Tuotimme Vaasan ammattikorkeakoululle markkinointivideon kevään 2019 opiskelijahakuja varten. Videolla haluttiin tuoda esiin tunteita ja kertoa millaista opiskelijaelämä Vaasassa on. Nämä asiat tuodaan esille avoimella otteella, avataan opiskelijoiden yhteisöllisyyttä ja esitellään monipuolisia harrastusmahdollisuuksia. Ääniraidalla opiskelijat kertovat miltä opiskelu tuntuu ja millä asenteella elämään tulisi suhtautua. Lopputuloksesta tuli värikäs, tunteita herättävä ja ennen kaikkea kiinnostava.
21 15 3 MARKKINOINTIVIESTINTÄ OSANA YRITYKSEN MARKKINOINTIA Markkinoinnin määritelmiä on useita sen mukaan, mistä näkökulmasta asiaa tutkii. Hyvin usein markkinoinnilla ymmärretään vain mainonta yrityksestä kuluttajalle. Käsitteenä markkinointi viittaa toimintaan ja tieteenalaan sekä yritysten että yksilöiden harjoittamana. Nykyisin ihmiset kohtaavat markkinointia päivittäin kotona, töissä, kaupungilla kulkiessa ja tiedotusvälineissä. Tieto- ja viestintäteknologian avulla yritykset voivat luoda yhä tehokkaampia mielikuvia tuotteista ympäri maailman. Markkinointi koko liiketoimintaa koskettavana ja osana yrityksen strategista toimintaa olevana roolina on merkittävä. (Tikkanen ym. 2007, 12.) Viestintä tarkoittaa suomen kielessä kommunikaatiota. Kommunikaatio pohjautuu latinankieliseen sanaan communis, joka tarkoittaa yhteistä. Viestinnällä pyritään siten luomaan jostakin asiasta yhteistä käsitystä. Markkinointiviestinnässä tarkoitus on saada aikaan lähettäjän ja vastaanottajan välille jotain yhteistä, kuten esimerkiksi yhteinen käsitys tuotteesta, yrityksestä tai toimintatavoista. Markkinointiviestinnän avulla tarkoitus on esimerkiksi saada asiakas tietoiseksi yrityksen tuotteesta. (Vuokko 2003, 12.) Kuitenkaan markkinointiviestinnällä ei pyritä siihen, että sidosryhmillä olisi kaikki ne tiedot, jotka organisaatiolla on. Markkinointiviestinnän avulla halutaan vaikuttaa vain niihin tietoihin ja käsityksiin, joilla on merkitystä sille, kuinka sidosryhmä käyttäytyy organisaatiota kohtaan. Yritys viestii asiakkaille tuotteiden ominaisuuksista ja tavarantoimittajille organisaation maksukyvystä. Markkinointiviestinnän suunnittelussa on osattava valita, mistä eri sidosryhmien kanssa on saatava yhteinen käsitys. (Vuokko 2003, 12.) Kalastusvälineiden markkinoinnin ja mainonnan ei tulisi rajoittua pelkästään tuoteluetteloihin ja värikarttoihin. Monilla muilla toimialoilla luodaan markkinoinnin ympärille mielikuvia, joilla tuotteita myydään vaikuttamalla asiakkaiden tunteisiin. Tässä olisi keino markkinoida myös kalastusvälineitä. Tuote-esittelyyn tulisi saada tunnelma rennosta ja hyväntuulisesta fiiliksestä, jossa nautinto ja kalastusmatkan tuoma elämys eivät ole riippuvaisia saalismäärästä. (Sormunen 2010, 26.)
78. Segmentointi B2B-markkinoilla • MAKROSEGMENTOINTI: • yrityksen koko • Toimiala • Sijainti • demograafiset tekijät • MIKRO: • tuotantoon ja toimintaan liittyvät tekijät –käytössä oleva tekniikka –keskitetty vai hajautettu ostotoimi –Sopimukset • tilannetekijät; kiireellisyys, persoonallisuus (ostajan ja myyjän samankaltaisuus asenne riskeihin, sekä uskollisuus)
Johtajana ja markkinoijana sinun on hyödyllistä ja tärkeää tietää mitkä yrityksesi liiketoimintaan liittyvät trendit ovat nousussa. Se voi liittyä teknologiaan, ostokäyttäytymiseen, käytännössä mihin tahansa. Nousevan trendin avulla on helpompaa tehdä kannattavaa bisnestä, kuin laskussa olevan. Aikoinaan VHS-nauhurit olivat kova juttu, mutta aika ajoi senkin ohi.
