63 57 KUVIO 17. Seniori-vaapun tietojen etsiminen Kuviosta 17 näkyy, että Googlesta tietoja Seniori-vaapusta on hakenut kuusi vastaajaa. Tämä on mielestäni pieni osa vastaajista. Yllättävän pieneksi jäi myös keskustelufoorumien kohta, joissa vastaajia oli vain neljä. Yrityksen kotisivujen merkitys tiedonhaussa Kuviosta 18 näkyy, että yrityksen kotisivuilla eivät läheskään kaikki vastaajat olleet käyneet. Vastaajista 11 oli käynyt Kannuksen Kalastustarvikkeen kotisivuilla ja 39 vastaajaa jätti vastaamatta. 22 prosenttia kyselyyn vastanneista vastasi tähän kysymykseen. Voidaan myös tulkita, että loput eivät olleet käyneet sivustolla. Minimimäärä kotisivuilla käyntejä yhdellä vastaajalla oli kaksi kertaa ja maksimi 20 kertaa. Keskiarvoksi tuli seitsemän käyntikertaa.
59 53 Aikaisemmin en ole toteuttanut mitään kyselyä. En ymmärtänyt aluksi, kuinka monivaiheinen prosessi kyselylomakkeen valmiiksi saaminen on. Aloitin kyselylomakkeen teon huhtikuun 8. päivä vuonna Koska lukuvuosi päättyi huhtikuun viimeinen päivä ja messut järjestettiin kesäkuuta, minulla oli mielestäni hyvin aikaa tehdä ja muokata lomaketta. Kyselylomake sai viimeisen muotonsa toukokuun lopulla. Minulle jäi aikaa käydä sitä toimeksiantajan kanssa yhdessä läpi ennen messuja. Rajasin kysymysten määrää siten, että yksi A4-kokoinen arkki riittäisi kysymysten tilaksi. Mielestäni se oli riittävä määrä, sillä ihmisillä ei usein ole aikaa kyselyihin vastata ja halusin lomakkeen näyttävän helpolta, nopealta ja vaivattomalta täyttää. Seuraavassa käydään läpi tutkimuksen tulokset kysymyksittäin. Jokaisesta monivalintakysymyksestä on tehty pylväsdiagrammi tai vastaava kuvio vastausten paremman havainnollistamisen tueksi. Tulokset analysoitiin tilastollisin menetelmin käyttäen SPSS-ohjelmaa ja MS Exceliä. Tutkimustuloksia havainnollistettiin erilaisten taulukoiden ja kuvioiden avulla. Seuraavissa monivalintakysymyksissä kyselylomakkeessa oli kohdat Asian tärkeys sekä Onnistuminen. Vastaajan on pitänyt arvioida sitä, kuinka tärkeänä itselleen hän pitää väittämää ja kuinka hyvin Kannuksen Kalastustarvike Oy ja Seniori-vaappu on kyseisessä väittämässä onnistunut. Tutkimuksen analysoinnissa kaikki palautetut vastaukset huomioitiin, vaikka muutama lomake oli vain osittain täytetty. Vastaajan ikä Halusin selvittää, kuinka Seniori-vaapun tunnettuus vaihtelee eri ikäryhmien kesken. Mielenkiintoista ikäryhmien jaottelussa oli nähdä, kuinka moni esimerkiksi vuotiaista käyttää digitaalista mediaa. Halusin nähdä vastausten perusteella, onko selkeä ero vastanneiden kesken siinä, millä tavalla internetiä käytetään kalastusvälineisiin liittyvässä verkkokaupankäynnissä sekä tuote- ja yritystietojen haussa. Kuviosta 14 nähdään, että vastaajien ikäjakauma oli tasainen. Vähiten, viisi vastaajaa, oli alle 15-vuotiaiden ryhmässä. Kahdeksan vastaajaa oli yli 56-vuotiaiden
Käytännössä on yksittäistapauksessa hyväksytty, että palvelussa on kysytty sopijakumppanin oikeustoimikelpoisuuden varmistamiseksi välttämättömiä tietoja. Huoltajan sähköpostiosoitetta on saatettu tietyssä tilanteessa kysyä huoltajan informoimiseksi lapsen liittymisestä palveluun. Kilpailussa voidaan puolestaan esimerkiksi kysyä palkinnon lähettämiseksi välttämätöntä yhteystietoa. Merkityksellistä on kuitenkin aina, mitä oikeudellisesti merkittäviä vastuita keräämisen yhteydessä syntyy.
119. Harjoitus• Valitkaa itseänne kiinnostava brändi ja suunnitelkaa sille kampanja.• Muistakaa, että ideaalissa kampanjassa: 1. Oikea kuluttaja näkee oikean sanoman oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa. 2. Kuluttaja havaitsee ja ymmärtää sanoman oikein. 3. Mainos antaa kuluttajalle oikean kuvan tuotteesta ja merkistä. 4. Kuluttaja asemoi tuotteen oikein ja myönteisesti. 5. Mainos motivoi kuluttajaa hankkimaan tuotteen. 6. Mainos luo vahvoja ja oikeanlaisia merkkiassosiaatioita ja parantaa asiakasuskollisuutta.
