmän, sukupuolen tai alueellisen sijainnin mukaan. Jos tarjoamasi hakeminen näkyy verkkokäytäytymisessä, etenkin ajankohtaisena piikkinä, on asiakas todennäköisesti etsimässä ratkaisua siihen liittyvään ongelmaan. Googlen uuden algoritmin myötä hakutuloksia ja verkkokäyttäytymistä voidaan hyödyntää suoraan videomarkkinoinnissa, eikä kohdennus ole enää videohakujen varassa.
Mobiililaitteiden käyttö kasvaa jokaisessa ikäryhmässä, niin nuorien kuin vanhempienkin keskuudessa. Lisäksi verkossa tehtävän kaupan suosio kasvaa vuosi vuodelta. Suomalaisista opiskelijoista 87 % on tilannut joskus verkon kautta ja työssä käyvistä 85 %. Luvuissa on nähty selkeää kasvua vuosi vuodelta. Eniten verkko-ostoksia tekevät suomalaiset 25-34 –vuotiaat, joista jopa 93 % on käyttänyt jonkinlaista verkkokauppaa. Korkeasti koulutetut suomalaiset ostavat huomattavasti enemmän verkon kautta, kuin peruskoulutuksen käyneet. Verkkokauppojen suosion kasvy näkyy myös eläkeikäisten joukossa. (Lähde: Tilastokeskus)
Aikatauluun kannattaa varata myös oma osuutensa vuorovaikutukseen seuraajien kanssa. Yksi sosiaalisen median suurista hyödyistä on asiakkaan kanssa vuorovaikutuksessa oleminen, yritykset ovat tänä päivänä paljon enemmän läsnä asiakkaiden elämässä sosiaalisen median ansiosta. Asiakkaan kommentteihin vastaaminen on sosiaalisessa mediassa pakollista, jos seuraajan haluaa pitää uskollisena. Myös asiakkaan takaisinseuraaminen esimerkiksi Instagramissa ja asiakkaan kuvista tykkäily lisää sitoutuneisuutta. Asiakkaita voidaan myös osallistuttaa yrityksen somesisällön tuottamiseen erilaisilla hashtag -kilpailuilla ja muilla vastaavilla. Toinen suuri etu sosiaalisessa mediassa on markkinoinnin tuloksien analysointi. Yritys näkee heti, minkälaiset päivitykset keräävät eniten tykkäyksiä ja klikkauksia ja näitä tietoja analysoimalla ja hyödyntämällä yritys pystyy räätälöimään viestinnän sisällön juuri omaa kohderyhmäänsä miellyttäväksi ja hyödyttäväksi.

Konvertoi asiakkaaksi: Asiakkaat, jotka ovat ennen ostoa nähneet videon tuotteesta, ostavat sen todennäköisemmin. Hyvä video voi myös korvata asiakaspalvelun (esimerkiksi käyttöopastus, tuote-esittely) tai jopa myyntipalaverin (”miksi sinun kannattaa ryhtyä asiakkaaksemme”) ja kääntää verkkosivukävijän suoraan asiakkaaksi. Muista selkeä call-to-action -kehotukset toimintaan :”varaa nyt” tai ”buukkaa demo nyt”.
Milloin viimeksi olet käynyt läpi käyttämäsi sosiaalisen median kanavat ja tulokset, mitä niillä saadaan aikaan? Erilaisten sosiaalisten medioiden määrä on kasvanut nopeasti ja yhä useammalla yrityksellä on konkreettisia ongelmia kanavien hallitsemisessa. Kanavien määrän ja sisällön tarve on aiheuttanut sen, että niiden hyödyntäminen vaati yhä enemmän perehtymistä ja tulosten analysointia.

Huonekalun kokoamisvideota katsellessani ajattelin, että onpa kivaa, että yritys on tehnyt tällaisen opastusvideon. Mutta yrityksethän eivät tee videoita tai viestintää vain siksi, että se on kivaa. Videoita tehdään, koska hyvin suunniteltuna ja toteutettuna, ne saavat aikaan hemmetin hyviä tuloksia yrityksen markkinoinnissa. Tarkemmin sanottuna: myynti kasvaa.


