15 suhdetekijät sisältävät yrittäjän koulutuksen, työ- ja yrittäjäkokemuksen sekä yritystoiminnan aloittamiseen vaikuttaneet tekijät. Lisäksi pyrittiin selvittämään niitä näköaloja, joita yrittäjä arvioi markkinoinnilla olevan oman liiketoimintansa kehittämisessä. Yritystoiminnan ja markkinoinnin onnistuneisuutta tarkastellaan suppeasti ilman numeerisia mittareita ja kuvataan yrittäjän motivaatioon liittyvänä tekijänä. Yritystoiminnan ja markkinoinnin nykytilaa käsittelevät teemat ovat seuraavat: kysyntä ja kysynnän kehitys tuotteista saatava hinta ja hintakehitys kannattavuus ja kannattavuuden kehitys liikevaihdon kehitys yrittäjän kokema onnistuneisuus ja kokonaistyytyväisyys yritystoimintaan yrittäjän tyytyväisyys nykyiseen markkinointitoimintaansa suunnitellut muutokset markkinoinnissa (heijastavat tyytyväisyyttä). Koska tutkimuksen tavoitteena on suorittaa tavallista syvällisempi perus selvitys yritysten marlddnointistrategioiden osatekij öistä ja strategian syntymiseen vaikuttavista tekijöistä, niin aineiston rikastamiseksi haastateltavia otettiin yrityksistä, jotka valmistavat erilaisia tuotteita ja palvelevat erilaisia asiakkaita. Tutkimukseen valittiin lisäksi yrittäjiä, joilla on erilainen koulutus-ja kokemustausta. Tutkimuksen tarkoituksena on myös selvittää maatiloilla toimivien elintarvikealan yritysten ja muiden samoilla toimialoilla toimivien yritysten eroja ja yhtäläisyyksiä. Näiden valintojen jälkeen on ymmärrettävää, että tuloksien yleistettävyys ei voi olla tutkimuksen tavoitteena. Aineiston kerääminen pyrittiin toteuttamaan laadullisen tutkimuksen lähtökohdasta, jonka pyrkimyksenä on tuottaa mahdollisimman uutta tietoa tutkimuskohteesta, josta on, ALASUUTARIA (1994, s. 207) lainaten, ennestään paljon -asioita, jotka ovat yleisessä tiedossa mutta huonosti tiedostettuja". 1.5 Rajaukset Tutkimuksessa tarkastellaan elintarvikkeita jalostavia pienyrityksiä taloudellisen toiminnan harjoittajana. Taloudellisella toiminnalla tarkoitetaan liiketoimintaa, johon voi kuulua raaka-aineen hankinta, valmistus ja kauppa. Pienyritystutkimusten yhteydessä on keskusteltu siitä, mikä on yritys ja erityisesti pienyritys, miten yritys pitäisi määritellä ja mitkä toiminnat tulisi rajata yritystutkimuksen ulkopuolelle (HAAHT11989; LEHTOMAA 1995, s ). Tutkimuskohde katsotaan kuitenkin tässä yhteydessä riittävän hyvin määritellyksi silloin, kun kuvataan tietolähteet ja olosuhteet mahdollisimman tarkasti. Liikevaihto ja henkilöstön lukumäärä mittaavat 14

136. Kermankuorinta- tai imagohinnoittelu (skimming pricing)Korkean alkuhinnan käyttötilanteita:• Tuote on uusi/erilainen/haluttu• Ei ole paljoa kilpailijoita• Kohderyhmänä ovat ei-hintaherkät asiakkaat• Kapasiteetti tai myyntierä on rajoitettu  Saadaan nopeasti tuloja  Luo myönteisen laatumielikuvan  Mahdollistaa hinnalla operoinnin ja tarjoukset  Korkea hinta karsii ostajia  Voi luoda tuotteelle/yritykselle kalliin imagon
Toinen näkökulma ja siihen liittyvät ongelmat ovat usein seuraus ensimmäisestä. Jos saat some-tartunnan ja alat uskoa kaikkea, mitä ympärilläsi kuiskutellaan, pääsi on pian sekaisin kuin puhkaistu ampiaispesä. Seurauksena on hysteria: nyt on pakko olla mukana kaikkialla, muuten pudotaan kelkasta. Tämä on luonnollista, sillä kukapa haluaisi tieten tahtoen vaarantaa oman yrityksensä menestyksen tai työuransa jatkon.