Yritys jakoi lastenlehden liitteenä sarjakuvaa, jossa oli tyhjät puhekuplat, joihin sai tekstit limonadipullojen irrotettavista etiketeistä. Lapselle puhekuplan sisältävä etiketti saattaa olla merkitykseltään arvokkaampi kuin itse juoma. Kuluttaja-asiamies piti suoraan lapsiin kohdistettua, lasten keräilyharrastuksen vetoavaa markkinointi lainvastaisena.(KA 1104/41/79)
79 73 KUVIO 38. Tuotteen mainonta alan lehdissä Vastaajista vain neljä antoi asian tärkeydelle arvosanan numero seitsemän. Arvosanan numero kuusi asian tärkeydelle antoi vastaajista viisi. Tuotemerkin tunnettuus Kuviosta 39 nähdään, että tuotemerkin tunnettuutta ei koettu kovin tärkeäksi vaappua ostettaessa. Kukaan vastaajista ei antanut arvosanoiksi nollaa tai ykköstä. Tuotemerkin tunnettuuden tärkeyden keskiarvo oli 5. Seniori-vaapun tuotemerkin tunnettuuden onnistumisen keskiarvo oli 5,3. Seniori-vaapun tunnettuus oli keskiarvollisesti hyvä.
Alaikäisten merkittävyys kuluttajina on havaittu ja alaikäisiin kohdistuvalla markkinoinnilla on todettu olevan suora yhteys lapsiperheiden kulutuskäyttäytymiseen. Alaikäisistä on tärkeä saada merkkiuskollisia aikuisia kuluttajia. Brändimarkkinoinnin uusi ilmiö on se, että myös aikuisten arkeen liittyviä tuotteita mainostetaan niin että ne kiinnostavat alaikäisiä.
Kansainvälisen kauppakamarin (ICC:n) markkinoinnin perussääntöjen 1 artiklan mukaan markkinoinnin on oltava lain ja hyvän tavan mukaista. Markkinoinnissa on otettava huomioon yhteiskunnallinen ja ammatillinen vastuu asianmukaisella tavalla ja siinä on noudatettava elinkeinoelämässä yleisesti hyväksyttyjä menettelytapoja. Markkinointi ei saa heikentää yleisön luottamusta markkinointiin.

36. AsiakastyytyväisyysTyytyväinen asiakas: •Ostaa uudelleen •Kertoo muille positiivisista kokemuksistaan (WOM) Word of mouth ilmiö •Ei välitä kilpailevista tuotteista, brandeistä tai markkinointiviestinnästä --> korkea vaihtamiskynnys •Ostaa muita yrityksen tuotevalikoiman tuotteitaTyytymätön asiakas: •Haaste yrityksille! •Negatiivinen WOM ! (Esim. Elokuvat)
Laadukas ja yrityksesi näköinen ilme on tärkeä osa yrityksen markkinointia. Se erottaa yrityksesi kilpailijoista ja auttaa kuluttajaa muistamaan yrityksesi ja tuotteesi, sekä palaamaan niiden luokse. Yritysilmeen nykyaikaisen, toimivan ja harkitun kokonaisuuden kautta voit herättää asiakkaissasi luottamusta ja ostohalukkuutta. Sen avulla tuot myös esille yrityksesi persoonaa ja arvomaailmaa. Yritysilmeen tulee kestää käyttöä pitkään, jotta se ehtii jäämään asiakkaiden mieleen. Pieni päivitys on kuitenkin silloin tällöin tarpeen. Yritysilmeen suunnittelussa ja toteutuksessa kannattaa kääntyä asiantuntijan puoleen, mutta sen systemaattinen ja yhtenäinen käyttäminen markkinoinnissa on myös yrityksen ja sen henkilöstön jokapäiväisellä vastuulla.
[social_sharing style=”style-11″ fb_like_url=”https://digiopisto.com/2016/11/markkinointi-sosiaalisessa-mediassa-mihin-panostaa-vuonna-2017″ fb_color=”light” fb_lang=”fi_FI” fb_text=”like” fb_button_text=”Share” tw_lang=”fi” tw_url=”https://digiopisto.com/2016/11/markkinointi-sosiaalisessa-mediassa-mihin-panostaa-vuonna-2017″ tw_name=”jarijuslen” tw_button_text=”Share” g_url=”https://digiopisto.com/2016/11/markkinointi-sosiaalisessa-mediassa-mihin-panostaa-vuonna-2017″ g_lang=”fi” g_button_text=”Share” alignment=”center”]
101 95 LIITE 1/1 Taustatiedot 1. Ikänne alle yli Onko Seniori-vaappu Teille nimenä tuttu? Kyllä Ei jos on, oletteko saanut tuotteesta tietoa (valitkaa yksi) Internetistä lehdestä kalastajilta messuilta joltain tuttavaltanne 3. Oletteko kalastanut Seniori-vaapulla? Kyllä En jos olette, kuinka monta Seniori-vaappua Teillä on? kpl 4. Oletteko etsinyt Seniori-vaapusta tietoa yrityksen kotisivuilta Googlesta kalastusliikkeestä keskustelufoorumista 5. Oletteko käynyt Kyllä olen Kuinka monesti? En ole 6. Suosittelisitteko Seniori-vaappua toisille käyttäjille? Ehdottomasti kyllä Luultavasti kyllä Luultavasti en Ehdottomasti en 7. Oletteko tilannut kalastustarvikkeita Internetin kautta? Kyllä En ole 8. Käyttekö kalastukseen liittyvillä keskustelufoorumeilla? Kyllä, esim En 9. Ympyröikää alla olevista vaihtoehdoista numero, joka parhaiten vastaa sitä, kuinka tärkeänä pidätte alla olevia asioita yleisesti sekä kuinka hyvin Kannuksen Kalastustarvike Oy:n kotisivut ja Seniori-vaappu ovat onnistuneet kyseisissä asioissa, mikäli kyseiset kotisivut ja tuote ovat Teille tutut.