Yritys jakoi lastenlehden liitteenä sarjakuvaa, jossa oli tyhjät puhekuplat, joihin sai tekstit limonadipullojen irrotettavista etiketeistä. Lapselle puhekuplan sisältävä etiketti saattaa olla merkitykseltään arvokkaampi kuin itse juoma. Kuluttaja-asiamies piti suoraan lapsiin kohdistettua, lasten keräilyharrastuksen vetoavaa markkinointi lainvastaisena.(KA 1104/41/79)

Markkinointistrategia on PK-yrityksen tärkein ja hyvin usein myös ainut kirjoitettu strategia. Mutta sillä pääsee jo todella pitkälle. Strategia antaa päivittäiselle johtamiselle ja tekemiselle selkänojan tai rännin reunat, ja ennen kaikkea kohdistaa niukat resurssit sinne missä on paras tuotto. Strategian avulla sinä tiedät, miten teet rahaa enemmän ja nopeammin. Bonuksena markkinointistrategia sisältää myös myyntibudjetin, joka on useissa tapauksissa kaikkien budjettien äiti. Lähes aina kaikki budjetointi lähtee siitä.


Valmennamme Ammattimarkkinoijakurssilla markkinointibudjetin laatimista. Käytämme mallina Zero-Based Budgetingia. Zero-Based Budgeting tarkoittaa sitä, että markkinointibudjettisi on vuoden alussa nolla euroa. Mallia käyttävät esimerkiksi Unilever, Coca Cola, Mars, Procter & Gamble, koska mallin avulla markkinoinnin tuotot ovat parantuneet ja kulut vähentyneet.  Markkinointi ei saa markkinointibudjettia, ellei se ole laskenut miten SMART-tavoitteeseen päästään. Kaikki edelliset vaiheet ovat tähdänneet siihen, että voit laatia sellaisen markkinointibudjetin, jossa perustelet jokaisen markkinointiin investoitavan sentin. Tavanomaisesti monissa organisaatioissa markkinointi saa x määrän rahaa vuosittain, mutta enenevissä määrin ammattimaisesti johdetut yritykset ovat siirtyneet Zero-Based Budgeting -malliin markkinoinnin tulosten tehostamiseksi. Lue lisää Zero Base Budgeting – Markkinointibudjetin laatimisesta.

Sisällön onnistumista ei voi määritellä, jos onnistumista ei mittaa oikeille mittareilla. Pelkillä tykkäyksillä tai näyttökerttoilla ei yleensä ole merkitystä, ellei päätavoitteena ole ollut brändinäkyvyys. Jos tavoitteena on esimerkiksi myynnin lisääminen, on tärkeämpää mitata moniko siirtyi esimerkiksi kampanjasivulle nähtyään videon, moniko latasi oppaan tai teki muun toimenpiteen, joka oli määritelty videosisällön tavoitteissa.

Sano mitä sanot, mutta mieti etukäteen sanajärjestys. Toiselle Titanic oli puuduttavan pitkä ja vaivaannuttava elokuva. Toisaalta teinitytöiltä jos olisit kysynyt niin heistä elokuva oli liian lyhyt ja siinä pussailtiin liian vähän. Siksi onkin tärkeä suunnitella etukäteen miten viestisi viet. Erityisesti tuotteisiin liittyvät videomainokset olisi hyvä käsikirjoittaa huolella, että ne toimivat hyvin. Toisaalta moniin b2b-palveluihin saattaa riittää yksinkertainen selostus siitä kuka olet ja mitä teette. Tarkkaan miettiminen ei välttämättä vaadi kuvakäsikirjoitusta, mutta selkeän viestin ja selostuksen miten viesti kerrotaan.
Olemme päivittäneet nettisivujemme alalaidasta löytyvät tietosuojaperiaatteemme sekä käyttöehtomme. Tutustu edellä annettujen linkkien kautta, minkälaista tietoa näissä dokumenteissa tulisi olla! Tarjoamme tietosuojaperiaatteitamme niin nettisivujemme alatunnisteessa, pop-up-ikkunassa nettisivuillemme tultaessa, lomakkeilla, kiitos- ja tervetulosivuilla kuin sähköpostimarkkinoinnin yhteydessä.