Päivä alkoi kasvuohjelman kauppiascaseilla: Heikki Tiittanen (Director Solution Sales, Reima & Finnish Baby Box) jakoi alkuun heidän käytännönläheiset oppinsa videoiden tuotannosta ja hyödyntämisestä markkinoinnissa, kun takana on kokemukset ensimmäisten 100 videon kuvaamisesta. Tärkeää onkin alkaa vain tehdä ja kokeilla millainen sisältö toimii juuri omassa markkinoinnissa. Toinen kauppiascase kuultiin Jussi Meresmaalta (CEO & Founder, Innova Champion Europe). Jussi näytti vaikuttavia esimerkkejä yhteisön ja heimon rakentamisesta Facebookin livelähetyksillä sekä tunnettuuden luomisesta viraalivideoiden ja vaikuttajien avulla. Kannattaa käydä tutustumassa näihin videoihin YouTubessa ja laittaa Discmanian sivu seurantaan!
32 26 käyttäjää yrityksen tuotteiden omaksumisessa. Kuviossa 5 on Seniori-vaapun monipuolisista käyttötavoista näkymä YouTubessa. (Fahs 2008.) KUVIO 5. Seniori-vaapun monipuoliset käyttötavat YouTubessa Kuvio 5 esittää Seniori-vaapun monipuolisista käyttötavoista kertovaa YouTubevideota. Palvelun käyttö sisällön katsomiseen ei vaadi rekisteröitymistä, mutta tuottaakseen sisältöä on rekisteröidyttävä palvelun käyttäjäksi. Rekisteröityminen ja palvelun käyttö ovat ilmaisia. Seniori-vaappuja käytetään esimerkiksi heitto-, veto- ja UL-kalastuksessa. Moni käyttäjä ei kuitenkaan tiedä, että Seniori-vaappua voi käyttää monissa kalastusmuodoissa kuten esimerkiksi pilkkikalastuksessa. Video kuvattiin sen vuoksi, että vaapun monipuoliset käyttötavat tulisivat kalastajien tietoisuuteen Blogit ja bloggaaminen Blogit ja bloggaaminen ovat termejä, joita usein kohtaa internetissä ja monissa muissakin medioissa. Usein bloggaajat ovat niitä, jotka toimivat ikään kuin testikäyttäjinä uutuustuotteille ja bloggaamalla toimivat samalla mainostajina yritykselle (Paikkala 2010, 9). Blogit eli verkkopäiväkirjat eivät ole vain ohi menevä muotiilmiö, vaan merkittävä teknologinen, sosiaalinen ja taloudellinen muutosvoima. Niiden kautta jokaisen sana on vapaa, koska kuka tahansa voi julkaista mitä tahansa ja milloin tahansa. (Kilpi 2006, 3.)
YouTube arvioi videosi laatua mm. sillä, millainen vuorovaikutussuhde katsojilla on videon kanssa. Kuinka kauan katsojat katsovat videotasi keskimäärin? Kuinka moni kommentoi videota? Kuinka moni tilasi kanavasi videon katsomisen jälkeen? Kuinka monta jakoa sosiaaliseen mediaan videosi sai? Kuinka moni lisäsi videosi suosikikseen? Kuinka monta tykkäystä ja ei tykkäystä videosi keräsi? Jos haluat tietää miten videosi suoriutuvat, voit tutkia katsojadataa YouTube Analytics-sivustolla. Datasta on hyvä ottaa oppia tulevien videoiden varalle. Jos katsojat putoavat pois kyydistä jo ensimmäisen minuutin aikana arvioi YouTube videosi olevan epärelevantti katsojien hakusanoihin verrattuna ja voi rankaista pudottamalla videon sijoitusta hauissa. Tällöin kannattaa panostaa kiinnostavampaan alkuun ja miettiä tarkemmin mitä videosi oikeasti tarkalleen käsittelee. On ärsyttävää tuhlata aikaa videon parissa, joka ei vastannut otsikon herättämiä odotuksia.
Alaikäisiin kohdistuva kaupallinen vaikuttaminen on lisääntynyt merkittävästi. Markkinoinnin kohteena ovat yhä nuoremmat ikäryhmät. Uutena markkinointikanavana on internet, ostoväylänä myös matkapuhelimet. Markkinointiin liittyy usein myös kysymys alaikäisen mahdollisuudesta tehdä oikeustoimia eli ostoksia ilman vanhempien suostumusta. Lasten vanhemmilla pitää kuitenkin edelleen olla ensisijainen oikeus päättää perheen kulutuspäätöksistä ilman, että heidän päätösvaltansa ja oikeus lastensa kasvattamiseen sivuutetaan.
4 Onko tämä tuttua? Miksi ei synny kokonaiskuvaa? Hakukoneet ADWORDS SOME Websivut Kampanjasivut SOME Weblomakkeet Kauppapaikka Webanalytiikka Webanalytiikka Hakusanamarkkinointi Webanalytiikka Sähköpostiohjelmat Tilausjärjestelmä CRM 4 Useita järjestelmiä, jopa 6-10 erilaista 4 Kokonaisuus rakentuu osista 4 Useita kokkeja, eri menut 4 Strategia & taktiikka & tekniikka? 4 Mikä tavoite markkinoinnissa? 4 Odotukset myynnin suhteen? 4 Kenellä seurantavastuu? 4 Kuka tietää, mittaa ja kehittää?