Mainonnan ihmiskuva ei useinkaan vastaa arkitodellisuutta. Mainoksissa luodaan ja ihannoidaan usein tiettyjä ulkonäkömalleja ja luodaan ulkonäköpaineita nuorille ja jo lapsillekin. Raja tavallisen ihmisen sekä mainoksissa esiintyvän mallin välillä voi helposti hämärtyä, kun on kyse kohderyhmästä, jonka ihmiskuva on vasta muotoutumassa. Mainostajilta voidaan edellyttää yhteiskunnallista vastuunottoa sen suhteen, minkälaisia roolimalleja ja asenteita mainoksilla luodaan alaikäisille.

19 13 yksi tai useampi edellä mainituista tavoitteista, jotta digitaalisen markkinoinnin keinoista olisi yrityksen liiketoiminnan kannalta suurempi hyöty. (Karjaluoto 2010, 129.) Kannuksen Kalastustarvike Oy:n digitaalisen markkinointiviestinnän tavoitteita ovat yrityksen bränditietoisuuden lisääminen, tuotekokeilun aikaansaaminen, uskollisuuden kasvattaminen, ja yrityksen verkkosivuston kävijämäärän kasvattaminen. Internetstrategiassa yrityksen tulisi miettiä erilaisten portaalien, keskustelupalstojen ja sosiaalisen median roolit. Näitä asioita on hyvä miettiä jo yrityksen alkuvaiheessa, mutta jo olemassa olevan yrityksen kohdalla ne toimivat laukaisevana tekijänä joko lähtötilanteessa internetmaailmaan tai pyrittäessä kehittämään yrityksen jo käytössä olevia kanavia. Näistä internetstrategian rooleista yrityksen kannalta kustannustehokkaita ja hyviä keinoja ovat esimerkiksi erilaiset asiantuntijablogit sekä kuva- ja videogalleriat, kertoo Softalent Oy:n Internet-strategisti Sami Etula Minustako yrittäjä? -lehden tekemässä internetstrategiaa koskevassa haastattelussa koskien internet strategiaa. (Minustako yrittäjä? 2010, 52.) 2.3 Markkinoinnin tulevaisuuden näkymät Markkinointiviestinnän tulevaisuus näyttää olevan edelleen kohentumassa, kirjoittaa Mainostajien liitto internetsivuillaan. Mainostajien liiton mainosbarometrin mukaan markkinointiviestinnän kasvu jatkuu myös ensi vuonna, Mainostajien liiton tutkimuksen tulokset eivät kerro euromääräisistä mainonnan muutoksista, vaan pelkästään muutosten suunnasta. Lehdet ja televisio hallitsevat mainontaa edelleen, jos mainontaa mitataan rahalla. Tutkimuksen osalta nimenomaan sosiaalisen median käyttö markkinoinnissa kasvaa. Vastaajista jopa 94 prosenttia aikoi ensi vuonna käyttää sosiaalista mediaa yrityksen markkinoinnin keinona. Hakukonemainontaa hyödynsi vastaajista tällä hetkellä kyselyyn vastanneista yrityksistä 85 prosenttia. (Mainostajien liitto 2010.) Kannuksen Kalastustarvike Oy ei ole käyttänyt hakukonemainontaa markkinoinnissaan, joten tämä olisi yksi tehokas keino parantaa yrityksen löydettävyyttä internetissä. Mainoksien hinnoissa on eroja, joten myös pk-yrityksen on mahdollista toteuttaa hakukonemainontaa. Asiakkaat usein kuitenkin luottavat enemmän mainoksiin, joita ei ole maksettu.
Tulosten mittaamisen kautta pystyt laskemaan, onko yrityksellesi tuotettu sisältö ollut kustannustehokasta. Suunnitteluvaiheessa on tärkeää miettiä selkeästi mitattavat tavoitteet: haluatko yrityksesi verkkosivuille lisää kävijöitä, enemmän seuraajia Facebook-sivullesi vai enemmän kauppaa verkkokaupassasi. Tulosten mittaamisella pystyt seuraamaan, mihin kanaviin kannattaa panostaa ja onko sisältö herättänyt tavoitteidesi mukaista huomiota. Muokkaa luomaasi sisältöä tulosten ja asiakkaiden palautteen perusteella.
Alaikäisille suunnatuilla internet-sivuilla mainostajan on erityisesti huolehdittava sivujen säännöllisestä tarkastamisesta. Sivuilta on poistettava niille mahdollisesti sijoitetut toiminnot tai aineistot, jotka ovat lapsille ja nuorille soveltumattomia tai jotka eivät ole voimassa olevan alaikäisten henkiseen tai fyysiseen suojeluun tähtäävän lainsäädännön mukaisia. Sivuilla olevien linkkien sopivuus lapsille on myös tarkistettava säännöllisin väliajoin.