Sosiaalisen median kenttä on laaja ja jos yrität olla mukana kaikkialla, teet asiat hyvin monimutkaisiksi. Monimutkaisuuden lisääminen on liiketoiminnassa aina huono ratkaisu. Sinun tehtäväsi on vähentää monimutkaisuutta ja suunnata voimavarat ensimmäiseksi sinne, mistä on saatavissa nopeimmin ja eniten niitä asioita, joita yrityksesi tai organisaatiosi tarvitsee.
2 SISÄLLYS TIIVISTELMÄ ABSTRACT ESIPUHE 1 JOHDANTO 1 2 MARKKINOINTISTRATEGIA Markkinoinnin tavoitteet Digitaalinen markkinointi ja viestintä Markkinoinnin tulevaisuuden näkymät 13 3 MARKKINOINTIVIESTINTÄ OSANA YRITYKSEN MARKKINOINTIA Sosiaalinen media osana yrityksen internetstrategiaa Markkinoinnin kohdistaminen asiakkaalle Mielikuvamarkkinointi Markkinointiviestintä ja brändin rakentaminen Internetpalveluiden tarjoajat ja sosiaalinen media Facebook Twitter YouTube ja muut kuvapalvelut Blogit ja bloggaaminen Keskustelupalstat ja foorumit Google ja hakukoneoptimointi Www-sivut Sähköpostimarkkinointi Sosiaalisen median tulevaisuus 35 4 DIGITAALISEN MEDIAN HYÖDYNTÄMINEN MARKKINOINNISSA CASE KANNUKSEN KALASTUSTARVIKE OY Toimeksiantajayrityksen historiaa Seniori-vaappu Seniori-vaapun testimenestyksiä ja muita saavutuksia Yrityksen markkinointi aikaisemmin Internetin nykyinen hyödyntäminen yrityksen markkinoinnissa Tutkimuksen ja kehityssuunnitelman toteutus Tutkimusongelmat Tutkimuksen kohdejoukko ja kyselyn toteutus Tutkimuksen luotettavuus Kyselylomake ja tutkimustulokset 52
127. PLC-ajattelun puutteet• PLC-ajattelu on saanut kritiikkiä muutamista ongelmista: • Määrittelyvaikeus: • Millainen PLC-käyrä on? Missä vaiheessa ollaan? • Mittausvaikeus: • Myynnin ajoittainen heilahtelu ei indikoi käyrän suuntaa. • Useat samanaikaiset käyrät mahdollisia. • Voidaan havaita tasainen kulutus ja muoti-ilmiö yhtä aikaa, esim. Coca-Cola ja Pepsi • Ennustusvaikeus: • Kuinka pitkä tuotteen elinikä oikeasti on?

155. Kanavan tehtävät• Omistusoikeuden siirto, kun siirrytään kanavan portaalta toiselle.• Tiedonvälitys kahteen suuntaan: markkinointiviestintä asiakkaille ja palautteiden välitys tuottajalle.• Valmiiden asiakassuhteiden tarjoaminen tuottajan käyttöön.• Tilaamisen, pakkaamisen ja fyysisen jakelun hoitaminen.• Lajitelmien ja valikoimien muodostaminen ostajakunnalle sopiviksi.
Kuuluisa markkinoinnin professori Philip Kotler kutsuu markkinointisuunnitelmaa taistelusuunnitelmaksi. Suunnitelman tulisi antaa luottamusta sodan voittamiseen vaikka yhtään taistelua ei oltaisi vielä käyty. Taistelun edetessä suunnitelmaa tulee jatkuvasti päivittää, mutta sen laatimiseen ei saa käyttää enempää aikaa kuin tulosten tekemiseen (Kotler, Principles of Marketing).