Sosiaalista mediaa voidaan pitää ikään kuin yrityksen käyntikorttina. Väylänä, joka herättää asiakkaan mielenkiinnon yritystä kohtaan ja johdattaa asiakkaan yrityksen nettisivuille tutustumaan palveluun tarkemmin. Ehkä jopa ostamaan yrityksen tarjoamaa tuotetta tai palvelua. Siksi yritysten kannattaa panostaa sosiaalisen median viestintään ja hioa somestrategia vastaamaan oman kohderyhmänsä tarpeita. Minut valittiin Promisian markkinointipäälliköksi ja olen päättänyt tarttua Promisian markkinoinnin kiemuroihin suurella intohimolla ja saada meidän yrityksemme loistamaan sosiaalisessa mediassa.
Mainonnan käytön painopiste on sosiaalisessa mediassa erilainen kuin esimerkiksi sanomalehdessä. Tuotteiden ja palveluiden mainonnasta on siirrytty ennen kaikkea maksuttoman sisällön mainontaan. Yksi tärkeimmistä mainonnan tehtävistä sosiaalisessa mediassa on on asiakassuhteiden luomiseen tarkoitetun sisällön näkyvyyden luominen oikeissa kohderyhmissä ja myynti tapahtuu muissa kanavissa.

181. Lehtimainonnan piirteitä• Suomessa luetaan paljon lehtiä  tavoittaa monia ostajia• Erikoislehdillä tavoitetaan pieniäkin kohderyhmiä• Valtakunnallinen, alueellinen ja paikallinen mainonta mahdollista• Uskottava media, mainontaa seurataan• Sanomalehti on nopea media, mutta vanhenee päivässä• Aikakauslehtimainos vaikuttaa kauemmin• Mainonnassa voi käyttää liitteitä ja näytteitä
132. Hinnoittelu Miten tuote erotetaan kilpailijoiden tuotteista? Hinnoitteluperusteet: –Kustannusperusteinen • Kustannuslisä hinnoittelu • Break-even hinnoittelu/Tavoite-tuottohinnoittelu –Arvoperusteinen –Kilpailuperusteinen hinnoittelu • yleisen hintatason mukainen • Tarjouskilpailut • huutokauppaus –Hinnoittelustrategiat • nopea/ hidas kermankuorinta • nopea / hidas penetraatio
Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, eikö? Tämä vanha sanonta ei voisi pitää enempää paikkaansa yrityksen markkinoinnin kannalta. Hyvin valmistellulla ja harkitulla markkinointisuunnitelmalla yritys pääsee parempiin tuloksiin pienemmillä kustannuksilla, kuin tekemällä yksittäisiä toimenpiteitä silloin tällöin. Hyvin suunniteltu on kuitenkin vasta puoliksi tehty, joten myös suunnitelman toteuttaminen on aivan yhtä tärkeässä osassa.
22 Ansoffja McDonnell ovat esittäneet kuusi teoriaa, joita he kutsuvat strategian avainkäsitteiksi. Näitä ovat vaihtoteoria, ympäristön vaikutusteoria, muuttuvuuden teoria; strategian-kykyjen-suorituskyvyn teoria, moninaisten kykyjen teoria ja tasapainoisten kykyjen teoria (taulukko 1). Taulukko 1. Strategisen johtamisen avainkäsitteet Ansoffin ja McDonnellin (1989) mukaan. Teoria Vaihtoteoria Ympäristön vaikutusteoria Muuttuvuuden teoria Strategian-kykyjen-suorituskyvyn teoriaa Moninaisten kykyjen teoria Tasapainoisten kykyjen teoria Teorian sisältämä väite Ei ole yhtä optimitapaa johtaa yritystä, jokainen yritys on ainutkertainen. Yrityksen pitää löytää oma totuutensa Ympäristöstä tulevat haasteet määrittelevät yrityksen optimaalisen toimintatavan Yritys oppii kun strategia vastaa ympäristön vaihtelevuutta Yrityksen suorituskyky on optimissaan, kun strateginen toiminta vastaa ympäristön vaihtelevuutta ja kyvyt strategista toimintaa Mikään johdon yksittäinen ominaisuus tai strategia ei ole yksinään menestyksen avain. Yrityksen taidot ovat useiden avaintekijöiden symbioosi, vaikka_ tietyissä olosuhteissa jotkin tekijät tulevat muita tärkeämmiksi Jokaista ympäristön vaihtelevuuden tasoa vastaa tietty ominaisuuksien yhdistelmä (vektori), joka optimoi yrityksen menestymisen mahdollisuudet Pienyritysten strategioita on tarpeen verrata