PK-yrityksen markkinointisuunnitelman ei tarvitse olla monimutkainen tai pitkä, mutta siinä tulisi olla tietoja markkinoinnin aikatauluista, vastuualueista, markkinoista ja kilpailijoista, toimenpiteistä ja niiden tavoitteista, kehittämisestä ja koordinoimisesta. Pääasia on, että markkinointisuunnitelma tehdään järjestelmällisesti ja sitä päivitetään jatkuvasti. Suunnittelutyö jakautuu kahteen osaan; strategiseen ja operatiiviseen suunnitteluun. Tässä blogauksessa käsittelemme strategisen suunnittelun.
18 Persoonallisuustypologiat ovat melko teoreettisia eivätkä sellaisena tarjoa työvälineitä yritystoiminnassa oleville. Persoonallisuustypologiat eivät ota esimerkiksi huomioon mahdollisuutta, että yrittäjä siirtyisi johonkin toiseen typologiaan, esimerkiksi muuttuisi käsityöläisestä opportunistiseksi yrittäjäksi. Piirreteoriat eivät tarjoa välineitä muidenkaan dynaamisten näkökohtien tutkimiseen kuten siihen, kuinka informaatio siirtyy yrittäjän tai yrityksen sisäiseksi resurssiksi (Julien 1989). Tutkimusten perustella myös yrittäjien poikkeuksellista luovuutta koskevia yleisiä oletuksia voidaan kyseenalaistaa (Rizzoni 1991). Markkinoinnin näkökulmasta yrittäjätypologiat eivät ole kovin hyvin kyenneet selittämään yritysten menestymisen eroja (Keats ja Bracket 1988). Kun lisäksi otetaan huomioon muissa yhteyksissä saadut tutkimustulokset, joiden mukaan luonteeltaan hyvin erilaiset henkilöt voivat menestyä johtajina (Gahmberg 1996), voidaan päätellä, että yrittäjän persoonallisuuden piirteet selittävät ainoastaan osan menestymisestä. Strategiatutkimus (Schendel 1994) ja pienyritysten markkinointia käsittelevä tutkimus (mm. Carson ym. 1995) on 1990-luvulla kiinnittänyt entistä enemmän huomiota kehitysprosessiin ja oppimiseen. Siten yrittäjyys on jotain, mikä kehittyy ajan kuluessa kokemuksen kautta. Yrittäjä, joka osallistuu yrittäjyyden prosessiin, kehittää itselleen aste asteelta yrittäjyyden piirteitä. Kehityksen portaat alkavat reaktiivisesta vaiheesta ja etenevät tuherteluvaiheen kautta täyden yrittäjyyden asteelle. Tässä prosessissa yritys oppii käyttämään hyväkseen markkinoinnin kehittyneimpiä tekniikoita. Markkinoinnin metakomponenttienoparempi laatu luo yritykselle liikkumavaraa ja lisää ennustettavuutta liiketoimintaan. Tässä viitekehyksessä yrityksen prosessien estyminen saattaa olla syy huonoon menestymiseen ja liiketoiminnan kuihtumiseen. ' >Käsite marldcinoinninmetakomponentit viittaa yrittäj äosaamis en kognitiivisiin osa-alueisiin, joita ovat mm. suunnittelu, yrityksen liiketoiminnan suunnanvalinta, tilanteen arviointi ja tulosten evaluointi. 17
Luo suunnitelma ja mitattava tavoite yrityksesi sisältömarkkinoinnille. Suunnitelma voi liittyä esimerkiksi aikatauluun, budjettiin tai käytettäviin markkinointikanaviin. Luota ammattilaisten apuun, sillä kukaan ei pysty tekemään kaikkea yksin. Konsultaation hankkiminen säästää sinulle kallista aikaa keskittyä täysillä oman liiketoimintasi kasvattamiseen. Hyvin tuotettu sisältö maksaa itsensä takaisin.