2 SISÄLLYS TIIVISTELMÄ ABSTRACT ESIPUHE 1 JOHDANTO 1 2 MARKKINOINTISTRATEGIA Markkinoinnin tavoitteet Digitaalinen markkinointi ja viestintä Markkinoinnin tulevaisuuden näkymät 13 3 MARKKINOINTIVIESTINTÄ OSANA YRITYKSEN MARKKINOINTIA Sosiaalinen media osana yrityksen internetstrategiaa Markkinoinnin kohdistaminen asiakkaalle Mielikuvamarkkinointi Markkinointiviestintä ja brändin rakentaminen Internetpalveluiden tarjoajat ja sosiaalinen media Facebook Twitter YouTube ja muut kuvapalvelut Blogit ja bloggaaminen Keskustelupalstat ja foorumit Google ja hakukoneoptimointi Www-sivut Sähköpostimarkkinointi Sosiaalisen median tulevaisuus 35 4 DIGITAALISEN MEDIAN HYÖDYNTÄMINEN MARKKINOINNISSA CASE KANNUKSEN KALASTUSTARVIKE OY Toimeksiantajayrityksen historiaa Seniori-vaappu Seniori-vaapun testimenestyksiä ja muita saavutuksia Yrityksen markkinointi aikaisemmin Internetin nykyinen hyödyntäminen yrityksen markkinoinnissa Tutkimuksen ja kehityssuunnitelman toteutus Tutkimusongelmat Tutkimuksen kohdejoukko ja kyselyn toteutus Tutkimuksen luotettavuus Kyselylomake ja tutkimustulokset 52
Facebookin suosion laskua ja sitä seuraavaa kuolemaa on tämän vuosikymmenen aikana määräajoin ennusteltu eri tahojen toimesta, sekä täällä Suomessa että ulkomailla. Media on antanut runsaasti palstatilaa erilaisille tutkimustuloksille, joiden mukaan Facebookin käyttö olisi vähenemässä, että nuoret eivät enää käytä Facebookia ja että Facebookin loppu lähestyy.
Suostumus. Suostumus tulee olla vapaaehtoinen ja saatu henkilön omalla aktiivisella toiminnalla. Siksi valmiiksi rastitettu ruutu ei ole enää sallittu keino saada suostumus. Henkilön tulee siksi esimerkiksi itse rastittaa ruutu (opt-in). Double-opt-in käytäntö eli se, että henkilölle lähetetään sähköpostiin vahvistusviesti, jonka sisältämää linkkiä klikkaamalla henkilö vahvistaa suostumuksensa on erittäin luotettava todiste suostumukselle. Henkilöllä tulee myös olla yhtä helppo mahdollisuus peruuttaa suostumuksensa. Sähköpostimarkkinoinnissa tulee siksi antaa mahdollisuus tilauksen peruuttamiseen (opt-out). Suostumus voidaan saada myös suullisesti. Suullinen suostumus kannattaa dokumentoida CRM-järjestelmään ja merkitä ylös miten ja koska suostumus on saatu. Tämä on tärkeää siksi, että suostumuksen saaminen on jälkeenpäin pystyttävä todentamaan.
Internet-sivuilla mainostettiin logoja, joiden joukossa oli myös blossi-niminen logo. Kuluttaja-asiamies katsoi, että blossi-logo yllyttää kannabiksen käyttöön. Kannabis luokitellaan Suomessa huumausaineeksi, jonka käyttö on huumausainelaissa kielletty. Kuluttaja-asiamies huomautti markkinoijaa, että lainvastaiseen toimintaan yllyttävä markkinointi on kuluttajansuojalain vastaista. Ratkaisussaan kuluttaja-asiamies huomautti, että vaikka markkinointia ei suoraan suunnattaisi lapsille ja nuorille, se koskee heitä silloin, kun markkinoidaan jotain lapsia ja nuoria kiinnostavaa tuotetta. Matkapuhelinlogot ovat juuri tällaisia tuotteita. (KA 2002/40/2955)
199. Verkkomainonnan tavoitteita• Uuden tuotteen tunnetuksi tekeminen• Kävijöiden houkuttelu yrityksen kotisivuille• Mainonnan testaus ja koemarkkinointi• Brändin tukeminen ja ylläpito• Tuotteesta tai yrityksestä muistuttaminen• Lisäinformaation antaminen ostaneille asiakkaille• Tuotteiden myynti omassa verkkokaupassa• Kuluttajatutkimus• Asiakaspalautteen ja uusien tuotekehitysideoiden saaminen
17. Huomioita ‖massamyynnin aikakaudesta‖Standarditarinat ja stereotypiat: –―high pressure selling‖ –lipevät myyntimiehet & aggressiivinen mainontaTodellisuus kuitenkin moninaisempi: –myyntimiehillä yleensä pitkät suhteet asiakkaisiinsa –nykyäänkin on monia yrityksiä ja toimialoja, joiden toiminta muistuttaa "massamyynnin aikakautta‖. Cambell’s soup
This specific campaign was part of a bigger release of the expansion for Activision’s game Destiny, called The Taken King. The idea was to host a live event streamed on Twitch.tv, where chosen creators would meet up in Stockholm to play the game. The campaign was targeted towards the Nordics and was supposed to get the word out about the game by engaging the audience in the live event. United Screens therefore put together a team of three youtubers – one from Sweden, one from Norway and one from Finland.