Sponsorointi on yksi markkinoinnin muoto. Sponsoroinnilla tarkoitetaan sellaista taloudellista tukea, jonka tarkoituksena on tuen antajan tuotteiden myynnin tai tunnettuuden edistäminen. Sponsorointi ei kuitenkaan ole mainontaa.  Sponsoroinnin ja mainonnan välisen rajan vetämiseen voidaan saada johtoa tietoyhteiskuntakaaren 218 §:n 3 momentista, joka koskee audiovisuaalisten ohjelmien sponsorointia. Säännöksen mukaan sponsoroiduissa audiovisuaalisissa ohjelmissa tai radio-ohjelmissa ei saa rohkaista ostamaan tai vuokraamaan sponsorin tai kolmannen osapuolen tuotteita tai palveluja viittaamalla erityisesti ja mainosluonteisesti kyseisiin tuotteisiin tai palveluihin taikka muulla tavalla.
Unsplash on yksi omista suosikeistani, koska kuvat ovat laadukkaita ja joukosta löytää usein myös todellisia helmiä. Kuvat ovat Creative Commons 0 -lisensoituja, joten voit käyttää niitä aivan vapaasti. Sivustolle tulee kymmenen uutta kuvaa kymmenen päivän välein. Viime vuonna ladattiin yli 3 kuvaa per sekunti ja valinnanvaraa riittää, sillä kuvia on jo satoja tuhansia.
58 52 tulisi aina olla vähintään 50 tilastoyksikköä. (Heikkilä 2008, 44.) Mielestäni tutkimukseni otoskoko oli tähän kehitystyöhön riittävä, koska vastausten kokonaismäärä oli 50. Koko messujen kävijämäärä oli tuhansia ihmisiä, millä kuitenkaan ei ole suoranaista merkitystä otoskoon suuruuteen. Tutkimukseni luotettavuutta heikentää mielestäni se, että kyselylomakkeiden täyttö tapahtui tilanteen ja ympäristön vuoksi messuosastomme pöydällä. Luulen, että osa kyselyyn vastanneista saattoi kuvitella, että seuraamme vastaajien lomakkeita. Olisi ollut ehkä parempi, jos vastaajat olisivat saaneet siirtyä jonnekin sivummalle täyttämään rauhassa kyselylomaketta. Uskon, että vastaajat olivat yleisesti hyvin totuudenmukaisia. Messuilla paikalla olleena keskustelin asiakkaiden kanssa tuotteesta ja sain sen pohjalta hyvän yleiskuvan tuotetta koskevista mielipiteistä. Samalla sain käsitystä niistä asioista, joita käyttäjät ja kalastuksen harrastajat miettivät. Usean vuoden messukokemuksien pohjalta tiesin, että kysely oli parasta toteuttaa isoilla alan messuilla. Nimettömänä olisi ollut muuten vaikea tavoittaa yksittäisiä asiakkaita. 4.5 Kyselylomake ja tutkimustulokset Kyselylomakkeen pituus oli yksi 4A-kokoinen arkki. Kyselylomakkeessa käytettiin suurimmaksi osaksi asteikkovaihtoehtoisia kysymyksiä, joten vastaajalla oli mahdollisuus valita useasta vaihtoehdosta itselleen sopiva. Kysymyksissä asiakkaalle esitettiin asioita, joissa hänen tuli arvioida asian tärkeyttä sekä Kannuksen Kalastustarvike Oy:n onnistumista väittämää vastaavassa asiassa (liite 1). Numero nolla tarkoittaa kyselylomakkeessa, Asian tärkeys -kohdassa, että asia ei ole asiakkaalle yhtään tärkeä. Numero seitsemän tarkoittaa, että asia on asiakkaalle erittäin tärkeä. Onnistuminen-kohdassa numero nolla tarkoittaa Kannuksen Kalastustarvike Oy:n erittäin huonoa onnistumista, ja numero seitsemän tarkoittaa Kannuksen Kalastustarvike Oy:n erittäin hyvää onnistumista. Lomakkeessa oli yksi taustatietokysymys, jolla selvitettiin vastaajien ikä.