17 Maaseutuyrittäjyyden tutkimukset ovat tyypillisesti integroivia tutkimuksia, jossa yrittäjyyden käsitettä on tarkasteltu mm. käyttäytymistieteellisessä ja sosiologisessa kontekstissa liittyneenä taloudelliseen näkökulmaan. Yritysanalyysi pyrkii tyypillisesti integroimaan taloudellista ja käyttäytymistieteellistä näkökulmaa. Käyttäytymistieteellisellä lähestymistavalla on haluttu laajentaa tutkimusta yrittäjien tai yritysjohdon asenteisiin, mielipiteisiin, arvioihin, motiiveihin ja arvoihin tutkittavasta kohteesta (mm. Haahti ym. 1987; Haahti 1989; Hyvönen ym. 1995; Kyläkoski 1992,27; Lehtomaa 1995; Pihlanto 1991; Niittykangas 1992). Useat oppikirjat ja artikkelit käsittelevät erilaisia yrittäjätypologioita (mm. Cunnighams ja Licherton 1991; Brygrave 1989; Homaday ja Wheatley 1986; Huuskonen 1991; Rizzone 1991). Yrittäjätypologiat kuvaavat yrityksen toiminnan luonnetta pääasiassa yrittäjän identiteetin, tavoitteiden, arvojen ja uskomusten sekä liiketoimintakäyttäytymisen perusteella (Kyläkoski 1992). Yrittäjissä erottuvat mm. ammattimiehet, käsityöläiset, opportunistit (kasvuhakuiset), yrittäjäjohtajat ja klassiset taloudellisen tuloksen maksimoijat. Näkökulmasta riippuen erottuu myös muunlaisia yrittämisen tyylejä. Esimerkiksi Haahti (1989) on tyypitellyt yrittäjät heille luontaisen toimintatavan mukaan, jolloin yrittäjissä erottuu yleismies, uudistaja, organisaattori ja rutiinien taitaja. Uudistaja on teknisesti suuntautunut innovaattori ja keksijätyyppi. Organisaattori korostaa tehokkuutta ja tuottavuutta. Maaseudun pienyrityksissä mm. elintarvikealalla ammattimiehet/naiset ovat yleinen yrittäjätyyppi, vaikka myös muita tyyppejä ja yritystoimintaa käynnistäneitä motivaatioita ja ideoita esiintyy (esim. Kupiainen 1996, 51; 69, 79). Yrittäj ätypologiat ovat yrittäjän perso onallisuudenpiirteiden, arvoj en ja asenteiden perusteella muodostettuja kategorioita. Typologioiden merkitys on siinä, että niiden oletetaan suuntaavan liiketoiminnan luonnetta, koska yrittäjyyden lähtökohdat määrittyvät sen kautta, millaisia tavoitteita, arvoja ja persoonallisuuden piirteitä yrittäjät edustavat. Typologioita vastaavat perusarvot vaikuttavat lähes kaikkeen yrityksen liiketoimintaan, kuten tuotteisiin, kasvutavoitteeseen, strategian valintaan, kehityksen nopeuteen ja suuntaan sekä kehityksen pysyvyyteen, tai siihen kuinka taloudellinen tulos vaihtelee yrityksissä. Tutkimuksissa edetään yksilön näkökulmasta, jolloin tavoitteena on selvittää, miksi juuri tietyt yksilöt perustavat yrityksiä tai menestyvät yrittäjinä. Yrittäjyyden tutkimukset pyrkivät vastaamaan kysymyksiin: "Kenestä tulee yrittäjä?" ja "Miksi henkilöstä ei ole yrittäjäksi"? Tutkimukset tarjoavat moniulotteisia selityksiä, miten yrittäjät eroavat muista henkilöistä. Yrittäjien oletetaan olevan innovatiivisia, luovia, mahdollisuuksiin tarttuvia ja kykeneviä toimimaan muuttuvissa olosuhteissa. Lisäksi yrittäjä tarvitsee johtajan ominaisuuksia, laajan kontaktiverkon ja verkostotyöskentelyyn liittyviä kykyjä (Carson ym. 1995, 54). Luovuudella on yhteys erityisesti siihen, kuinka hyvin yrittäjä pystyy hyödyntämään saamaansa informaatiota liiketoiminnassaan (Julien 1989). 16
18 nonnan avulla. Yrityksen tavoitteena oli myyntimäärän maksimointi ja yrityksen oman tuotannon lisääminen. Klassisessa vaiheessa, jossa tarjonta kehittyy suuremmaksi kuin kysyntä, menestyvät yritykset painottivat asiakastyytyväisyyttä ja pyrkivät sitä kautta lisäämään kulutusta. Klassisen kuluttajamarkkinoinnin keskeisenä tekijänä ovat kuluttajan tarpeet (LEwirr 1960). Tässä yhteydessä puhutaan tavallisesti tuotteen ominaispiirteistä (ei laadusta), jotka syntyvät kaikissa niissä vaiheissa, jotka sisältyvät tuotteen tuottamiseen, jakeluun ja kuluttamiseen. Kilpailuvaiheeseen siirryttäessä tarjonta ylittää kysynnän, jolloin ratkaisevaksi muodostuu yrityksen kyky tarkastella kilpailuympäristöä kokonaisuutena. Yritykset pyrkivät seuraamaan kilpailijoita ja lisäävät suhteellista paremmuuttaan kilpailijoihin nähden. Kilpailuvaihetta ja siihen liittyviä strategioita on kuvannut mm. PORTER (1980, 1985). Porterin mukaan kullakin toimialalla on sille tyypillinen kilpailu, joka riippuu kysyntä-tarjontasuhteista ja yritysten asemasta kilpailukentässä. Taulukko I. Markkinointikäsitteen kehittyminen (GORIGLIANO 1994). PERIODI TUOTTEEN TOIMINNAN TYYPILLINEN SAATAVUUS PAINOPISTE VÄLINE TOIMINNAN TARKOITUS I Pioneerivaihe Rajoitettu, tyydyttävä Tehokas jakelu Myynti ja jakelu Myyntivolyymin maksimointi II Klassinen vaihe Tyydyttävä, runsas Kuluttaja Kuluttajaanalyysi Kuluttajasegmentin tyytyväisyys III Kilpailuvaihe Runsas, erittäin runsas Kilpailu Kilpailijoiden analysointi Kilpailu kuluttajien preferensseistä MÖLLER (1992) on laajentanut markkinoinnin käsitettä ja esittänyt, että toimintaympäristön tarkasteluun tulisi sisällyttää kilpailumarkkinoiden lisäksi yritysten vuorovaikutussuhteet mm. asiakasyrityksiin sekä toimintaympäristön yritysten ja organisaatioiden verkostoitumiseen liittyvät tekijät. Yritys voi vähentää haitallista kilpailua ja vahvistaa kilpailuasemaansu toimimalla aktiivisesti verkostossa (kuvio 1). Toisaalta toimivat verkostot vaikuttavat kilpailuympäristöön ja yrityksen toimintaan siitä huolimatta, että yritys ei itse toimisikaan niissä. Ajattelutapa sopii hyvin myös pienyritysten ympäristön tarkasteluun, vaikka toiminta sinänsä voi olla erilaista keskisuurissa ja isoissa yrityksissä kuin pienyrityksissä. Möllerin mukaan aikakausitarkastelu on osittain harhaanjohtava, koska kyse on pikemminkin markkinoinnin ilmiöiden eri puolista (synkronia) kuin täysin perättäisistä siirtymistä uusiin ajanj aksoihin tai kehitysvaiheisiin. 17
Ilman Facebook-mainoksia tulet olemaan ikuisesti pimennossa, jonne huomion aurinko ei paista. Mikäli pidät lompakkosi nyörit tiukasti kiinni ja uskot maksuttomien julkaisujen voimaan, voit yhtä hyvin sulkea Facebook-sivusi ja tehdä jotain muuta. Ainakin, jos sinulla on liiketoimintaasi liittyen kasvutavoitteita tai muita konkreettisia suunnitelmia, joiden toteutumiseen tarvitaan asiakkaita.