Syy on se, että Google rakastaa linkkejä ja erityisesti avainsanapohjaisia linkkejä. Mitä enemmän jokin avainsana viittaa johonkin konkreettiseen sivuun, sitä useammin Google olettaa, että juuri sen avainsanan takia on tietty sivu nostettava korkeammalle, sillä monet sivut viittaavat siihen ja viitattava sivu on tämän avainsanan osalta tärkeämpi kuin muut.
12 6 tekehityksen johtamiseen. Asiakassuhteiden johtaminen on markkinoinnin kannalta yrityksen tärkein tavoite. Markkinoinnin tavoitteet keskittyvät asiakas- viestintäja tuotetavoitteisiin, sillä yritys ei pyri laajentamaan myyntiä tai saatavuutta eikä muuttamaan tuotteen hintaa nykyisestä. Asiakassuhteiden johtaminen Yrityksen kannattava toiminta edellyttää, että yrityksellä on asiakkaita. Asiakkaisiin on luotava yhteyksiä ja näitä yhteyksiä on ylläpidettävä. Markkinoinnin kannalta katsottuna asiakassuhteiden johtaminen on markkinoinnin päätehtävä. Asiakassuhteet ovat kehittyviä ja sosiaalisia rakenteita, jotka muuttuvat ja elävät jatkuvasti. Nämä muuttuvat suhteet ohjaavat sekä yrityksen että asiakkaan välisen vaihdannan sisältöä ja tuloksia. (Tikkanen ym. 2007, 25.) Toimittajasuhteiden johtaminen Markkinoinnin näkökulmasta yrityksen operaatioiden, esimerkiksi valmistustoiminnan, menestyksessä tärkeä rooli on yrityksen toimittajasuhdekannalla. Tämä rooli on asiakassuhteiden rinnalla hyvin tärkeä tekijä yrityksen menestymiselle. Toimittajasuhteiden johtamisen eli Supply Chain Managementin (SCM) tarkoitus on tehostaa tuotanto- ja muiden resurssien hankintaa. Samalla toimittajasuhteiden johtamisen avulla yritys pyrkii jatkuvasti kehittämään yritykselle tarjoaman, jolla on asiakkaan kannalta mahdollisimman optimaalinen arvo. (Tikkanen ym. 2007, ) Tuotekehityksen johtaminen Tuotekehityksen sijaan nykyisin puhutaan usein tarjooman kehittämisestä. Asiakkaiden tarpeet ja markkinat muuttuvat, kehittyvät ja elävät jatkuvasti. Näihin muutoksiin yrityksen on menestyäkseen pyrittävä reagoimaan. Tuotekehityksen kautta
SMART –malli on tässä oiva työkalu, joka muodostuu sanoista; Specific, Measurable, Ambitious, Realistic ja Time Bound. Kuvassa oleva yritys on havainnut ostoputken rakennettuaan, että sen täytyy kasvattaa tunnettuutta kohderyhmän keskuudessa, sillä se on mittausten mukaan vain 3%. He ovat asettaneet kaksi tavoitetta, kumpi tavoite täyttää SMART -mallin kriteerit?
Markkinoinnin tehtävänä on herättää kuluttajassa ostohalukkuutta, tuottaa yritykselle lisää myyntituloja ja näin parantaa yrityksen kannattavuutta. Markkinointi käsittää laajalla mittakaavalla kaikki ne toimenpiteet, joilla yritys vaikuttaa niihin tekijöihin, jotka saavat asiakkaan ostamaan. Nämä asiakkaan ostopäätökseen vaikuttavat tekijät on oltava hyvin tiedossa ennen suunnittelun aloittamista.