normatiiviseen markkinoinnin peruskäsitteistöön, joka yleisesti kehystää myös maaseutuyrittäjän valintaympäristöä sekä rajaa toimintaa ja valirmanmahdollisuuksia, joita yrityksillä on liiketoiminnassaan. Strategian valinnan tekee vaikeaksi vaihtoehtojen moninaisuus, ympäristön muutokset sekä kykyjen, strategian ja suorituskyvyn mittaamiseen liittyvät tekijät sekä vaikuttajien moninaisuus ja muuttujien keskinäinen riippuvuus. Samat syyt aiheuttavat ongelmia myös tutkimuksessa. Elintarvikealan pienyrityksiin suunnatun tutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että yritykset yleisesti maksimoivat marlddnoinnissa taloudellista vaihtosuhdettaan lyhyellä aikavälillä sen sijan, että toimisivat strategisesti (Kupiainen, 1995, 52-54). 21
Facebook ryhmät on perustettu yleensä määrätyn aihealueen ympärille ja niissä käydään aiheesta aktiivista keskustelua. Näin ollen myös ryhmien keskustelut nousevat uuden algoritmin kriteereiden mukaisesti uutisvirtaan. Mark Zuckerberg mainitsee aihetta käsittelevässä julkaisussaan: ”You can expect to see more from your friends, family and groups.” Nyt yritysten olisi siis hyvä hetki harkita oman ryhmän luontia. Facebook on mahdollistanut yrityssivujen omien ryhmien luonnin jo viime vuoden puolivälistä lähtien. Ryhmissä voi keskustella niin henkilökohtaisesti kuin yrityksenäkin. Älä kuitenkaan täytä ryhmää turhilla julkaisuilla, vaan pyri keskustelua herättäviin aiheisiin ja ole myös itse aktiivisesti mukana keskusteluissa.

Facebookin ja muiden medioiden kulut kasvavat ja kilpailu näkyvyydestä on kovaa. Markkinointibudjeteista on yhä haastavampaa pitää kiinni. Tuloksellisen markkinoinnin tekeminen on silti edelleen mahdollista, mutta se vaatii yhä oivaltavampia ja merkityksellisempiä sisältöjä sekä näiden sisältöjen tehokasta hyödyntämistä asiakkaan huomion ja kiinnostuksen herättämiseksi.
Digitaalisen materiaalin proaktiivinen suunnittelu luo yhtenäistä ilmettä yritykselle ja helpottaa arkea. Saman värimaailman ja tyylin on säilyttävä eri sosiaalisen median kanavissa, yrityksen verkkosivuilla ja kaikessa muussakin digitaalisessa markkinoinnissa. Muista sosiaalisessa mediassa laadukkaat ja yrityksestä kertovat kuvat, sillä esimerkiksi Facebookissa profiilikuva toimii käyntikortin tapaan ja jää herkästi mieleen. Huomioi pienetkin yksityiskohdat, kuten sähköpostin allekirjoitus.
5 2. Miten videomarkkinointia? Videomarkkinointi tarkoittaa tehokkaiden videostrategioiden luomista, videosisällön tuotantoa ja videomarkkinoinnin toteutusta niin, että asetetut tavoitteet saavutetaan. Optimoi Strategia Tuotanto Markkinointi Pricing Analysoi Video voitaisiinkin nähdä uutena viestintäkeinona, joiden avulla voidaan joko tiedottaa uudistuksista tai parantaa asiakaskokemusta. Tavoitteena ei siis ole se, että tuotetaan video, vaan se, että määritellään tavoitteet, mietitään, millaisella videolla haluttu viesti pystytään parhaiten välittämään ja missä ja miten videomarkkinointia toteutetaan, jotta halutut tavoitteet saavutetaan. Sen sijaan siis, että videot olisivat itse tarkoitus, niiden tulisi olla viestintäväline (siinä missä tekstisisältö tai kuvat), joiden avulla asetetut tavoitteet halutaan saavuttaa. 5
Yritys markkinoi suklaapatukoita, joiden pakkaus sisälsi jääkiekkopelaajien keräilykuvia. Tuotteet pakkauksineen sisälsivät lukuisia ostokehotuksia. Kuluttaja-asiamies piti todennäköisenä, että lapset ostavat tuotetta pelkästään keräilykuvien saamiseksi ja piti lasten keräilykiinnostuksen hyväksi käyttämistä markkinoinnissa lainvastaisena. (KA 1992/40/1341)