Yritys markkinoi suklaapatukoita, joiden pakkaus sisälsi jääkiekkopelaajien keräilykuvia. Tuotteet pakkauksineen sisälsivät lukuisia ostokehotuksia. Kuluttaja-asiamies piti todennäköisenä, että lapset ostavat tuotetta pelkästään keräilykuvien saamiseksi ja piti lasten keräilykiinnostuksen hyväksi käyttämistä markkinoinnissa lainvastaisena. (KA 1992/40/1341)
Perussäännöt koskevat kaikkia markkinoinnin muotoja ja sisältöä. Perussääntöjä sovelletaan myös sellaiseen markkinointiaineistoon, joka ei ole markkinoijan itsensä laatimaa, kuten suositukset, lausunnot sekä kuva- ja ääniesitykset. Perussääntöjen vastaista menettelyä ei siten voi perustella sillä, että markkinoinnin sisältö tai muoto on kokonaan tai osittain muiden laatima.

Digital media, which includes Internet, social networking and social media sites, is a modern way for brands to interact with consumers as it releases news, information and advertising from the technological limits of print and broadcast infrastructures.[7] Digital media is currently the most effective way for brands to reach their consumers on a daily basis. Over 2.7 billion people are online globally, which is about 40% of the world's population.[8] 67% of all Internet users globally use social media.[9]
29 23 book. Yrityksen tulisi kartoittaa omakohtaisesti se, millaista joukkoa se yrittää tavoittaa, ja sen kautta miettiä, käyvätkö kyseiset asiakkaat Facebookissa. (Minustako yrittäjä? 2010.) Kannuksen Kalastustarvike Oy:n tavoittama käyttäjäryhmä on nuoret, joten Facebook voisi olla keino tavoittaa heidät. Toisaalta kuitenkin yrittäjän resurssien kannalta Facebookin käyttö olisi ensin opeteltava ja vaatisi myös aktiivista päivittämistä. Facebookin ongelmana ovat tällä hetkellä lisääntyneet tietoturvaongelmat ja yksityisyyden loukkaukset. Ihmisten tietoja leviää vääriin käsiin, ja tämä saattaa jopa vaikuttaa uusien käyttäjien ja olemassa olevien jäsenien käyttäytymiseen. Tietoturvan lisäämiseksi Facebookiin ollaan lisäämässä uusia ominaisuuksia, jotka parantavat käyttäjien mahdollisuuksia omien tietojen hallintaan ja niiden näkymiseen muille käyttäjille. Suurin muutos tulee olemaan se, että käyttäjät voivat jakaa tietojaan pienissä ryhmissä niin, että päivitykset eivät näy kaikille Facebook-kavereille. (Reinikainen 2010.) Facebook-käyttäjien yksityisyys ei ole enää taattu. On aihetta ihmetellä, mihin tarvitaan koko palvelua. Moni on luonut henkilökohtaisen Facebook-tilin, mutta huomannut ajan kuluessa, ettei tarvitsekaan sitä. Moni Facebookin käyttäjä haluaisi eroon tästä sosiaalisesta yhteisöstä, monista eri syistä. (Pöysti 2010.) Alun aktiiviset käyttäjät ovat laiskistuneet, eivätkä monet koe saavansa palvelusta enää mitään uutta. Facebookissa oleville on laadittu yksityiskohtaiset ohjeet siitä, kuinka palvelusta pääsee lopullisesti eroon. Facebook-käyttäjätilien poistaminen on yleistynyt. (Latvala 2010.) Kaija Pöysti (2010) listaa Kauppalehden blogissa kirjoituksessaan Sosiaalinen media kaipaa ennakkoluulotonta kokeilua viisi syytä poistaa Facebook-tili käytöstä: Facebook on tarpeeton, se lähettää roskapostia ja turhia tilapäivityksiä, se ei kunnioita yksityisyyttäsi, Facebookin käyttäjäehdot solvaavat käyttäjää, eikä käyttäjillä ole yksityisyyttä. (Pöysti 2010.)
85. Onnistuneen segmentoinnin edellytykset• Yritys tuntee asiakasryhmät läpikotaisin eli niiden tarpeet ja arvostukset.• Yritys tunnistaa eri ryhmien väliset erot.• Yritys ymmärtää, miten eroja hyödynnetään markkinoinnissa.• Yritys tunnistaa myös asiakkaan päätöksentekoprosessiin vaikuttavat tunneperäiset seikat.• Yritys tunnistaa asiakkaiden päätöksentekoprosessiin vaikuttavat suosittelijat, lähipiirin kokemukset ja muut vaikuttajat.• Yritys kykenee ylläpitämään ja syventämään asiakassuhdetta eri asiakasryhmiin niille sopivalla tavalla.• Yritys seuraa asiakasryhmissä tapahtuvaa liikehdintää ja ennakoi muutoksia.