Myös mainoksessa esiintyvän alaikäisen ihmisarvoa on kunnioitettava. Lasta tai nuorta ei saa esittää mainoksessa halventavalla, nöyryyttävällä, väheksyvällä tai esineellistävällä tavalla. Lapsen käyttämiseen mainoksessa on ylipäänsä oltava aina perusteltu syy. Lapsia voi käyttää esiintyjinä vain, jos he ovat luonnollinen osa esitettyä ympäristöä tai välttämättömiä tuotteen käytön havainnollistamiseksi. Silloinkaan lapsi ei saa esittää mainoksessa suoraa ostokehotusta. Muutenkin on syytä varoa antamasta vaikutelmaa siitä, että tuotetta myydään lapsen avulla. 

187. Erilaisia mainosfilmityyppejä• Pienoistarina elämästä (slice of life)• Tuotedemonstraatio ( the product in use, user benefit)• Suosittelu (testimonial)• Laulettu mainos (jingle, musical)• Järkeen vetoaminen (technical / scientific evidence)• Tunteisiin vetoaminen (mood, image)• Yllätys ja huumori (fantasy, comedy, humor)• Ennen – jälkeen (before – after)• Tuotevertailu (comparison of products)• Ärsytysmainos (teaser)

Kansainvälisen kauppakamarin ICC:n markkinoinnin perussääntöjen johdannossa esitetyn määritelmän mukaan markkinointi tarkoittaa mainontaa ja muuta markkinointia, kuten myynninedistäminen, sponsorointi ja suoramarkkinointi. Käsitettä tulee tulkita laajasti. Se tarkoittaa kaikkia viestinnän muotoja, joita markkinoija itse tai joku hänen lukuunsa harjoittaa ja joiden ensisijaisena tarkoituksena on tuotteen myynninedistäminen tai kuluttajan käyttäytymiseen vaikuttaminen mainitussa tarkoituksessa. Mainonta tai mainos puolestaan tarkoittaa mitä tahansa markkinointiviestintää mediassa, tavallisesti maksua tai muuta vastiketta vastaan.
Videomarkkinoinnissa – kuten missä tahansa markkinointisisällössä – kannattaa lähteä liikkeelle tavoitteiden asettamisesta. Hyvä ohjenuora on se, että yksittäiselle sisällölle tulisi aina asettaa vain yksi primääri tavoite. Tavoite voi liittyä esimerkiksi tunnettuuden kasvattamiseen, myynnin lisäämiseen tai asiakaskokemuksen kehittämiseen. Olennaista on myös miettiä, missä kohtaa potentiaalisen asiakkaan tiedonhaku-/ostoprosessia sisältöä aiotaan hyödyntää ja mihin sisältöön tai tekemiseen katsoja halutaan videon katsomisen jälkeen ohjata.

Tekniikan kehittyminen avaa jatkuvasti täysin uusia mahdollisuuksia myös videomarkkinoinnin suhteen. Uudet formaatit, kuten VR (Virtual Reality), AR (Augmented Reality), MR (Mixed Reality) ja 360-videot mahdollistavat katsojilleen kokemuksia, joita olisi muuten mahdotonta kokea. Jo useat uutiskanavat, kuten The New York Times, MTV ja Yle ovat ottaneet käyttöönsä VR-muodossa katseltavia 360-videoita, jotka nimensä mukaisesti mahdollistavat kuvatun tilan kokemisen katsojan omasta perspektiivistä. Videon aikana katsojalla on mahdollisuus katsella haluamaansa suuntaan ja olla näin ikään kuin tapahtuman keskipisteessä. Virtuaalilaseilla tämä onnistuu päätä kääntämällä, tietokoneen näytöllä hiiren osoittimella ja matkapuhelimessa kiihtyvyysantureiden avulla puhelinta kääntämällä. 360-videot eivät ole vielä nousseet markkinointikeinojen kärkikastiin, mutta VR-laitteiden yleistyessä näin voidaan uskoa tapahtuvan enenevissä määrin.