8 1. 2. DIGITAALINEN MARKKINOINTI TIETOISUUDEN HERÄTTÄMINEN JA LIIDIEN GENEROINTI Miten myyntimoottori toimii? 1. Digitaalinen markkinointi: Mihin sinä uskot? Panostatko websivuihin, sosiaaliseen mediaan, blogeihin, websivuihin, kauppapaikkaan, hakusanamainontaan. 3. HOIDA, LUOKITTELE JA HALLINNOI 4. PALVELU JA CLOUSAUS 2. Tietoisuuden herättäminen ja liidien generointi: Yli 95 % websivujen vierailijoista ei ole heti valmis ostamaan. Tarvitaan magneetteja ja lisää mielenkiintoista sisältöä sekä toimivaa jälkimarkkinointia. 3. Liidien profilointi: Yritykset, jotka panostavat profilointiin saavat suuremman konversion ja enemmän myyntivalmiita liidejä. Myynnin tarkkuus kasvaa ja näin myös tulos. Myös myyntiaika lyhenee. 4. Palvelu ja clousaus: Tyypillisesti asiakkaan haluavat olla myyntiin yhteydessä vasta ostopäätöksen viimeisillä hetkillä. Tiedätkö jo etukäteen, ketkä asiakkaat ovat viileitä, lämpimiä tai kuumia? Kuka ottaa yhteyttä ensi viikolla? 5. LISÄMYYNTI 5. Jälkimarkkinointi ja lisämyynti: Myyntimoottorin tavoite on rakentaa asiakassuhteita aina ensikontaktista kanta-asiakkuuteen sekä ostouskollisia kumppaneita.
73. Miksi segmentoida? • Yrityksen peruskysymykset: – mitä tarpeita aiotaan tyydyttää? – kenen tarpeita aiotaan tyydyttää? – Markkinat vaihtelevat heterogeenisuusasteeltaan: – kaikilla samat tarpeet ↔ kaikilla erilaiset tarpeet – Heterogeenisien markkinoiden vaihtoehdot: • kaikille sama tuote • segmenttien etsintä ja ihanteellisen tuotteen kehittäminen tälle segmentille • monien eri tuotevaihtoehtojen kehittäminen eri segmenteille – Muistettava edellytykset ja hyödyt!

16. Tutkimusten tuloksia ‖tuotantoaikakaudelta‖Massatuotannon aikakausi: –unohtaa monien toimialojen historialliset tosiasiat •intensiivisen kilpailun •ylituotannon •kysynnän epävarmuuden •yritysten monenlaiset markkinointitoimenpiteet •markkinoinnin instituutioiden synnyn ja kehityksen •aikansa markkinointikoulutuksen •aikansa markkinointitutkimukset massatuotannon aikakautta ei ollut olemassa
13 7 syntyvillä innovatiivisilla ratkaisuilla voi syntyä kokonaan uudenlaista kysyntää ja tarjoomaa. (Tikkanen ym. 2007, 37.) Muiden verkostosuhteiden johtaminen Yrityksen tulee tunnistaa kaikki omalle liiketoiminnalleen merkitykselliset verkostosuhteet ja johtaa niitä omasta puolestaan järjestelmällisesti. Yrityksen kehittymisen myötä nämä erilaiset suhdetyypit saattavat vaihdella paljonkin, joten suhteiden ylläpitämisen ja johtamisen on oltava systemaattista ja suunniteltua. (Tikkanen ym. 2007, 39.) 2.1 Markkinoinnin tavoitteet Markkinointistrategiat ja niiden sisältämät päätökset jaetaan edelleen yrityksen markkinoinnin tavoitteiksi eri osa-alueilla. Markkinointitavoitteiden on oltava riittävän selkeitä ja konkreettisia, jotta yritys saavuttaisi lyhyen aikavälin operatiivisen suunnittelun tavoitteet. Yrityksen markkinointitavoitteet voidaan ryhmitellä esimerkiksi kuviossa 1 Leena Raatikaisen mukaan myynti-, kannattavuus-, tuote-, hinta-, saatavuus-, viestintä- ja asiakastavoitteisiin. (Raatikainen 2004, 89.) Myyntitavoitteet Erilaiset myyntiä seuraavat raportit ovat apuna yrityksen asettaessa liiketoiminnalleen myyntitavoitteita. Myyntisuunnitelmassa voidaan asettaa yrityksen toiminnalle erilaisia väli- ja kokonaistavoitteita esimerkiksi euroissa, kappalemäärissä tai markkinaosuuksissa mitattuna. Suurimmissa yrityksissä erilaiset laskennalliset tietokoneohjelmat, kassanhallinta tai asiakkuuksien hallinta, ovat raportteja laadittaessa apuna, kun seurataan esimerkiksi tietyn aikajakson asetettuja tavoitteita ja toteutuneita lukuja. (Raatikainen 2004, 91.)