Digimarkkinointi ja sosiaalinen media liittyvät vahvasti toisiinsa ja sosiaalinen media onkin tehokas kanava sisältöjen jakamiseen. Valitettavan usein sisällöt hukkuvat massaan eivätkä läheskään aina tavoita kohdeyleisöä. Ladattavien sisältöjen tuottaminen tulee koko ajan suositummaksi. Yritykset jakavat e-kirjoja ja webinaareja yhä enemmän eri sosiaalisen median kanavissa, jotka ovat ladattavissa ilmaiseksi vaihdossa yhteystietoihin. Tämä on tehokas keino identifioida potentiaalisia asiakkaita. Hyvien sisältöjen tuottaminen vaatii kuitenkin aikaa, jota ei yrittäjillä välttämättä ole. Mikäli aikaa riittää, niin ladattavien sisältöjen tuottaminen maksaa itsensä takaisin.
95 89 Yleisesti Kannuksen Kalastustarvike Oy:n valmistamaan Seniori-vaappuun oltiin tyytyväisiä, ja asiakkaiden kokemukset Kannuksen Kalastustarvike Oy:n kotisivuista olivat vähäiset. Tämä kertoo mielestäni vähäisestä näkyvyydestä digitaalisessa mediassa. Tutkimuksesta kävi hyvin ilmi, että tuotekehitys on vahvalla pohjalla, ja tästä on helppoa lähteä kehittämään internettoimintaa laajemmaksi. Yrityksen tulee kehittää verkkokaupan osalta tilauspalvelua niin, että tilaaminen olisi asiakkaalle helppoa ja vaivatonta. Verkkokaupan lisäksi yrityksen verkkosivuston visuaalisuutta tulisi kehittää. Asiakaslähtöinen ajattelu tulisi ottaa huomioon esimerkiksi sivuston sisältöä suunniteltaessa. Kun lähtökohtana ovat uudet Seniori-vaapun käyttäjät, on annettava tietoa tuotteesta: mikä Seniori-vaappu on ja miksi se on alun perin kehitelty. Tämä ei nykyisiltä kotisivuilta käy selvästi ilmi. Seniori-vaappu on tehty täyttämään asiakkaan toiveet hyvästä vieheestä. Myös verkkomarkkinointi on lähdettävä toteuttamaan käyttäjän näkökulmasta. Keskustelupalstoilta ja Google Analyticsin avulla yritys voi hyödyntää hakusanoja, joilla Seniori-vaapusta haetaan tietoja. Näiden avulla Seniori-vaapun ja yrityksen näkyvyyttä voisi parantaa. Samalla vastaukset antavat tietoa siitä, mistä käyttäjät hakevat tuotetietoja ja mitä he haluavat tuotteesta tietää. Hakusanoina (liite 2) esiintyvät esimerkiksi Seniorin uintisyvyys, Seniorilla kalastaminen, Seniorin heittäminen, oikea koko siialle ja siian uistelu Seniorilla. Näitä sanoja voisi käyttää pohjana sille, mitä tietoja kotisivuilla tulisi mainita. Yrityksen tulisi keskittyä hakukoneoptimointiin. Keskustelupalstojen ja foorumien kirjoituksista löytyy kysymyksiä, joiden pohjalta on helppo tehdä johtopäätöksiä siitä, ettei moni käyttäjä tiedä Seniori-vaapusta. Moni ei tiedä, mikä Seniori-vaappu on ja kuinka sitä voi käyttää monenlaisessa kalastuksessa. Käyttäjän näkökulmasta verkkosivujen sisällöstä tulisi löytyä vastaukset näihin kysymyksiin. Hakukoneoptimointi on mielestäni kotisivujen visuaalisuuden parantamisen ohella tärkeä keino vaikuttaa näkyvyyteen. Vaikka Seniori-vaappu- hakusanoilla yritys listautuu hakutulosten kärkeen, tulisi käyttää hyväksi Google Analyticsin palvelua ja syöttää HTML-koodauksella useita muita erilaisia hakusanoja sivustolle. Seniorivaapun ilmestyminen hakutuloksien kärkeen esimerkiksi hakusoilla paras vaappu, siikavaappu tai UL-viehe toisi paljon näkyvyyttä yritykselle. Tämän kaiken edelly-

Internetin käyttö siirtyy jatkuvasti enemmän mobiiliin – liikkuviin laitteisiin, kuten puhelimiin ja tablettitietokoneisiin. Jopa 96 % 16-24 –vuotiaista käyttää internetiä matkapuhelimellaan muualla kuin kotona, ja 45-54 –vuotiaistakin 70 %. Mobiililaitteiden kautta tehtävien ostojen määrä on myös nopeassa kasvussa. (Lähde: Tilastokeskus.fi). Useille eri laitteille optimoidut (responsiiviset) verkkosivustot varmistavat, ettei asiakkaasi ostopäätös jää puolitiehen. Responsiivisuus mukauttaa verkkosivuston sisällön eri laitteille sopivaksi, eikä mobiililaiteella avattu verkkosivusto näyttäydy vierailijalleen epäselvänä ja hankalakäyttöisenä.