Aikatauluun kannattaa varata myös oma osuutensa vuorovaikutukseen seuraajien kanssa. Yksi sosiaalisen median suurista hyödyistä on asiakkaan kanssa vuorovaikutuksessa oleminen, yritykset ovat tänä päivänä paljon enemmän läsnä asiakkaiden elämässä sosiaalisen median ansiosta. Asiakkaan kommentteihin vastaaminen on sosiaalisessa mediassa pakollista, jos seuraajan haluaa pitää uskollisena. Myös asiakkaan takaisinseuraaminen esimerkiksi Instagramissa ja asiakkaan kuvista tykkäily lisää sitoutuneisuutta. Asiakkaita voidaan myös osallistuttaa yrityksen somesisällön tuottamiseen erilaisilla hashtag -kilpailuilla ja muilla vastaavilla. Toinen suuri etu sosiaalisessa mediassa on markkinoinnin tuloksien analysointi. Yritys näkee heti, minkälaiset päivitykset keräävät eniten tykkäyksiä ja klikkauksia ja näitä tietoja analysoimalla ja hyödyntämällä yritys pystyy räätälöimään viestinnän sisällön juuri omaa kohderyhmäänsä miellyttäväksi ja hyödyttäväksi.
Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, eikö? Tämä vanha sanonta ei voisi pitää enempää paikkaansa yrityksen markkinoinnin kannalta. Hyvin valmistellulla ja harkitulla markkinointisuunnitelmalla yritys pääsee parempiin tuloksiin pienemmillä kustannuksilla, kuin tekemällä yksittäisiä toimenpiteitä silloin tällöin. Hyvin suunniteltu on kuitenkin vasta puoliksi tehty, joten myös suunnitelman toteuttaminen on aivan yhtä tärkeässä osassa.
Tulosten mittaamisen kautta pystyt laskemaan, onko yrityksellesi tuotettu sisältö ollut kustannustehokasta. Suunnitteluvaiheessa on tärkeää miettiä selkeästi mitattavat tavoitteet: haluatko yrityksesi verkkosivuille lisää kävijöitä, enemmän seuraajia Facebook-sivullesi vai enemmän kauppaa verkkokaupassasi. Tulosten mittaamisella pystyt seuraamaan, mihin kanaviin kannattaa panostaa ja onko sisältö herättänyt tavoitteidesi mukaista huomiota. Muokkaa luomaasi sisältöä tulosten ja asiakkaiden palautteen perusteella.
Juju ei ole etsiä koko ajan uusia kanavia, joihin voisi mennä mukaan. Järkevämpää on pyrkiä määrätietoisesti karsimaan pois kaikki sellaiset vaihtoehdot, joista on vaikea uskoa löytyvän panostukset oikeuttavaa ja mitattavissa olevaa hyötyä nopeasti. Jos voimavaroja on käytettävissä rajattomasti eikä tuloksilla ole niin suurta väliä, voit tietysti tehdä ihan mitä haluat. Harva voi tällaisesta ylellisyydestä kuitenkaan nauttia.
YouTube on tällä hetkellä myös yksi trendikkäimmistä kanavista sosiaalisen median maailmassa ja sen käyttäjämäärä on tällä hetkellä jo Facebookin tasolla. Ihmiset katsovat nykypäivänä lyhyitä videoita enemmän kuin koskaan ja varsinkin moni nuori katsoo paljon mieluummin informaatiota sisältävän videon kuin lukee aiheesta kirjoituksen. (PING Helsinki, 2017). Kovin moni yritys ei ole vielä lähtenyt perustamaan omaa YouTube-kanavaansa, mutta yhteistyövideot ja YouTube-mainokset ovat tänä päivänä tärkeä osa usean yrityksen markkinointisuunnitelmaa. Tulevaisuudessa yritysten omat videokanavat lienevät hyvin merkittävä osa sosiaalisen median markkinointia ja mekin olemme Promisian kanssa kiinnostuneita oman YouTube-kanavan perustamisesta. Tällä hetkellä haluamme kuitenkin vielä kartoittaa resurssejamme videoiden tuottamiseen. Emme nimittäin halua tehdä videosisältöä vasemmalla kädellä, vaan panostaa siihen kunnolla, jotta haluamme tulokset ovat hedelmällisiä ja meitä hyödyttäviä.
Videot villitsevät meitä. Suomalaisista 18–34-vuotiaista nuorista 60 prosenttia katsoo YouTube-videoita päivittäin, ja on ennustettu, että vuoteen 2017 mennessä 74 prosenttia Internetin kaikesta liikenteestä liittyy videoihin. Videohuumassa tehdään myös supertehokasta markkinointia, sillä videot tavoittavat kohderyhmät ja ne jäävät hyvin ihmisten mieleen. Videotuotanto voi olla myös erittäin kustannustehokasta.