74 68 Tuotteet Tuotteita koskevien vastausten perusteella tarkoitus oli nähdä, kuinka hyvin Seniori-vaappu on tuotteena onnistunut. Onnistumista halusin selvittää eri asioissa, joita hyvään vieheeseen kuuluu. Seniori-vaapun hyvä testimenestys ja yrityksen pitkä elinkaari kertovat myös tuotteen onnistumisesta ja menestymisestä Suomen viehemarkkinoilla. Vaapun hinta-laatusuhde Kuvio 33 osoittaa, että tuotteen hinta-laatusuhteella oli suuri merkitys vastaajille. Vastaajista 13 antoi arvosanan numero viisi vaapun hinta-laatusuhteen tärkeydelle. Seniori-vaappu sai eniten, yhdeksän kappaletta, arvosanaa numero viisi. Asian tärkeyden keskiarvo oli 5,4. Seniori-vaapun asiassa onnistumisen keskiarvo oli hienosti 5,2. KUVIO 33. Vaapun hinta-laatusuhde Kannuksen Kalastustarvike Oy oli keskiarvon perusteella hinta-laatusuhteessa onnistunut tuotteen kohdalla hyvin. Luulen, että käsityöläisyys näkyisi näissä vastauksissa, koska hintakilpailussa suurien valmistajien kanssa pk-yritys ei voi pärjätä.
Siirry ensisijaiseen navigaatioon, Skip to primary navigation, Hoppa till primärnavigering Siirry hakuun, Skip to search, Hoppa till sök Siirry päänavigaatioon, Skip to main navigation, Hoppa till huvudnavigering Siirry sisältöalueeseen, Skip to main content, Hoppa till huvudinnehåll Siirry alatunnistenavigaatioon, Skip to footer navigation, Hoppa till sidfältnavigering

Videoiden vaikutus www-sivuliikenteeseen, somepostausten leviämiseen, sähköpostimarkkinoinnin avaamisprosentteihin ja lopuksi tuotemyyntiin kasvaa kasvamistaan. Cisco Systems ennustaa kaikesta nettiliikenteestä videosisältöjen olevan jo 80% vuonna 2019. Pelkästään Facebookissa videoiden latausten määrä on kasvanut 94% vuodessa! Videoiden merkitystä ei voi kukaan siis vähätellä. Videon vaikuttavuus on aivan omaa luokkaansa.


[button_1 text=”Lue%20lis%C3%A4%C3%A4%20t%C3%A4st%C3%A4″ text_size=”24″ text_color=”#ffffff” text_font=”Lato;google” text_bold=”Y” text_letter_spacing=”0″ subtext_panel=”N” text_shadow_panel=”Y” text_shadow_vertical=”-1″ text_shadow_horizontal=”0″ text_shadow_color=”#000000″ text_shadow_blur=”0″ styling_width=”40″ styling_height=”15″ styling_border_color=”#000000″ styling_border_size=”1″ styling_border_radius=”6″ styling_border_opacity=”100″ styling_gradient=”Y” styling_gradient_start_color=”#0080ff” drop_shadow_panel=”Y” drop_shadow_vertical=”1″ drop_shadow_horizontal=”0″ drop_shadow_blur=”1″ drop_shadow_spread=”0″ drop_shadow_color=”#000000″ drop_shadow_opacity=”50″ inset_shadow_panel=”Y” inset_shadow_vertical=”0″ inset_shadow_horizontal=”0″ inset_shadow_blur=”0″ inset_shadow_spread=”1″ inset_shadow_color=”#ffffff” inset_shadow_opacity=”25″ align=”center” href=”/facebook-mainostajan-aloituspaketti/”]
88. Asemoituminen segmentissä • Asemoituminen: asiakkaiden käsitys tuotteesta suhteessa kilpaileviin tuotteisiin • Yrityksen on määriteltävä mihin asemaan se haluaa tuotteensa kohdemarkkinassa tai segmentissä • Asemointi on: •kohdemarkkinan valintaa: missä me haluamme kilpailla •erottumiskeinojen valintaa: miten me haluamme kilpailla • Erotuttava kilpailuedun kautta •tarjottava lisäarvoa kilpailijoihin verrattuna
Tarvitsetko apua tai haluatko kehittyä markkinointistrategian laatimisessa? Jos kaipaat apua, autamme mielellämme sinua laatimaan tuottavan strategian, lisää täältä. Jos kaipaat ammattimaista tekijää suunnittelemaan, johtamaan ja toteuttamaan yrityksesi markkinointistrategiaa, Vuokramarkkinointipäällikkö-palvelumme voi olla sinulle sopiva vaihtoehto. Tai tule Ammattimarkkinoijakurssille oppimaan strategian laatimista. Moni on tullut ja ollut erittäin tyytyväinen saavutettuihin tuloksiin.