Kuuntelu ja osallistuminen tarkoittavat yksinkertaisesti seuraajien kommentteihin vastaamista, palautteen huomioimista ja siihen reagoimista, käyttäjien sisällön jakamista ja niin edelleen. Myös negatiiviiseen palautteeseen tulisi reagoida. Reagoimatta jättäminen voi johtaa pahimmillaan hyvinkin negatiiviseen brändi-imagoon, kun taas reagoinnilla voidaan jopa kääntää negatiivisen asiakaskokemuksen positiiviseksi.
Kilpailija-analyysin päämääränä on yksinkertaisesti selvittää yrityksen kilpailutilannetta markkinoilla. Analyysissä sinun tulee käydä läpi yrityksesi pahimmat kilpailijat ja niiden lukumäärä, palvelut, markkinaosuudet, vahvuudet ja heikkoudet sekä tunnettuus. Tutki kilpailijoitasi; missä he ovat hyviä tai missä olisi parannettavan varaa? Missä sinä olet parempi kilpailijoitasi tai missä olet jäljessä?
52 Yrityksen markkinointi aikaisemmin Känsäkoski painottaa vuonna 1995 yrittämisen alkutaipaleella Vapari-lehden haastattelussa monien käsityöläisammattien tapaan markkinoinnin tärkeyttä. Yrittäjyyden alkuvuosina Känsäkosken aika kului messuja ja kalastusvälineitä myyviä liikkeitä kierrellen. Päävastuu menekinedistämisestä oli alkuvuosina kiertävällä edustajalla. Känsäkoski piti alusta asti tuotteidensa markkinoinnin kannalta huolta siitä, missä ja millä hinnalla hänen vieheitään myytäisiin. Känsäkosken (1995) mukaan kalastuksen harrastajat ovat arvostaan tarkkoja. Mikäli joku valmistaja myy tuotteitaan liian halvalla tai väärissä paikoissa, voi hän tämän vuoksi jopa menettää markkinoita enemmän kuin onnistuu valtaamaan. Hinnoittelun Känsäkoski mainitsee myös tärkeäksi. Käsityölle on osattava antaa tietty hintaluokka, jotta asiakas tuntisi sen arvon. (Koivukoski-Hägg 1995, 32.) Seniorin hinnan kehitys on esitetty graafisesti liitteessä 3. Yritystoiminnan alussa Känsäkoski lähetti kolmisenkymmentä tuotenäytettä valmistamistaan vaapuista Suomeen ja Ruotsiin. Vastaus lähes jokaisesta liikkeestä oli, ettei tämänlaista vaappua ollut kysytty. Tämä luonnollisesti piti paikkansa, sillä kuka osaisi kysyä keksimätöntä tuotetta. Rannikko-Suomessa kauppiaat puolestaan vastailivat, että siellä kaikki kalastivat vain merellä. Siellä ei markkinoita ollut niin pienelle vieheelle. Kauppiaat olivat ammattitaidottomia eivätkä ymmärtäneet, että kalastus ei ole paikkakuntasidonnaista. Ihmiset kulkevat eri paikoissa kalastamassa, eivät vain oman seudun alueella. (Känsäkoski 2010.) Mikael Jaakkola (1998) osuu oikeaan Vetouistelu-lehden kirjoituksessa siinä, kuinka Seniori-vaappu on loistava esimerkki siinä, kuinka luodaan kokonaan uudenlainen kysyntä ja kuinka juuri siihen tarvittiin aikamoista vetoapua valtakunnan kalastuslehdiltä, erityisesti niistä arvovaltaisimmalta. Kukaan tuskin olisi arvannut, että siian uistelu vaapulla voisi olla näin tuloksekasta. (Jaakkola 1998, 11.)