5 Mikkelin pienyritystutkimus- ja koulutuskeskuksen kanssa. Tutkimusprojektin johtajana toimii professori Saara Hyvönen Helsingin yliopiston taloustieteen laitokselta. Hän on toiminut myös tutkimuksen ohjaana. Tutkimuslaitos kiittää tutkimuksen tekemistä edistäneitä henkilöitä ja tahoja hyvästä yhteistyöstä. Erityiskiitos kuuluu kaikille tutkimukseen osallistuneille yrittäjille, jotka myönteisellä suhtautumisellaan tekivät tutkimuksen mahdolliseksi. Samalla toivomme, että tutkimuksen avulla on onnistuttu tavoittamaan ainakin osa niistä pienyrityksen markkinointiedellytyksiin vaikuttavista tekijöistä, joita vahvistamalla ja kehittämällä voidaan edistää pienten elintarvikealan yritysten menestymistä tulevaisuudessa. Maaseudun tuotteiden markkinointiin liittyvä tutkimus jatkuu MTTL:ssa. Seuraavaksi on tarkoitus selvittää, miten pienyritysten valmistamien elintarvikkeiden erilaistaminen tulisi suorittaa, mihin tekijöihin kilpailuväittämät olisi perustettava ja miten informaatio olisi esitettävä, jotta sen avulla voidaan lisätä tuotteen tunnettuisuutta ja menekkiä. Samalla tutkitaan hintainformaation ja hintaan liittyvien myynninedistämistoimenpiteiden vaikutusta maaseutuyrityksissä jalostettujen tuotteiden menelddin ja myynnin katteeseen. Helsingissä syyskuussa 1996 Jouko Sir6n Ilkka P Laurila
Lisäksi asiassa voidaan ottaa huomioon, että videon otsikko on mainostettavan pelin nimi suomeksi ja englanniksi: ”MINUN KOHTALONI (Destiny The Taken King)”. Videon mainosmaisuutta tukee myös se, että tubettaja viittaa puheessaan Activisionin uuteen peliin erityisesti ja mainosluonteisesti. Hän esittelee pelin ominaisuuksia ja toteaa ”Ai niin nää on näitä pre order giftejä”. Lisäksi hän toteaa videolla esimerkiksi seuraavaa: ”Mä olen nyt kuitenkin löytänyt uuden innostuksen tälle pelille. En ainoastaan sen mahtavien lisäosien, the house of wolfsin ja the dark belowin ansiosta, vaan koska mä olen kuullut, että tähän on tulossa uusi mullistava year kaksi lisäosa nimeltä The Taken King.” – – ”Mä haluaisin tämän videon avulla innostaa teitä hommaamaan tän pelin sekä antaa teille mahdollisuuden pelata meidän kanssa.” Lisäksi tubettaja on kirjoittanut kommenttiketjun alkuun ”Kertokaa mielipiteenne videosta JA Destinystä! Kuinka moni aikoo hommata The Taken Kingin?”
35 Keskustelupalstat ja foorumit Verkkokeskustelun vaikutus brändipäätöksiin on kiistatonta. Tämän vuoksi yrityksen tulee harjoittaa avointa ja rehellistä tiedotuspolitiikkaa ja hyväksyä myös itseensä kohdistuva kritiikki. Kehitystyön kannalta kritiikki on arvokasta yrityksen näkökulmasta. Lauri Sipilä (2008) esittää hyvän esimerkin verkkokeskustelun vaikutuksesta. Internetin keskustelupalstoilla käytiin kiivasta keskustelua, kun Tallink, luvallisesti, valutti jätevetensä mereen. Verkkokeskustelun seurauksena Tallink muutti nopeasti toimintatapansa. (Sipilä 2008, 161.) Google ja hakukoneoptimointi Minä googlaan, sinä googlaat, hän googlaa Ihmiset googlaavat eli hakevat tietoa Googlesta, koska se on helpoin ja nopein tapa saada nykyisin tietoa mistä tahansa. Kaiken lisäksi Googlella on aina vastaus valmiina. Googlen toimintoja on kuitenkin ymmärrettävä, jotta palvelusta saisi yrityksen markkinoinnin ja näkyvyyden kannalta hyötyjä. (Johnston & McGee 2010, 9 12.) Google syntyi Stanfordin yliopistossa Kaliforniassa vuonna 1997 Larry Pagen ja Sergey Brinin toimesta. Googlen tarkoitus on antaa maailman ihmisille vapaa pääsy käsiksi maailman kaikkeen tietoon. Google kehittyy jatkuvasti ja tarjoaa useita erilaisia palveluita käyttäjilleen. Monista palveluistaan huolimatta Googlen webhaku tuottaa valtaosan sen toiminnasta ja tuloista. Muita toimintoja ovat esimerkiksi kuva-, kartta-, blogi-, uutis- ja videohaku (Google Video ja YouTube), Analytics, kotisivujen liikenteen analysointi- ja seurantapalvelu sekä kääntäjä ja hakukoneoptimointi. (Johnston & McGee 2010, 1 8.) Hakukoneoptimointi tarkoittaa verkkosivuston löydettävyyden parantamista hakutulosten luettelossa tiettyjä hakusanoja käytettäessä. Onnistuakseen se vaatii hakukoneiden toimintaperiaatteiden tuntemista. Tavoitteena hakukoneoptimoinnissa on siten parantaa verkkosivuston löydettävyyttä ja sen avulla lisätä sivuston kävijöiden määrää. Hakukoneoptimointi pitäisi yrityksen kannalta käsittää prosessina, joka on koko ajan käynnissä eikä vain silloin, kun yrityksen sivustojen löydettävyy-
×