64. Yrityksen makroympäristö: Demografinen ympäristö: • Ihmispopulaation jakautuminen markkinoijia kiinnostaviin osiin –populaation koko ja kasvutrendit –Ikärakenteen muutokset: » babyboomers / suuret ikäluokat (1946-64 syntyneet) » Generation-X 1965-1976 syntyneet » Echo-boomers 1977-1994 syntyneet » yleensä seurataan ylempituloisia paremmin koulutettuja » DINKY (douple income no kids yet) » jupit (young urban professionals) » YUMMIES (young mobile no kids) » Uudet ryhmät: Sloppies (slightly older urban professionals) ja DEWKs (dual –earners with kids) • Muutos perheissä • koulutustason kasvu • Monimuotoisuuden kasvu: omien kulttuurillisten tekijöiden korostuminen globalisaation myötä
Mitä tarkemmin uskallat kohdentaa markkinoinnin tiettyyn kohderyhmään, sitä helpompi sinun on markkinoida juuri tätä ryhmää puhuttelevalla tavalla. Kohderyhmän kannattavaan laajuuteen vaikuttaa tietysti myymäsi tuote tai palvelu. Kriteereitä kohderyhmän valinnalle voivat olla esimerkiksi maantieteelliset, demograafiset tai käyttäytymiseen liittyvät tekijät. Muista suunnitelmassasi myös ottaa selvää markkinoista ja kilpailijoista positiivisten erottuvuustekijöiden maksimoimiseksi.
4 TIIVISTELMÄ OPINNÄYTETYÖSTÄ Yksikkö Tekniikan ja liiketalouden yksikkö Aika Maaliskuu 2011 Tekijä/tekijät Taina Mäkelä Koulutusohjelma Liiketalouden koulutusohjelma Työn nimi Digitaalisen median hyödyntäminen osana pk-yrityksen markkinointistrategiaa Case Kannuksen Kalastustarvike Oy Työn ohjaaja KTM Ann-Christine Johnsson Työn tarkastaja FM Helvi Pääkkönen Sivumäärä Työelämäohjaaja Hannu Känsäkoski Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää, kuinka Kannuksen Kalastustarvike Oy voi hyödyntää digitaalista mediaa osana markkinointistrategiaansa. Teoriaosassa on käsitelty markkinointistrategiaa ja sitä, mistä markkinointi ja viestintä koostuvat. Työn tavoitteena oli tutkia Seniori-vaapun tunnettuus ja yrityksen markkinointiviestintää. Tämän pohjalta on suunniteltu yritykselle kehittämisideoita markkinoinnin tehostamiseen. Tavoitteena oli lisätä yrityksen tuotteiden tunnettuutta ja kotisivujen kävijämäärään kasvattaminen, tehdä laadukas opinnäytetyö sekä toteuttaa hyvä asiakaskysely. Kyselyä yritys voi hyödyntää jatkossa kehittäessään digitaalisen median kustannustehokasta käyttöä tulevaisuudessa. Opinnäytetyö toteutettiin kalastusvälineitä valmistavalle, myyvälle ja ostavalle Kannuksen Kalastustarvike Oy:lle. Tutkimusmenetelmänä oli kvantitatiivinen tutkimus. Tutkimuksen kohdejoukkona oli Riihimäen Erämessuilla kesäkuuta vuonna 2010 Kannuksen Kalastustarvike Oy:n messuosastolla käyneet asiakkaat. Tutkimus toteutettiin asiakaskyselylomakkeella. Tulokset analysoitiin käyttäen apuna tilastollisiin tutkimuksiin soveltuvia ohjelmia, SPSS ja MS Excel. Kannuksen Kalastustarvike Oy:n asiakkaat antoivat hyviä arvosanoja sekä tuotteelle että yritykselle. Yritystä ja tuotetta pidettiin laadukkaina ja värivalikoimaa hyvänä. Parannettavaa oli tuotteiden ja yrityksen näkyvyyden lisäämisessä sekä kotisivujen sisällöntuottamisessa. Asiasanat digitaalinen media, internet, markkinointi, sosiaalinen media, viestintä
Sosiaalista mediaa voidaan pitää ikään kuin yrityksen käyntikorttina. Väylänä, joka herättää asiakkaan mielenkiinnon yritystä kohtaan ja johdattaa asiakkaan yrityksen nettisivuille tutustumaan palveluun tarkemmin. Ehkä jopa ostamaan yrityksen tarjoamaa tuotetta tai palvelua. Siksi yritysten kannattaa panostaa sosiaalisen median viestintään ja hioa somestrategia vastaamaan oman kohderyhmänsä tarpeita. Minut valittiin Promisian markkinointipäälliköksi ja olen päättänyt tarttua Promisian markkinoinnin kiemuroihin suurella intohimolla ja saada meidän yrityksemme loistamaan sosiaalisessa mediassa.