Videolle tubettaja kertoo: ”Mä muistan kun tää peli julkaistiin 2014 syksyllä niin mä pelasin tätä peliä aivan nonstoppina varmaan usean viikon putkeen. Ihmisillä oli vaikeuksia saada mua irti mun kotisohvasta. – – Mä olen nyt kuitenkin löytänyt uuden innostuksen tälle pelille. En ainoastaan sen mahtavien lisäosien, the house of wolvesin ja the dark belown ansiosta, vaan koska mä olen kuullut, että tähän on tulossa uusi mullistava year kaksi lisäosa nimeltä The Taken King.” Tämän jälkeen näytetään peliä ja sen tapahtumia.
Yksi nousevimmista trendeistä erityisesti nuorempien sukupolvien keskuudessa ovat lyhytaikaisen sisällön kanavat. Näistä varmasti suosituin on Snapchat, johon lisätyt kuvat tai videot ovat näkyvillä maksimissaan vain 10 sekuntia. Erityisesti Z-sukupolven "internetnatiivit" ovat mieltyneet todella nopeaan informaation virtaan, ja tämän takia Snapchatin tyyliset kanavat voivat olla tärkeä osa yrityksen markkinointia. Snapchatissä julkaistavan sisällön ei ole tarkoituskaan olla täydellistä ja siloteltua, kunhan se on kiinnostavaa.
5 2. Miten videomarkkinointia? Videomarkkinointi tarkoittaa tehokkaiden videostrategioiden luomista, videosisällön tuotantoa ja videomarkkinoinnin toteutusta niin, että asetetut tavoitteet saavutetaan. Optimoi Strategia Tuotanto Markkinointi Pricing Analysoi Video voitaisiinkin nähdä uutena viestintäkeinona, joiden avulla voidaan joko tiedottaa uudistuksista tai parantaa asiakaskokemusta. Tavoitteena ei siis ole se, että tuotetaan video, vaan se, että määritellään tavoitteet, mietitään, millaisella videolla haluttu viesti pystytään parhaiten välittämään ja missä ja miten videomarkkinointia toteutetaan, jotta halutut tavoitteet saavutetaan. Sen sijaan siis, että videot olisivat itse tarkoitus, niiden tulisi olla viestintäväline (siinä missä tekstisisältö tai kuvat), joiden avulla asetetut tavoitteet halutaan saavuttaa. 5
Ennen mittavia some- ja sisältötoimenpiteitä yrityksellä tulee olla kirkas näkemys siitä, millainen käyttäytyminen tai kuluttajien toiminta verkossa resonoi positiivisesti liiketoiminnan näkökulmasta. Tämän näkemyksen ympärille rakennetaan tavoitteista, julkaisutoimenpiteistä, kohderyhmistä ja kanavista koostuva kokonaisuus, digitaalinen ekosysteemi.  
Suomen perustuslain mukaan lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä. Edelleen perustuslain mukaan julkisen vallan on tuettava perheen ja muiden lapsen huolenpidosta vastaavien mahdollisuuksia turvata lapsen hyvinvointi ja yksilöllinen kasvu. Lastensuojelulain mukaan lapsella on oikeus turvalliseen ja virikkeitä antavaan kasvuympäristöön, tasapainoiseen ja monipuoliseen kehitykseen sekä etusija erityiseen suojeluun. Markkinointi, joka loukkaa ihmisarvoa tai joka pyrkii sivuuttamaan vanhempien mahdollisuuden toimia täysipainoisesti lastensa kasvattajina, on hyvän tavan vastaista.
41. Marketing Mix/4P ajattelu Neil Bordenin (1950 -luvun markkinointi mix) –Tuotesuunnittelu, hinnoittelu, Brändays, jakelu, henkilökohtainen myyntityö, ilmoittelu, promotointi, pakkaus, esillepano, palvelu, fyysinen käsittely, tietojen hankinta ja analyysi McCarthy, 1960, 4P:tä: –Tuote (product) –Hinta (price) –Jakelu (placement) –Markkinointiviestintä (promotion) Marketing management ajattelun mukaisesti yritys luo strategiansa näiden neljän osa-alueen suhdetta varioimalla. –ajatus markkinointijohtajasta osa-alueiden sekoittajana. 4P:n eri osa-alueista muodostuu yrityksen markkinointimix
×