66 60 KUVIO 21. Kalastusaiheisilla keskustelufoorumeilla käyminen Yrityksen kotisivuilla olevien historiatietojen merkitys Kuvio 22 osoittaa, että historiatietojen merkitys kotisivuilla ei ollut vastaajille kovin tärkeää. Keskiarvo historiatietojen merkityksessä Kannuksen Kalastustarvikkeelle oli 4,9. Historiatietojen merkityksen tärkeyden keskiarvo oli 3,8. Vastaajien mielestä Kannuksen Kalastustarvike Oy oli onnistunut tässä asiassa keskiarvoa paremmin eikä historiatietojen esittämisellä verkkosivuilla kovin suurta merkitystä ole. KUVIO 22. Historiatietojen merkitys kotisivuilla
20 Aikaisempi lähtökohta Nykyinen sisältö Markkinoinnin käsite Markkinoinnin rooli Markkinoinnin asema organisaatiossa Menestymisen mittarit Aggregaatti informaatioj ärjestelmä Informaatioteknologian kontribuutio 6.Ympäristön luonne Transalctio Funktionalinen/taktinen taso Erikoistunut osasto Tulokset/taloudelliset mitat Suhteellisen pysyvä, suljettu järjestelmä Marldcinaosapuolten väliset suhteet Liiketoiminta/strateginen taso Organisaatioon integroitunut Prosessi/tasapaino Yksilön informaatio Turbulentti, rajaton syseemi Kuvio 3. Markkinoinnin tutkimuksen lähestymistavoissa tapahtuneet avainmuutokset (Brookes ja Little 1998). Tutkimuksen kannalta keskeistä on ollut selvittää, kuinka yritykset hallitsevat jatkuvan uudistumisen ja oppimisen prosessia, kuinka kehitetään organisaation osaamista ja kykyjä, kuinka luodaan ja kasvatetaan yritykselle arvoa toimialan arvojärjestelmän puitteissa uudistamalla asiakassuhteita, miten kehitetään tavarantoimittajien, kumppanien, välittäjien, asiakkaiden ja yrityksen välisiä suhteita tai miten kilpaillaan tulevaisuudessa muuttuvilla markkinoilla (Brookes ja Little 1998). Prosessitutkimukset käsittävät mm. yrittäjyyden prosessit, markkinoinnin prosessit, palveluprosessit sekä muutos- ja kehitysprosessit. Yrittäjyyden prosessit sisältävät mm. yrityksen kasvuun ja osaamiseen liittyvät kehityskaaret (Koskinen 1996, 191). Prosessiin liittyvä kehityskaari käsittää kasvun, vakaan toiminnan, epävakaan vaiheen, taantumisen ja toiminnan purkamisen.vientimarkkinointia tutkitaan vielä yleensä erikseen, koska silloin joudutaan selvittämään kulttuurien välisiä eroja sekä markkinoinnin käytäntöj en ja kauppatapoj en että asiakkaiden näkökulmasta. Myös yrityksen osaamisen tietoinen kehittäminen ja yksilöiden osaaminen työyhteisössä korostuu aikaisempaa enemmän (Kulkki 1996). Osaamisen ulottuvuuksia on yleisellä tasolla tutkinut myös Day (1994), joka on erottanut strategisessa osaamisessa teknologiset, asiakaslähtöiset ja sisäiset tekijät Strategisen johtamisen teoriat Strategisen johtamisen teorioita ja lähestymistapoja on useita, mutta tässä tarkastellaan erityisesti Ansoffin ja McDonnellin (1989) näkemyksiä. Ansoffin esittämät strategian avainkäsitteet ovat kiinnostavia erityisesti pienyritystutkimuksen ja maaseudun pienyritysten ominaisuuksien arvioinnissa, koska niiden avulla voidaan käsitellä moniarvoisia ja usein taloudelliselta kannalta ei-normatiivisia arvoja edustavien 19
×