Digital media, which includes Internet, social networking and social media sites, is a modern way for brands to interact with consumers as it releases news, information and advertising from the technological limits of print and broadcast infrastructures.[7] Digital media is currently the most effective way for brands to reach their consumers on a daily basis. Over 2.7 billion people are online globally, which is about 40% of the world's population.[8] 67% of all Internet users globally use social media.[9]

13. Markkinoinnin perusta: ihmiskunnan vuorovaikutusverkostotVerkostojen ominaispiirteitä: –Verkostot ovat sekoitus yhteistyötä ja kilpailua • yhteistyön ansiosta mahdollista erikoistua, mikä yhtäältä vaurastuttaa yhteisöjä ja toisaalta luo eriarvoisuutta • kilpailu yhtäällä edistää yhteistyötä toisaalla –Sisäisesti yhteistyökykyiset verkostot kykenevät parantamaan kilpailuasemiaan suhteessa vähemmän yhteistyökykyisiin –Verkostojen vaikutus ihmiskunnan historiaan on lisääntynyt –Ihmiskunnan verkosto on laajentanut ihmisen ekologista lokeroa suhteessa muihin lajeihin
7 4 MARKKINOINTIOL SUHTEET Markkinoinnin perusvalmiudet Yrittäjien koulutus Työ-ja yrittäjäkokemus Markkinointi työnä Liiketoiminnan motiivit Yritystoiminnan aloittaminen ja toimialan valinta Yrittäjän tavoitteet ja tuloksen arviointi Markkinoinnin tavoitteet Tavoitteiden toteutuminen Markkinoinnin merkitys yritystoiminnassa 57 5 KILPAILUYMPÄRISTÖ Kilpailijat ja kilpailun luonne Kilpailun seuranta ja seurannan kohteet Kilpailuun suhtautuminen ja kilpailukäyttäytyminen 67 6 ASEMOITUMINEN Kilpailuväittämät Keskittyminen ja erikoistuminen Tuotteet ja tuoteideat Merkkien käyttö Asiakkaat ja markkinointikanavat Yrittäjän informaatio Integroituminen Hinta 94 7 YHTEENVETO 98 8 PÄÄTELMÄ 104 Kirjallisuus 108 Liitteet 112
Vanhempien on annettava päättää heidän lapsiinsa kohdistettavista markkinointitoimenpiteistä… Vastuu lasten ja nuorten kasvattamisesta kuuluu ensisijaisesti lasten ja nuorten huoltajille…Myös lasten ja nuorten hyödykehankinnoista päättävät yleensä näiden huoltajat…Kohdistamalla markkinointitoimenpiteitä suoraan koulussa käyviin lapsiin ja nuoriin ilman näiden vanhempien tai muiden huoltajien suostumusta…Varsinkaan lasten ja nuorten ei voida kykenevän aikuisia vastaavalla tavalla arvioimaan mainittuun sopimussuhteeseen liittyviä oikeuksia ja velvollisuuksia ja niiden taloudellista merkitystä…Lasten ja nuorten vanhemmat vastaavat useimmiten ainakin merkittävimmistä hankinnoista perheessä…Yhtiö ei ollut ennen markkinoinnin aloittamista hankkinut niiden alaikäisten henkilöiden vanhempien suostumusta, joihin markkinointi oli kohdistettu… osoitteellista suoramarkkinointia alaikäisiin. (MO 2003:80)
Oletko miettinyt, että pitäisi alkaa markkinoida sosiaalisessa mediassa, mutta et tiedä, mistä aloittaa? Vai oletko jo kokenut konkari ja haluat uusia näkökulmia tekemisen tueksi? Sosiaalinen media kasvaa jatkuvasti ja sen potentiaali markkinointikeinona on valtava. Kysyin kahdeksalta suomalaiselta asiantuntijalta apua: "Mikä olisi ensimmäinen vinkki, jonka antaisit uudelle sosiaaliseen mediaan tähyävälle markkinoijalle?"
Intagram-markkinointi voi olla sinulle juuri oikea kanava, jos kohderyhmäsi koostuu nuorista ihmisistä. Naiset ovat enemmän edustettuina Instagramin käyttäjäkunnassa joten heidät tavoittaa sieltä tehokkaimmin. Instagramista liikenteen ohjaaminen omille verkkosivuillesi on helpottunut ja erityisesti Instagramin stories ominaisuus on tehokas liikuttamaan ihmisiä myös palvelusivuille, kun sisältö on vain riittävän mielenkiintoista. Instagram markkinointi toimii Facebookin alustassa, joten kanavia on myös helppo yhdistellä.
×